Yö oli hellä

Jos olisin päivittänyt blogia pari päivää sitten, otsikko olisi kuulunut "yö on hellä". Ehdin viikon ajan ihmetellä monille, miten rauhallisia, ystävällisiä, lempeitä ja rakastavaisia kissoista tuli hammashoidon myötä. Ei rettelöintiä päivisin, eikä öisin muuta herättelyä kuin kainaloon painautuminen, toisinaan jopa kaulalleni kietoutuminen ja hurina. Merkillistä. Eläinlääkäriasemalla kyllä sanottiin, että hampaanpoisto voi tehdä lemmikistä aivan uudenlaisen. Oletimme kuitenkin, että jos Toto muuttuu, niin vilkkaampaan suuntaan, kun mahdolliset hammaskivut poistuvat. Mutta ei, rakkautta vain tuli lisää.

Kunnes eräänä yönä heräsin siihen, että päälläni kieri painiva sykkyrä. Siitä kuului kovaäänistä huutoa, ja se singahti kovaa mekkalaa pitäen makuuhuoneesta, kun äsähdin sille, että se olisi hiljaa. 

Nukahdin – ja heräsin molskina. Ja nukahdin – ja heräsin molskina. Hei hei ihmeellinen rauha, tervetuloa normaali elämä. Onneksi Cisu ja Toto nukkuvat kuitenkin käsittääkseni keskimääräistä kissaa rauhallisemmin yöt, niin ettei oikeastaan pitäisi valittaa satunnaisista kekkaloinneista. Mutta silti, hellät yöt olivat ihania. 

Myös hellät aamut olivat ihania. Hammashoito sai Toton palaamaan hetkeksi vanhaan tapaansa aloittaa aamut sylissä istumisella. Tässä välissä Toto oli muutaman kuukauden ajan sitä mieltä, että paras tapa aloittaa aamu on kiljua makuuhuoneen ikkunalla, kunnes se avataan ja  hän saa nuuhkia aamu-uutiset suojaverkon läpi... Minusta halailu oli paljon parempi vaihtoehto. Kuitenkin kylmällä talvi-ilmalla tuulettaminenkin on ihanaa verrattuna siihen, miten Toto herätti minut eilen: hyppäämällä päälleni ja puremalla reippaasti pohkeesta! Ihan pelästyin. Teroitettuaan hampaansa minuun hammaspotilas juoksi keittiöön huutamaan raksuja. 

Onneksi jo muutaman päivän päästä Toto saa purra muutakin kuin minua.

Kissa sisustaa ja ulkoilee

Synkän ja myrskyisen yön jälkeen Koratian aamu valkeni kirkkaana ja kuulaana. Sekin oli oivallista, että ensin ihan oikea harakka koputti keittiön ikkunaan ja sitten havaittiin, että tilukset ovat täynnä pikkulintuja. Ei auttanut kuin vetää valjaat niskaan ja lähteä bongaamaan.

Ikävä kyllä linnut huomasivat harmaat hiipparit ja siirtyivät läheiselle pellolle. Se havaittiin liian mutaiseksi hienoille koratintassuille, joten tassujen omistajat tyytyivät tarkkailemaan tirppoja pellon laidalla. Jännää oli sekin - ties mitä olisi tapahtunut, jos hallitsijat eivät olisi olleet valppaina valvomassa siivekkäiden puuhia!

Sitten tutkittiin ruusupuskien aluset. Toto ei ollut aivan tyytyväinen siihen, että riuhdoin fleksiä ja koetin kuvata häntä.

Ota nyt se kuva ja anna mun sitten olla rauhassa... Huoh, olisi siihen nyt voinut ottaa hännänkin mukaan!

Jaa, se sisustaminen? Kotiin tultuaan Toto näytti, mikä on sohvapöydän todellinen tehtävä: kannatella tyynyä.  Sohvan suojana oleva kangas taas voi suojata paitsi sohvaa kissalta myös kissaa häiritsevältä emännältä. Peitonalusmöykkynä on hyvä nukkua.

Kuka ei ole nukkunut sängyssäni?

Nyt kun vuorenvalloitus- ja juhannustaika-asiat on käsitelty, on vihdoin aika kertoa, mitä kauheaa Koratiassa on tapahtunut: selkävaivani on pakottanut minut nukkumaan toisinaan olohuoneen lattian karvamatolla!

Senhän ei luulisi olevan kauheaa kuin korkeintaan minusta. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että se ei ole minusta lainkaan kauheaa (vaan oikein hyvän tuntuista: vinkkejä kovista sängyistä ja esim. Futoneista otetaan vastaan!), mutta Totosta moinen arvonalennus on hyvin ikävä. Hänen kuninkaallinen korkeutensa ei voi nukkua lattialla öisin.

Missään ei ole toki määrätty, että pitäisikään, mutta Toto ja Cisu nyt sattuvat olemaan sitä mieltä, että heidän velvollisuutensa on nukkua kanssani. Cisu oli ensimmäisenä lattiailtana hämmästyneen oloinen, mutta sopeutui pian tilanteeseen ja on jopa välillä nauttinut siitä; muu ei selitä sitä, että herään vatsani päällä istuvaan ja kovaäänisesti hurisevaan, minua lempeästi katselevaan Cisuun. Toto on sen sijaan jäänyt useasti kiinni, että heti kun nukahdan, hän livahtaa oikeaan sänkyyn. Jos herään yöllä, makuuhuoneesta viuhahtaa hyvin matala ja nopea Toto, joka kiepsahtaa rullalle jalkoihini ja teeskentelee parhaansa mukaan kesken makoisien unien herätettyä kissapoloa! Tuo Toto ei ollenkaan ymmärrä, miksi nauran hänelle, pienelle hassulle petturikissalle.

Toton onneksi olen pahimman kipuvaiheen jälkeen palannut taas ihmisten sänkyyn, enkä aio hämmentää häntä mattopedillä kuin satunnaisesti. Yllä olevalla videolla Toto kertoo ja näyttää, miten olohuoneen mattoa pitäisi oikeasti käyttää - ei suinkaan nukkumiseen. 

Tyytymätön unikeko

Totolla oli eilen illalla vähän vaikeaa. Annetaan Tottiaisen kertoa omin sanoin:

"Olin jo alkuillasta aivan väsynyt poloinen. En olisi tahtonut mitään muuta kuin päästä nukkumaan ja että joku tulisi seurakseni. En pidä yksin nukkumisesta.

Ensin minut vietiin muun sakin mukana ulos. Ilta-U on kuulemma jännä juttu. Ei ole minusta, katsokaa vaikka yläkuvasta.

Sisälle palattuamme veljeni Cisu ei huomannut minua ollenkaan. Hän tarkkaili mieluummin jäniksiä ikkunalla kuin hoiti minua.

Vetäydyin vällyjen väliin yksin. Näytin kuulemma säälittävältä, enkä ihmettele. Minulla olikin aivan surkea olo. Jos osaisin puhua, olisin sanonut kuten pieni ihmisserkkupoikani, joka palautti häntä hoitamassa olleen ja mielestään hyvin pärjäävän emäntäni taannoin maanpinnalle ilmoittamalla, että 'en ole tyytyväinen, olen vain iloinen'.

Vaikka minulla ei kyllä ollut edes yhtään iloinen olo. Välillä vikisin yksikseni.

Lopulta ihmisiskäni vetäytyi sänkyyn. Silloin tulin todella iloiseksi! Olin niin ilahtunut, että halusin aivan välttämättä nukkua hänen jalkansa päällä, vaikka ihmiset epäilivät, voiko se tuntua minusta mukavalta.

Voi se. Jos en olisi ollut niin väsynyt ja onnellinen, olisin suuttunut, kun emäntäni kutsui minua 'onnelliseksi possuksi'.

Lopulta Cisukin jätti jänisharrastuksen sikseen ja hakeutui mukaan miesten petiin. Kylläpä minulla oli hyvä olo!

Loppu hyvin, kaikki hyvin siis. Tänään olemme unikekoilleet Cisun kanssa melkein koko päivän, ja se sopii minulle vallan mainiosti.

Hyvää yötä kaikille!"

t. Toto

Aurinko-onnea

Tänä viikonloppuna kevätonni on ollut ylimmillään. On koettu suurta onnentunnetta ulkoilusta, lauleskelevista ja lentelevistä linnuista, lämmöstä ja energiasta. Cisu oli eilen niin tyytyväinen elämäänsä, että kehräsi kahdella taajuudella! Samaan aikaan kuului hyvin syvää ja matalaa hurinaa sekä korkeampaa, kurnutusmaista purinaa. Oi kevät.

Kevään parhaimpiin puoliin kuuluvat tietenkin aurinkoläikät, joille voi parkkeerata itsensä tarkkailemaan tai nukkumaan. Minulle ne tarjosivat valokuvamalleja, jotka malttoivat kerrankin olla paikoillaan.

Hyvää yötä

Harmaata

Harmaata on ollut. En nyt puhu joulun säästä enkä onneksi fiiliksestäkään, vaan siitä, miten harmaaveljekset ovat viettäneet joulua sävyisissään oloissa. 

Heitä onnisti suuresti: mieheni sai lahjaksi pahvilaatikon, joka jo sinänsä olisi nostattanut juhlamieltä kissoista, ja sitten laatikosta vielä paljastui 100 % lampaanvillaa oleva koratinharmaa huopa. Se on ihanin huopa ikinä.

Yläkuvassa Cisu havainnollistaa laatikko-huopalekottelua. 

Aika pian huopa tehotassut kuitenkin siirsivät huovan eteisen lattialle, jossa lepohetkien mukavuutta lisää lattialämmitys.

Tämä huopa on kuin korateille tehty!

Tätä ei saa ikinä ottaa meiltä.

Eikä meitä saa häiritä.

Etenkään ei saa nauraa, vaikka huovan alta kurkkaisikin otsatukkakissa.

Toivomme, että muillakin on ollut lämmin ja pehmeä joulu ja että loppuvuotenne kuluu yhtä rennoissa merkeissä. 

Nyt menemme takaisin huopamajaamme. Aah!

Yökyöpeli(t)

Minua ärsyttää tapani pitää puhelinta yöpöydällä, mutta siinä se on joka yö, ajan näyttäjänä ja herättäjänä. Sain vasta viime jouluna herätyskellon, mutta se hajosi heti. Eivät ole kellotkaan yhtä kestäviä kuin ennen...

Vaan on puhelimesta hyötyäkin, koska siinä on kamera. Jos sattuu itse heräämään yöllä, sytyttämään valon ja siinä samalla herättämään jaloissaan nukkuvat kissatkin, voi myös ottaa tällaisen kuvan. Huojuvat pojathan ne siinä. Ihmiset eivät arvosta, jos kissat herättävät heidät öisin, vaan eivätpä näytä kissatkaan moisesta ilahtuvan. 

Toivotamme kaikille rentouttavaa ja hyväunista viikonloppua!

Vuorotellen

 

 

Taas yksi todiste siitä, että koratit ovat juuri niin älykkäitä kuin rotuluonnehdinnoissa usein sanotaaan (niissä kerrotaan myös yliaktiivisuudesta ja kovaäänisyydestä, muun muassa).

 

Muistatte varmaan huojuvien kissojen ongelman? Se on poistunut!

 

Tällä viikolla pojat ovat vuorotelleet ihmisten aamuvahtimisen kanssa. Yläkuvassa Toto näyttää, miten rentouttavaa on viettää aamu peiton alla sen sijaan, että tarkkailisi, osaavatko ihmiset peseytyä, pukeutua ja ennen kaikkea lähteä töihin. Cisu hoiti nuo hommat alkuviikosta, ja loppuviikosta työnjako on sitten ollut päinvastainen.

 

 

Mutta kuka huolehtisi, että Cisu pääsee Toton kanssa peittopesään? Cisu on nyykähtänyt kesken matkan. Tällainen oli näky tiistaiaamuna, kun lähdimme töihin. Onneksi olemme varmoja, että Cisu hetken levättyään jaksoi jatkaa matkaansa ja pääsi hänkin vällyjen väliin.

 

Cisu lukee

Sain viimeksi eilen kuulla eteisessämme piipahtaneelta ystävältä, että Cisu on aikamoisen kovaääninen. Hän ei todellakaan arkaile jutella vieraillekaan, eikä myöskään säännöstele äänenvoimakkuuttaan: Cisun jutut kyllä kuuluvat kaikille, tahtoipa häntä kuunnella tai ei.

Mutta sitten Cisussa on se hellä ja intiimi puolensa. Cisu haluaa viettää hiljaisia hetkiä, jolloin kukaan ei saa häiritä häntä.

Onnekseni yksi Cisun tärkeistä rauhoittumishetkistä on nykyisin joka ilta minun kainalossani. Cisu keksi jo joskus alkukesästä, ettei hän(kään) voi mennä nukkumaan ennen kuin on lukenut vähän kirjaa. Joten siinä vaiheessa, kun minä asetun sänkyyn kirjan kanssa, Cisukin tulee sinne. Hän haluaa aina olla kerällä oikeassa kainalossani, niin että Cisun pää ja etutassut ovat joko olallani tai rinnallani. Siitä on hyvä tassuttaa välillä minua, välillä kirjaa, ja kun uni tulee, kainalo on hyvä paikka kääriytyä pieneksi sieväksi rullaksi. Onneksi Toto ja mies eivät yleensä häiritse tätä hetkeä, vaan vetäytyvät yöpuulle myöhemmin. 

Cisu, ihana Cisu!



Lukeva Cisu ei tosin ole ollenkaan uusi ilmiö. Ja pari vuotta sitten blogissa oli kuva, jossa Cisu luki kanssani Mikko Rimmistä. Näin sivumennen sanoen, kumpikin meistä pitää enemmän Tikkasesta kuin Rimmisestä.

TGIF

Menkää jo, ihmiset, menkää!

Syksy ei saavu huomaamatta edes vilkkaille ja energisille koratialaisille. Nappasin eilen kännykkäkameralla kuvan kahdesta harmaasta möykystä, jotka olivat nukahtaa aamutuimaan istualleen.

Ennen niin hyväuniset Cisu ja Toto kehittivät kesällä jostain syystä harmillisen tavan herätä jo aamuyöstä. Aina viime viikkoon asti olemme kuulleet viimeistään neljän, viiden maissa, kuinka etenkin Cisu kulkee ympäriinsä ja mm. suorittaa aamuvoimistelun treenaamalla tolppakiipeilyä. Toto taas saattaa viettää huomattavia aikoja ympäri makuuhuonetta, sänkyä ja minua astellen samalla kovaan ääneen argumentoiden: "On aamu, on aamiaisen aika."

Tällä viikolla kaikki on ollut toisin. Pojat ovat kyllä vääntäytyneet ylös ihmistenkin herätessä ja suorittaneet normaalit aamutoimensa, kuten oman aamiaisensa syömisen sekä ihmisten aamutoimien tarkkailun. Varsinkin eteisessä suoritettavat tarkkailutoimenpiteet ovat tärkeitä: Muistavatko ihmiset pukea kengät ja päällysvaatteet, ottavatko ne laukkuja mukaan (eikö kissa saa lojua laukulla)?

Ja ennen kaikkea: milloin ne lähtevät töihin ja me kissat saamme mennä takaisin nukkumaan? Kuten kuvasta huomaatte, tuota hetkeä on tällä viikolla odotettu kirjaimellisesti viimeisin voimin. Luppasilmäiset, paikoillaan huojuvat kissat ovat varmasti rojahtaneet eteisen lattialle kuorsamaan heti kun ihmisväki on poistunut ja jättänyt heidät rauhaan.

Ymmärrän. Tuollainen olo voi vaivata ihmistäkin synkkänä syysaamuna. Huomenna saadaan onneksi nukkua! (kukaan meistä ei nuku aamulla pitkään, mutta saadaanpa ainakin olla aamulla rauhassa ja kiirettä)

Kuukahtanut kunkku

Auttakaa, kärsin raittiin ilman myrkytyksestä!

Onneksi Cisu sai viikonlopun aarteen, hienon pahvilaatikon, ennen viikonlopun superseikkailua. Luulimme menevämme kissojen kanssa vain hieman tutkailemaan Koratian lähiniittyä, kun Toto Tottendalos, tuo sankarikulkuri ja tutkimusmatkailijoiden hengenheimolainen, johdatti meidät retkelle metsään ja korkealle kalliolle. Kamera, kello ja muut nykyajan välineet olivat kotona, joten retkeltä ei tullut kuvia emmekä myöskään tajunneet kuin vasta Koratiaan palattuamme, että olimme olleet metsässä melkein puolitoista tuntia.

Pojat astelivat kivien ja kantojen seassa ylväästi ja hyvin valppaina melkein koko matkan. Välillä Toto tuijotti haaveksien puita. Hän näytti miettivän, että tosiaan, olen joskus kiivennyt tuollaiseen... Cisu taas istui välillä alas, kohotti kuonon kohti taivasta ja värisytti nenää ja viiksiä. Kevätmetsän viestit olivat selvästi hyvin kiinnostavia.

Vaan ei sitä pieni kissakaan kaikkea jaksa. Kallion korkeimmalla ja suojattomimmalla paikalla Cisu veti jalat alleen ja laskeutui istumaan marsuasentoon. Toto parkkeerasi samalla tavalla Cisun taakse ja laski päänsä isoveljen pepulle. Sitten molemmat melkein nukahtivat. Ehkä ihan hyvä, etteivät meidän raavaat metsämiehet saa ulkoilla keskenään... Kaappasimme pojat syliin ja lähdimme kotiin. 

Kotona Toto paineli makuuhuoneeseen ja suoraan peittojen sekaan. Cisu yritti löytää lepopaikkaa hänkin, mutta oli niin väsynyt, ettei saanut asetuttua aloilleen. Kuten yläkuvasta näkyy, ensimmäisenä Koratian kunkku rojahti lattialle.

Ehkä nojatuolissa olisi kuitenkin parempi ummistaa silmänsä...

Äh, ei tästä tuu mitään!

Kokeilen lattiaa uudelleen.

Mutta miksi mä en saa olla rauhassa?

Hei oikeesti, toiset yrittää levätä. Kamera pois!

Lopulta avun toi sohva ja pehmeä tyyny, jota vasten Cisu kaivautui suloisesti. Jossain vaiheessa hän jaksoi kömpiä Toton luokse ja siinä kissat sitten uinuivat tunnin toisensa jälkeen. Meillä on nähty harvoin niin veto veks olevia kissankiipeleitä. Pojat ovat kyllä tottuneet yhtä pitkiin lenkkeihin, mutta ilmeisesti vuoden ensimmäinen metsäretki oli todellinen elämys, kaiket voimat vievä kokemus.

 Mutta älkää huolestuko. Maanantaihin mennessä Cisu oli toennut omaksi kiljuvaksi ja jatkuvaa U-huutoa esittäväksi itsekseen. Koratian kunkku on taas voimissaan.

Helläkarhut

Oli ihan pakko hiippailla kameran kanssa häiriköimään, kun sohvalla makoili tällaisia harmaapötkylöitä. Karhumaisesti köllöttävä pikkuveli ja hänen peppuaan tyynynään pitävä isoveli. Suloista! Myös siksi, että veljekset olivat kerrankin aivan hiljaa ja kaahaamatta ja loikkimatta.)

Huokailin kameran takana ihastuneena, kun Toto paljasti hahtuvamahan ja kääntyi selälleen.

Kuvasin vahingossa erään Flehmen-reaktionkin. En viitsi sanoa, mitkä aromit saivat Cisun tällaiseksi, mutta kaikki kissojen (ja etenkin koirien!) kanssa olleet arvaavat, mistä on kyse.;)

Sit jatkettiin karhuilua.

Toto ei arvostanut lähikuvia.

Lähi-Cisu.

Lähi-Cisu oli eilen hellä minuakin kohtaan. Olin toissayön siskolla yökylässä, ja eilen kotiin tullessani sain hieman happaman ja epäluuloisen vastaanoton. Cisu istui vieressäni sohvalla huolestuneen näköisenä. Sitten hän ymmärsi, mistä on kyse. Cisu hyppäsi sohvannojalle, suki ja nuoli tukkaani hellästi, tarkasti välillä kampauksen tason ja jatkoi hommia. Kun kaikki maailman pölyt oli saatu minusta pois, Cisu huoahti helpotuksesta ja tuli syliini nukkumaan. Helläkarhulla kaikki hyvin.

Helläkarhut toivottavat kaikille hellää ja rauhallista viikonloppua! He lähtevät nyt U:hun, koska heidän mielialansa alkaa olla herkän sijasta kireähkö...