Maailman nopein Toto

Joku voisi luulla, että torkun enkä kuule mitään, mutta ei, olen nukkuessanikin valmiustilassa!

Vielä loppuvuodesta ajattelimme, ettei Toto taida oppia edes nimeään. Sitten hän täytti yksi vuotta ja oppi tuon tärkeän sanan. Nyt Toto tuntee jo muitakin oleellisia sanoja.

Pari päivää sitten Toto oli nukkumassa keittiössä, kun sanoin muutaman metrin päässä eteisessä: "Toto, ulos!" Siinä silmänräpäyksessä Tottis pomppi innosta ulko-ovella ja huusi Uuu-huutoa. Ulos on sellainen sana, että sen oppii kyllä. Pelkkä nimen huutelu ei varmasti olisi aiheuttanut noin nopeaa reaktiota, mutta kiihdyttävä U-sana aiheuttaa aina.

Eilen Toto testasi nopeuttaan karkuun vilistämisessä. Kun tulin kotiin ja avasin ulko-oven, eteisessä oli tavanomaiseen tapaan kaksi kissaa kyyryssä ja valmiina loikkaamaan salamannopeasti ohitseni eli karkuun pihalle. Sille nyt vain ei voi mitään. 95 % karkumatkoista stoppaa jo muutaman metrin päähän: pojat jäävät pihalle odottamaan, että ihminen saa haettua fleksin sisältä.

Aina ei stoppaa. Eilen Toto kaarsi pikavauhtia ensin naapurin pihalle, sitten naapurin autotalliin ja sieltä suoraan naapurin keittiöön, kun autokatoksen sivuovi oli ollut auki. Sieltä matka jatkui taas jonnekin näkymättömiin. Mies soitti sitten naapurin ovikelloa ja ilmoitti, että teillä on täällä jossain yksi kissa. Ja niin olikin. Toton oli nähty juoksevan kyläpaikassa pitkin poikin ja pörhistävän pelästyneenä, kun juoksi melkein peiliä päin ja näki oman kuvansa. Sehän olisi saattanut olla se naukuva naapuri, jospa hän ei olekaan vielä lähtenyt...

Kun Tottis oli saatu ulos ja valjaisiin, mies oli jäänyt vielä juttelemaan naapurin ovelle. Cisu, joka myös oli mukana soittelemassa ovikelloa ja kyselemässä veljensä perään, oli äkkiä piiloutunut ihmisiä tolpan taakse, pujahtanut irti valjaista ja singahtanut hänkin kylään naapureille. Totokin kävi siellä, minunkin on mentävä!

Cisun kyläreissu oli ollut hyvin lyhyt. Ja onneksi viereisessä talossa suvaitaan naukuvia naapureita paremmin kuin Koratiassa. Voisin kuvitella, että kaikki eivät ilahtuisi kissamaisista yllätysvieraista.

Potero on palautettu

...ja Koratiassa vallitsee taas rauha. Yllättävä kesänaapuri lähti muualle lomailemaan. Meillä ulkoilutetaan taas kahta kissaa, eikä yhtä kissaa ja toista lohikäärmettä.

Tarkistus: onko potero kärsinyt, että vieras kissa on istunut siinä?

Ei ole. 

Vaikutti myös siltä, että kaikesta kauhusta, karjumisesta ja tulensyöksennästä huolimatta Totokaan ei kuitenkaan aivan kauheasti kärsinyt kissanaapurista. Viikonloppuna nimittäin juuri Toto oli se, joka livahti ulko-ovesta ja lähti varta vasten naapuriin selvittämään, onko siellä vielä kissa vai ei. Toto asteli määrätietoisesti, mutta yhä enemmän ja enemmän pörhistyen kohti naapurin autotallia, jossa hän oli huomannut kyläkissan eniten viihtyvän. Ei siellä ketään ollut! Toto oli niin ilahtunut, että yritti saman tien mennä naapurille kyläänkin. Että eikös se nyt riitä, että tunnette tällaisen kissan, älkää kutsuko sitä kolmatta harmaata enää meidän maille...

Ei, sitä ei näy. Helpotuksen huokaus.

Olimme iloisesti yllättyneitä, että Toto pääsi vihan ja pelon yli ja meni pari päivää mietittyään oma-alotteisesti naapuriin. Se antoi viitteitä, ettei Totostakaan olisi ehkä ihan anteeksiantamattoman hirmuista, vaikka hän joskus saisikin naukuvan naapurin... Cisuhan oli selvästi kiinnostunut naapurista jo toisella tapaamisella, vaikkei nyt ihan kiitellytkään siitä röyhkeästä hännän täppäämisestä. 

Että ihan hyvin selvittiin siitä kissamaisesta kesäyllätyksestä. Cisulla ja Totolla oli elämänsä mielenkiintoisimmat muutamat päivät, ja ihmisille riittää tästä jutunjuurta vielä paljon pidemmäksikin aikaa.

Ei häikäise eikä hikoiluta

Etkö näe tässä kuvassa mitään?

Ei ihme, sillä lähes pilkkopimeässä on vaikea kuvata perusräpsällä. Pakko oli kuitenkin yrittää, sillä Toto oli eilen hyvin viisas: hän pakeni hellettä useita kertoja päivän aikana pimeään kylpyhuoneeseen, kylmän ammeen pohjalle. Varmasti talon viilein paikka, ellei jääkaappia huomioida. Loistavaa kuumuusongelman ratkaisua!

Aurinkoläikkäkuningas

Toto: Ei mulla mitään asiaa ole. Halusin vain tulla kertomaan, että onpa ihanaa ja nautinnollista, että taas oli aurinkoinen aamu. Olen kissa, joka tarvitsee aurinkoläikkiä.

Noin, olen valmis! Tulkaa silittämään. Olen maailman pehmein, silein, silkkisin ja myös kuumakylkisin.

Toton taikamatto

Kun astelee portaat meidän yläkertaan tai tulee yläkerran kylppäristä, näky on usein tällainen. Yläkerrassa, portaiden yläpäässä ja kylppärin oven edessä, on pörröinen villamatto ja siellä hellyydenkipeä Toto. Toton mielestä kukaan ihminen ei saa astua tuolle matolle hellimättä häntä. Siksi hän kiiruhtaa yläkertaan menijän edelle tai päivystää kylppärin ovella valmiina... kellahtamaan ja tarjoamaan rapsutettavaksi

mahaansa

ja leukaansa. Kaikki Toton tavanneet tietävät, että kuvassa kuuluisi olla mukana kovaäänistä kehräystä.

Saiskos vielä lisää?

Matto on ollut meillä viime syksystä, mutta sen taika ei laannu. Toton nähdään ani harvoin kulkevan maton yli kellahtamatta. Sen sijaan hänet nähdään matolla ketarat ojollaan monta kertaa päivässä, ihan joka päivä. Cisu sen sijaan on maton kellahdussilitysominaisuuksille aivan immuuni.

Täytyy toivoa, että taikamatto antaa Totolle turvaa loppuviikosta. Olen nimittäin lomalla ja aion tehdä jotakin ennen kuulumatonta: lähteä pois kotoa muutamaksi yöksi. Saa nähdä, miten perheen pojat pärjäävät keskenään. Kun mies on ollut reissussa, kaikki on yleensä mennyt aivan rauhallisesti. Siis yleensä - joskus Cisu ja Toto ovat parkuneet pitkin yötä ja etsineet kadonnutta kaveria. Peukut ja tassut pystyyn, etteivät he tällä kertaa pistä ihan ranttaliksi!

Villi ja Vakaa

Niin tässä kuin muissakin blogeissa on puhuttu viime aikoina kahden tai useamman kissan samanaikaisesta ulkoiluttamisesta. Monet ovat olleet sitä mieltä, että se on hyvin hankalaa tai jopa mahdotonta yhden ihmisen voimin. Minä olen usein kommentoinut, että meillä kyllä sujuu nykyisin hyvin. Vielä viime kesänä Toto pelkäsi ulkona ja ulkoiluttaja joutui rämpimään Toto sylissä Cisun perässä, mutta nyt molemmat kissikset viipottavat reippaasti ja vielä useimmiten samaan suuntaan.

Ainakin yleensä. Totta puhuen meilläkin on joskus ulkoiluongelmia, sillä välillä vanha, ulkona vain kököttämään pystyvä Toto tulee esille. Kökö-Toto saattaa unohtaa liikkumisen aivan yhtäkkiä ja jäädä paikoilleen vaikka kesken liikkeen. Hän oli tässä asennossa varmasti kaksi minuuttia ennen kuin arvioi, että voi siirtyä pois terassilta ja laittaa nurmikolle muutakin kuin yhden tassun.

Mutta toisaalta - miksi kastella kallisarvoisia tassujaan nihkeässä nurmikossa, kun kuivia kiviäkin on tarjolla?

Ja vaikka sinne nurmikolle joskus menisikin, miksi siellä pitäisi koko ajan liikkua.

Samaan aikaan toisaalla. Toiset meistä on luotuja kulkemaan...

ja nykimään fleksiä.

Onneksi pojat ovat joskus kiinnostuneita samoistakin asioista. Kummallakin on seitsemän metrin fleksi ja joskus, kun he ovat 14 metrin päässä toisistaan, ulkoiluttajalla on aikamoisia haasteita kerätä joukko kokoon. Usein se käy niin, että Toto on välillä vapaalla jalalla ja ulkoiluttaja käy kaappaamassa Cisun syliin ja kuljettaa hänet lähemmäs muita ulkoilijoita; toinen vaihtoehto on huutaa toinen ihminen avuksi... Onneksi asumme rauhallisessa paikassa, niin etteivät pienet vapaana olot tms. ulkoilusählingit aiheuta vaaratilanteita. Ja koska pojilla on kuitenkin valjaat, ei vapaana olija usein edes huomaa, ettei fleksin päässä hetkellisesti olekaan ketään.

Vaan osaa se veli Vakaakin olla aika villi. Tässä on Toton näkemys siitä, millaista naamaa myyrille pitää näyttää. Kyllä on myyrät nyt kovilla, kun yksi luimistaa ja toinen suhauttaa kotikoloon.

Kirjastokissat

Toto ja Cisu ovat olleet korvat tarkkoina ja kuulleet, että olen alkanut kerätä kissakirjoja. Heidän mielestään tosin olisi parempi kerätä kirjahyllyllinen kissoja.

Tänään Toto haahuili pitkin helteen kuumentamaa taloa ja etsi sopivan viileää ja rauhaisaa päiväunipaikkaa. Vaikka mitä kokeiltiin, mutta lyhyen kelliskelyn jälkeen piti taas lähteä liikkeelle. Lopulta Tottis päätyi loikoilemaan kirjahyllyssä, vielä taiteellisesti runokirjojen alla.

Kirjahullu kissanomistaja oli tietenkin aivan onnessaan ja kiikutti Totolle heti tyynyn alustaksi.

Kun kävin hetken päästä katsomassa, nukkuuko Toto-söpöläinen todellakin kirjahyllyssä, huomasin Cisunkin pyrkineen kirjallisille unille.

Runojen katveessa näkee varmasti satumaisia unia.

Myöhemmin pojat vaihtoivat paikkaa ja Cisu otti parin tunnin kirjapäikkärit. Ryhdyin heti kaavailemaan, miten hyllyn alanurkkaan saataisiin oikea kirjastokissojen maja. Voi suloiset hyllynukkujat!

***
Mutta ovat he totta puhuen olleet tänä viikonloppuna muutakin kuin suloisia. Olemme nimittäin saaneet kuulla kaikkien aikojen UUUUULOS-huutoa ihan koko viikonlopun, suunnilleen vain tuo kirjapäikkäriaika poislukien.

Ensin veimme pojat ainutlaatuiselle (heidän mielestään tosin mieluusti uniikista aivan jokapäiväiseksi rutiiniksi muuttuvalle) vuoriretkelle. Sitten erehdyin lauantaiaamuna nousemaan kissanmjooooukumisen takia jo 5.40 ja viemään moukulat melkein heti ulos. En tajunnut, että kello oli vasta niin vähän. Tästäkös pojat innostuivat: siis melkein yölläkin voi päästä ulos, kun oikein huutaa! Ja kun tähän kaikkeen lisätään ihana, kutsuva helle, niin kyllä he ovat huutaneetkin, ihan koko ajan. Pahimpien kiihkokohtauksien aikana me ihmiset emme ole voineet ottaa kotona askeltakaan tai sanoa sanaakaan ilman että se on käynnistänyt välittömän ja katkeamattoman ulos-ulinakuoron. Ja kun olin itse pihalla, kuulin sinne asti, kuinka Cisu ja Toto keskustelivat miehen kanssa siitä, että ULOS olisi päästävä nyt ja heti. Ja meillä on sentään vankat tiiliseinät.

Niin että jos ne tyynyt kirjahyllyssä saavat kissat välillä nukkumaan rauhallisesti, saatan uhrata koko hyllyn tyynyille ja kissoille. Muuten meillä on kaksi kuuroa ja kaksi käheää asukasta talossa, kun tämä valjastelukausi loppuu.

Valon vanki

Ei ole uutinen, että kissat pitävät aurinkoläikistä. Toto pitää niistä kuitenkin vielä keskivertomoukulaa enemmän.

Mökillä Cisu oli juuri lähtemässä ulos ja Totolle tuli kova kiire perään. Viipotus pysähtyi kuitenkin kuin seinään, kun herra nautiskelija astui aurinkoläikkään. Olisi hyvän läikän haaskausta jättää se loikomatta!Niinpä Toto ei sillä kertaa lähtenyt ulkoilemaan.

Mä haluaisin tulla, mutta en voi, kun aurinko estää mua liikkumasta! Hur!

Rotista parhain

Cisulla ja Totolla on PALJON leluja. On palloja, härppiä, pehmoleluja ja monta hiirtä, kiehtova pingispallo. On hieno pitkäkarvainen kaninkarvarotta ja ystäväni heille varta vasten tekemä kaunis villahiiri. Nämä kaikki, etenkin villahiiri, ovat käyneet Toton leluiksi hetken, mutta mikään ei ole parempi kuin Rotta Rottainen. Kuten riehukirjoituksessa kerroin, se oli kateissa, mutta Toto löysi sen itse kirjahyllyn kirjojen takaa.

On siis aika esitellä tuo kaikkien aikojen rotta. Toto näyttää, miten rotta kaivetaan maton alta ja miten sitä kuritetaan.


Ei ole rottaa karvoihin katsomista - kun niitä karvoja ei enää edes ole. Vaihtaisitko muka itse tällaisen omannäköiseksi tuunatun lelun johonkin hienoon luksusleluun? Totolla on arvot kohdallaan.
Cisu on edelleen enemmän lima- ja muiden härpäkkeiden perään.

Millaista on olla pikkuveli?

Talon pienimpänä poikana oleminen on sekä jännittävää että hauskaa.

Välillä on niin jännää, ettei uskalla tulla portaan alta pois. Isoveli valvoo. Isoveli ei aina katso hyvällä itsenäisiä reviirintutkimusmatkoja.

Jos on onnistunut kipittämään yläkertaan ihan yksin, ei aina uskalla tulla sieltä pois. Entä jos isoveli huomaa?
Kannattaa kuitenkin laskeutua alakertaan. Useimmiten isoveli on hyvällä tuulella ja varsinkin iltaisin se on oikein lempeä. Se ottaa pienemmän syliinsä kehräämään ja nuolee sen korvat puhtaaksi.

Pikkuveljeä odotellessa

Siinä hän on, Elliot eli Toto eli C:n pikkuveli eli toinen koratkissamme. Uskomatonta mutta totta. Eilen oli vielä aika epätodelliset fiilikset, kunnes huomasin, että Elliotin kuva on kadonnut Suomen koratrenkaan pentuvälityksestä: kyllä se meidän varaus on ihan todesta otettu, gulps ja apua ja jee. Eltsu muuttaa meille. (Eltsun kuva on pummittu samaisilta koratsivuilta, pyydän anteeksi kuvavarkautta.)

Vielä todellisempi olo tuli, kun juttelin kasvattajan kanssa ja sovimme käytännön asioista. Elliot ei ole enää ollenkaan tuollainen pieni söpöläinen kuin tuossa kuvassa, vaan jo sen ikäinen herra (5 kk), että hänet saatetaan leikata ensi viikolla. Vaikka aluksi toivoimme ihan pientä pentua, nyt tuntuu oikein hyvältä, että saammekin vähän valmiimman tapauksen. Ei tarvitse ainakaan ihmetellä, milloin Elliotista tulee kaamea kolli - ken on sellaisen kanssa hetken elänyt, ymmärtää kyllä, miksi kissoja kastroidaan. Luultavasti myös kaksi eunukkia on sopuisampi yhdistelmä kuin yksi reviiritietoinen eunukki vs. leikkaamaton kollitulokas. Jotenkin tuntuu, että biologinen sukulaisuus ei kauheasti paina, kun pojat kohtaavat - sen sijaan se, että molemmat ovat biologisesti "samalla miehuuden tasolla", voi auttaakin.

Muuten meitä kyllä ilahduttaa, että poitsut ovat sukua toisilleen. Heillä on sama äiti - viisas ja ystävällinen, hyvä äiti, jonka kaikki pennut ovat kuulemma olleet lempeitä ja fiksuja; ainakin C on todella suurisydäminen tyyppi. Mutta siinä missä isoveli oli kuulemma pentueensa villein lapsi, pikkuveli onkin rauhallisin. Sekin lienee hyvä, tasapainoittava asia: meille ei tule toista vilkasta johtajaa. Meitä ei haittaa myöskään se, että Elliot on ainakin toistaiseksi ollut ilmeisesti aika hiljainen, kun meillä on jo yksi sanoisinko räpätäti-korat... Kaikesta harmaudestaan huolimatta pojat myös näyttävät erilaisilta. Ainakin nyt pentuna Elliot on paljon kookkaampi ja rotevampi kuin C samoihin aikoihin.

Hyvältä siis vaikuttaa, vaikka kaikki onkin kovin jännittävää ja melkein pelottavaa. Kunhan Elliot on toipunut leikkauksestaan, C:n on tarkoitus mennä hetkeksi kissalaan hoitoon. Siellä hän voi totutella ajatukseen, ettei olekaan maailman ainoa kissa... Katsotaan sitten, miten se sujuu ja milloin C voi totutella ajatukseen, että hän ei ole enää meidän talon ainoa kissa. Tuskin siihen kovin kauan menee!