Kissoja Stockmannilla

Kuva ja tarkemmat ohjelmatiedot täältä.

Nyt harmittaa! Minulla ei ole tänä syksynä kauheasti pakollisia menoja, mutta silloin kun niitä on, tapahtuu toisaalla arvatenkin jotain houkuttelevaa. Eilen missasin luontokuvatapahtuman (mutta suosikkikuvani, jota äänestin etukäteen netissä, voitti!) ja tällä viikolla Helsingin keskustan Stockmannilla Argoshallissa olisi kissaohjelmaa parinakin päivänä.

Torstai-iltana on ensin Hesyn esittäytyminen ja sitten rotukissaesittely. Lauantaina on edelleen rotukissaesittelyjä ja esim. kissojen puuhapeliesittely. Keskelle kissapäivää on ajoitettu myös papukaijaesittely, mitäkähän kissat ja linnut siitä pitävät? :)

Minä en siis pääse tuonne, mutta jos joku muu pääsee, käykäähän kertomassa, millaista oli. Ensin ajattelin, etteivät mitkään eläimet viihdy Stockmannilla, mutta eivätköhän tuonne pääse vain hälinään tottuneet näyttelykonkarit. En ainakaan veisi meidän kiipeleitä! Tosin ehkä pitäisi. Stockkan lemmikkieläintuotemainoksissa esiintyi ennen kaunis hopeakylkinen kissa, varsin tutun näköinen. Ehkä pitäisi mennä ja tarjota, että meillä olisi lisää huippumalleja, jos se aiempi siniturkki on lopettanut mallin uransa.

Monenlaisia tuoksuterveisiä

Meillä on takana vieraiden eläinten viikonloppu. 

Perjantai-iltana ihmiset hakivat vähän pollenhajua raviradalta. K niin kuin koni ei ole päässyt vielä kisailun makuun, mutta kävimme katsomassa kisaopettelua ja lähiviikkoina päästään varmaan käymään taas tallillakin.

Täytyy sanoa, ettei hevos- eikä etenkään ravitietämykseni ole kasvanut juurikaan, vaikka mies onkin omistanut noin kaviollisen verran heppaa jo muutaman kuukauden ajan. Ravitouhu vaikuttaa kyllä ihan kiinnostavalta, ja kunhan heppa pääsee tosissaan kisaamaan, käymme varmasti seuraamassa raveja jonkin verran. Nyt tiedän hepasta lähinnä sen, että se on kasvanut ja kehittynyt hyvin, vaikuttaa lupaavalta ravurilta ja tykkää erityisesti ponitytöistä.

Melkein yhtä pihalla olin Surokin kissanäyttelyssä Espoon Barona-areenalla, vaikka kävin paikan päällä lopulta jopa kaksi kertaa, sekä lauantaina että sunnuntaina. Myönnettäköön, etten ole kovin paljon yrittänytkään ymmärtää tuomaroinnin saloja tai näyttelytouhua, vaan keskityn satunnaisesti kissanäyttelyissä käydessäni vain ihastelemaan kissoja. Harmitti, ettei joka häkissä lukenut, minkä rotuinen moukula siellä majailee, sillä minä en ainakaan tunnista kaikkia kissarotuja varmasti. 

Sen verran tunnistan, että tiedän, mistä roduista alkaisin haeskella Koratian seuraavaa kissa-asukasta, jos haeskelemaan alettaisiin. Ei me kuitenkaan taideta alkaa ainakaan heti. Cisu ja Toto eivät olleet kummankaan päivän hajuterveisistä ollenkaan innostuneita ja kun kysyin Cisulta, haluaisiko hän pikkusiskon, Cisu huusi NOU (no, kerran kun kysyin, voisiko eräs koditon poikakissa muuttaa meille, Cisu irvisti ja puri minua käteen, aika suopeaa tämä pikkusiskosuhtautuminen siis). Ja kun kysyin mieheltä, jolla oli juuri synttärit, millaisen kissan hän haluaisi lahjaksi, ei hänkään suostunut vastaamaan. Siskonpoika kolme vee sentään kertoi, että jos hän ottaisi kissan, se olisi valkoinen ja lyhytkarvainen ja senkin nimeksi tulisi Toto.

Koratpäivä



Kuva Korat ry:n sivuilta.

Mitä tekee koratkissojen pauloihin joutunut kissanomistaja sinä sunnuntaina, kun hänen pitäisi siivota, hoitaa puutarhahommia, tehdä töitä, edistää remonttia ja tietenkin nauttia omista korateistaan? Hylkää kotikoratit ja istuu kaksi tuntia autossa vain siksi, että Varsinais-Suomessa Loimaan työväentalolla on nähtävillä monta koratia.

Kävimme siis Suomen Koratrenkaan järjestämässä koratien esittelynäyttelyssä tänään, ja oli kyllä tosi hauska näyttely, eikä vain siksi, että harmaita naukulaisia - todellakin naukulaisia, melkein kaikki näyttelykoratit kommentoivat jatkuvasti tapahtumia - oli runsaasti. Näyttelytila oli mukavan pieni ja kissoja oli huomattavasti vähemmän kuin pääkaupunkiseudun jättinäyttelyissä. "Näyttelyturisteja" taas näytti olevan suhteessa enemmän kuin pk-seudulla; paikallinen kissanäyttely tuntui olevan jonkinasteinen tapaus pienellä paikkakunnalla.

Satuimme paikalle sopivasti leikkimielisiä kilpailuja katsotaan. Koratialaisista palkittiin kaunissilmäisin ja hienoturkkisin yksilö sekä "paras paketti", muiden kissarotujen edustajista vielä "piristävin persoona".

Koratien kilpailua katsellessamme havaitsimme, että jopa meidän pieni suikula Cisu taitaakin olla aika kookas tai ei ainakaan erityisen pienikokoinen rotunsa edustaja. Toto sen sijaan on varsinainen jätti ja bodari! Näyttelyssä ei ollut kuin yksi Toton kokoinen korat, mutta hän olikin sitäkin vaikuttavampi: jo 16-vuotias rauhallinen herra. Vanha herra sekä eräs (vaarallisen) suloinen tyttöpentu jäivät parhaiten mieleen. Lisäksi näimme kaksi meidän poikien kissalasta olevaa siskosta, mutta emme onnistuneet tapaamaan heidän omistajaansa. Harmi, sillä oli hauska bongata näyttelystä lähes tuttuja kissoja. Juuri sen pentueen kissoja kävimme joskus katsomassa ja jopa luulottelimme, että meille tulisi tänään tavattujen tyttöjen veli - mutta tulikin Toto toisesta pentueesta. (Onneksi tuli, Toto oli 100 % oikea valinta Cisun kaveriksi.)

En ole ollut erityisemmin innostunut käymään kissanäyttelyissä, mutta tuolla "mininäyttelyssä" oli niin hauskaa ja kiinnostavaa, että sellaisiin aion mennä jatkossakin, jos vain onnistun huomaamaan näyttelyitä. Venäjänsinisillä näyttäisi olevan maakuntamatkailuun kannustava näyttely Salossa lokakuussa...

Leikkimielisiä korateja nähtävillä

Valmiina pörinäkilpailuun.

Tämän kuun loppupuolella pitää ehkä maaseutumatkailla Loimaalle. Suomen koratrengas ry järjestää koratien esittelynäyttelyn 26.9.

Rotuesittelyjen lisäksi ohjelmassa on leikkimieliset erikoisluokat. Kerroin tästä ystävälle ja aloimme heti hihitellä, että nyt myös Cisu ja Toto, jotka eivät muulloin näyttele, voivat päästä kisaamaan.

Cisu ehdottaa peuranpyydystyskilpailua. Hän treenasi eilen pitkin peltoja ja sai paistinsa melkein kiinnikin. Jostain syystä paisteja ei pelottanut ollenkaan nelikiloinen suurpeto. Lopulta suurpetoa itseään pelotti niin kovin, että hän pörhistyi ja jäykistyi ja hänet oli helppo käydä noukkimassa syliin ja kiikuttaa kotiin.

Toton erikoisluokaksi sopisi huriseminen. Toto tosin toivoo, ettei kisaan osallistu kovin montaa lähisukulaista, koska kuulemamme mukaan meidän poikien sukulinjassa enemmän tai vähemmän kaikki ovat kovia pörisemään. Saattaa tulla kova meteli, jos suuri joukko harmaahurinaattoreita hyrisee kilpaa.

Kaikenlaisia kissa-asioita

...ei niinkään Cisusta ja Totosta, vaan enemmänkin yleisiä.

Kävin tänään elämäni ensimmäistä kertaa kissanäyttelyssä, nimittäin Surokin näyttelyssä Wanhassa satamassa. Myönnän olleeni etukäteen epäluuloinen: ajatus kissoista häkeissä ei ole ollut kovin kiva. Näyttelyssä oli kuitenkin todella hauskaa ja kiinnostavaa, eikä kissoilla tuntunut olevan hätäpäivää, päinvastoin. Oli hyvin mielenkiintoista nähdä eri rotuja luonnossa, koska en ole tavannut oikeastaan kuin muutaman koratin ja maatiaisia. Mm. norjalaisten metsäkissojen ja siperiankissojen jälkeen alkoi tuntua, että meillä asuu kotona puolikaljuja pikkuisia hippiäisiä... Koratejakin nähtiin muutama, mutta kaikki koratialaiset olivat tyynesti rullalla nukkumassa juuri silloin kuin osuimme paikalle, eikä koratihmisiäkään näkynyt. Vieressä olisi ollut egyptin mau -osasto, mutta siellä ei ikävä kyllä ollut yhtään kissaakaan paikalla. Yhden tuomaroinnista palaavan maun saatoin nähdä kauempaa.

Näyttelyssä, ja samoin viimeviikkoisella visiitillä erään maatiaiskissan kotona, havaitsin ilahduttavan asian: minulle ei tule enää kissoista allergiaa! Tästä allergia-asiasta voisin kirjoitella vaikka kuinka, mutta totean lyhyesti, että olen sairastunut aikuisiällä moniin ruoka-aine- ja siitepölyallergioihin, enkä olisi koskaan kuvitellutkaan eläväni ainakaan kissojen kanssa. En olisi elänytkään, ellei Cisu olisi etsinyt kiireisesti uutta kotia sukulaisen vielä pahemman allergian takia. Koska tämä tapahtui marraskuussa eli ei siitepölyaikaan, uskalsimme ottaa Cisun yökylään... No, kaikki tietävät, miten siinä sitten kävi. :) Tuolloin juttelin muutaman allergisen ja jopa astmaattisen tutun kanssa, joilla tiesin kuitenkin olevan kissoja. Moni sanoi,että oireet voivat pahentua, mutta vain kuukaudeksi - niin kävi minullekin Cisun kanssa; Toton tulosta en huomannut saavani yhtään uusia oireita. Nykyisin joudun ottamaan "apteekin allergialääkkeitä" ehkä hieman useammin kuin muuten ottaisin talvisaikaan. Homeopaattisia allergialääkkeitä käytän päivittäin, mutta niin käytin jo ennen kissojakin. Aika ajoin tukkoinen olo ja vähän suurempi määrä lääkkeitä on kuitenkin pieni kiusa siihen nähden, kuinka paljon iloa noista ihanista harmaaveljeksistä meille on! Ja näemmä he ovat siedättäneet minua niin, etten saa enää automaattisesti oireita kissoista. En voi sanoa, että kaikki allergiset voivat varmasti elää kotieläimen kanssa, mutta jotkut meistä voivat, siitä olen varma. Ehkä palaan tähän allergia-asiaan vielä joskus, tämä löpinä riittäköön aiheesta tällä kertaa.

Näyttelyssä ja muutenkin tällä viikolla on saatu nauttia myös siitä, miten iloisiksi lapset tulevat eläimistä. Melkein kaksivuotias, vilkas kummipoika meni tänään ensin aivan mykäksi, kun näki kerralla niin monta kissaa. Hetken pohdittuaan hän esitti arvion, että täällä on "mil kii" eli miljoona kissaa ja oli sitten tietenkin hyvin innoissaan. Vaikka joillakin kissoilla oli kyllä asiat huonosti: jostain syystä kaikki täysvalkoiset kissat näyttivät pojasta nälkäisiltä ja niille olisi pitänyt antaa puuroa ja viinirypäleitä, eli suuria herkkuja. Yksi kissa ymmärsi sentään laittaan "pään tyynyyn", mutta ei ottanut peittoa päälle, vaikka sillä sellainen häkissään olikin. Merkillistä... Cisu ja Toto taas saivat loppiaisveraiksi kaksi leikki-ikäistä tyttöä, ja sen parempaa leikitystä ja passausta heillä on tuskin koskaan ollut. Me aikuiset emme tarjoile kissoille ruokaa heidän majaansa emmekä myöskään laula heille lauluja - pojilla oli oikein superiltapäivä superhoitajien seurassa. On hauskaa, että kissat ilahduttavat pieniä vieraita niin paljon, ja kissatkin tuntuvat aina vähintäänkin ottavan aivan tyynesti kaiken ihailun, välillä jopa oikein innostuvan siitä. Kun fanitytöt poistuivat, Toto oli tosin niin väsynyt, että kirjaimellisesti sammui keskelle eteisen lattiaa. Kävimme vähän ravistelemassa ja nostelemassa Totoa, mutta sitten ilmeni, että hän on aivan kunnossa, mutta vain todella, todella väsynyt.

Niin ovat kai näyttelykissatkin, kun kotiin pääsevät. On rankkaa olla niin hieno, että kaikki ihailevat. Mutta onneksi noita hienoja piisaa, kaikenlaisia!

t. nimim. Melkein tekisi mieli mennä huomennakin ihmettelemään erilaisia kissoja