My heart belongs to daddy

Viikonloppuillat ovat kuin luotuja laatuaikaan ja kuherteluun - ainakin Cisun mielestä. Hänellä on arki-iltaisinkin varsin läheiset välit mieheni syliin ja rapsutuskäteen, mutta viikonloppuisin hän pääsee valloilleen. Ja mieskin pääsee. Minä, Toto ja kännykkäni  katselimme tällaista näkyä kesken ilta-aterioinnin eräänä perjantaina.

Veikkaan, että meillä ruokaillaan taas tänä iltana hellissä - sillä  hellää tuo on, vaikka aika kovakouraiselta ja erityisesti omituiselta näyttääkin - tunnelmissa.

Toivotamme hellää ja iloista viikonloppua muillekin!


P.S. Toto haluaa kertoa, ettei hän ole ollenkaan iloinen. Olen tehnyt töitä kotona ja Toto on  koko päivän kertonut, että hän haluaa syliin, ulos, leikkimään, varastoseikkailulle - siis minne tahansa muualle kuin tavanomaisesti päiväunille tai katselemaan rauhassa työntekoani. Taitaa ihanan aurinkoinen päivä nostaa kissankin energiatasoja. 

Hoitojärjestelyjä

Me Koratian hallitsijat hallitsemme maamme hallinnoinnin
sekä hoitotätien hurmaamisen.

Viime kesänä ja viime viikolla Cisu ja Toto ovat kokeneet uudenlaisia hoitojärjestelyjä.

Jo monen vuoden ajan vanhempani ovat käyneet satunnaisesti hoitamassa kissoja meillä, ja kesäisin kissat ovat olleet heidän mökillään noin viikon ajan. Tänä vuonna Cisu ja Toto ovat kuitenkin pysytelleet Koratiassa ja nauttineet sekä ystäväni että mieheni tyttären hoitotädin taidoista.

Ystäväni on nyt ollut kaksi kertaa viikonlopun ajan Koratian kissatätinä. Saamistamme viesteistä päätellen kaikki on sujunut erinomaisesti: hoitotäti on jopa toivonut, ettemme palaisi lainkaan, tai ainakaan pian, kotiin. Kissat ovat olleet sosiaalisia, puheliaita ja hurisevia jopa siihen saakka, että viime viikonloppuna hoitotäti ihmetteli, selittyykö heidän ruokahalunsa sillä, että kehrääminen kuluttaa paljon energiaa. Kun hän tuli ensimmäistä kertaa hoitokeikalle, häntä oli jännittänyt etukäteen, kuinka pian kontakti poikiin syntyy. No, se oli syntynyt heti kun hän oli avannut ulko-oven. Cisu oli viuhahtanut keskelle ruokapöytää, kellahtanut selälleen ja pyytänyt maharapsua. (Toivottavasti kukaan ei halua varastaa Cisua, se taitaisi olla helppoa.)

Yhdestä asiasta hoitotäti ei ole ollut ilahtunut: vaikka hän on saanut päivisin lukemisseuraa, yöt on pitänyt viettää yksin. Toivotaan, että tästä takaiskusta huolimatta täti on vielä joskus käytettävissä ja kissat suvaitsevat tuolloin nukkua hänen kanssaan. 

Hoitotädin tytär oli muuten kesän hoitokeikan aikaan luonnehtinut Cisua ja Totoa hienostuneiksi - heidän pitäisi kuulemma esiintyä ranskalaisessa elokuvassa! Filmaussopimusta odotellessa siis.

Kesällä pojat olivat viikon verran myös mieheni tyttären hoivissa, ja tuokin viikko olisi sujunut erinomaisesti. Ensinnäkin koiranomistajahoitaja oli suhtautunut kurinalaisesti kissojen hoitoon: joka päivä kaksi tuntia ulkoilua, sitten lepohetki ja leikkimistä. Täytyy myöntää, ettei Koratian kotiväki ole ollenkaan noin ahkera eikä säännöllinen. Ilmankos Cisu ja Toto olivat senkin hoitorupeaman aikana olleet hyväntuulisia ja yhteistyöhaluisia (ja saamamme viestin mukaan "mahtavia huomionkerjääjiä"....)

He olivat myös olleet pari yötä yksin! Tämähän on aivan normaalia suurimmalle osalle kissoista, mutta meidän lellipennut eivät olleet moista kokeneet. 

Miten he sitten reagoivat asiaan? Eivät mitenkään, eli olivat iloisia ja rauhallisia, vaikka kukaan ei nukkunut heidän kanssaan. Tulipa siis opittua se, jota olen epäillytkin: kissat pärjäävät ilman minua (meitä) paremmin kuin minä (me) ilman kissoja. Hyvä niin. Nyt kun tiedämme, että Cisu ja Toto ovat vastaanottavaisia erilaisille hoitajille ja erilaisille hoitojärjestelyille, voi heidät jättää huoletta hoitoon - tai siis isännöimään.

Viime viikonloppuna olimme Lontoossa, jonne lähisukulaisemme ovat muuttaneet. Mies palasi reissusta myöhään sunnuntai-iltana ja oli tavannut hyvin hiljaisia kissoja; maanantai-illan Cisu oli halunnut viettää kokonaan hänen sylissään. Minä tulin kotiin myöhään keskiviikkona, ja taas oli hiljainen kissakaksikko vastassa. Kun otin Cisun syliin, hän nojasi minuun, piti kynsillä (hellästi!) kiinni olkapäästäni ja hurisi aivan hiljaa, kuin ujosti. Samaan aikaan Toto nojasi jalkaani ja vikisi ja hurisi ihan hiljaa.

Eilisaamuun mennessä pojat olivat toenneet normaalin kovaäänisiksi ja vaativiksi, ja nyt he tuskin muistavat, että olimme poissa. Tai jos muistavat, ovat luultavasti tyytyväisiä - tuntuu, että vaihtelu virkistää kissojakin.


Millaisia hoitojärjestelyjä tai -kokemuksia muilla moukuloilla on?

Kadonneen jäljillä

Kuten Saaripalstalta on jo selvinnyt, muutama päivä sitten minä ja Saila pakkasimme autoon Mustin, Ransun ja siiderit ja suuntasimme saaristokierrokselle mm. käärmejahtiin. Koti-Koratia jäi täysin miesten valtakunnaksi. 

Kissamiehet olivat hämmentyneet tästä käänteestä. Ensin he olivat kuulemma etsineet kadonnutta emäntäänsä, mutta sitten näyttäneet päällisin puolin rauhallisilta. Olo ei tainnut silti olla aivan normaali, sillä kun Koratian ihmismies oli pyytänyt ystäviään kylään, Cisu ja Toto olivat aivan poikkeuksellisesti piileskelleet vieraita sängyn alla.

Kun palasin kotiin toisten kissojen tuoksuisena, havaitsin, että yleensä niin puheliailta koratialaisilta on kadonnut kieli. Cisu suostui tulemaan syliini ja hurisikin aivan hiljaa, mutta hän ei kyennyt juttelemaan minulle. Huomasin hänen kyllä pariin kertaan kurkkaavaan minua ja sitten kipittävän miehen luokse naukumaan havaintojaan - ja kuulin myös miehen vakuuttavan, että kyllä, se on todellakin Jenni, se on tullut takaisin kotiin.

Palasin iltayhdeksän maissa ja kadonneen kielen metsästys jatkui aina seuraavaan yöhön kello 4.30 asti. Tuolloin molemmat pojat löysivät puheenlahjansa ja tulivat hyppimään päälleni sänkyyn ja selostivat kovasti viime aikojen tapahtumia. Tai ehkä ne vain halusivat minun nousevan katsoamaan Koratian pihalle reissuni aikana kotiutunutta ylisöpöä jäniksen poikasta...

Totolta katosi myös hänen kuuluisa hurinansa. Se löytyi täydelle teholla vasta kun olin ollut kotona jo vuorokauden! Eilen Toto olikin sitten pelkkää huria. Totomaiseen tapaan häntä pörisytti jo se, että silitin Cisua. Toto on niin joustava tyyppi, ettei tee suurtakaan eroa itsensä ja isoveljensä välille, vaan usein hän eläytyy innokkaasti siihen, että veljeä hellitään, hoidetaan ja leikitetään. 

Vaikka on Totoakin hellitty ja lellitty. Eilen lohdutin häntä kertomalla, että vaikka oli aivan ihastuttavaa matkailla Saaripalstan kissaherrojen kanssa, on myös ihanaa, että saa kaapata syliinsä maailman pehmeimmän Toton - Toton, joka on oman älykkään lausuntoni mukaan "Toto, eikä kukaan muu".

On myös ihanaa, että vielä on muutama päivä lomaa ja kiireetöntä aikaa. Hur!

Saammeko esitellä: Mr. Kenwood

Meille on ilmaantunut kevään myötä uusi keittiöapulainen: herra Kenwood. Hän pitää erityisesti kahvinkeitosta - onhan hän kahvikissa. Eilen sain vihdoin edes kännykkäkuvan Mr. Cisu Korat Kenwoodista.

Tänään Kenwoodilla oli taas kiireinen aamu. Piti herätä ennen kukon- eipäs kuin talitintinlaulua, piti keittää kahvia, peseytyä kirjahyllyn päällä koska siellä on kevätaamuisin paras aamuaurinkoläikkä, valvoa ihmisten kylppäritoimet kylpyhuoneen kaapiston päällä istuen ja sieltä maailmanmenoa kommentoiden. Sillä välin pikku-Kenwood vain söi aamupalaa ja loikoili aurinkoläikissä ympäri taloa.

Ei ihme, että ison Kenwoodin kahvihammasta kolottaa aamuisin.

Personal trainerit työssään

Tästä tapahtumasarjasta ei ole kuvamateriaalia, ja vaikka olisi, en julkaisisi kuvia itsestäni pyllertämässä lattialla. Sen sijaan kerron, miten Cisu ja Toto suhtautuvat pyllertämiseen eli jumppaohjelmaani. 

He suhtautuvat niin innokkaasti ja auttavaisesti, että epäilen fysioterapeuttini maksavan heille palkkaa minun valvomisestani. Mitenkään muuten ei selity se, että


- kun harjoittaa selkälihaksia vatsallaan maaten ja nostaa yläkroppaansa, sen alle pujahtaa loikomaan Toto. Eipä tullut ainakaan lysähdettyä heti takaisin lattialle.

- melkein mitä tahansa tekeekin, saa lisäpainoksi kissan. Cisun erikoisalaa on selkäpainona toimiminen, olipa ihminen lähes missä asennossa tahansa.

- kun treenaa kierreliikettä kyljellään ja niin, että taivuttaa yläkroppaansa mahdollisimman paljon takaviistoon, näkee taakseen kurkatessaan kissanpään, joka odottaa, milloin voi laskeutua jumpparin käden päälle. Tämä on hyvin hankalasti selitettävä juttu, mutta tietäkää, että kyse on joka tapauksessa positiivisesta asiasta. Vielä vähän aikaa sitten en taipunut sellaiseen asentoon, että kissa olisi voinut kärkkyä kädellelaskeutumisasentoa. Nyt taivun jopa katsomaan, mitä tuo kissa puuhaa.


Te voitte nyt katsoa, mitä kissat puuhaavat, kun jumppaaja on suorittanut pyllerryksensä ja joogamatto rei'itysareenapainimolski on kissojen käytössä. He puuhaavat tunnelileikkejä, kynsiharjoituksia ja kaikenlaista telmimistä aina pieneen tappeluun saakka.

Kuka on eka tunnelissa?

Rei'ittäjä Totander työssään.

Personal trainerit treenaavat keskenään. 

Pahoittelen kuvien ja videoiden kännykkäkameralaatua ja sitä, etten ole nappaissut videosta ainakin loppua pois, mutta videoeditointi ei ole vahva puoleni. 

Toton vahva puoli ei sivumennen sanoen ole huutavan koratin löytäminen. Hän kuuli kerran videolta kuuluvan Cisun varoitushuudon ja on nyt etsinyt huutajaa puolisen tuntia ympäri Koratiaa kulkien ja joka ikkunasta kurkkien. 

Lopuksi personal trainieren vinkki: treenien jälkeen on hyvä rentoutua

pilatesjumppaohjeiden päällä loikoen tai

omalla tyynyllä raukeana torkkuen.

Toivotamme kaikille viikonloppua, jossa on sopivassa suhteessa treeniä ja rentoutta. Esitämme myös myöhästyneet mutta sydämellisesti pörisevät ystävänpäivätoivotuksemme kaikille kissa- ja kissaihmisystävillemme! 

Kissa vs. ihminen: aamutoimia

Jos ihminen, tässä tapauksessa minä, ja kissa, tässä tapauksessa Cisu, kertoisivat eräästä arkiaamusta tällä viikolla, kertomukset eroaisivat näin:

Ihmisen aamu

Heräsin jo varhain, koska poskeani kutitti viiksikarva ja kainaloani puski sen omistaja. Nostin peitonlievettä, että kissa pääsisi peiton alle, mutta se alkoikin hyppiä ja naukua. Ihminen on herätetty, aamutoimet alkavat!

Koko aamutoimieni ajan minua häirittiin. Kun pesin hampaitani, vikkelä tassu yritti varastaa hammasharjan ja kun sylkäisin hammastahnaa lavuaariin, sain itse olla vikkelä, että ehdin huuhdella lavuaarin ennen kuin tuo tassu täppäisi tahnaläikkää. Minulla oli seuraa ruokapöydässä, talossa kävellessäni – seura loikkasi syliini ja katseli valtakuntaansa sylistäni käsin tyytyväisesti huristen –, vaatteita valitessani – mikä onkaan kiinnostavampi paikka kuin vaatekaappi – sekä vielä ulkokenkiä pukiessani. Kun kumarruin solmimaan kengännauhoja, seura istui päälläni ja rummutti selkääni riemukkaasti etutassuillaan.

Työmatkalle suoriuduttuani huomasin, että olin unohtanut kaiken kohelluksen keskellä täyttää kissojen märkäruokakupit. Raksuja ja vettä onneksi oli tarjolla. (Ennen kuin kukaan huolestuu, hypättäköön ajassa eteenpäin ja kerrottakoon, ettei kumpikaan kissa ollut illalla nälkäisen oloinen, ja että tämä oli kaikkien kissavuosieni aikana vasta toinen tämänlaatuinen töppäys.)

Kissan aamu

Heräsin jo varhain. Oloni oli reipas, valpas ja hyväntuulinen.

Olen töissä ruokapalkalla ja pääasiallisesti työtehtäväni koostuvat ihmisten kaitsennasta, opettamisesta sekä viihdyttämisestä.

Huomasin heti, että taas on kaitsemisaamu. Pistin huolestuneena merkille, ettei emäntäni osoittanut heräämisen merkkejä, vaikka minä ja velikissani olimme jo hereillä. Möngin emännän päällä, kunnes hän ymmärsi, että on aamu.

En voi koskaan olla varma, että emäntä suoriutuu aamutoimistaan. Toisinaan jätän hänet, samoin kuin ihmisisäntäni, harjoittelemaan itsenäistä toimintaa, mutta tänä nimenomaisena aamuna havaitsin, että emäntäni tarvitsee apua kaikissa toimissaan, taas kerran. Hän vaikutti myös niin uupuneelta, että päätin ilahduttaa häntä antamalla hänelle lukuisia tilaisuuksia sylittää ja silittää minua. Läheisyys minun kanssani on hänelle tärkeää, kuinkas muutenkaan, mutta sillä on myös varjopuolensa. Aika usein saamme veljeni kanssa kuulla ihmisten valittavan, että he haluaisivat mieluummin jäädä leikkimään meidän kanssamme kuin mennä sinne jonnekin paikkaan, jonka nimi on Työpaikka. Veljeni muuten yritti salamatkustaa isännän työpaikalle laukkuun piiloutuneena, mutta hän jäi kiinni yrityksestään eteisessä.

Aamuni oli niin työteliäs, että olisin ansainnut mielestäni kaikkien aikojen aamupalan. Mutta mitä vielä: avuton emäntä unohti oleellisimman osan aamupalastani, eikä yhtä avuton isäntäkään huomannut asiaa. Kiittämättämyys on myös kissamaailman palkka. Olette varmaan kuulleet, että kissapiireissä on aiemminkin hämmästelty, miten tumpeloa henkilökuntaa niin monilla kissoilla on, ja peräänkuulutettu kissa-asiamiehen aktiivisuutta.

Ei ole näkynyt meillä kissa-asiamiehiä. Kaikki pitää hoitaa itse. Veljeni hoitikin eilen itselleen hiiripaistin, nälissään kun on – mutta se on toinen tarina se. Kerromme sen pian.





Kaikesta edellä mainitusta huolimatta olemme edelleen hyvissä väleissä sekä hyvin ravittuja.

Terveisin

Jenni & Cisu

Tyylikästä isännöintiä Colosseumilla sekä Koratiassa

Koratian ihmisväki oli loppuviikon muissa maisemissa, aina Roomassa asti. Iloksemme ja hämmästykseksemme emme olleet sielläkään kissatta. Heti ensimmäisessä tutustumiskohteessa, Colousseumilla, meidät otti vastaan yläkuvan suuri musta isäntä. Hän vaikutti kovin kiireiseltä, mutta ymmärtäähän tuon. Jättikokoinen koti ja kauheasti valvontaa kaipaavia vierailijoita.

Hotellimme lähistöllä vanhoilla raunioilla oli kodittomien kissojen keskus! Voitte vain arvata, pitikö sen lukuisia kissoja tarkkailla aika ohikulkiessa. Piti, ja kuvata, ja niistä piti puhuakin koko ajan, ainakin minun. Kissat vaikuttivat kodittomuudestaan huolimatta olevan hämmästyttävän hyvävointisia ja ihmisystävällisiä. Yksi oli jalkapuoli ja toinen töpöhäntä; töpöhäntä oli noussut raunioista kadulle eikä töpöisyys estänyt häntä lainkaan nauttimasta silityksistä ja ihailuista. 

Voih. En tuonut tuliaisiksi yhtään rauniokissaa, vaikka arvatenkin mieli teki.

Kotona Koratiassa Cisu ja Toto nauttivat isännän roolistaan. Vanhempani olivat kissanvahteina, ja mummin pitämä hoitopäiväkirja oli hyvin sympaattista ja mukavaa luettavaa. Eilen harmaapojat tuntuivat kyllä ilahtuvan kovasti, että kotiväki ilmestyi taas Koratiaan, mutta mitään merkkiä stressistä tai hylätyksi tulemisen tunteista ei ollut. En muista, milloin Cisu ja Toto olisivat ollet näin tasapainoisia, hyväntuulisia ja hyväkäytöksisiä. Toivokaamme, että tämä onnen ja harmonian tila jatkuu.

 

Nyt siirrymme vieraskynäosioon – tässä mummin kirjoittama hoitopäiväkirja:

"Torstai

Saavuimme illansuussa. Vastaanotto oli todella lämmin ja huriseva. Toivottavasti kissat eivät ota kaikkia talonvaltaajia yhtä sydämellisesti vastaan. Sain Cisulta jopa käsisuudelman.

Kissat seurasivat sivusta puuhiamme, mutta iltauutisten katselu toi molemmat heti syliin. Siinä olisi pitänyt kököttää varmaan puoli yötä.

Iltayön kulkusrallin jälkeen kissat parkkeerasivat kylkeeni. Lämpimiä petikavereita.

Yöllä puhkesi talvimyrsky, joka kilisi ja kolisi nurkissa. Kissat taisivat olla hieman huolestuneita metelistä – uni loppui siihen.

Perjantai

Aamurutiinimme lienevät hieman erilaiset kuin kotiväen: kissat vaikuttavat hämmästyneiltä. Hirveästi ei olla ruoan perään, ulkoilu kiinnostaisi enemmän.

Toton ulkoilu kesti ehkä 20 sekuntia. Muutama askel kuistilla ja salamana takaisin ovelle. Cisu oli pitkäjännitteisempi. He kiersivät vaarin kanssa puoli taloa = 3–4 minuuttia.

Palasimme talolle ennen pimeää. Kissat eivät tienneet, miten olisivat kiehnänneet. Cisu toi harjan ja molemmat rojauttivat itsensä lattialle kylki kyljessä. Harjauksen lopuksi Cisu katsoi selvästi koratpalloa odottaen!

Tämän illan ulkoilu oli jo varsin mittava. Totokin kiersi puoli taloa, Cisu viipyi ulkona varmasti viisi minuuttia. Leppoisa ilta – aina syliin, kun jonnekin asettui istumaan.

Lauantai

Kaunis, kirkas pakkasaamu. Yöllä oli kissojen kanssa eri käsitys nukkumapaikoista. Cisun mielestä hänen paikkansa oli minun päälläni, Toto häipyköön. Minun mielestäni yksikin kissa oli melko raskas ja vangitseva.

Jostain syystä tänä aamuna ruokahalu oli hyvä. Molemmat söivät märkäruokaa heti.

Illalla saunoimme. A ja M (siskoni miehineen) liittyivät seuraan ja varsinkin Toto otti koko ilon irti lämmöstä. Välillä huolestutti se rentous, olivatko hengissäkään. Kyllä olivat.

(Toim. huom.: Saunovalta siskolta tuli illalla Roomaan tekstiviestejä, joissa kehuttiin saunatonttujen saunomishalua ja sitä, että Cisu oli ensin pessyt siskoni tukan saunassa ja sitten vetäytynyt saunan jälkeen siskonmiehen, hyvän ystävänsä ja ihailun kohteensa, syliin lukemaan Kjell Westön uutuutta ja olemaan kuulemma hyvin muikean näköinen.)

Sunnuntai

Yöllä oli satanut lunta. Petikavereita piisasi tungokseen asti. Tänä aamuna ruoka ei kiinnosta. Uloskaan ei pyydetä, lumiko pelottaa? (myöhemmin lisätty hoitopäiväkirjan marginaaliin tieto: Miesväki ulkoili joitakin minuutteja.)

Tällä kertaa olemme tunteneet itsemme hyväksytyiksi alusta lähtien. Harmaaherrat ovat olleet hyvin sydämellisiä!"

 

Kiitämme seikkaperäisestä hoitopäiväkirjasta sekä etenkin hoitopalveluista. HURmaavaa kissanhoitoa!

Kesäiset isänpäiväterveiset

 

Cisu ja Toto ovat ilahduttanet tänään isänpäivän kunniaksi ihmisiskäänsä mm. vaatimalla yhteistä ulkoilulaatuaikaa ja ottamalla torkkuja ihmisiskän sylissä. Ihmisvaaria he eivät muka voineet onnitella kuin tekstiviestillä, koska vaari on mökillä. Sitten Cisu ja Toto muistivat, että vaari lukee heidän blogiaan mökilläkin, totta kai - ja mikä olisikaan hauskempi tapa viettää sunnuntai-iltapäivää kuin muistella vaaria, mökkiä ja kesää, eli monia suosikkijuttuja.

Tässä siis sinne mökkiläisille ja muillekin nähtäväksi pari heinäkuista ja blogissa ennen julkaisematonta  mökkeilykuvaa. Siinä, että Cisu hengailee rannalla ja laiturilla, ei ole mitään ihmeellistä...

 

 

...mutta kamera oli paikalla myös sinä historiallisena hetkenä, kun Toto päätti ensimmäistä kertaa elämässään mennä oma-aloitteisesti laiturille. Kas näin, kovat kundit ja raavat merimiehet lomafiiliksissä.

 

Minäkin loikkasin ihan kesäfiiliksiin, kun etsin näitä kesäkuvia!

 

Löysin koneelta myös niin ikään aiemmin julkaisemattoman kuvasarjan, joka sekin sopii isänpäivään. Tässä nähdään, mitä tapahtuu, kun ihmisiskä saapuu pellolle yllättäen, kesken minun ja moukuloiden U-hetken. Tulee taas kerran Sinäkö se oot -hetki, ja on parempi mennä ihan littanaksi, kun ei voi olla ihan varma, onko tuo tulija tuttu. Huomaa etenkin kuvan takaosassa näkyvä minilittana. Se on Cisu, Koratian (muka) rohkea kunkku.

 

Ensimmäinen kissa saavutettu.

 

Ja toinen. Koratian kunkun ilme on melko mairea, kun tunnistaa muukalaisen omaksi palvelijakseen.

 

Maireushetken jälkeen kunkku kerää itsensä. Ihan varmasti tiesin koko ajan, kuka sieltä on tulossa, mutta halusin vain mennä mahdollisimman kauas ja olla ihan pieni ja litteä. HALUSIN, kunkku miettii.

Jos Koratian kuninkaalla tai edes kruununprinssillä olisi lapsia, he olisivat varmasti hyvin hassuja ja litistymiskykyisiä.

Näissä iloisissa kesätunnelmissa toivotamme kaikille mukavaa isänpäivän jatkoa!

Ympärivuorokautista söpöilyä

 

 

Vaikka itse sanonkin - ja sen teenkin, kymmeniä kertoja päivässä - Cisu ja Toto ovat olleet viime aikoina hyvin söpöjä ja söpösti.

 

On vaikea uskoa, että muutama viikko sitten he olivat suuressa riidassa päivätolkulla, kun nyt kaikki päivät nukutaan yhdessä pienen pienessä kissanpesässä. Pesä on mitoitettu yhdelle koratialaiselle, joten pojat pursuilevat petinsä laitojen yli. Mutta pääasia, että saadaan olla yhdessä, he tuntuvat tuumaavan. Toto oli viisas, kun etsi kauan käyttämättä olleen pesän jokin aika sitten ja siirsi sen olkkarin nurkasta eteiseen, jossa se on nyt päässyt oikein superkäyttöön.

 



 

 

 

Ja Cisu, hän sitten osasikin olla sekä viisas että söpö eilen illalla!

 

Jos minusta olisi ollut kiinni, tämä bloggaus olisi syntynyt jo eilen. Mutta juuri ennen koneen ääreen hakeutumista päätin oikaista itseni sängylle hetkeksi... ja Cisu kipitti kiireen vilkkaa makuuhuoneeseen, hyppäsi kainalooni ja käpertyi kirjanlukuasentoon, siinä, jossa hän haluaa olla joka ilta. Kun yritin nousta, Cisu painoi minut tassullaan takaisin makuulle ja katsoi kirjaa. Siinä sitten luimme, kunnes nukahdimme. Jossain vaiheessa havahduin, että kello on jo niin paljon, etten todellakaan jaksa enää nousta. Nukuimme Cisun kanssa aamun asti kainalokkain. Aamulla Cisu puski päätään käteeni, hurisi kovaäänisesti ja

 



 

 

 

 

...kipitti keittiöön syömään aamupalaksi rucolaa!

 

 

Rucolan rouskutus ei ole kuitenkaan Cisun viime aikojen hassuin temppu. Hassuinta - ja söpöä sekin - on, että eilen Cisu osallistui kansainväliseen videoneuvotteluun! Mieheni oli yhteydessä ulkomaisiin koodareihin kotoa käsin, eikä edes kuulemma tiennyt, että neuvottelutyökalun näköyhteys oli päällä. Se kävi kuitenkin selväksi kertaheitolla, kun Cisu päätti loikata miehen syliin kesken palaveriin ja alkaa selostaa asioita. Cisu oli aiheuttanut huudahtelua aina Puolassa asti ja saanut terveisiä. Kyllä meidän Cisu tietää, miten töitä tehdään. :)

 



 

 

 

 

Lopuksi vielä söpöyspala Totoltakin. Tämänkin kuvan nappasin puhelimella viikonlopun mittaan - olen tullut siihen tulokseen, että joskus on parempi ottaa ja julkaista huonokin kuva kuin ei kuvaa ollenkaan; aito kissanelämä ei aina odota kameran hakemista. Toto tuli syliini ja luulin, että hän oli menossa päiväunille. Ei, Toto tuli vain köllimään ja kurkkasi minua välillä ystävällisesti. Voihan Toto! Eipä siinäkään sitten bloggailtu tai tehty mitään muutakaan, joka olisi voinut häiritä hänen suloisuuttaan.

 

 



 

 

 

Jottei menisi aivan lässytykseksi, niin kerrottakoon lopuksi, että tätä kirjoittaessani kaikki perheen miehet tulivat ulkoa ja olivat kiihtyneitä. He olivat kuulemma melkein pyydystäneet jäniksen U:ssa. Cisu oli toennut jänikseen (lähes oikeasti) törmäämisestä ensimmäisenä ja singahtanut vemmelsäären perään. Kyllä meidän Cisu tietää.

Cisu lukee

Sain viimeksi eilen kuulla eteisessämme piipahtaneelta ystävältä, että Cisu on aikamoisen kovaääninen. Hän ei todellakaan arkaile jutella vieraillekaan, eikä myöskään säännöstele äänenvoimakkuuttaan: Cisun jutut kyllä kuuluvat kaikille, tahtoipa häntä kuunnella tai ei.

Mutta sitten Cisussa on se hellä ja intiimi puolensa. Cisu haluaa viettää hiljaisia hetkiä, jolloin kukaan ei saa häiritä häntä.

Onnekseni yksi Cisun tärkeistä rauhoittumishetkistä on nykyisin joka ilta minun kainalossani. Cisu keksi jo joskus alkukesästä, ettei hän(kään) voi mennä nukkumaan ennen kuin on lukenut vähän kirjaa. Joten siinä vaiheessa, kun minä asetun sänkyyn kirjan kanssa, Cisukin tulee sinne. Hän haluaa aina olla kerällä oikeassa kainalossani, niin että Cisun pää ja etutassut ovat joko olallani tai rinnallani. Siitä on hyvä tassuttaa välillä minua, välillä kirjaa, ja kun uni tulee, kainalo on hyvä paikka kääriytyä pieneksi sieväksi rullaksi. Onneksi Toto ja mies eivät yleensä häiritse tätä hetkeä, vaan vetäytyvät yöpuulle myöhemmin. 

Cisu, ihana Cisu!



Lukeva Cisu ei tosin ole ollenkaan uusi ilmiö. Ja pari vuotta sitten blogissa oli kuva, jossa Cisu luki kanssani Mikko Rimmistä. Näin sivumennen sanoen, kumpikin meistä pitää enemmän Tikkasesta kuin Rimmisestä.

Juhlien jälkeen

Glamouria lauantai-illan viimeisiltä tunneilta: kerrankin tyylikkäästi pukeutuneita ja loputtomasti silityksiä suovia ihmisiä Koratiassa.

Meillä oli eilen pienet perhepiirin juhlat. Cisu ja Toto kestivät ansiokkaasti paitsi yleisen metelin, myös mm. ikätoveri-ihmispojan suorittaman testin, pysyykö vieri vieressä istuvien kissojen kylkien välissä pallo. Pysyy se, hämmästyttävän kauan. Toto myös osoitti, että hän pystyy syömään, vaikka hänen päälleen asetetaan kulkunen. 

Näitä testejä lukuun ottamatta kissat saivat olla aivan rauhassa tai heitä leikitettiin ja huomioitiin ainakin aivan tavanomaisin keinoin. Silti taisi olla vähän rankkaa, etenkin kun kissat haluasivat tietenkin osallistua ihan kaikkeen. Olin ajatellut lähteä tänään upean syyspäivän kunniaksi poikien kanssa metsään, mutta jouduin menemään yksikseni. Pojat eivät kykene. He vain nukkuvat. Edustaminen on rankkaa, vaikka pääsisikin nauttimaan juhlasylistä.

Minä poljen, sinä ohjaat

Koratian toinen ihmisasukas saattaa puhua kissoille aavistuksen verran järkevämmin kuin minä, mutta omat omituisuutensa on hänelläkin. 

Eräänä iltana minä ja kännykkäkamerani löysimme Cisun ja miehen harjoittamasta iltajumppaa sohvalta. Toto katseli vieressä ja näytti yhtä yllättyneeltä kuin minä. Mies kuitenkin vakuutti: "Kyllä me poljetaan usein yhdessä Cisun kanssa."

Esitin epäilykseni, että jos minä yrittäisin vatvoa Cisua noin, hän tulisi silmille. En kokeillut, mutta mies testasi, mitä Toto pitäisi polkemisesta. Toton reaktio oli mielestäni odotuksenmukainen: hän kiemurteli kovasti ja haukkasi miestä housunpuntista.

Lähetin ylemmän kuvan Naukulan Mammalle multimediaviestinä. Hänkin ihmetteli, voiko Cisu oikeasti pitää tuollaisesta. (Voi, mutta mies ja Cisu ovatkin lemmenpari.) Myötäilin, että niinpä, voitko kuvitella, outoa on, minä ja Toto olemme ainoat tavalliset asukkaat Koratiassa. Mamma palautti minut maan pinnalle salamannopeasti tekstaamalla: "Niin, tai ainakin te olette erilaisia kuin Cisu ja J."

Hullua sakkia siis kaikki tyynni. 

Lemmenpari

Älkää huolestuko. Vaikka kuvassa näkyy viinilasi ja vaikka Cisu on aivan ketarat ojossa ja muutenkin sekopäisen oloinen, hän ei ole nauttinut kissaa väkevämpää.

Hän on nauttimassa ihmisiskän rapsutuksista eli maailman parhaista rapsutuksista. Cisulla on tapana heittäytyä miehen eteen tai syliin selälleen useita kertoja päivässä ja pyytää superrapsua.

Rapsutusta on aivan ihanaa saada mahaan (niin ihanaa, että usein on pakko tehostaa rapsun lumoa nuolemalla mahaa kesken rapsutuksen)

ja leuan alle.

Nämä kuvat ovat siitä harvinaisia, että Cisu on sallinut minun olla paikalla todistamassa tärkeää rapsutustapahtumaa. Yleensä Cisu pakenee närkästyneenä paikalta, jos tulen häiritsemään hänen ja miehen hellää hetkeä - siksi kutsunkin heitä toisinaan lemmenpariksi. 

Cisu on noista lemmenhetkistä aivan riippuvainen. Kun mies oli alkukesästä muutaman päivän reissussa, Cisu joutui kolmantena päivänä pyytämään superrapsutusta jopa minulta. Yleensä minä kelpaan kyllä silittämään, sylittämään ja mm. nukkumakaveriksi, mutta minun eteeni ei kuulu heittäytyä selälleen, ei ainakaan koskaan syliini tuolla ketarat ojossa -meiningillä. 

Totokin tykkää rapsutuksesta, vaikkei niin maanisesti sen perään olekaan. 

Oijoi, niskarapsua!

Ja saan minäkin osakseni yllin kyllin kissahellyyttä, vaikken Cisun luottorapsuttaja olekaan. Eilen olin lukemassa kirjaa, kun sylinvaltaajat iskivät kovalla pörinällä. 

Tottiaiselle oli tullut juuri sellainen olo, että nyt tarvitaan torkut ja ne otetaan mamman kaulalla. Eipä siinä sitten muuta kuin antamaan toiselle hyvän unen silityksiä. 

Keskikesän JUHLA?

Cisu fundeeraa: Mikä taika mahtaisi tepsiä kutsumattomiin juhannusvieraisiin?

Koratiassa on ollut varsin jännittävä juhannus. 


Jo aaton aattona kävi niin, että Koratian sillalla tavattiin supisevia kuokkavieraita. En ollut valitettavasti itse todistamassa kahden kissan, kahden supikoiran ja yhden miehen kohtaamista tontin rajasillalla, mutta mies raportoi siitä perinpohjaisesti, kun tuli kotiin. Hänen seurassaan oli yksi coolina pysynyt kissa (Cisu) ja toinen, jonka häntä oli hyvin pörröinen (Toto).


Supikoiratapaaminen oli kenties harjoitusta eilistä varten. Eilen kun kissat joutuivat kyttäämään melkein kellon ympäri ikkunalla outoja elukoita...


Näin - ja alemmassa kuvassa Toton korvan vierestä voi löytää vihjeen, mistä tapittaminen johtui.

Koratiaan oli ujuttautunut kokonaiseksi päiväksi KOIRIA.

Ne olivat suuria, mustia ja vielä vauhdikkaampia kuin Koratian kissaväki.

Pöyristyttävää.


Cisun ja Toton päivä meni tosiaan ikkunalla ihmetellessä. Toto yritti nuuhkia koiraa ikkunalasin läpi. Vähän pörröstytti, kun Iso Musta oli vain n. 20 sentin päässä, mutta onneksi kuonot eivät kohdanneet, kun oli se turvalasi välissä.


Cisu koetti vähän puhua järkeäkin Mustalle Tuijottajalle. Cisu keräsi rohkeutensa, meni ikkunan eteen kyyryssä ja antoi tulla kumeasti: UuuaaaaAAAAAAUuuu. Mutta koira ei puhunut kissaa. Se vastasi ii-II-Iiiih ja heilutti häntäänsä ilosta, vaikka toinen oli päästänyt varoitushuudon ja laittanut oman häntänsä uhkaavaan pörröön.


Yhteisjuhannusta ei siis päästy viettämään, vaikka kerran kävikin vahingossa niin, että Oona ja Manu livahtivat eteiseenkin. Toto paineli matalana nuolena yläkertaan ja Cisu loikkasi kissojen pahvitaloon. Sähinää tai ulinaa ei kuulunut, mutta Cisun silmät olivat lautasen kokoiset ja otsa kurtussa. Vaikuttaa siltä, että meidän koirienvihaaja ei enää ihan inhoa koiria, mutta ei hän kyllä ymmärräkään, miten joku toi olla niin OUTO. Ja pitääkö niitä outoja kutsua kylään?!

Cisu: Juhannus on kuulemma sellaista aikaa, että kokoonnutaan yhteen YSTÄVIEN kanssa ja nautitaan Suomen suvesta. Kuinkas nautit, jos piha on täynnä vihollisia, niin ettet edes pääse ulos? Toivottavasti meidän kissakaverit ovat saaneet sentään viettää kissamaisen juhannuksen...