Lähis

Oletteko koskaan yrittäneet kuvata köpöisellä pokkarikameralla lähikuvia päätään alati heiluttavasta kissankiipelistä? En minäkään aiemmin, eikä lopputulos kovin hyvä ollutkaan. Oli kuitenkin ihan pakko jatkaa hänen hopeisen pehmoisuutensa, auringosta ikkunalla nauttivan Toton häiritsemistä. Valossa välkkyvä turkki ja   kimaltavat viikset olivat niin hienot. 

Koratian eläimistön on monipuolinen: kamera tallensi myös paviaanin. 

Poterodokumentti

Muistattehan, että Naukulan Mamma kävi meillä taas hiljattain ja dokumentoi Koratian elämää? Tässä hänen näkemyksensä, miten sisäpoteroita käytetään koratialaisittain. Cisu ja Toto ovat muuten niin mukavuudenhaluisia, etteivät he ole välittäneet ulkopoteroinnista enää ollenkaan. Kai sitä nyt mieluummin valitseekin sisätiloissa olohuoneessa paraatipaikalla olevan betoniluomuksen kuin istuu ulkona syöksytorven alla sadekourussa.


Vaikka poterointi on erityisesi Cisun erikoisosaamista, saattaa poteroilla näkyä joskus Totokin. Siellä voi olla suorastaan ruuhka.

Tämän tietäen Cisusta on hyvä vallata kaksi poteroa itselleen aina kun se on mahdollista.

Cisu suosittaa, että jokaisen kissatalouden kuninkaalle tai kuningattarelle hankittaisiin oma valtaistuin. Tulisi heti kaikille vieraillekin selväksi, kenen maille on saavuttu.

Vavahduttava vieras

Koratiassa kävi hyvin jännittävä vieras: uusin siskonpoika, ikä rapiat viisi viikkoa. Hän ei jäänyt huomaamatta Cisulta ja Totolta. Alkupaniikista päädyttiin kuitenkin suureen ihastukseen - jos ei vauvaa, niin ainakin hänen varusteitaan kohtaan.


Ensin Cisu ja Toto tutustuivat vauvan ääneen. Vauva nukkui kopassa pihapöydällämme ja kissat valjastelivat pihalla. Välillä kuului outoa huutoa, sellaista, joka ihan jäykisti kissukat - vain korvat liikkuivat kiivaasti. Mikä ääni tuo on, mistä se tulee? Äänen lähde jäi kuitenkin selvittämättä. (Sivuhuomautus: koratin rääkyminen on sen verran erikoista, että kun kuulen vauvan itkevän vaikka bussissa, ajattelen aina ensin automaattisesti kissaa! Vielä koskaan en ole kuitenkaan tavannut parkuvaa koratialaista bussissa.)


Välillä Cisu ja Toto menivät sisälle, mutta ihmiset jatkoivat ulkoilua. Sitten Cisu alkoi huutaa, että hän tahtoo takaisin pihalle. Kaappasin Cisun syliin ja näytin, mikä siellä pöydällä nukkuu.


Kopassa vällyjen välissä näkyi vain pikkuisen pulleaa söpöä vauvanposkea, mutta jo tämä oli omiaan kummastuttamaan Cisua suuresti. Ja sitten se vauva mutristi suutaan, apua! Ei uskoisi, että kissa, joka jahtaa peuroja ja kettuja, pelkää vauvan suuta. Niin vain kuitenkin kävi, että Cisu pullistui mahtavaksi, mutta oli muuten kaikkea muuta kuin mahtava. Yhtäkkiä sylissäni oli järkytyksestä vavahteleva, pois pyrkivä pelkuri.


Cisu kävi ulkona katsomassa omituista mutristelijaa vielä toistamiseen, eikä häntä silloin enää pelottanut kauheasti, nuuhkitutti vain kovasti. Totokin tutustui uuteen ystävään ensin pihalla. Hän ei meinannut ensin edes huomata, että kopassa on jotain ja sitten vain tuijotti vauvaa nenää ja viiksiä heiluttaen. Toto on aina niin rohkea, ei edes nukkuva vauva pelota. ;)


Tämä ulkotutustuminen ei ollut mitenkään suunniteltu juttu, mutta se edesauttoi sopeutumista hyvin. Kun vauva tuli sisälle, hän ei enää kiinnostanut erityisemmin kumpaakaan moukulaa. Sen sijaan huomattiin, että vauvoissa on ainakin jotain hyvin mukavaa ja kiinnostavaa: sinne koppaan voi mennä myös kissa!


Ensin eteisen hämärästä löytyi Cisu.

Varsinaiseksi koppafaniksi paljastui kuitenkin Toto, jonka muistettiin lainanneen usein vauvan isoveljen rattaitakin.

Mä oon Koratian vauva ja saan olla täällä!

Loppu hyvin kaikki hyvin siis. Kummallinen suunmutristaja saa tulla meille toistekin. Mainittakoon vielä, että hän käyttäytyi vauvaksi hyvin kissaystävällisesti: ei huutanut sisätiloissa kertaakaan.


Yksi aika järkyttävä juttu kyllä tapahtui. Jossain vaiheessa minulla oli kunnia viettää kahden laatuaikaa vauvelin kanssa ja kutittelin häntä ja höpöttelin varmasti kuin kissanpennulle (lue: tai aikuiselle lellivauvakissalle) ikään. Yhtäkkiä minulle tuli tunne, että joku tuijottaa. Kun käännyin katsomaan, kohtasin Cisun huolestuneen ja varsinkin erittäin tuikean katseen. Noin ei puhuta tollasille oudoille olioille, noin puhutaan vaan mulle ja Totolle! Tai vaan mulle! 


Vauvan isoveli 3 ja puoli vuotta on muuttunut Cisusta selvästi jo kummallisesta oliosta leikkikaveriksi. Pojat, siis ihmispoika ja kissapoika, leikkivät keskenään mm. kulkusella. Cisu alkoi kyllä kesken leikin itkeä kovasti. Menin katsomaan, mistä parku johtuu, ja selvisi, että Cisu ulisi poterolla. Hän oli paljastanut luottamuksen osoituksena mahansa, mutta leikkikaveri ei tiennyt, että ketarat ojossa betonilautasella ulvova kissa on tietenkin myöntänyt kaverilleen suuren kunnian ja kutsuu häntä rapsuttamaan mahaansa. 

Molskimadot

Kyllä Cisu ja Toto tekevät muutakin kuin nukkuvat pesässä tai laatikossa. He nukkuvat myös matolla, ja vielä hienossa jonomuodostelmassa, kuin pitkä harmaa mato.

Totosta veljen peppu on maailman paras tyyny.


Videolla madoksi asettautuminen näyttää tältä:

Mutta totta puhuen... Ennen söpöä matoasetelmaa matto toimi painimolskina.

Vintagekoppa ja muita aarteita

Totolla on tärkeää asiaa. Hänellä on ilo ilmoittaa olevansa nyt jopa kolmen pesän loukussa! Tai siis onnessa, hyvin hyrisyttävän syvässä onnessa.


Naukulan Mamma toi meille eilen oikean vintagekopan suoraan Naukulan aromeilla maustettuna. Koppa on huomattavasti Cisua ja Totoa vanhempi, ja vaikkei se ole kuulemma ollut Naukulan naukujien suosiossa, oli siihen ilmiselvästi tarttunut paljon hyviä tuoksuterveisiä tytöiltä. Aah! Varsinkin Toto oli aivan innostunut. Koppaa piti nuuhkia ja kuopia ja sitten asettua leveästi sen päälle. Tää(kin) on mun!

Muutakin mieluisaa tapahtui. Vintagekoppa oli pakattu kassiin, joka oli varsin kiinnostava sekin. Toto oli eilen täynnä toimintatarmoa, ja hän päätti ottaa myös kassin omakseen! Kun Cisu meni sinne, Toto ihan suuttui.

Cisu toppuuttelee pikkuveljeään. Älä nyt ota sitä ihan tosissasi, kyllä säkin saat sitä kassia käyttää.


Niin, siis kunhan annat kunkun olla siellä aina kun hän haluaa. Erityisen hauskaa pojista oli se, että Naukulan Mamma ymmärsi suuressa viisaudessaan kantaa heitä aika ajoin kassissa. Sepä vasta jännittävää vaihtelua! Lopuksi pojat saivat kassinkin omakseen, mutta Koratian laiskimusihmiset eivät ole kantaneet heitä vielä ollenakaan. Paheksuttavaa.

Toto

ja Cisu.

Naukulan Mamman ensimmäisellä valtiovierailulla Toto oli kyllä aivan ystävällinen, mutta painui melkein heti nukkumaan. Eilen sellaisesta käytöksestä ei ollut tietoakaan! Toto on yleensä Cisua vetäytyväisempi ja pidättyväisempi, mutta eilen meillä oli oikein sosiaalinen Tottiainen. Sellainen, joka meni vierasta vastaan heti eteiseen ja kellahti rapsutettavaksi hänen jaloilleen. Ja joka pyöri koko ajan vieraan ympärillä. Ihana vieras siis! Kun kerroin miehelle Toton uudenlaisesta vieraanvaraisuudesta, hän arveli, että Naukulan Mamman on oltava kissakuiskaaja. 

Cisustakin Naukulan mamma on yliveto, mutta parasta hänessä on, että hänellä on aina se ihana kamera mukana. Kuinka ollakaan, Cisu halusi taas upottaa otsansa Naukulan Mamman kameranhihnaan ja tavoitella sitten sokeana härppää. Miten mahtava leikki! Ehkä Cisua harmittaa, ettei hän pääse koskaan saalistamaan pimeällä, tämä oli ehkä jonkinlainen hämäräharjoitus?

Kuulin, kuinka Naukulan Mamma lupasi Cisulle, että jos hän ikinä luopuu kamerastaan, Cisu saa sen hihnan omakseen.

Toto on ollut vintagekopasta kovin kiinnostunut tänäänkin. Hän syöksähtelee kieriskelemään sen päälle tuon tuosta. Mutta kun yritin videoida moista, kävi kuitenkin klassisesti. Koppa sai olla rauhassa ja Toto vain kierteli sitä ja minua. Minuutin pätkälle tallentui kuitenkin yksi koppapyrähdys.

Syksyn merkki

Mistä tietää, että ilmat ovat viilenneet? Kissat hakeutuvat nukkumaan koppaansa. Myös laatikkomaja on suosiossa, vaikka kesällä siellä ei viihtynyt kukaan. 

Cisulla ja Totolla on kopassa usein mukanaan myös lelu. Tällä kertaa unikaveriksi on kelpuutettu pieni musta hiiri.

Viileämmät ja vähän jo hämärämmätkin aamut näkyvät myös siinä, että kissat ovat kesäaamuja aamu-unisempia. Tänään Cisu herätti minut tiputtamalla kengännauhan kasvoilleni ja alkamalla sitten leikkiä sen kanssa. Kesällä hän olisi kiihtynyt siitä, että heräsin tähän ja alkanut huutaa, jos en olisi lähtenyt leikkiin mukaan. Nyt riitti, kun silitin Cisua ja nostin peitonkulmaa. Sinne se pehmoleluista parhain sukelsi, kainaloon jatkamaan unia. Pian toinenkin pehmolelu saapui paikalle, mutta päästyään peiton alle hän hurisi niin kovaäänisesti, ettei nukkumisesta tullut enää mitään.

Kissanvessa

Ne näyttävät usein niin pieniltä, suloisilta ja erityisesti viattomilta... Mutta sisimmissään ne ovat todellisia kepulikatteja (missä muuten kepulikattihaaste mahtaa mennä, onko kellään tietoa?!). Ne järjestävät ihmisille usein varsin kissamaisia yllätyksiä, esimerkiksi tällaisia:

Vessasta löytyi tuhottu vessapaperi ja kaksi kissaa, mutta syyllistä ei saatu selville sitten millään.


Toto istuskeli vessanpöntön kannella ja näytti siltä, ettei hän ymmärrä ollenkaan, mistä puhutaan. Oikeastaan hän ei edes kuule mitään. 

Cisu loikkasi äkkiä kylppärikaapin päälle näyttääkseen, että häntä ei kiinnosta tässä huoneessa muu kuin kaapin päällä kävely. 

Vaikka ai niin, ihmiset eivät oikein arvosta sitä kaappikävelyäkään. Cisu onnistui kerran rämäyttämään kylpyhuonekalusteen valaisimen alas ja siitä lähtien valaisimen suojana on ollut kaunis vanha laudanpätkä. Uutta kylppäriä tai rauhallisempaa Cisua odotellessa...  

Cisu: Niin siis mä joudun hyppäämään kaapin päälle, mutta teen sen vain siksi, että saisin istua täällä ylhäällä ja rauhallisesti katsella ulos ikkunasta. Nautin syksyisen maiseman seuraamisesta.


Ota noista nyt sitten selvää. Ehkä jompikumpi Koratian ihmisasukkaista on öisin ihmiskissa ja käy raatelemassa vessapaperia?

Kahden pesän väkeä

Edellisen postauksen kommenteissa Viivi ihmetteli, eikö betonipoterolla ole kova nukkua. Siitä tulikin mieleeni, että olemme unohtaneet esitellä myös Koratian uuden mukavuuden, pehmoisen toppapesän. Harmaa pesä tilattiin Zooplussalta kaupanpäällisinä, kun osa kanta-asiakaspisteistä meinasi vanhentua. Cisulla ja Totolla on kyllä pesiä, tyynyjä ja laatikoita aivan riittämiin, mutta arvelimme, ettei yksi uusi nukkumapaikka häiritse heitä.


Ei häiritsekään. Uusi pesä on jotenkin ajautunut olemaan olohuoneen sohvapöydän alla, ja Totosta se on on mainiota. Hänen lempipäiväunipaikkansa (aurinkoisella säällä) on olohuoneen sohvalla oleva kangaspesä, ja nyt hän voi välillä vaihtaa myös sohvapöydän alle pesään; yleensä pöydän alla on saanut nauttia vain matosta ja aurinkoläikästä, mutta aina parempi, kun voi rullautua pyöreään toppakoppaan.


Cisukin nähdäänn toisinaan pöydän alla, mutta pesässä hän ei ole käynyt kuin pari kertaa.

Aina ei oikein tiedä, hoitaako vai kurittaako Cisu pikkuveljeään.

Veli ei pienistä häiriinny. Hän kääntää selkänsä kaikille ja kaikelle: saisinko nyt nukkua rauhassa?

Se Toton sohvapesähän on Maunolta ja Epulta tilattu, blogissa jo usein nähty Marimekko-kuosinen "leipäkori". Toto-limppu on siinä(kin) varsin suloinen.

Tää on MUN!

Tuplapotero

Kyllä ihmiset voivat olla hölmöjä! Olen unohtanut aivan raportoida, että Cisulla on nykyisin kaksi sisäpoteroa (=betonilautasta). Se on tietenkin kaksin verroin ihanampaa, vaikka on asiassa haittapuolensakin. Pikkuveli voi tunkea samaan aikaan poterohommiin.


Jostain sanattomasta (tai vain kissankielisestä) sopimuksesta johtuen kaksi kissaa ei voi retkottaa samanaikaisesti poteroissa. Kun Toto tulee paikalle, on ensin retkottamassa olleen Cisun noustava.

Cisu antaa Toton kuitenkin harrastaa poterointia, sillä hän tietää, että todellinen poterojen(kin) kuningas on kuitenkin hän itse.

Vai mitä? 

Takkutassun aamuseikkailu

Pihalle kokoontuvien tirppojen ohella varmoihin syksyn merkkeihin kuuluu se, että ruoho on aamuisin litimärkää aurinkoisinakin päivinä, peltoheinikosta nyt puhumattakaan. Yläkuvassa Cisu tuumailee, lähtisikö kostealta ruoholta vielä kosteampaan heinikkoon. 


Toto näytti mallia: kun nostaa jalkaa reippaasti, kyllä täällä pärjää.

Cisu tuumasi, että okei, hän tulee, mutta vain rouskimaan rehuja.

Tottis sen sijaan oli seikkailumielellä. Askellus muuttui yhä korkeammaksi, mutta matka eteni.

Kunnes tuli vähän liian märkä kohta. Toto jäykistyi

ja kääntyi kohti kotia (kuvassa näkyvä viiva on Cisun fleksi)

ja järkyttyi kahta kauheammin päästyäänkotipihan nurmikolle.

Se kauhea pökälöitsijä on taas käynyt meidän pihalla!

Äkkiä terassille huilaamaan.

Terassilla havaittiin, että Tottis on kissaksi aika märkä ja koratiksi aika takkuinen. Kuinkakohan kauan pojat haluavat enää ulkoilla, jos silkkitassut muuttuvat ulkona tällaisiksi?

Onneksi kuninkaalliset silkkiherrat osaavat vaatia kuninkaallista palvelua. Koska aurinko kuitenkin lämmitti mukavasti, Toto päätti, että takuista ja pökäleistä huolimatta hän voisi vielä viettää aikaa ulkona. Tottis kiipesi syliin, ojenteli takkuisia tassujaan ja istui auringonpaisteessa, kunnes ihmiskäsi oli sukinut hänet kuivaksi ja sileäksi. Se olikin hyvä idea, ei tullut edes märkiä tassunjälkiä sisätiloihin.