Takan lämmössä ja huipulla

Lumisade ja etenkin paluumatkalla Cisun kiivas kiljahtelu sekä ajoittainen koratialainen kuorolaulu leimasivat matkantekoa, kun ajelimme tänä viikonloppuna kissojen ja vanhempieni kanssa mökille.

Hieman ärsyttävästä automatkasta huolimatta mökille kannatti kuitenkin harmaaveljesten mielestä ehdottomasti lähteä. Siellä on aina hyvin hauskaa ja nyt siellä oli jotain, jonka pitäisi kuulua jokaisen kissan talvivarusteisiin vilttiteltan ohella: takka, jossa oli tuli lähes koko ajan.

Etenkin Toto teki lämmön palvomisesta lähes taidetta. Voiko tämän suurempaa nautintoa olla?

Voi: takkaköllötys yhdistettynä tassuhierontaan. Kun vaari kulki löhökissan ohi, tämä huudahti heti käskevästi ja ojensi tassunsa. Hurrr!

Cisukin tuli köllimään, mutta tyytyi ainakin välillä vain mattopaikkaan.

Cisusta takassa oli vielä lämpöäkin parempaa se, että sen päälle pääsi patsastelemaan ja valvomaan mökin tapahtumia arvokkaan kuninkaan tavoin. Harmi kyllä Totokin oli nyt kasvanut niin isoksi, että hänellä oli samat aikeet.

Hähää, pikkuvelikin pääsi huipulle!

Se oli pikkuveljeltä hieman varomatonta, sillä Cisu suuttui hänelle. Alas tultua Cisu ulvoi ja naksutteli leukojaan - aivan poikkeuksellista - ja teki kaikkensa, että Toto ei enää saisi lojua takan edessä. Et tunge aina kaikkiin kivoihin paikkoihin!

Voi myös olla, että Cisua harmitti, että mummi lelli Totoa lämmittämällä hänelle koko ajan kauraryynilämpötyynyä mikrossa. Cisu ei juuri päässyt nauttimaan tyynystä, paitsi kerran, kun hän loikkasi sen päälle juuri sillä sekunnilla, kun tyyny otettiin mikrosta ja laskettiin hetkeksi sen päälle.

Riita meni ohi, kun tuli parempaa tekemistä. Hyvin teknistä tekemistä, nimittäin Brion vanhan puujakkaran pyörien pyörittelyä. Onneksi Cisu ei huomannut, että Toto oppi tämän tempun hetkessä, Cisu sen sijaan rimpuili jakkaran alla ja päällä kauan ja ihmetteli, miten pyörät toimivat.

Puuhaa siis piisasi. Kaiken riehumisen ohella Cisu ehti myös osallistua keittiöhommiin, kuten tiskausvalvontaan sekä tässä näkyvään lohkoperunoiden tekoon.

Edellä mainitun lisäksi pojat kunnostuivat myös tavanomaiseen tapaansa mattoja mylläämällä. Hieman erikoisempaa oli se, että he purkivat Trivial Pursuitin laatikon ja ryhtyivät pelaamaan noppapeliä keskellä yötä. Tänään aamulla heräsin kummaan kolinaan: pikkuinsinöörit olivat irrottaneet kaksi lautaa mökin piippuhormin ympäriltä! Toto myös tavattiin roikkumasta ryijystä sekä extreme-henkisesti yhdellä tassulla naulakosta. Hän oli loikannut taiteilemaan kapean vaatetangon päälle ja luiskahti sieltä sitten takkien ja seinän väliin, tosiaan vain yhden etutassun varassa sätkimään. Harmi, että kamera ei todellakaan pärjää mukana tällaisessa menossa.

Lopuksi vielä mökkeilyyn oleellisesti kuuluva lammasjuttu. Tällä kertaa Toto ei voinut raadella huovutettua lammasta, sillä lammaspolo oli Toton kynsien jäljiltä yhä sairaalassa. Nyt takan päälle oli kaatunut ihmissilmän ulottumattomiin toisenlainen lammaskoriste. Näitä lampaita on siellä yleensä viisi, mutta neljä oli päässyt kaappiin kissoilta turvaan... Se viides löytyi sitten paljaspyllyisenä. Kaikki oli tapahtunut yön hiljaisuudessa, joten todisteita kummankaan kissapedon syyllisyydestä ei ollut. Ottaen kuitenkin huomioon, että Toto on huovutetun lampaan lisäksi tuhonnut myös lampaantaljoja, Cisu vapautettiin keritsemissyytteistä.

Yhteistyöhaluton tolppa-apina

Cisun lempileikkeihin kuuluu kiipeilytolpalla taiteilu. Lähes joka ilta näemme esityksen (yleensä montakin esitystä), jossa Cisu ensin heittää tolpan päällä olevan taitetun pahvinpalan lattialle ja sitten kiipeää tolpan päälle. Joskus hän seisoo siellä sirkuskissan tavoin kaikki tassut tolpalla, mutta usein tolpan kautta kiepsahdetaan viereiselle baarijakkaralle, josta taas voi loikata edelleen vaikka sohvalle.

Eilen päätin ikuistaa Cisun temppuilua. Iskikö herraan ramppikuume vai mikä, en tiedä, mutta ainakaan hän ei halunnut päästä julkisuuteen tolpanpäälläseisojakissana. Jos katsot tarkasti, huomaat, että tolpan juuressa nököttää lähes liikkumaton kissa. Lopulta temppu saadaan tehtyä, mutta salamannopeasti ja mahdollisimman helposti. Cisusta ei ole filmitähdeksi.

Tämän jälkeen Cisu ei suostunut menemään tolpalle koko iltana. Ei väkisin.

Isoveljen elkeet

Pikkuveljelläkin on hetkensä, hänkin saa joskus toimia opettajana. Cisu sai viikonlopun aikana peräti kaksi kertaa oppia siitä, miten hommat hoidetaan Toton tapaan.

Ensiksi Pieni opetti Ison raavaan kissan tavoille. Toto on hyvä barffaamaan, mutta Cisulta se ei ole sujunut. Hämmästykseksemme Cisukin veteli kuitenkin lauantain kunniaksi possunsydäntä hyvällä ruokahalulla. Ensin sitä, kuten vähän kaikkia oudompia ruokia, piti suunnilleen syöttää hänelle, mutta sitten Cisu huomasi, että Totopa siirtää lihan kupista lattialle ja popsii sitä hauskasti pää kallellaan, toinen poski melkein lattiassa kiinni. Pian Cisukin nähtiin jyystämässä possua virallisessa barffausasennossa.

Vähemmän raavas opetustuokio nähtiin aamulla herätessä. Toto singahtaa silloin aina minun luokseni aamuhalaukseen, mutta nyt Cisu ehti ensin. Hän ei kuitenkaan oikein tiennyt, mitä pitäisi tehdä, seistä tökötti vain sängyllä. Toto melkein tönäisi Cisun kumoon näyttäessään, miten aamuhaliin kuuluu oikeaoppisesti valmistautua: Ensin etsitään sängystä lämmin kohta, sitten rojahdetaan kyljelleen, suljetaan silmät nautinnollisesti ja kehrätään kovaäänisesti. Ja erityisesti otetaan vastaan niin monta silitystä, rapsutusta ja halausta kuin vain ikinä saadaan.

Tätä temppua Cisu ei ainakaan heti oppinut. Hän tuhahti halveksuvasti moiselle hempeilylle ja poistui normaaliin aamupaikkaansa eli makuuhuoneen oven taakse odottamaan, että pääse aamusyliin.

Miten ne ovatkin aina ja kaikessa niin hassuja?

Oijoijoi

Aurinkoläikät ovat palanneet. Aah ja hurrrr!

Toto on onnesta raidallinen.

Teen tänään kaiken mahdollisen auringossa, myös varvaspesun.

Cisu on kuullut, että rankan talven jälkeen monet ovat kevätauringon paistaessa vain varjoja entisestään. Hän eläytyy varjojen osaan.

Talopaketti!

Meillä on vietetty tänään harjannostajaisia ja jo tupareitakin.

Eteisestä löytyi kiinnostava paketti, jonka avaamisessa pojat kilvan auttoivat.
Pahvia, jihuu! Mitäköhän tästä tulee?

Tietenkin talo! Eihän se ole kissa eikä mikään, jolla ei ole omaa omakotitaloa.

Ei muuta kuin tupatarkastusta tekemään.

Mitäs pidät, veli?

Ja pitihän se. Erityisesti laatikkohirmu Cisu on ollut aivan tohkeissaan omasta talosta. Talo vain parani, kun se käännettiin niin päin, ettei koskaan tarvitse kulkea ovesta, vaan aina voi pujahtaa ikkunasta, joita tässä talossa kyllä riittää.

Että mä sitten kaikkien laatikoiden ja paperikassien jälkeen sainkin tällaisen, ei voi olla totta!

Talotekniikan asiantuntijana Cisu kävi tarkastamassa myös kattorakenteet.

Talo paljastui sen verran suureksi, ettemme oikein vielä tiedä, mihin sen kotonamme sijoitamme. Mutta ainakin ensivaikutelma talopaketista on siis hyvä, uudet asukkaat tulevat varmasti viihtymään siinä.

Eikä ihme, onhan talo kuin kissoja varten suunniteltu. Kop kop... eikun täp täp, onko kukaan kotona?

Talotoimittajana oli Matteriashop.

Ihmisagilityä

Alkuvuodesta alkanut kissojen koulutus ei ole edennyt oikein suunnitelmien mukaan. Cisu ei piittaa kauheasti koulunkäynnistä, koska omasta mielestään hän on pikemminkin opettaja-ainesta.

Cisu on suunnitellut taloomme hienon ihmisagilityradan. Agisäännöt ovat yksinkertaiset: juokse kissan perässä ja silitä häntä aina, kun hän rojahtaa kyljelleen lattialle ja haluaa rapsutuksia. Jotta rata ei olisi liian vaikea kömpelölle ja hitaalle ihmiselle, Cisu rojahtaa aina tiettyihin paikkoihin. Kissaope myös tietää, että kertaus on opintojen äiti, ja juoksee radan monta kertaa päivässä. Edistyksellinen pedagogi.

Rata alkaa eteisestä, siellä on kaksi rojahduspistettä. Matkalla olohuoneeseen rojahdetaan sinne johtavalle rappuselle, aina samaan paikkaan. Rappusella kuuluu kiemurrella vimmatusti, mutta heti ensimmäisen rapsun saatuaan singahtaa taas juoksuun ja kohti maalia eli olkkarin takan edessä olevia (jääkylmiä!) lattialaattoja. Siellä Cisu kiemurtelee aina niin kauan kunnes Toto älyää tulla paikalle. Toton nähden ei jostain syystä voi kouluttaa ihmisiä silitysasioissa.Lisää silitystä, kiitos!
Sanoin LISÄÄ! Vaikka olen ihan takkuinen, en ole vielä saanut tarpeeksi siliä ja rapsua!
Joskus silityksenhimo pistää pään ja koko kropan aivan sekaisin.

Toton tapa pyytää silityksiä ja rapsutuksia on kiehnätä perinteisen kissamaisesti jaloissa tai hypätä syliin istumaan. Cisukin tulee syliin, mutta muuten hän ei TODELLAKAAN alennu kiehnäämään, vaan suosii tätä rojahdustaktiikkaa. Jos ihminen ei ymmärrä, mistä on kyse, Cisu huutaa ja kovaa. On aika huvittava näky, kun takan edestä löytyy selällään lojuva ja vimmaisesti karjuva hellyydenkipeä kissa. Mutta hyvin on ope oppilaansa opettanut: ne tulevat aina kuuliaisesti rapsuttamaan.

Hyvästi Pakkasukko!

Nyt se on tapahtunut! Pakkanen on pysytellyt siedettävissä lukemissa jo monta päivää, joten Laatikkokissat ry voi pitää laatikostavapautumisbileet.

Kun tulimme eilen töistä, huomasimme, ettei kodikkaasta vilttiteltasta eikä tyylikkäästä tyynyloungesta ollut tietoakaan. Nuoret herrat olivat pistäneet perjantain kunniaksi ranttaliksi.
Maja ei suojaa enää pakkaselta, vaan ainoastaan veljenvaanijaa paljastumasta. Kyyristys, pyllynheilautus, tassu ylös ja KIMPPUUN!

Yleisen kaaoksen lisäksi eteinen ja olkkari olivat myös täynnä silppua. Innovatiivisista laatikkoasumuksista ja alituisesta majanrakentamisesta tunnettu kissa-arkkitehti Cisu oli vaihtanut alaa ja päättänyt erikoistua purku-urakoitsijaksi.

Mitäs tähän nyt sanoisi? Enpä keksi oikein mitään. Pojat ovat poikia.

Kissakuvahaaste 126: Valvova viranomainen

Osallistumme pitkästä aikaa kissakuvahaasteeseen, koska tämänhetkinen haasteteema, valvova viranomainen, tuli eilen automaattisesti mieleen Totoa katsellessa.

Alkuinnon laannuttua Toto ei oikein piittaa keittiön kaappien päälle pomppimisesta, sillä ylös loikkaaminen ja varsinkin alas tuleminen on aina hieman pelottavaa, eikä kaappien päällä edes ole muuta tekemistä kuin Cisun ärsyttämistä tiedolla, ettei hän ole enää ainoa, joka sinne pääsee.

Joskus ylhäällä on kuitenkin mitä mukavinta.
Sieltä näkee jotain, jota kiihottaa ruoanrakastajakissan näköhermoja ja hajuaistia.

Tämä valvova viranomainen ei piittaa, että ihmiset syövät epäterveellisesti makkaraa. Hän valvoo, että ihanan tuoksuinen roskaruoka ihan varmasti valmistuu.

Mikä on nolostumisen huippu?

Tämä on sellainen mannaryyni kyykkysillään -arvoitus.

Vastaus on tietenkin kissa, joka liukastuu märän kylpyammeen pohjalla niin, että kaatuu kyljelleen. Nolostuminen ilmenee jäykistymisenä: märkä kissa ei voi liikkua. Kun hänet nostetaan ammeen pohjalta, hän on aivan hervoton ja roikkuu tahdottomana nostajan sylissä. Ensin hän yrittää piilottaa märän kylkensä nostajan kainaloon, mutta katsoo sitten parhaaksi loikata pois ja piiloutua raapimatolpan taakse (kyllähän ø 15 cm tolppa aikuisen kissaherran peittääkin) nuolemaan itseään kuivaksi.

Jos taloudessa on toinen kissa, saatetaan nolostumisen huipun lisäksi nähdä myös hämmästymisen huippu. Toinen kissa saattaa vielä viisitoista minuuttia nolon märkäkaatumisen jälkeen istua kylpyammeen reunalla ja tuijottaa kohtaa, jossa näki heimotoverinsa mokaavan pahan kerran.

Cisu otti eilen toispuolisen kylvyn, Toto taas sai paljon pohtimisen aihetta.

Törkeän pelottava vessa, osa 2

Kuten olen kertonut, meille ei sitten tullut hienoa kaappivessaa, kun muuten aina niin reipas Cisu pelkäsi led-valon väläystä.

Eilen oli aivan uudenlainen pelottava vessaepisodi. Katselin yläkerrassa televisiota ja tiesin miehen olevan alakerrassa, kun yhtäkkiä joku veti yläkerran vessan. Ryntäsin paikalle katsomaan, kuka siellä kummittelee, ja kas, pöntön päältä löytyi kaksi aivan pörröistä, köyryselkäistä ja tyrmistynyttä karvaista vessanvetäjää. Ihan hyvä, että meillä on ehdoton kansi kiinni -sääntö, muuten vetäisivät vielä toisensa pöntöstä alas. Toistaiseksi heidän lvi-taitonsa ovat rajoittuneet kylpyammeen alla möyrimiseen ja lattiakaivojen ritilöiden siirtelyyn, mutta nyt ollaan jo näemmä niin sisäsiistejä, että käytetään ihmisten vessaakin. Mikä mahtaa olla seuraava siirto?

Ainakin toivomme, että se on jotain ystävällistä. Nyt kun ei ole ollut pariin päivään kovaa pakkasta, laatikkokissat ovat tulleet taas esille piilostaan. Passiivinen talvielämä eli purkamaton energia näkyy ja kuuluu sitten aikamoisena riehumisena, huutona ja yleisenä levottomuutena. Eilen Cisu alisti Totoa puremalla niskasta niin kovaa, että Toto huusi apua! Sellaista huutoa emme olleet kuulleet edes kesällä, kun Toto muutti meille. Onneksi riita ei kestänyt kauan. Toivomme kuitenkin aurinkoläikkien ja valjastelukelien pikaista tulemista, ennen kuin kummallakaan lämmönrakastajakissalla menee totaalisesti hermot talven kanssa.

Jotta näin ei kävisi, olemme leikkineet, ratkoneet tehtäviä - yksi haastavimmista on kaivaa herkkuraksuja suljetusta kananmunakennosta - ja jatkaneet naksuttelukoulun käymistä. Saa nähdä, jääkö koulun opettajakin luokalle, kun koululaiset eivät oikein tunnu oppivan. Mutta ainakin he kehräävät koulussa ja se on kai pääasia, koulu on kivaa vaikkei omaksuisi mitään!

Laatikkokissat ry kysyy

...eikö sitä Pakkasukkoa voitaisi jo karkottaa? Me hienot thaimaalaisherrat olemme edelleen linnoittautuneina laatikkomajaamme. On vähän ilmoja pidellyt.

Meillä on ollut kotona kovin rauhallista koko alkuvuoden, sillä Cisu ja Toto tosiaan viettävät huomattavasti aikaa laatikossaan tai ainakin huopahelman alla. Vähän vain kurkitaan välillä, tapahtuuko muualla talossa mitään kummallista. Tässä Cisu:Toto on tullut reippaasti puoliksi esille.
Laatikossa on lämmintä, hämyisää ja hyvin, hyvin läheistä.
Jotta ei aivan kangistuisi köllätellessä, kannattaa harrastaa niskajumppaa samalla kuin pesee veljen leukaa.

Joskus tullaan poiskin. Kannattaa pysytellä mahdollisimman kauan aivan veljen lähellä, niin saa koratialaista lämpöä arktisen viiman vastapainoksi.

Ennen kuin kukaan huolestuu, niin kerrottakoon, että meillä on paitsi lattialämmitys suuressa osassa taloa myös lisälämmittimiä ym., joilla on saatu talon lämpötila pysymään ihan normaalilukemissa paukkupakkasillakin. Kuitenkin ihminenkin huomaa, että vaikka sisälämpömittarin lukemat ovat kelvollisia, ikkunoiden luona hohkaa talvi ja muutenkin huoneilma tuntuu kalsealta. Ihmiset eivät kuitenkaan ole tarvinneet edes ylimääräisiä vaatekerroksia kotioloissa, mutta noita Thaimaan-herroja talvi ei vain yhtään miellytä. Onneksi ollaan menossa kohti kevättä!

Kaikenlaisia kissa-asioita

...ei niinkään Cisusta ja Totosta, vaan enemmänkin yleisiä.

Kävin tänään elämäni ensimmäistä kertaa kissanäyttelyssä, nimittäin Surokin näyttelyssä Wanhassa satamassa. Myönnän olleeni etukäteen epäluuloinen: ajatus kissoista häkeissä ei ole ollut kovin kiva. Näyttelyssä oli kuitenkin todella hauskaa ja kiinnostavaa, eikä kissoilla tuntunut olevan hätäpäivää, päinvastoin. Oli hyvin mielenkiintoista nähdä eri rotuja luonnossa, koska en ole tavannut oikeastaan kuin muutaman koratin ja maatiaisia. Mm. norjalaisten metsäkissojen ja siperiankissojen jälkeen alkoi tuntua, että meillä asuu kotona puolikaljuja pikkuisia hippiäisiä... Koratejakin nähtiin muutama, mutta kaikki koratialaiset olivat tyynesti rullalla nukkumassa juuri silloin kuin osuimme paikalle, eikä koratihmisiäkään näkynyt. Vieressä olisi ollut egyptin mau -osasto, mutta siellä ei ikävä kyllä ollut yhtään kissaakaan paikalla. Yhden tuomaroinnista palaavan maun saatoin nähdä kauempaa.

Näyttelyssä, ja samoin viimeviikkoisella visiitillä erään maatiaiskissan kotona, havaitsin ilahduttavan asian: minulle ei tule enää kissoista allergiaa! Tästä allergia-asiasta voisin kirjoitella vaikka kuinka, mutta totean lyhyesti, että olen sairastunut aikuisiällä moniin ruoka-aine- ja siitepölyallergioihin, enkä olisi koskaan kuvitellutkaan eläväni ainakaan kissojen kanssa. En olisi elänytkään, ellei Cisu olisi etsinyt kiireisesti uutta kotia sukulaisen vielä pahemman allergian takia. Koska tämä tapahtui marraskuussa eli ei siitepölyaikaan, uskalsimme ottaa Cisun yökylään... No, kaikki tietävät, miten siinä sitten kävi. :) Tuolloin juttelin muutaman allergisen ja jopa astmaattisen tutun kanssa, joilla tiesin kuitenkin olevan kissoja. Moni sanoi,että oireet voivat pahentua, mutta vain kuukaudeksi - niin kävi minullekin Cisun kanssa; Toton tulosta en huomannut saavani yhtään uusia oireita. Nykyisin joudun ottamaan "apteekin allergialääkkeitä" ehkä hieman useammin kuin muuten ottaisin talvisaikaan. Homeopaattisia allergialääkkeitä käytän päivittäin, mutta niin käytin jo ennen kissojakin. Aika ajoin tukkoinen olo ja vähän suurempi määrä lääkkeitä on kuitenkin pieni kiusa siihen nähden, kuinka paljon iloa noista ihanista harmaaveljeksistä meille on! Ja näemmä he ovat siedättäneet minua niin, etten saa enää automaattisesti oireita kissoista. En voi sanoa, että kaikki allergiset voivat varmasti elää kotieläimen kanssa, mutta jotkut meistä voivat, siitä olen varma. Ehkä palaan tähän allergia-asiaan vielä joskus, tämä löpinä riittäköön aiheesta tällä kertaa.

Näyttelyssä ja muutenkin tällä viikolla on saatu nauttia myös siitä, miten iloisiksi lapset tulevat eläimistä. Melkein kaksivuotias, vilkas kummipoika meni tänään ensin aivan mykäksi, kun näki kerralla niin monta kissaa. Hetken pohdittuaan hän esitti arvion, että täällä on "mil kii" eli miljoona kissaa ja oli sitten tietenkin hyvin innoissaan. Vaikka joillakin kissoilla oli kyllä asiat huonosti: jostain syystä kaikki täysvalkoiset kissat näyttivät pojasta nälkäisiltä ja niille olisi pitänyt antaa puuroa ja viinirypäleitä, eli suuria herkkuja. Yksi kissa ymmärsi sentään laittaan "pään tyynyyn", mutta ei ottanut peittoa päälle, vaikka sillä sellainen häkissään olikin. Merkillistä... Cisu ja Toto taas saivat loppiaisveraiksi kaksi leikki-ikäistä tyttöä, ja sen parempaa leikitystä ja passausta heillä on tuskin koskaan ollut. Me aikuiset emme tarjoile kissoille ruokaa heidän majaansa emmekä myöskään laula heille lauluja - pojilla oli oikein superiltapäivä superhoitajien seurassa. On hauskaa, että kissat ilahduttavat pieniä vieraita niin paljon, ja kissatkin tuntuvat aina vähintäänkin ottavan aivan tyynesti kaiken ihailun, välillä jopa oikein innostuvan siitä. Kun fanitytöt poistuivat, Toto oli tosin niin väsynyt, että kirjaimellisesti sammui keskelle eteisen lattiaa. Kävimme vähän ravistelemassa ja nostelemassa Totoa, mutta sitten ilmeni, että hän on aivan kunnossa, mutta vain todella, todella väsynyt.

Niin ovat kai näyttelykissatkin, kun kotiin pääsevät. On rankkaa olla niin hieno, että kaikki ihailevat. Mutta onneksi noita hienoja piisaa, kaikenlaisia!

t. nimim. Melkein tekisi mieli mennä huomennakin ihmettelemään erilaisia kissoja

Uusi vuosi, uudet kolot

Eilen oli onnenpäivä. Lukuisien onnittelujen ja muun huomion lisäksi Toto sai synttärilahjaksi myös uuden jääpakastinkaapin. Se oli ihmeellisen kiehtovaa.

Sattui nimittäin niin onnekkaasti, että hävitimme vanhan jääkaapin vierestä korkean kaappipakastimen, eli uuden jääkaapin viereen jäi kolo. Meistä ihmisisistä maalaamaton, lattialistaton kolo ei ole mikään ilo silmälle, mutta kissalle se on ilonaihe - jos ei nyt silmälle, niin ainakin nenälle ja selälle. Lattialistatonta kohtaa piti nuuskia kirjaimellisesti nenä vinkuen, ja siitä, kumpi saisi kieriskellä pakastimen alta paljastuneilla lattialaatoilla, tuli välillä ihan riitaa.

Mikä parasta, keittiön ulko-oven edessä on myös nk. tuplakynnysmatto, ihan kuin piilokissoja varten suunniteltu.


Toisaalta kyseinen keittiönnurkka muuttui nyt jo kyllä liiankin ihanaksi. Mitä tekisit, jos sinulla olisi kaksi mahtavaa vaihtoehtoa: pyydystää veljeä tai nuuhkia uutta koloa? Niin, valinta on vaikea, ainakin Totolle.




Cisulla ei ollut sen helpompaa. Mahdotonta, jos veli ei yhtään suostu painimaan, vaikka toinen on kolossa heiluttamassa pyllyä. Mattokaan ei toiminut normaalisti!



Me koloja ymmärtämättömät ja lattialistattomuutta aliarvostavat ihmiset toivomme, että uuden vuoden kolo ei ole ikuinen. Jotenkin meistä on kuitenkin alkanut tuntua, että jos joskus saamme uuden keittiön, niin aina niin innokkaat ja tomerat karva-apulaiset eivät voi asua remontin aikana kotona. Kaikesta ihanuudesta huolimatta heissä on havaittavissa myös tietynlaista yliaktiivisuutta ja suorastaan kiusankappalemaisuutta, joka ilmenee erityisesti kodin askareiden ja muutosten yhteydessä. Mitenköhän tuon kaiken energian ja uutteruuden voisi valjastaa hyötytarkoituksiin?

Onnea 1-vuotiaalle!

Meidän oma pörröturkki, kilteistä kiltein ja ystävällisistä ystävällisin kissa, maailman paras kissapikkuveli Toto täyttää tänään yhden vuoden. Iso poika!

Lomanlopetussunnuntai tuntui paremmalta bileajankohdalta kuin töihinpaluumaanantai, joten Toto otti varaslähdön ja juhli jo eilen.

Aamu alkoi kananmakuisella herkkutikulla. Toto kantoi aarteen eteisen peilin eteen ja vetäisi sen napaansa alta aikayksikön.

Totolla oli juhlissa vain yksi vieras: isoveli Cisu, joka myös sai herkkutikun. Hän piilotti tikkunsa maton alle, ja sieltä se joutui ihmisten käsiin ja kokonaan piiloon. Toton ei haluttu syövän kerralla kahta tikkua, vaikka hän kovasti Cisun tikun perään katselikin. Eikö nyt edes synttärinä saisi ahmia miten haluaa?

Seuraavaksi kissojen oma pieni mattokin piilotettiin. Omituinen syntymäpäivä!

Pian kuitenkin selvisi, että matosta oli tehty tyynynpäällinen. Ja eteiseen kissojen suosikkipaikalle tuli monta, monta tyynyä. Kyllä kelpaa ottaa onnittelijoita vastaan, jos saa synttärilahjaksi ihan ikioman kissaloungen.

Sankari havaitsi heti, että ompelijalle oli tullut suunnitteluvirhe ja uusi tyyny repsotti auki (se aiotaan sulkea, ompelijan huomautus). Mikäs sen hauskempaa kuin tyynymaja!

Varastosta löytyi vielä lisää pieniä mustavalkoisia mattoja. Nekin tuotiin loungeen. Voi olla, että nekin muuttuvat tyynyiksi, mutta toistaiseksi saavat olla tyynyjen alla. Täytyyhän pojilla olla mattoja, joita raahata ympäriinsä ja joiden alle piiloutua nukkumaan tai veljeä salaperäisesti väijymään.

Toton piti saada vielä vähän kissanminttuakin lahjaksi, mutta ei saanut, kun hän ensin hurjasti villahiiren kanssa riehuttuaan väsähti ja meni loppupäiväksi laatikkomajaan nukkumaan. Ehkä jatkamme juhlia viimeistään ensi viikonloppuna.

Toto Elliotin ja hänen söpöjen sisarustensa vauvakuvat ovat täällä.