Kadonneen jäljillä

Kuten Saaripalstalta on jo selvinnyt, muutama päivä sitten minä ja Saila pakkasimme autoon Mustin, Ransun ja siiderit ja suuntasimme saaristokierrokselle mm. käärmejahtiin. Koti-Koratia jäi täysin miesten valtakunnaksi. 

Kissamiehet olivat hämmentyneet tästä käänteestä. Ensin he olivat kuulemma etsineet kadonnutta emäntäänsä, mutta sitten näyttäneet päällisin puolin rauhallisilta. Olo ei tainnut silti olla aivan normaali, sillä kun Koratian ihmismies oli pyytänyt ystäviään kylään, Cisu ja Toto olivat aivan poikkeuksellisesti piileskelleet vieraita sängyn alla.

Kun palasin kotiin toisten kissojen tuoksuisena, havaitsin, että yleensä niin puheliailta koratialaisilta on kadonnut kieli. Cisu suostui tulemaan syliini ja hurisikin aivan hiljaa, mutta hän ei kyennyt juttelemaan minulle. Huomasin hänen kyllä pariin kertaan kurkkaavaan minua ja sitten kipittävän miehen luokse naukumaan havaintojaan - ja kuulin myös miehen vakuuttavan, että kyllä, se on todellakin Jenni, se on tullut takaisin kotiin.

Palasin iltayhdeksän maissa ja kadonneen kielen metsästys jatkui aina seuraavaan yöhön kello 4.30 asti. Tuolloin molemmat pojat löysivät puheenlahjansa ja tulivat hyppimään päälleni sänkyyn ja selostivat kovasti viime aikojen tapahtumia. Tai ehkä ne vain halusivat minun nousevan katsoamaan Koratian pihalle reissuni aikana kotiutunutta ylisöpöä jäniksen poikasta...

Totolta katosi myös hänen kuuluisa hurinansa. Se löytyi täydelle teholla vasta kun olin ollut kotona jo vuorokauden! Eilen Toto olikin sitten pelkkää huria. Totomaiseen tapaan häntä pörisytti jo se, että silitin Cisua. Toto on niin joustava tyyppi, ettei tee suurtakaan eroa itsensä ja isoveljensä välille, vaan usein hän eläytyy innokkaasti siihen, että veljeä hellitään, hoidetaan ja leikitetään. 

Vaikka on Totoakin hellitty ja lellitty. Eilen lohdutin häntä kertomalla, että vaikka oli aivan ihastuttavaa matkailla Saaripalstan kissaherrojen kanssa, on myös ihanaa, että saa kaapata syliinsä maailman pehmeimmän Toton - Toton, joka on oman älykkään lausuntoni mukaan "Toto, eikä kukaan muu".

On myös ihanaa, että vielä on muutama päivä lomaa ja kiireetöntä aikaa. Hur!

Vappumarssilla

Koratian ihmisväen ei ole pitänyt poistua vapun aikaan kotipihaa kauemmas, ja silti olemme todistaneet aikamoista vappuhulinaa.

Nuoret ja reippaat koratmiehet voivat nimittäin yhden ja ainoan vappumarssin aikana...

vetää ruohoöverit, 

niin että ensin on pakko lepuuttaa multakasalla - ja varmistaa, että harmaus lisääntyy entisestäänkin - 

ja sitten antaa periksi: ruohoykän paikka.

Oliko pakko katsoa ja kuvata?!

Nuorempi koratherramme näyttää, miten toimitaan, kun luonto kutsuu. Kuka sitä nyt sisävessaa käyttäisi...etenkään sellainen, joka on monen vuoden ihmettelyn jälkeen oppinut pissaamaan ulos kuten kuka tahansa kova kundi!

Vappuun kuuluu sekin, että voi saada yhtäkkisen puuhepulin

...tai ihan muuten vaan hepulin. 

Onpa ollut mukavaa! 

- Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää, tuumaa Toto.

 - Mä olisin jo kesässä, ellette te muut olisi aina niin toivottoman hitaita, vastaa Cisu.

Koratian ihmisväen ajatukset ovat olleet omien hömppäpömppien lisäksi tietenkin poloisessa Naukulan Helmissä. Mutta miten ihmeellistä ja lohduttavaa surun keskellä on, että Helmi on läsnä Koratiassakin, yhä edelleen. Meillä on paljon Helmin antamia kissantarvikkeita ja Cisu ja Toto käyttävät niitä päivittäin. Toto on kurittanut tänäänkin Helmin lahjoittamaa hiirtä ja molemmat ovat kiipeilleet Helmin antaman kissantolpan päälle. Kiitos Helmi - kaikesta. 

Tyylikästä isännöintiä Colosseumilla sekä Koratiassa

Koratian ihmisväki oli loppuviikon muissa maisemissa, aina Roomassa asti. Iloksemme ja hämmästykseksemme emme olleet sielläkään kissatta. Heti ensimmäisessä tutustumiskohteessa, Colousseumilla, meidät otti vastaan yläkuvan suuri musta isäntä. Hän vaikutti kovin kiireiseltä, mutta ymmärtäähän tuon. Jättikokoinen koti ja kauheasti valvontaa kaipaavia vierailijoita.

Hotellimme lähistöllä vanhoilla raunioilla oli kodittomien kissojen keskus! Voitte vain arvata, pitikö sen lukuisia kissoja tarkkailla aika ohikulkiessa. Piti, ja kuvata, ja niistä piti puhuakin koko ajan, ainakin minun. Kissat vaikuttivat kodittomuudestaan huolimatta olevan hämmästyttävän hyvävointisia ja ihmisystävällisiä. Yksi oli jalkapuoli ja toinen töpöhäntä; töpöhäntä oli noussut raunioista kadulle eikä töpöisyys estänyt häntä lainkaan nauttimasta silityksistä ja ihailuista. 

Voih. En tuonut tuliaisiksi yhtään rauniokissaa, vaikka arvatenkin mieli teki.

Kotona Koratiassa Cisu ja Toto nauttivat isännän roolistaan. Vanhempani olivat kissanvahteina, ja mummin pitämä hoitopäiväkirja oli hyvin sympaattista ja mukavaa luettavaa. Eilen harmaapojat tuntuivat kyllä ilahtuvan kovasti, että kotiväki ilmestyi taas Koratiaan, mutta mitään merkkiä stressistä tai hylätyksi tulemisen tunteista ei ollut. En muista, milloin Cisu ja Toto olisivat ollet näin tasapainoisia, hyväntuulisia ja hyväkäytöksisiä. Toivokaamme, että tämä onnen ja harmonian tila jatkuu.

 

Nyt siirrymme vieraskynäosioon – tässä mummin kirjoittama hoitopäiväkirja:

"Torstai

Saavuimme illansuussa. Vastaanotto oli todella lämmin ja huriseva. Toivottavasti kissat eivät ota kaikkia talonvaltaajia yhtä sydämellisesti vastaan. Sain Cisulta jopa käsisuudelman.

Kissat seurasivat sivusta puuhiamme, mutta iltauutisten katselu toi molemmat heti syliin. Siinä olisi pitänyt kököttää varmaan puoli yötä.

Iltayön kulkusrallin jälkeen kissat parkkeerasivat kylkeeni. Lämpimiä petikavereita.

Yöllä puhkesi talvimyrsky, joka kilisi ja kolisi nurkissa. Kissat taisivat olla hieman huolestuneita metelistä – uni loppui siihen.

Perjantai

Aamurutiinimme lienevät hieman erilaiset kuin kotiväen: kissat vaikuttavat hämmästyneiltä. Hirveästi ei olla ruoan perään, ulkoilu kiinnostaisi enemmän.

Toton ulkoilu kesti ehkä 20 sekuntia. Muutama askel kuistilla ja salamana takaisin ovelle. Cisu oli pitkäjännitteisempi. He kiersivät vaarin kanssa puoli taloa = 3–4 minuuttia.

Palasimme talolle ennen pimeää. Kissat eivät tienneet, miten olisivat kiehnänneet. Cisu toi harjan ja molemmat rojauttivat itsensä lattialle kylki kyljessä. Harjauksen lopuksi Cisu katsoi selvästi koratpalloa odottaen!

Tämän illan ulkoilu oli jo varsin mittava. Totokin kiersi puoli taloa, Cisu viipyi ulkona varmasti viisi minuuttia. Leppoisa ilta – aina syliin, kun jonnekin asettui istumaan.

Lauantai

Kaunis, kirkas pakkasaamu. Yöllä oli kissojen kanssa eri käsitys nukkumapaikoista. Cisun mielestä hänen paikkansa oli minun päälläni, Toto häipyköön. Minun mielestäni yksikin kissa oli melko raskas ja vangitseva.

Jostain syystä tänä aamuna ruokahalu oli hyvä. Molemmat söivät märkäruokaa heti.

Illalla saunoimme. A ja M (siskoni miehineen) liittyivät seuraan ja varsinkin Toto otti koko ilon irti lämmöstä. Välillä huolestutti se rentous, olivatko hengissäkään. Kyllä olivat.

(Toim. huom.: Saunovalta siskolta tuli illalla Roomaan tekstiviestejä, joissa kehuttiin saunatonttujen saunomishalua ja sitä, että Cisu oli ensin pessyt siskoni tukan saunassa ja sitten vetäytynyt saunan jälkeen siskonmiehen, hyvän ystävänsä ja ihailun kohteensa, syliin lukemaan Kjell Westön uutuutta ja olemaan kuulemma hyvin muikean näköinen.)

Sunnuntai

Yöllä oli satanut lunta. Petikavereita piisasi tungokseen asti. Tänä aamuna ruoka ei kiinnosta. Uloskaan ei pyydetä, lumiko pelottaa? (myöhemmin lisätty hoitopäiväkirjan marginaaliin tieto: Miesväki ulkoili joitakin minuutteja.)

Tällä kertaa olemme tunteneet itsemme hyväksytyiksi alusta lähtien. Harmaaherrat ovat olleet hyvin sydämellisiä!"

 

Kiitämme seikkaperäisestä hoitopäiväkirjasta sekä etenkin hoitopalveluista. HURmaavaa kissanhoitoa!

Vieraanvaraiset isännät

Vaikka olen mielestäni jo melko kokenut valtiovierailija, en ole koskaan viipynyt hoitamassa kissavaltioiden välisiä suhteita kuin muutaman tunnin kerrallaan. Koko kissanomistajuusaikanani olen nyt muutenkin ensimmäistä kertaa yökylässä paikassa, jossa on kissoja. Se ilahduttaa minua suuresti: ei tule niin ikävä omia kissukoita, kun on kissamaista seuraa.


Täällä eräällä saariston palstalla, jolla minulla on ilo ja kunnia viettää muutama päivä, on erityisen vieraanvaraisia kissakansalaisia. Toinen heistä on huomannut, etten voi olla rapsuttamatta kissaa, joka rapsua pyytää (ja usein rapsutan pyytämättäkin). Hän tietää, että haluan silittää ja rapsuttaa koko ajan. Kas näin:

Ikävä kyllä tämän valtion kissaherrat ovat emännälleen uskollista sorttia, eikä kumpikaan ole nukkunut vieressäni. Tämä manulimainen tyyppi sentään lämmitti eilen vuoteeni valmiiksi, ja tummempi, pastorimainen kissahahmo taas valvoi aamulla heräämästäni. Hän istui sänkyni viereisellä pöydällä ja kun avasin silmäni, hän komentoi ilahtuneesti: KUR! Manulikissa tuli aamulla puskemaan nenäänsä minun nenääni vasten useita kertoja, mutta ei onneksi purrut nenänpäätäni, kuten hänellä on kuulemma tapana tehdä. 

Ystävällisen luonteen lisäksi saaristokissat muistuttavat muutenkin koratialaiskissoja: täälläkin on kissojen talo. Ehkä meidänkin pitäisi hankkia tällainen jämäkämpi versio, Koratian kuninkaanlinna kun tuppaa pahvisena keikahtelemaan tuon tuosta.

Oikein mukavaa siis on. Minunkin oloni on näin rento.

Hyvin sujuu!

Päivän kysymys

Olen suorittamassa tärkeää valtiovierailua Koratian kissavaltion edustajan ominaisuudessa. Kuka arvaa, missä ja kenen luona olen?

Kohdevaltiota ja sen kansalaisten identiteettiä paljastamatta voin kertoa, että kissavaltioiden välisiä suhteita on erittäin mukava hoitaa. Kohdevaltion kansalaiset ovat ottaneet minut tuttavallisesti ja huomaavaisesti vastaan.

Monenlaisia tuoksuterveisiä

Meillä on takana vieraiden eläinten viikonloppu. 

Perjantai-iltana ihmiset hakivat vähän pollenhajua raviradalta. K niin kuin koni ei ole päässyt vielä kisailun makuun, mutta kävimme katsomassa kisaopettelua ja lähiviikkoina päästään varmaan käymään taas tallillakin.

Täytyy sanoa, ettei hevos- eikä etenkään ravitietämykseni ole kasvanut juurikaan, vaikka mies onkin omistanut noin kaviollisen verran heppaa jo muutaman kuukauden ajan. Ravitouhu vaikuttaa kyllä ihan kiinnostavalta, ja kunhan heppa pääsee tosissaan kisaamaan, käymme varmasti seuraamassa raveja jonkin verran. Nyt tiedän hepasta lähinnä sen, että se on kasvanut ja kehittynyt hyvin, vaikuttaa lupaavalta ravurilta ja tykkää erityisesti ponitytöistä.

Melkein yhtä pihalla olin Surokin kissanäyttelyssä Espoon Barona-areenalla, vaikka kävin paikan päällä lopulta jopa kaksi kertaa, sekä lauantaina että sunnuntaina. Myönnettäköön, etten ole kovin paljon yrittänytkään ymmärtää tuomaroinnin saloja tai näyttelytouhua, vaan keskityn satunnaisesti kissanäyttelyissä käydessäni vain ihastelemaan kissoja. Harmitti, ettei joka häkissä lukenut, minkä rotuinen moukula siellä majailee, sillä minä en ainakaan tunnista kaikkia kissarotuja varmasti. 

Sen verran tunnistan, että tiedän, mistä roduista alkaisin haeskella Koratian seuraavaa kissa-asukasta, jos haeskelemaan alettaisiin. Ei me kuitenkaan taideta alkaa ainakaan heti. Cisu ja Toto eivät olleet kummankaan päivän hajuterveisistä ollenkaan innostuneita ja kun kysyin Cisulta, haluaisiko hän pikkusiskon, Cisu huusi NOU (no, kerran kun kysyin, voisiko eräs koditon poikakissa muuttaa meille, Cisu irvisti ja puri minua käteen, aika suopeaa tämä pikkusiskosuhtautuminen siis). Ja kun kysyin mieheltä, jolla oli juuri synttärit, millaisen kissan hän haluaisi lahjaksi, ei hänkään suostunut vastaamaan. Siskonpoika kolme vee sentään kertoi, että jos hän ottaisi kissan, se olisi valkoinen ja lyhytkarvainen ja senkin nimeksi tulisi Toto.

Uusia kollegoja

Cisu ja Toto ovat viime aikoina iloinneet, ettei kaikki koratien maineen ja kunnian (ainakin maineen, kunniasta en ole niinkään varma) kasvattaminen ole enää heidän harmailla harteillaan. 

Ensin nettikorateiksi ryhtyivät Pienet harmaat, sitten Karvakelmit ja tänään tutustuimme iloksemme Tatsutan tassuttelijoihin. Ei tarvitse juurikaan klikkailla, niin huomaa, että vaikka kaikki koratialaiset ovat suuria, ainutlaatuisia persoonia, heitä yhdistää myös suuri aktiivisuus ja uteliaisuus. Ennen Tatsutanin blogin lukemista en kyllä tiennyt, että kissalla voi olla jopa suosikkijääkiekkojoukkue! (Ja eilen kävi ilmi, että Naukulassa kissoja on nimetty tai ainakin nimitelty hiihtäjä Helena Takalon mukaan; outoja ovat kissojen tai ainakin kissaihmisten tiet...)

Toivotamme uudet nettikoratit tervetulleiksi ja vinkkaamme, että myös Panu ja Turo saavat halutessaan päivittää blogiaan. ;)
 

***
 

Cisun ja Toton alkuviikko on sujunut leppoisasti ja tavanomaisesti, paitsi että satuin tänään pilaamaan Toton aamun. Ensin myöhästyin taikamattohalista, mikä aiheutti mulkoilua ja tuhinaa. Sitten otin Toton syliin, vaikka kädessäni oli myös iljettävän tuoksuinen kahvijuoma. Sitä irvistelyä ja sätkyttelyä. Toto oli selvästi sitä mieltä, että sen parempi, mitä nopeammin lähden töihin, kun ei minusta mitään iloakaan ole, päinvastoin.

Kesän suosikkimatkakohde

 Terveisiä Koratiasta. Täällä vartioin minä!

Joko kissat lukevat kissablogeja tai sitten Koratian maine jännittävänä matkakohteena on kiirinyt kirjaimellisesti puskaradion kautta. Eilen kotiin tullessani hämmästyin suuresti: autokatoksestamme singahti hurjaa vauhtia pakoon vieras kissa. Taas. Tällä kertaa se taisi olla lähistöllä asuva norjalainen metsäkissa. Joka tapauksessa jälleen kutsumaton ylimääräinen harmaaturkki. Olemme asuneet talossamme viisi vuotta, emmekä ole koskaan ennen nähnyt kyseistä kissaa kotipihamme lähelläkään, mutta nähtävästi hänkään ei enää voinut vastustaa Koratian kutsua...

Tämä harmaa oli edellistä harmaata selvästi tietoisempi, miten vierailla mailla käyttäydytään: kunnioitetaan ja väistetään alkuperäisväestöä. Kun kävimme myöhemmin Cisun ja Toton kanssa ulkona, ei uusimmasta kesäturistista näkynyt jälkeäkään.

Ja täällä partioin minä!

Valpasta vaanimista. Ja syystä.

Sinänsä turistien virta ei ole ihme. Kissoille on tarjolla monenlaisia elämyksiä Koratiassa. Esimerkiksi Cisu oli eilen niin skarppi, että koki viilentävän kesäsuihkuelämyksen. Hän istui nurmikolla katselemassa sadettajaa, eikä millään ymmärtänyt, että vesisuihku lähestyi ja lähestyi... Ja sitten olikin jo myöhäistä. Talviturkki tuli pestyä viimeistään nyt.

Em. skarppius huomioiden ei ole ehkä mikään ihme, että uutterasta partioinnista huolimatta meillä näyttää käyvän autokatosnuuhkijia ja poterovarkaita vähän väliä.

Potero on palautettu

...ja Koratiassa vallitsee taas rauha. Yllättävä kesänaapuri lähti muualle lomailemaan. Meillä ulkoilutetaan taas kahta kissaa, eikä yhtä kissaa ja toista lohikäärmettä.

Tarkistus: onko potero kärsinyt, että vieras kissa on istunut siinä?

Ei ole. 

Vaikutti myös siltä, että kaikesta kauhusta, karjumisesta ja tulensyöksennästä huolimatta Totokaan ei kuitenkaan aivan kauheasti kärsinyt kissanaapurista. Viikonloppuna nimittäin juuri Toto oli se, joka livahti ulko-ovesta ja lähti varta vasten naapuriin selvittämään, onko siellä vielä kissa vai ei. Toto asteli määrätietoisesti, mutta yhä enemmän ja enemmän pörhistyen kohti naapurin autotallia, jossa hän oli huomannut kyläkissan eniten viihtyvän. Ei siellä ketään ollut! Toto oli niin ilahtunut, että yritti saman tien mennä naapurille kyläänkin. Että eikös se nyt riitä, että tunnette tällaisen kissan, älkää kutsuko sitä kolmatta harmaata enää meidän maille...

Ei, sitä ei näy. Helpotuksen huokaus.

Olimme iloisesti yllättyneitä, että Toto pääsi vihan ja pelon yli ja meni pari päivää mietittyään oma-alotteisesti naapuriin. Se antoi viitteitä, ettei Totostakaan olisi ehkä ihan anteeksiantamattoman hirmuista, vaikka hän joskus saisikin naukuvan naapurin... Cisuhan oli selvästi kiinnostunut naapurista jo toisella tapaamisella, vaikkei nyt ihan kiitellytkään siitä röyhkeästä hännän täppäämisestä. 

Että ihan hyvin selvittiin siitä kissamaisesta kesäyllätyksestä. Cisulla ja Totolla oli elämänsä mielenkiintoisimmat muutamat päivät, ja ihmisille riittää tästä jutunjuurta vielä paljon pidemmäksikin aikaa.

Naapurikateutta

Väärinkäsitysten välttämiseksi: kuvassa ei ole tulta syöksevä lohikäärme, vaan Tottis, meidän pieni luttana ja maailman lempein kissa, tutustumassa naapurissa kyläilevään kissaherraan.

Eilisiltainen valjastelu ei suinkaan ollut tavanomaista haahuilua ja ruohonmutustelua. Cisu ja Toto hiippailivat seinänviertä ja asettuivat tarkkailuasemiin. Naapurin pihalla edelleen hengailevaa kolmatta harmaapoikaa piti pitää silmällä. Onneksi meillä on talonvierus mullalla ja sadevesikouru missä sattuu, koska sokkelikivioperaatio on kesken; pojat saivat kunnon juoksuhaudan ja poteron turvakseen.

Cisu on ihan litteä.

Ensin ei tuntunut tapahtuvat mitään. Uusi naapuri on jopa hämmästyttävän sympaattisen ja lauhkean oloinen. Aluksi hän vain istuskeli ja katseli hämmentyneenä koratialaisia: miksi nuo ovat aina niin vihamielisiä? Koratiassa on hyytävä tunnelma helteestä huolimatta.

Äkkiä naapuri sanoi vienosti "mau" ja käveli meidän poikien taakse. Ällistyttävän rohkea veto.

Pahempaa oli tulossa. Se alkoi lähestyä Cisua! Naapuri on selvästi huomannut, että Cisu on se Koratian kunkku, jonka kanssa pitää päästä väleihin – eli jolle siristää silmiä ja jonka peppua pitää pyrkiä joka ilta haistelemaan.

Toto: Se on MUN veli! Apua! Mene POIS!!!

Se ei mennyt. Se täppäsi Cisun häntää.

Cisu: Tuota noin. Se on kyllä mun häntä. En oikein tiedä, miten tähän pitäisi suhtautua.

Toto tietää: Huoooh... GRRRRR.....

Tämän jälkeen joukko hajaantui. Cisu käveli vähän kauemmas talon kulman taakse ja istui siellä näennäisen rauhallisena, mutusteli vähän ruohoakin. Toto lähti päinvastaiseen suuntaan juoksuaskelin. Kun naapuri huomasi sen, hän lähti innoissaan kipittämään Toton perässä, mikä tietenkin järkytti Totoa kovasti. Hän päätyi peloissaan terassin pöydälle ja sieltä kotiovelle ja kotiin turvaan.

Naapuri kääntyi kannoillaan ja meni Cisun poteroon! Hän ei siis halunnutkaan tutustua Cisuun vaan kateissaan viedä Cisun lempipaikan. Cisu kurkkaa ällistyneenä kulman takaa. Voiko röyhkeämpää olla!

Hetken kurkittuaan Cisu lähti kauemmas, viipotti hetken ympäri pihamaata (CISUN pihamaata!) ja meni sitten sisälle. Aikamoiseksi on ulkoilu muuttunut.

Lopuksi kerrottakoon vielä, että lohikäärmeilmeistä huolimatta kukaan kolmikosta ei tunnu saaneen pysyviä traumoja Koratian kissaruuhkasta. Jopa Toto on aivan rento ja kehrääväinen heti kotiin päästyään. Hän myös tarkkailee naapuria hyvin kiinnostuneena ikkunasta. Hän ei vain halua tavata naapuria. Cisu ei enää eilen ulvonut eikä juuri sähissytkään naapurillle, vaan siristeli välillä hänkin.

Naapurikaan ei tunnu pahastuneen. Hän ottaa kaiken tyynen rauhallisesti ja jos joku meidän talon väestä liikuu ulkona ilman karvaista seuraa, naapuri tulee heti juttelemaan ja kellahtaa selälleen rapsutuksia kerjäten.

Että ei se Koratia niin hyytävä paikka olekaan. Emme vielä ala mainostaa sitä kaikkien kissojen toivematkakohteena, mutta extreme-henkisille ja kärsivällisille, hyvähermoisille kesäturisteille se sopii kuitenkin. Älkää kuitenkaan odottako pääsevänne heti hyviin väleihin maan paikallisväestön kanssa.

Yksi harmaa liikaa

Koratiassa on maailmankirjat totaalisen sekaisin: naapurissa on kylässä vieras kissa. Ja hän saa olla vapaana pihalla.

Eilisillan teema olikin pörhistely ja kyttäys. Tässä Cisu havainnollistaa kumpaistakin keittiön ikkunan eli kissanvakoilupaikan ääressä.Huomatkaa puuhkahäntä!

Kun tulimme eilen kotiin, Toto karkasi heti naapurin puolelle. Huomasin hänen kasvavan äkkiä suureksi ja pörheäksi ja nuuhkivan tyhjää kissankoppaa. Kopan vieressä oli vesi- ja ruokakupit. Äkkiä siis meidän pojat fleksiin ja ihmiset tarkkailuasemiin: onko naapurissa kissa?!

Olihan siellä suuri harmaa lempeä kissaherra. Aika kauan kesti ennen kuin myös Cisu ja Toto huomasivat hänet – kröhöm, kiva että ihmisillä on paremmat hoksottimet toisten kissojen suhteen kuin tynnyrissä kasvaneilla uusavuttomilla koratialaispojilla... 

Naapurikissa tuli varovaisesti katsomaan minua ja Totoa. Hän oli aivan rauhallinen ja ystävällinen ja kellahti Toton eteen maha pystyssä, siis alistui Totolle.

Mitäs Toto teki, kun olisi saanut kerrankin olla pomo? Pelkäsi kauheasti. Pörhisti ja piipitti – omasta mielestään varmaan karjui leijonamaisesti – ja kiipesi syliini. Toto tarttui olkapäähäni ja tunki kauhusta täristen päänsä kaulaani vasten: Mamma auta, meidän pihalla on kissa! Sitten Toto kipitti matalaa pörröjuoksua äkkiä kotiin.

Cisu ei ollut pelokas, vaan todella epäluuloinen ja aika vihainenkin, kun Koratiaan oli tullut kutsumattomia vieraita (peurat ja puput tai edes koira eivät ole MITÄÄN tähän verrattuna). 

Ensin Cisu katseli vierasta aivan liikkumattomana ja vähän ulvoi ja sähisikin hänelle. Ystävällinen tulokas vain siristeli silmiään ja halusi nuuhkia uteliaasti Cisun peppua. Cisu oli niin järkyttynyt, ettei voinut liikkua. 

Sitten vieras teki jotain aivan kaameaa: meni MEIDÄN autokatokseen. Hyvin paheksuttavaa. Onneksi minä sain hätistettyä hänet sieltä naapurin ja meidän rajalla olevan pensasaidan luo, mutta sitten alkoikin väsytystaistelu. Vieras istui tyynesti pensaassa ja Cisu karjui hänelle koko keuhkojensa voimin. 

Tätä olisi jatkunut varmasti tuntikausia, elleivät ihmiset olisi hieman auttaneet Cisua. Yksi piteli Cisua fleksistä ja toista kissaa silmällä, toinen haki kipollisen vettä. Kun tunkeilija sai vesisuihkun niskaansa, hän häipyi ja Cisu saattoi mennä sisälle. Olihan hän onnistunut vihdoin karkottamaan vihollisen!

Kotona Cisu raivosi ensin Totollekin, ihan kuin Totokin olisi äkkiä tuntematon. Sitten yhä hyvin pelästyneen oloinen Toto meni nukkumaan ja Cisu asettui ikkunalla kyttäämään. Ja kyttäämään. Ja kyttäämään.

Jossain vaiheessa iltaa Totokin liittyi tarkkailujoukkoihin.

Mitään näin pöyristyttävää meille ei ole vielä koskaan tapahtunut! Aika noloa Oy Korat Securitas Ab:n kannalta: ensin ei edes huomattu, että valtakuntaamme on saapunut lisää harmaaturkkeja.

Saas nähdä, miten tämän illan ulkoilu sujuu.