Nostalgiaa, osa 2: Toto tuli taloon

Hupsista! Blogin arkistoista löytyi maaliskuussa tehty luonnos Toton Koratiaan saapumisesta. Kuten Cisun nostalgiakertomuksessa, tässäkin on kuvituksena vanhasta kännykästäni siirrettyjä kuvia, joita ei ole näkynyt blogissa aiemmin.

Cisuhan tuli meille melkeinpä vahingossa, yhdeksi yöksi hoitoon... Toto Tottiaiselle, maailman parhaalle kissapikkuveljelle, sentään olimme havainneet teoreettisen tilauksen. Aika pian meille tuoreille kissanomistajille nimittäin valkeni, että monilla kissoilla on seuranaan ainakin yksi moukula, ja että koratit ovat niin sosiaalisia, etteivät kaikki kasvattajat edes suostu myymään koratia ainoaksi lemmikiksi.

Taas kävi kuitenkin niin, että kohtalon piti puuttua asiaan. Olimme käyneet omassa kissalassamme katsomassa pentuja kyllä muuten vaan... mutta mitään konkreettista ei oltu käytännössä tehty toisen kissan eteen.

Sitten samana päivänä tapahtui niin, että vihdoin sanoin ääneen: "Mä haluan sen toisen kissan!" Meni puoli tuntia ja Cisun ensimmäiseltä omistajalta tuli viesti: "Kasvattajalla on pentuja, ottakaa Cisulle kaveri!"

Pari viikkoa sen jälkeen meille muutti Toto Tottis-Tottis-Tottelitottis, aina niin herttainen

ja usein aika hassu veitikka.

 

Täytyy nyt kuitenkin tunnustaa, että kun kyselimme kasvattajalta, josko saisimme taas tulla katsomaan pentuja, meillä oli kiikarissa eräs toinen pieni koratpoika, joka näytti aivan Cisulta. Tuo poika kuitenkin pyöri veljensä kanssa säkkäränä pitkin pöytiä ja oli muutenkin melkoinen sähikäinen. Saimmekin kuulla, että Cisun (jonka luonteesta kertoo jotain olennaista se, että hänen virallinen nimensä on Dynamite...) vastapainoksi meidän on otettava eräs Toto, joka on tosi rauhallinen ja kiltti.

Eräs Toto olikin paljon rauhallisempi kuin muut pennut, kenties tosin myös siksi, että hän oli jo 5-kuukautinen. Muistan, että eräs Toto oli aika pullea ja koratiksi hyvin pörröinen. Minusta hän muistutti hahtuvaista voikukkaa. Hän oli milloin kenenkin sylissä pitkänä pötkönä ja pörisi. Sellainen hän on vieläkin, vaikka muuttuikin ajan myötä salskeaksi lihaskimpuksi (jolla on maailman pehmein turkki). Mies oli - miehekkäästi - kiinnittänyt huomiota Toton tekniseen näppäryyteen: Toto oli osannut vetää käyntiin leikkihiiren, temppu, jota Cisu ei osaa vieläkään.

Nukuimme muistaakseni muodon vuoksi yön tai parin yli ja ilmoitimme: haluamme Toton.

Muistelemme Toton saapumista ja etenkin kasvattajan yhteistyöhalukkuutta yhä usein lämmöllä. Olimme hyvin hermostuneita siitä, miten saamme totutettua kissat toisiimme, joten kasvattaja tarjoutui ottamaan Cisun hoitoon, kunnes Cisu on hyväksynyt pikkuveljensä (Totohan on oikeastikin Cisun velipuoli, mikä on hauskaa).

Jälkikäteen ajatellen olisimme ehkä itsekin suoriutuneet tästä vaativasta tutustuttamistehtävästä. Jätimme Cisun hoitoon iltaseitsemän maissa, aamulla sain viestin, että Cisu oli yökolmelta löytynyt lojumasta muille kissoille varatun alueen ovella ja toivonut saavansa seuraa; iltapäivällä tuli tieto, että Cisu haluaa koko ajan leikkipainia Toton kanssa, hakekaa kissat kotiin.

Äkkiä pois töistä, äkkiä ostamaan Totolle koppa, äkkiä hakemaan kissoja. Cisu istui kotimatkalla hieman hämmentyneenä sylissäni ja sähisevä ja vielä hämmentyneempi Toto tuijotti meitä kopasta. Kun yritin silittää Totoa, hän puri minua sormeen. 

Mutta perillä Toto teki tutkimusmatkan Koratian ympäri, vietettiin ensimmäinen poikienilta ja jo toisena yhteisenä iltana pojat olivat sievästi sohvalla makoilevia bestiksiä. Tämä kaikki ja muutkin Toton ensimmäisten Koratian-viikkojen tapahtumat on dokumentoitu blogiin kesäkuun 2009 arkistoon, tänne.

Tämä kuva oli aina vanhan kännykkäni näyttökuvana, koska se muistutti aina siitä, miten ihanaa oli sekä ihmisille että varsinkin Cisulle, että meille tuli toinen kissa ja vieläpä juuri Toto.

Vaikkei Toton tuloon liittynyt samanlaista dramatiikkaa kuin puolikodittoman ja ruokahaluttoman Cisun tarinaan, riipaisevaa oli kirjoittaa tätäkin muistelua. Voi pieni Toto.

Lopuksi vielä huomautettakoon, vaikka se onkin varmasti kaikille blogin lukijoille selvää, ettei Totokaan sitten niin rauhallinen ollut (lue: ole). Jo muutama viikko Toton saapumisen jälkeen olen kirjoittanut näin: "Ihmettelemme, minne on kadonnut se rauhallinen, tarkkaileva söpö nallukka, joka meille tuli kolmisen viikkoa sitten? Nyt Toto on iso, todella voimakkaan ja rotevan oloinen - ja todella villi! " 

Kiltti villi-Toto, maailman paras kissapikkuveli!

Rauhallinen? Älykäs?

Selailin viikolla kirjakaupassa kissakirjaa, jossa koratia luonnehdittiin hiljaiseksi, rauhalliseksi ja suloiseksi kissaksi. Suloinen se kyllä on, mutta nuo muut ominaisuudet...

Monissa rotukuvauksissa koratia kehutaan myös älykkääksi. Tässä meidän Toto Tottis Tottiainen esittää lauantai-illan huumaa iskän jalan ja höyhenhärpän kanssa. Rauha ja etenkään äly eivät ole mielestäni asioita, jotka tästä showsta tulevat ensimmäisinä mieleen.

Piti väkertää hullu-Totosta Gif-animaatiokin.

Toto toivottaa kaikille aktiivista alkavaa viikkoa!

Kiljusen herrasväki matkalla

...tai tarkemmin Kiljusen, Karjusen, Ulinan ja Pomppimisen herrasväki.


Sanokaa minun sanoneen, ettei koliikkivauvan ja uhmaikäisen raivopään yhdistelmä voisi olla rasittavampaa autoseuraa kuin kiukkuinen, kovaääninen, kumeasti ulvova korat. Saavuimme eilen Cisun loppua kohden jo hyvin käheäksi muuttuneen matkaselostuksen saattelemana mökiltä. Kuva havainnollistaa meidän kaikkien oloa, joskaan ihmiset eivät loju lattialla. Cisu ja Toto lojuvat. Olin laittanut portaalle pyykkivuoroa odottaneen lakanan: kissat ovat ottaneet sen patjakseen ja sammuneet. Totokin on ollut aivan voipunut kuunneltuaan tuntikausia veljensä pahantuulista kiljahtelua.


Muuten uusi vuosi meni oikein hyväntuulisesti, ja menomatkakin sujui. Siitä kai se Cisun harmistus syntyikin, että ihanalta mökiltä joutuu aina pois, vieläpä typerässä autossa istuen ja ärsyttävien, kaikuvien ja välkkyvien tunnelien halki matkaten.


Voi puuh. Kerromme mökkikuulumiset, kunhan toivumme paluumatkasta. Taidan mennä minäkin kuitenkin kokeilemaan ensin lattialla nukkumista...

Jääräpäinen ja toimelias korat

Pitää matkia Kolmen kissan koplaa ja linkata Maikkarin nettisivujen kissarotuesittelyihin. Sieltä löytyy myös korat.


Jotenkaan minua ei hämmästytä, että korat on mm. vaativainen ja jääräpäinen johtajakissa sekä äänekäs, toimelias ja seurallinen. Toisaalta koratia sanotaan onnenkissaksi, jota suosittelevat onnekkaat runosielut. 


Runosieluisuudesta en tiedä, mutta kyllä ainakin meillä asuu mielestään hyvin onnekkaita ihmisiä. Harva saa kunnian asua noin hienojen harmaaherrojen ystävänä ja palvelijana.

Alkukoti

Korat on yksi kissamaailman vanhimmista ja "puhtaimmista" kissaroduista. Erään legendan mukaan nämä thaimaalaiskissukat tulivat ihmisten tietoisuuteen, kun Kambotsan viidakoista saapui sinisiä kissoja. Tuo viidakko olisi siis alkukoratien alkukoti.


Meidän nykykorateilla on mahdollisuus palata juurilleen ja kokea viidakkotunnelmaa. Tällä viikolla kaikki ulkoilut ovat suuntautuneet nk. takametsään,omaan kotiviidakkoomme. Cisu ja Toto ovat astelleet sinne määrätietoisesti ja sitten maastoutuneet.

Toto: Kautta korvakarvojeni, täällä viidakossa on jännittävää!

Syy poikien viidakkoinnossa ei ole ehkä alkukodin kaipuussa, vaan siinä, että tuon samaisen metsän ovat löytäneet paitsi monet linnut myös pari oravaa. Cisu ja Toto jaksaisivat vaania niitä oravia ikuisesti! Kurret ovat varsin pelotonta laatua: tulevat oksille melkein kissojen ja ihmisten päälle, heiluttavat kiivaasti häntäänsä edestakaisin ja säksättävät vihaisesti. Se on kissoista aina yhtä kiinnostavaa.

Eilen metsikön tienoilla tapahtui muutakin jännää. Toto löysi koppakuoriaisen!

Koppiksen täppäily oli niin jännää, että Toto unohti (taas) hetkeksi, kuka se toinen viidakkokissa on. Tottis havahtui kesken koppistonkimisen, että lähistöllä on toinenkin moukula, ja lähti häntä pörheänä selvittämään asiaan. Kun hän muisti, että ai niin, mulla on se isoveli, hän ei oikein tiennyt, mitä tehdä. Videon lopussa nähdään kissa, joka muka katselee coolisti ympärilleen, mutta jonka paksu häntä paljastaa, että kyllä tässä vielä ollaan hieman kiihtyneessä mielentilassa.

Oravien ja kissojen alkukoti on niin jännä paikka, että siellä kissastakin tulee orava! Eilen Toto lähti metsään heittämällä kurremaisen kiepin koivunrungon kautta.

Hurinakielinen kielikylpy

Aina silloin tällöin joku kysyy, millainen se koratin saranaääni oikein on. No tulkaa Koratiaan, niin tiedätte, ääntä esitellään vain livenä! Olen yrittänyt vaania Cisua ja Totoa kameran REC-nappula alhaalla, mutta he eivät suostu äänensä tallentamiseen. Esimerkiksi se, että kamera tervehti heitä saunan aurinkoläikässä, aiheutti normaalin tervehdyskiljahduksen sijasta vain - no, ei mitään, vähän hurinaa. Hurina kuuluu ensi sijassa taka-alalla köllivästä Cisusta, Toto on siis tuo etualan tassunrepijä.


Välillä hän päätti vääntää sormikoukkua minun kanssani.

Ja sitten Toto päätti pestä Cisua, mikä jälleen kerran johtikin siihen, että Cisu alkoi pestä häntä. Se saattoi olla tarkoituskin.

Jatkamme ääninäytteen saalistamista. Tällä hetkellä sitä ei voi saada, koska pojat nukkuvat saunan aurinkokielikylpyläikässä. Ei kuulu edes hurinaa, vain tyytyväistä tuhinaa.

Kun sais edes saunoa ilman blogivelvollisuuksia!

Tuntomerkit

Me saatiin kommentti, ettei meitä ole muka helppo erottaa toisistaan!

Identiteettikeskustelun yhteydessä tuli puhetta Cisun ja Toton saman- ja erilaisuuksista. Kyllähän heissä etenkin valokuvissa on paljon samaa, mutta eivät pojat aivan samasta muotista ole kuitenkaan.

Nykyään veljekset ovat hyvin samankokoisia, mutta Cisu on sirompirakenteinen. Cisulla on kapea kaula ja pienet kauniit sydänkasvot. Cisulla on myös meripihkan väriset keltaiset silmät. Vaikka korateilla pitäisi olla lähes mintunvihreät silmät, myös keltainen väri hyväksytään rotumäärityksissä. Joillakin korateilla silmien sävyn muuttuminen vie vuosia – saa nähdä, miten Cisun käy. Cisulla on lyhyt ja koratiksi hieman kova turkki, vaikkei se kuvissa niin näy. Se näkyy, että hän on veljeään kaljumpi ohimoilta.

Toto on vantterampi, paksuniskaisempi (anteeksi Toto, piti sanoa harteikkaampi) ja pyöreäposkisempi sekä ennen kaikkea vihreäsilmäisempi. Totolla on paljon pehmeämpi ja pörröisempi turkki kuin isoveljellään ja pienenä hän näytti hölmistyneeltä voikukalta. Sittemmin turkki on asettunut eikä Toton ilmekään ole aina hämmästynyt, vaan hänestä on kehittynyt aika fiksun oloinen kissaherra.

Kotona tiedämme usein katsomattakin, kumman kissan ollaan tekemisissä. Pojilla on ihan erilainen liikkumis- ja olemisen tapa ja lisäksi erilainen ääni ja äänenkäyttö. Jos kuuluu kovaa huutoa ja kolinaa ja joku loikkaa päälle, se on Cisu, joka naukuu tai raahaa kolistellen lelua ja on varsin luottavainen sen suhteen, että kaikki ihmiset ovat hänen kävelyalustojaan. Pieni mäy, väy ja hellä puskeminen hurinan säestyksellä viittaa useimmiten Totoon. Kaikesta hellyydestään huolimatta Toto ei ole samanlainen syliintulija kuin Cisu.

Helpoin tapa tunnistaa pojat on katsoa pannan väriä. Cisulla on musta ja Totolla harmaan nahkapanta. Pannat on esitelty tarkemmin täällä – kuvissa Cisu näyttää penturuipelolta ja Toto isolta nallenpullukalta!

LISÄYS: Livenä poikia voi yrittää erottaa toisistaan myös kutsumalla heitä. Kumpikin osaa nimensä, vaikka Totolla sen omaksuminen tapahtuikin aika verkkaisaan tahtiin. Muita sanavarastoon kuuluvia sanoja ovat ei (kas kummaa), tule/ei tule, syömään, suihkuun (Cisu ja Toto haluavat aina katsoa ihmisten suihkuttelua) sekä se eräs U-sana, jota emme voi kesäaikaan käyttää, koska se aiheuttaa suurta Ulos!-huutoa ja yleistä levottomuutta.

Sitä en osaa sanoa, osaavatko pojat myös toistensa nimet. Tuskin, vaikka joskus käykin niin, että kysymykseeen, missä Cisu/Toto on, saa vastaukseksi kipityksen kadonneen veljen luokse. Usein ihminen joutuu kyllä ihan itse kipittämään ympäriinsä ja huutelemaan kadonnutta, joskin saa usein seurakseen mukana huutelevan etsijäkissan.

Vaarallisia videoita

Iik, iih, apua!

Eikun siis Virallinen Varoitus: oheisen linkin takaa saattaa löytyä jotain vikinää, huokailua ja etenkin suurta pentukuumetta aiheuttavaa.

Jos otat riskin, klikkaa tänne: Tatsutan tassuttelijoiden pentuvideoihin. Tiedossa mm. harmaiden palleroiden painia.


Voi suloisuus. Ja voi apua.

Uusia kollegoja

Cisu ja Toto ovat viime aikoina iloinneet, ettei kaikki koratien maineen ja kunnian (ainakin maineen, kunniasta en ole niinkään varma) kasvattaminen ole enää heidän harmailla harteillaan. 

Ensin nettikorateiksi ryhtyivät Pienet harmaat, sitten Karvakelmit ja tänään tutustuimme iloksemme Tatsutan tassuttelijoihin. Ei tarvitse juurikaan klikkailla, niin huomaa, että vaikka kaikki koratialaiset ovat suuria, ainutlaatuisia persoonia, heitä yhdistää myös suuri aktiivisuus ja uteliaisuus. Ennen Tatsutanin blogin lukemista en kyllä tiennyt, että kissalla voi olla jopa suosikkijääkiekkojoukkue! (Ja eilen kävi ilmi, että Naukulassa kissoja on nimetty tai ainakin nimitelty hiihtäjä Helena Takalon mukaan; outoja ovat kissojen tai ainakin kissaihmisten tiet...)

Toivotamme uudet nettikoratit tervetulleiksi ja vinkkaamme, että myös Panu ja Turo saavat halutessaan päivittää blogiaan. ;)
 

***
 

Cisun ja Toton alkuviikko on sujunut leppoisasti ja tavanomaisesti, paitsi että satuin tänään pilaamaan Toton aamun. Ensin myöhästyin taikamattohalista, mikä aiheutti mulkoilua ja tuhinaa. Sitten otin Toton syliin, vaikka kädessäni oli myös iljettävän tuoksuinen kahvijuoma. Sitä irvistelyä ja sätkyttelyä. Toto oli selvästi sitä mieltä, että sen parempi, mitä nopeammin lähden töihin, kun ei minusta mitään iloakaan ole, päinvastoin.

Mehän varoitettiin!

Niin. Kyllähän Cisu ja Toto selvämaukuisesti kertoivat keittiötarkastuksen yhteydessä, että alasokkelit ovat ihan naurettava (nau'uttava) keksintö. Emme olisi silti halunneet todistaa tänä aamuna, että näppärältä kissalta menee sellaiset 23 sekuntia alasokkelin irrottamiseen. Kas näin:

1. Liu'uta ensin tassuasi sokkelin yläreunan ja kaappien alareunan välissä.

2. Etsi integroidun astianpesukoneen kohta. Siinä on helppo tunkea tassu sokkelin reunan yli. Käytä koko vartaloasi ja väännä voimiesi takaa.

3. Kun sokkeli on irronnut ja kaatunut, mene kaappien alle ja irrota lattiakaivon ritilä. Ole valmis tarrautumaan viemäriputkeen, jos ihminen yrittää kiskoa sinua takaisin.

Lisähuomautuksena vielä, että tämä sokkelintuhoamistemppu ei ole vain Cisun osaamisaluetta. Toto taitaa tempun ihan yhtä hyvin, vaikka teeskenteleekin kuvissa viatonta.

Huoh. Luulimme, että viikonloppuna pitää kiirettä, että saamme siivottua kaikki keittiönkaapit ja laitetettua vihdoin tavarat paikoilleen. Nyt vaikuttaa siltä, että meidän pitää vielä keksiä uusia sokkelinkiinnitystapojakin, keittiöfirman klipsit kun eivät ole pojille este eivätkä edes hidaste.

Mutta millä voimilla niitä kiinnitystapoja jaksetaan miettiä? Olen usein kehunut, että Cisu ja Toto ovat harvinaisen kilttejä yökissoja. Ei mitään kekkalointia, vaan nukkuvat yhtä pitkät ja usein pidemmätkin yöunet kuin ihmiset. Paitsi että talviaika ei sovi heille. Tällä viikolla pojat ovat menneet nukkumaan aivan liian aikaisin ja sitten heränneet kurisemaan, tepsuttamaan, ravaamaan ja askartelemaan jo varhain aamuyöstä. Askarteluksi katsotaan mm. kissanvessan kuopiminen niin kovaäänisesti että se kuuluu varmasti naapuriinkin, pahvilaatikon silppuaminen yön hämärinä tunteina ja kännykkäni varastaminen.

Olen Lefan uudelle koratblogille kateellinen hienosta nimestä. Karvakelmit kuvaa näitä vintiöitä enemmän kuin täydellisesti!

Kuopuksen kohtalo

Toton kannalta oli oikein hyvä, että olimme eilen katsomassa korateja näyttelyssä. Tai en tiedä, oliko Toto iloinen, että hoimme hänelle koko illan kuin vanhat tädit lapsille: "Kyllä sä olet iso, onpa susta tullut suuri poika, oletpas sinä komea!" Mutta eilen, kun vertailukohteita oli runsaasti, todellakin havaitsimme, että Toto ON iso korat.

Eipä hän kovin pikkuriikkiseltä ja hennolta kyllä vaikutakaan näissä lauantaina otetuissa kuvissa. Toton kohtalo on vain olla se nuorin ja pienin pikkuvelikissa: ihmiset ovat niin hitaita, etteivät aina muista, että pienestä pörröisestä pikku-Totosta on tullut kookas ja voimakas lihaskimppu. Vähän kuin se, että kaikki pitävät Totoa aina hyväntuulisena ja kilttinä, tasaisena pörisijänä – ja sitten se onkin aina Toto, joka tempaisee ja yllättää ihmiset milloin mitenkin.

 Minun pitäisi kyllä päästä koratmittelöihin. Olisin isoin, vahvin, rotevin

 ja leveähartiaisin, oikein miehekäs.

 Vaikka voisin mä silmäkauneuskilpailuissakin pärjätä

ja taitava tassu -kisassa menestykseni olisi taattu! 

Vihdoinkin kotiväki alkaa huomata kokoni ja arvoni ja taitoni. 

Mä en ole pikkuveli, olen JÄTTIVELI!

Koratpäivä



Kuva Korat ry:n sivuilta.

Mitä tekee koratkissojen pauloihin joutunut kissanomistaja sinä sunnuntaina, kun hänen pitäisi siivota, hoitaa puutarhahommia, tehdä töitä, edistää remonttia ja tietenkin nauttia omista korateistaan? Hylkää kotikoratit ja istuu kaksi tuntia autossa vain siksi, että Varsinais-Suomessa Loimaan työväentalolla on nähtävillä monta koratia.

Kävimme siis Suomen Koratrenkaan järjestämässä koratien esittelynäyttelyssä tänään, ja oli kyllä tosi hauska näyttely, eikä vain siksi, että harmaita naukulaisia - todellakin naukulaisia, melkein kaikki näyttelykoratit kommentoivat jatkuvasti tapahtumia - oli runsaasti. Näyttelytila oli mukavan pieni ja kissoja oli huomattavasti vähemmän kuin pääkaupunkiseudun jättinäyttelyissä. "Näyttelyturisteja" taas näytti olevan suhteessa enemmän kuin pk-seudulla; paikallinen kissanäyttely tuntui olevan jonkinasteinen tapaus pienellä paikkakunnalla.

Satuimme paikalle sopivasti leikkimielisiä kilpailuja katsotaan. Koratialaisista palkittiin kaunissilmäisin ja hienoturkkisin yksilö sekä "paras paketti", muiden kissarotujen edustajista vielä "piristävin persoona".

Koratien kilpailua katsellessamme havaitsimme, että jopa meidän pieni suikula Cisu taitaakin olla aika kookas tai ei ainakaan erityisen pienikokoinen rotunsa edustaja. Toto sen sijaan on varsinainen jätti ja bodari! Näyttelyssä ei ollut kuin yksi Toton kokoinen korat, mutta hän olikin sitäkin vaikuttavampi: jo 16-vuotias rauhallinen herra. Vanha herra sekä eräs (vaarallisen) suloinen tyttöpentu jäivät parhaiten mieleen. Lisäksi näimme kaksi meidän poikien kissalasta olevaa siskosta, mutta emme onnistuneet tapaamaan heidän omistajaansa. Harmi, sillä oli hauska bongata näyttelystä lähes tuttuja kissoja. Juuri sen pentueen kissoja kävimme joskus katsomassa ja jopa luulottelimme, että meille tulisi tänään tavattujen tyttöjen veli - mutta tulikin Toto toisesta pentueesta. (Onneksi tuli, Toto oli 100 % oikea valinta Cisun kaveriksi.)

En ole ollut erityisemmin innostunut käymään kissanäyttelyissä, mutta tuolla "mininäyttelyssä" oli niin hauskaa ja kiinnostavaa, että sellaisiin aion mennä jatkossakin, jos vain onnistun huomaamaan näyttelyitä. Venäjänsinisillä näyttäisi olevan maakuntamatkailuun kannustava näyttely Salossa lokakuussa...

Leikkimielisiä korateja nähtävillä

Valmiina pörinäkilpailuun.

Tämän kuun loppupuolella pitää ehkä maaseutumatkailla Loimaalle. Suomen koratrengas ry järjestää koratien esittelynäyttelyn 26.9.

Rotuesittelyjen lisäksi ohjelmassa on leikkimieliset erikoisluokat. Kerroin tästä ystävälle ja aloimme heti hihitellä, että nyt myös Cisu ja Toto, jotka eivät muulloin näyttele, voivat päästä kisaamaan.

Cisu ehdottaa peuranpyydystyskilpailua. Hän treenasi eilen pitkin peltoja ja sai paistinsa melkein kiinnikin. Jostain syystä paisteja ei pelottanut ollenkaan nelikiloinen suurpeto. Lopulta suurpetoa itseään pelotti niin kovin, että hän pörhistyi ja jäykistyi ja hänet oli helppo käydä noukkimassa syliin ja kiikuttaa kotiin.

Toton erikoisluokaksi sopisi huriseminen. Toto tosin toivoo, ettei kisaan osallistu kovin montaa lähisukulaista, koska kuulemamme mukaan meidän poikien sukulinjassa enemmän tai vähemmän kaikki ovat kovia pörisemään. Saattaa tulla kova meteli, jos suuri joukko harmaahurinaattoreita hyrisee kilpaa.

Viikonlopun luontoääni: lentokissan laulu

Cisu ja Toto viettivät huiman seikkailuvapun saaristossa. Vielä ei olla saatu purettua kuvia koneelle, mutta pitää kertoa heti viikonlopun luontohavainto: lokkien rääkyminen kuulostaa aivan kiihtyneen koratin kiljumiselta. Olimme veneilemässä (ilman kissoja, mutta heidän ilonsa on väliaikainen: pelastusliivit odottavat jo postissa!) kun ylitsemme lensi kraaaaaaauuh-huutava lokki ja kaikkia alkoi naurattaa. Lentokissa!

Niin että jos ei pääse verkkoon kuunteluttamaan koratin ääninäytettä, sitä voi hyvin havainnollistaa kertomalla, että koratilla on yhtä kaunis (?) ääni kuin lokilla.

Lokkihavainto johti myös uuteen teoriaan: siinä missä kuolleen merimiehen sielun sanotaan siirtyvän albatrossiin, kissan sielu menee lokkiin.

Meidän mökkikoratit olivat ainakin niin innostuneita saaristomatkailusta, etten yhtään epäile teorian paikkansapitävyyttä. Vielä viime kesänä niin pelokas Totokin juoksenteli rantakallioilla ja mustikanvarvuissa niin että vain varvut kutittelivat vatsasta. Voi sitä onnea!

Mutta tämä teaserista, varsinainen vappukertomus tulossa siis kuvien kera lähiaikoina.

Totuus harmaa"herroista"

Olen itse ollut tämän viikon lomalla, mutta sain töistä sähköpostia.... Eräällä työkaverillani on kova kissakuume, ja olen varmasti rasittavuuteen asti markkinoinut hänelle ihania, hauskoja, helppoja ja sopeutuvaisia korateja, kissoista parhaimpia.

No, toinen työkaveri, meillä usein vieraillut, meilasi ja kertoi, että hän oli vähän valistanut tätä kissakuumeista siitä, millaisia ne koratit oikeasti ovat: kuumeilijalle oli esitelty koratin ääninäyte. Viestissä kyllä vakuutettiin, että "mainostin heti perään myös kissojen sosiaalisuutta". Että on niillä kai sentään jotain hyviäkin puolia.

Hui. Uskallankohan enää suositella koratia kuin kuuroille? Ja epäilläänköhän minua nyt suuresta huijauksesta? Voi nimittäin hyvin olla, että olen vain kertonut, kuinka kilttejä ja reippaita ja sosiaalisia ja helppohoitoisia meidän moukulat ovat. Se karjumisominaisuus on saattanut jäädä vahingossa mainitsematta.

Ja tiedä nyt siitä kiltteydestäkään. Nyt kun on paljastettu, miten Cisu (ei Toto, tuurilla voi siis saada hiljaisenkin koratin) huutaa, niin myönnetään tämäkin: ne tappelevat usein. Ja kovasti ja rajusti ja vauhdikkaasti.

Usein taistossa on sellaista vimmaa, ettei köpö kamera ja vielä köpömpi kuvaaja pysy perässä. Tai ehkä hetken,
mutta sitten ne karkaavat kuvasta

tai pupujalat potkivat niin nopsaan, ettei kamera saa siitä enää tolkkua,

kuten ei saa kurkkupurennastakaan.

Välillä pojat sentään harkitsevat seuraavaa siirtoa niin kauan, että siitä voi saada suhteellisen ymmärrettävän kuvan.

Mutta sitten taas mennään eikä meinata.

Eli tiedoksi: ne ovat ihania, hauskoja, helppoja ja sopeutuvaisia. Ne ovat myös kilttejä, reippaita, sosiaalisia ja helppohoitoisia. Mutta joo, koratpojat tuppaavat olemaan myös kovaäänisiä villiäisiä! (Toivottavasti meidän blogia ei nyt poisteta Suomen koratrenkaan linkkisivulta).

Ja niin, maanjäristyspaljastuksen jälkeen tämä oli kai aika turha kirjoitus. Mutta tapellessa tai maata järistellessä ei kuitenkaan yleensä huudeta!

Synttäripöllyt

Cisulla on tänään 2-vuotissynttärit! Onnea!


Aamu alkoi yksivuotispäivänä lanseeratun tradition mukaisesti kissanminttutötsyillä. Meiltä on aina välillä kysytty, meneekö kissa siitä oikeasti muka sekaisin. Ja millainen se koratin ääni on. Seuraavat videot todistavat, että joo, se menee sekaisin ja kyllä, se ääni on kova (kaikissa rotuesittelyissä sitä kuvataan "ruostuneeksi saranaksi").


Tässä Cisu on havainnut, että ihanaa huumetta sisältävä peltipurkki on otettu pois kaapista. Se purkki on saatava!

Synttäripoika ei saanut koko purkkia itselleen, mutta sentään hieman minttumurusia keittiön raapimatolle, perinteiselle minttupiehtarointipaikalle.

Ja vielä yksi otos: kuvaaja yrittää välillä silittää sekopäätä, vaan ei auta, hän h-a-l-u-a-a minttupurkin.

Lopulta onnistui:

Mutta ei makeaa mahan täydeltä.. Cisun oli aika poistua keittiöstä päätään selvittämään, ja Toto sai nauttia kissanmintun jämät. Toimii se siihenkin!

Eiköhän me jatketa tätä villiinnyttävän hauskaa synttäriperinnettä taas ensi vuonnakin!