Blue(s) Brothers

Vielä vuosien jälkeenkin Cisun ja Toton samankaltaisuus paitsi ulkonäön myös asentojen suhteen jaksaa hihityttää. Eilen aamulla eteisessä oli kaksi huolestunutta siniveljestä. Kuten kuvasta näkyy, he olivat leikkineet tossullani ja hiuslenkilläni, mutta sitten asettuneet jonoon murehtimaan ja odottamaan.

Ai miksi? No siksi, että kaikista Koratian asukkaista on ihanaa ja hermostuttavaa, että on jo melkein kevät. 

Tässä Toto yrittää sulattaa lunta katsellaan: hus lumi, tahdon seikkailemaan!

Pojilla on jo selvästi kevätmieli, milloin he eivät kökötä murehtimassa.  U:hun pitäisi päästä koko ajan, kotona on parasta kytätä ikkunassa öisinkin, olo on hyvin valpas ja riehakas. Pahimmilta yöralleilta ollaan toistaiseksi säästytty, mutta lienee vain ajan kysymys, milloin kissat maaliskuussa -yöt alkavat.... Viimeistään maaliskuussa, veikkaisin.

Personal trainerit työssään

Tästä tapahtumasarjasta ei ole kuvamateriaalia, ja vaikka olisi, en julkaisisi kuvia itsestäni pyllertämässä lattialla. Sen sijaan kerron, miten Cisu ja Toto suhtautuvat pyllertämiseen eli jumppaohjelmaani. 

He suhtautuvat niin innokkaasti ja auttavaisesti, että epäilen fysioterapeuttini maksavan heille palkkaa minun valvomisestani. Mitenkään muuten ei selity se, että


- kun harjoittaa selkälihaksia vatsallaan maaten ja nostaa yläkroppaansa, sen alle pujahtaa loikomaan Toto. Eipä tullut ainakaan lysähdettyä heti takaisin lattialle.

- melkein mitä tahansa tekeekin, saa lisäpainoksi kissan. Cisun erikoisalaa on selkäpainona toimiminen, olipa ihminen lähes missä asennossa tahansa.

- kun treenaa kierreliikettä kyljellään ja niin, että taivuttaa yläkroppaansa mahdollisimman paljon takaviistoon, näkee taakseen kurkatessaan kissanpään, joka odottaa, milloin voi laskeutua jumpparin käden päälle. Tämä on hyvin hankalasti selitettävä juttu, mutta tietäkää, että kyse on joka tapauksessa positiivisesta asiasta. Vielä vähän aikaa sitten en taipunut sellaiseen asentoon, että kissa olisi voinut kärkkyä kädellelaskeutumisasentoa. Nyt taivun jopa katsomaan, mitä tuo kissa puuhaa.


Te voitte nyt katsoa, mitä kissat puuhaavat, kun jumppaaja on suorittanut pyllerryksensä ja joogamatto rei'itysareenapainimolski on kissojen käytössä. He puuhaavat tunnelileikkejä, kynsiharjoituksia ja kaikenlaista telmimistä aina pieneen tappeluun saakka.

Kuka on eka tunnelissa?

Rei'ittäjä Totander työssään.

Personal trainerit treenaavat keskenään. 

Pahoittelen kuvien ja videoiden kännykkäkameralaatua ja sitä, etten ole nappaissut videosta ainakin loppua pois, mutta videoeditointi ei ole vahva puoleni. 

Toton vahva puoli ei sivumennen sanoen ole huutavan koratin löytäminen. Hän kuuli kerran videolta kuuluvan Cisun varoitushuudon ja on nyt etsinyt huutajaa puolisen tuntia ympäri Koratiaa kulkien ja joka ikkunasta kurkkien. 

Lopuksi personal trainieren vinkki: treenien jälkeen on hyvä rentoutua

pilatesjumppaohjeiden päällä loikoen tai

omalla tyynyllä raukeana torkkuen.

Toivotamme kaikille viikonloppua, jossa on sopivassa suhteessa treeniä ja rentoutta. Esitämme myös myöhästyneet mutta sydämellisesti pörisevät ystävänpäivätoivotuksemme kaikille kissa- ja kissaihmisystävillemme! 

Aamukahvit

Viimeksi oltiin salaattibaarissa ja nyt ollaan aamukahvilla. Cisun aamuvinkki kuuluu: Kahvia tassuun ja nassuun! Toivottavasti kahvikissa piristää aamuanne.

 

Cisu on niin virkeä, ettei hän tarvitse kahvia joka päivä. Hän nauttii sitä vain viikonloppuisin, mikäli minä kiikutan kahvin sänkyyn. Viime viikonloppuna näin kävi molempina aamuina. Kun Cisu on saanut kahviannoksensa, hän kaapii mukin (kuvitteellisesti) piiloon. Siitä minäkin tiedän, että kaikki kahvikissat ovat nyt hörppineet herkkuaan tarpeeksi, on aika nousta päivän puuhiin.  

Ruokajono

...eli ruuhkaa salaattibaarissa.

Siirsimme tänäkin vuonna pakkasten tultua yrttiruukun ulkoa keittiön ikkunalle ihan vain Cisun takia. Cisun aamu alkaa hyvin, kun hän saa nuuskuttaa yrttejä ja multaa ja sitten haukkaista valitsemastaan kasvista. Melkein aina Cisu valitsee mintun. Minttu kasvaa sisätiloissa ohuena huitelona, mutta se ei Cisua häiritse. 

Joskus Totokin koettaa, voiko kissa oikeasti syödä salaattia aamupalaksi. Ei voi. Kamera ei pysynyt perässä, kun Toto suoritti pikahaukkauksen ja pakeni paikalta. Isoveli pitäköön oudot viherpiiperryksensä, tosikissat syövät hiiriä ja lintuja!

Yök, en todellakaan syö!

Tai ainakin haluaisivat syödä. Koratian aamu on alkanut verrattoman keväisesti, kun ulkona on havaittu maata kuopsuttava mustarastas. Se on näky, joka tekee kissan melkein villiksi.

Muutenkin on ollut mukavaa. Eilen Cisu ja Toto auttoivat minua ensin kädenkuntoutusjumpassa parhaansa mukaan. On hieman erikoinen tunne, kun voimistelee kyljellään ja yhtäkkiä saa nuuhkivan kuonon korvaansa. Tai kun on selällään lattialla ja yhtäkkiä tuntee, että joku kiskoo ja nuolee hiuksista. Siitä, että minulta yritettiin tuon tuosta anastaa pilatesrulla - uusi ja oivallinen ostos, näin sivumennen sanoen - en hämmästynyt, mutta kieltämättä vähän hätkähdin, kun Toto pääti parantaa jumikättäni imemällä sormenpäästä. Ei ole ainakaan kissojen auttamishaluista kiinni tämä paranemisprosessi.

Eilen illalla Cisu ja Toto pääsivät vielä pitkästä aikaa kylään vanhemmilleni. Siellä oli niin hauskaa, että pojat tekivät kaikkensa, että olisivat voineet jäädä yökylään. Toto yritti torkkua hattuhyllyllä ja Cisu pakeni sängyn alle. 

Kotiin kuitenkin päädyttiin. Nyt menemme katsomaan, onko U:ssa niin keväisen tuoksuistakin kuin ikkunasta katsottuna näyttää. Lumi on sulanut talon ympäriltä ja Cisukin pääsee kiertämään kuninkaanlinnansa. Toto on tehnyt sitä lumessakin, mutta hänet tunnetaankin nykyisin reippaiden ulkoilutapojensa takia nimillä hullu lumikissa sekä pikkuhullu (koska Toto on meidän pikkukissa, vaikka onkin jo iso viisivuotias).

Kissa vs. kissa: iltatoimia

Jatkamme vertailevaa juttusarjaamme. Tässä Toto ja Cisu kertovat versionsa erään lyhyen ulkoiluhetken tapahtumista.

Toton tarina

Olin jo päiväkausia istunut työhuoneen ikkunalla ja tarkkaillut valtakuntani jyrsijäpopulaatiota. Ulkona piipahtaessani olin varmistanut havaintoni: pihannurkkamme kiveys tarjoaa kodin hiirelle. Olin päättänyt murhata tuon hiiren, olenhan kuitenkin kissa.

Tilaisuuteni koitti eräänä iltana.

Tiesin, että syvimmissä vesissä liikkuvat nerokkaimmat kalat ja että nokkelimmat kissat teeskentelevät viatonta. Minulla on etunani suloiset nappisilmät, maailman pehmein turkki ja kaiken kaikkiaan nallekarhumaisen leppoisa olemus. Kukaan ei usko minusta mitään pahaa.

Ei uskonut hiiri, ei uskonut isäntäni, ei edes isovelikissani.

Kun menimme kolmin ulos eräänä iltana, veljeäni alkoi heti harmittaa pakkanen. Hän livahti hetkeksi nurkan taakse autokatokseen, siellä kun on hieman suojaisampaa kuin kuninkaanlinnamme pääoven edessä, johon me muut jäimme. Tuo ovi on vain noin metrin päässä hiirikartoituskohteestani.

En aikaillut. Parissa sekunnissa olin havainnut hiiren, tappanut sen ja tuonut sen ovelle. Oli kuin mitään ei olisi tapahtunut, paitsi että jaloissani oli jyrsijän ruumis. Kuulin isäntäni kertovan myöhemmin emännälleni, että hymyilin.

Tuon hymyni huomasi myös isoveljeni nurkan takaa palatessaan. Hän luulee olevansa valtakuntamme yksinvaltias, maailman edistyneinen, mahtavin, rohkein ja paras kissa sekä erityisesti se, joka tietää kaikesta kotimaassamme Koratiassa. Sanottakoon nyt kuitenkin, että hän ei ole ollenkaan niin hyvä saalistamaan kuin minä.

Ilmankos häntä tyrmistytti, tai sanotaan suoraan, ärsytti suunnattomasti, että heti kun hän kääntää selkänsä, minä saan hiiren, jonka toimia hänkin oli observoinut viime aikoina. Yleensä temperamenttinen veljeni suuttuu ja huutaa Kaa! ristiriitatilanteessa, mutta hiirihymyni oli hänelle liian kova paikka. Hän meni linnamme sivuovelle, raapi sitä päästäkseen sisälle ja lähti yksin kotiin mököttämään. Hän ei puhunut minulle vähään aikaan, kun saavuin myöhemmin isäntäni kanssa metsästysretkeltä.

Minua hymyilytti koko illan.

Cisun tarina

Olen kuullut kuninkaista, jotka ovat alati verenhimoisia, alvariinsa sotajalalla ja tekevät äkkivääriä päätöksiä vain valtaansa käyttääkseen ja näyttääkseen. Minä en ole sellainen. En tekisi pahaa kärpäsellekään (koska en saa niitä useinkaan kiinni) enkä etenkään hiirille (niitä on muuten vielä vaikeampi pyydystää).

Niinpä kun eräänä iltana huomasin, että nuori velikissani on tappanut hiiren, surin syvästi sekä veljeni ajattelemattomuutta että erityisesti hiirivainajan kohtaloa. En vain kestänyt kohdata moista julmuutta maillani, joten vetäydyin linnaani miettimään, miten voisin parantaa rauhankasvatuksen tasoa valtakunnassani.

Ei ole helppoa olla riiviön veli ja hallitsija. Minua ei hymyilytä.



Kaikesta huolimatta olemme edelleen läheisen veljellisissä väleissä. Pahoittelemme yhdessä tuumin julman ja verisen kertomuksemme lukijoissa mahdollisesti aiheuttamaa mielipahaa. Totokin pahoittelee, hän ei ole siis aivan toivoton.

Terveisin
Cisu ja Toto