Kotitöitä

Koratiassa on tehty viime aikoina kovasti kotitöitä ja tarjottu samalla hämmästelemisen aihetta Cisulle ja Totolle.

Ensin pestiin ikkunat heidän avustuksellaan. Kumma kyllä kumpikaan ei karannut ikkunasta, vaikka kuikuilivat avonaisten ikkunoiden lähellä ja näyttivät hyvin kiinnostuneilta: Tuosta kun loikkaisi, pääsisi vapauteen! Luulen, että suurin syy karkaamattomuuteen ei ollut ihmisten auktoriteetti vaan se, että siivouksen kohteena olevan ikkunan lähellä oli aina myös imuri, sen yli ei uskalla rohkeinkaan kissa (aina) hypätä.

Toton riemuksi ikkunanpesuoperaatio vaati sohvien siirtämistä ja siinä samassa olkkarin mattokin meni myttyyn. Toto otti mattomytyn heti omakseen, vaikka hänen varsinainen lempimattonsa onkin yhä yläkerran taikamatto.

Meillä justeraataan hieman kalusteiden järjestystä, koska meillä on juhlat loppuviikosta. Matto on jäänyt muutostöissä rullalle ja käärön sisältä kuuluu usein raapimista ja takajalkatömpsytyksen ääniä: Totolla on suuri ja hyvin mukava lelu.

Cisu on keskittynyt riehumisen sijasta itsekeskeisiin taide-elämyksiin. Teetin ottamastani poikien tassukuvasta jokin aika sitten taulun, ja nyt se saatiin yläkerran seinälle. Cisu päivystää usein porraskaiteella taulua katselemassa, vaikka tässä kuvassa katsookin muualle.

Cisu: Noin isot ja hyvinmuodostuneet tassut. Noiden tassujien omistajien on pakko olla tosi komeita tyyppejä!

Vaikka on ihan jännää, että matot rullautuvat, ikkunat ovat auki ja vielä seinillekin tulee uusia asioita, Cisun ja Toton kotitöiden TOP 3 on: 1) Lakanoidenvaihto (tätä ei tarvitse selittää kissaihmisille...), 2) Lattianpesu (lotinaa, pyydystettävä Sinipiika/rätti), 3) Kukkien kastelu (kiinnostavaa lorinaa!).

Lisäksi Totoa kiinnostaa ruoanlaitto, etenkin jos ruokana on rapuja tai lihaa. Juhannuksena kuulin, kun mies keskusteli Toton kanssa tiukkaan sävyyn siitä, että hän yrittää nyt ihan yksin maustaa hirvipaistin, mene edes hetkeksi kauemmas. Ei se mennyt.

Heinähäntä livenä

Joku kommentoi jokin aika sitten suunnilleen niin, että meidän maastoissa kahden moukulan kanssa valjastelu taitaa vaatia erityistaitoja myös fleksinkäsittelijältä. Tässä kuvamateriaalia eiliseltä, kun fleksinkäsittelijä yritti paitsi pysyä heinikkokissojen perässä myös videoida heidän pompiskelevan ja laiduntavan menonsa naapurimetsässä. Cisu johtaa joukkoa.

Suuri seikkailu jatkui saniaisten alle.

Sitten filmi taas katkesi (mutta ei sentään siihen, että olisin heittänyt kissoja fleksillä). Jouduin hylkäämään kameran mättäälle ja ryömimään saniaisten sekaan pienien retkeilijöiden, ei kun siis urheiden maailmanvalloittajien, perässä. He olisivat menneet yhä kauemmas ja kauemmas, kun kerran metsään päästiin, mutta sain kaapattua metsänkuninkaat kainaloon ja kiikutettua takaisin avarammille maille.

Tuolla saniaisten ja puiden takana häämöttävällä kalliolla kuitenkin käytiin. Ja käytäisiin useamminkin, jos ihmisillä olisi enemmän yritteliäisyyttä ja seikkailumieltä.

Sitten taas palattiin tavanomaiseen ulkoiluun. Tällä kertaa on Tottiksen vuoro vaania ilta-auringossa.

Välitarkastus.

Ja matka kohti lentopaistia jatkuu.

NIITYLLÄ PILIPILIPOM
 

Niityllä kissankellot
pilipilipom
ja sirkat sirisirisom
kun katalina
matalina
hiipivät meidän kissat
Tiiu ja Tom.

Ja hiiret hinkuivat hii hii hii
ja myyrät vinkuivat vii vii vii
ja linnut lensivät selälleen
pii pii pii
pelästyneinä
kun kahisi heinä
kun kuuruluurua
katalina matalina
hiipivät Tiiu ja Tom.

(Kirsi Kunnas: Tiitiäisen pippurimylly, 1991)

Harmaa heinätupsu

Idyllinen kesänäkymä Koratian rajalta: kesäisen vihreä heinäpelto. 

Mutta hei, ihan kuin tuo yksi heinänpää olisi muita pulleampi ja harmaampi!

Sehän kuuluu Tottikselle, joka rrrrakastaa heinäpellossa hiippailua.

Tai oikeammin heinäpellossa maiskuttamista. Kerrankin tarpeeksi kissanruohoa!

Tarkastus: missäs päin se mun koti olikaan?

Vatsa täynnä ruohoa, nenä täynnä jännittäviä tuoksuja, mieli tulvillaan kesäiloa. Nyt kotiin lepäämään!

Niin ja minä olen ollut sitä mieltä, etteivät meidän kissat viihdy korkeassa heinikossa. Jos Toto saisi päättää, hän asuisi heinikossa tai ainakin saniaisten alla.

Auringonlaskun ratsastaja

Tapahtui eilen auringonlaskun aikaan. Cisu istuskeli kaikessa rauhassa terassilla kiven päällä. Ah, mikä rauhallinen kesäilta.

Mutta ei - varpunen kehtasi lennähtää pihalle. Viis mukana raahautuvasta fleksistä, Cisu oli heti tehtäviensä takana. Singahdus ja littanaksi.

Ja kun varpunen jatkoi matkaa, jatkoi tietenkin Cisukin. Hei ihmiset tahtoisin jäädä, mutta bongarin tie on kuuma... tai jotain sinne päin. Cisu en nähnyt eikä kuullut muuta kuin iltapaistinsa liverryksen. (Yleensähän muuten kissoja raivostuttaa suuresti, että he eivät saa lintuja kiinni, mutta mies vannoi, että eilen västäräkki hermostui, kun kissat eivät lähteneet mukaan sen provosoivaan härnäykseen.)

Tottiskin havahtui terassilta ja tuli mukaan lituskoimaan.

Toto ei ollut kuitenkaan sillä tuulella, että olisi jaksanut hiipiä käkättäen tirppojen perässä. Hän hyppäsi kivelle lintupatsaan viereen ja istui koko iltaulkoilun siinä patsaan tavoin itsekin.

Ilta-auringossa on siis mahtavaa saalistaa suuren kissapedon tavoin. Vaikkei aamuauringossakaan mitään vikaa ole. Tänään Cisu istuskeli heinikoissa ja näytti tyytyväiseltä karhunpoikaselta.

Prätkähiirestä nuohoojaksi

Hyvää juhannuksen jatkoa kaikille! Koratia ei päivittänyt blogiinsa varsinaista juhannustoivotusta, koska ajattelimme, että Cisu ja Toto touhuavat kuitenkin niin paljon pitkän viikonlopun mittaan, että blogiin saadaan juhannuskuulumisaineistoa tuon tuosta.


Eipä saatu. Eilen koratialaiset juhannusjuhlijat eivät tehneet mitään muuta kuin nukkuivat. Bloggaa siitä nyt sitten. Nukkumispaikka oli sentään persoonallinen: moottoripyöräilyhousut.


Ensin sängylle unohtuneiden housujen sisälle meni Toto.

Mutta arvatenkin hetken päästä näky oli tällainen: Toto nukkuu housujen edessä, sisällä housuissa saattaa juuri ja juuri erottaa niin ikään nukkuvan Cisun.

Tänään on ollut sateista, eivätkä pojat ole vaatimuksistaan huolimatta päässeet ulos. Jotta heillä ei olisi aivan tylsää, heidät nostettiin äsken yhteen uuteen suosikkipaikkaan, takan päälle.


Siellä on tosi hauskaa ylipäätään, mutta erityisen kiinnostavaa on tutkia vipua, josta takkapeltiä säädetään. Asianmukaiseen takanpeltitarkastukseen kuuluu, että nuuhkija nuuhkii nenä vinkuen ja avustaja kehrää kovaäänisesti. Cisu tarkastaa ja Toto pörisee.

Toto edustaa.

Cisu näyttää, että hänellä on niin pitkä häntä, ettei se edes mahdu kokonaan kuvaan.

Kuvat ovat poikien jatkuvan liikehtimisen (ja kuvaajan tumpeloinnin) takia hieman suttuisia, mutta tunnelma välittynee. Takan päällä ei oikeastaan ole mitään, mutta silti siellä on kaikki. Hur!

Aamupala

Mitäs tänään syötäisiin? Huomaa toiveikas, odottavainen ilme.

Käsi pystyyn: kuka ei ole vielä huomannut, että Toto on aika hassu kissa? Toton kanssa asuessa se on helppo huomata jo heti aamusta.

Cisu suoriutuu aamusta suoraviivaisesti: hän herää ihmisten sängystä silloin kuin ihmisetkin, venyttelee ja siirtyy jonnekin istumaan, useimmiten eteisen lattialle. Toisinaan Cisu istuu keittiön ikkunalla ja katselee ulos. Ei mitään häslinkiä ja hämminkiä.

Toto herää milloin mitenkin. Yleensä hän odottaa, että minä nousen sen verran, että saan heitettyä jalat lattialle: silloin Toto kiipeää syliin aamuhalaukseen. Mutta ei se aina niinkään mene. Esim. tänään aamulla hän sieppasi etusormeni etutassujensa väliin, puri ja nuoli sormenpäätäni ja välillä sai Flehmen-reaktion. Jo oli aromikas sormi.

Aamutervehdyksen jälkeen Totolla onkin kiire keittiöön. Mäyväy kaikuu, kun Toto opastaa aamupalan laittajaa. Syötyään Toto suorittaa aamupesun keittiön pöydällä. Se on uusi, tämänkesäinen mukava tapa. Kun lähdemme töihin, Toto köllii pöydällä muhkean paistin tavoin ja odottaa, josko vielä heruisi jotain. Ei heru, paitsi huvittuneita katseita ja kommentteja.

Syötävän söpön hassutassun kannattaisi varoa, ettei itse joudu aamupalaksi.

Pömppähömppä seikkailee

Totosta on kehittynyt tänä kesänä varsinainen ulkoiluhirmu. Hän huutaa nykyisin Cisua enemmän ulos-huutoa, mutta toisin kuin kauniisti ovensuussa valjaita ja lenkille lähtöä odottava isoveljensä, Toto pistää aina ranttaliksi ulkoiluhetken koittaessa. Tottis on nyt vain sitä mieltä, että hän ei käytä valjaita. Aina kun valjaat lähestyvät häntä, hän piiloutuu (useimmiten sängyn alle). Kun valjastaja menee kauemmas, Tottis hiipii perässä - vain ollakseen valmiina menemään uudelleen piiloon. Tätä kuurupiiloa voisi jatkaa vaikka kuinka kauan. Se ei lopu kuin siihen, että ihmiset menevät ulos Cisun kanssa. Silloin Toto ilmestyy äkkiä terassin ovelle ja huutaa sisällä raivoissaan, että hänet on unohdettu. Unohdetun kiukkupussin saa sitten helposti valjaisiinkin, ja ulkona hän on oma hyväntuulinen itsensä. Tämä kaikki venkoilu on kuitenkin johtanut siihen, että jostakin syystä Totoa kutsutaan ulos lähdettäessä nimellä Pömppähömppä.

Tänään Pömppähomppa taas vaati ulkoilua keuhkojensa koko lujuudella. Kun valjaspiiloutumisleikki oli hoidettu, Hömppis suuntasi kanssani metsään - ja millainen ulkoilu siitä tulikaan. Yhden ja ainoan iltalenkin aikana Hömppis ehti:

- hiippailla heinikossa

- piiloutua saniaisten alle

 
- kiivetä puuhun

- mätkähtää puusta takaisin maahan turkki roskaisena ja jokin toukka päänsä päällä

- singahtaa ojan yli (minun oli pakko heittää fleksi perässä ja juosta läheisen sillan kautta ojan yli ja Toton perään)

 - uhkailla västäräkkiä hampaat louskuttaen ja välillä kiljahduksia päästellen

- hypätä äkkiä tienvarren pöheikköön ja tömpsyttää siellä tassulla ties mitä. (Myöhemmin Pömppähömppä veti tassulla kimalaista turpiin ja jahtasi Cisun kanssa sisiliskoa, joka jätti häntänsä jatkamaan yksin matkaa.)

Eikä tässä vielä kaikki. Äkkiä Hömppä havaitsi, että isoveli ei suinkaan singahtele sinne tänne, vaan on lähdössä oikein kävelylle.

Äkkiä perään!

Ja Toto meni ohikin. Hän ei edes järkyttynyt juurikaan, vaikka läheisessä tienhaarassa havaittiin äkkiä suuri koira. Kovat (tai hömppähölmöt) kundit eivät pelkää mitään!

Cisu otti astetta tai pariakin rauhallisemmin. Hän on lopettanut karkailun tyystin, sillä hän meinasi jäädä oven väliin muutama viikko sitten. Tietenkään emme olisi kouluttaneet Cisua tarkoituksellisesti näin pelottavalla ja väkivaltaisella keinolla, mutta uhkatilanne on saanut Cisun kunnioittamaan ovia. Ulkonakin hänestä on hauska tarkkailla ja lenkkeillä alituisen, totomaisen, sähellyksen sijaan. Tai ainakin tänään oli.

Cisu on muutenkin ollut nyt aika rauhallinen ja varsinkin etäinen. Toisin kuin pikkuveljensä, hän ei eilen riemastunut siitä, että palasin kotiin oltuani kaksi yötä pois mieron tiellä. Cisu nuuhki minua kyllä, mutta ei suostunut tulemaan syliin eikä oikein vieläkään salli minun edes silittävän. Olenhan kauhea katoileva petturi! Sellaiselle ei voi oikein edes jutella. No, pari kehräystä ja mjoikkausta on sentään päässyt, ja nyt Cisu on jo kerran erehtynyt kinuamaan minulta sisäpoterohaliakin. Eiköhän se tästä. Hömppis ei enää edes muista pientä poissaoloani ja kai Herkkiskin pian armahtaa minua ja saan taas palvella häntä.

Blogikissa ite!

Eilen illalla oli hieman hankalaa päivittää blogia, kun Cisu päätti, että hän hurisee minun ja tietokoneen välissä sylissäni. Vaikka mitä tein, Cisu ei väistänyt: pitäähän hänenkin, netistä tutun tyypin, päästä katsomaan, miten se Blogger oikein toimii.

Yritin kirjoittaa ujuttamalla käteni Cisun alta.

Cisu: Et muuten ujuta etkä kirjoita! Jos sä ujutat, niin mä meen makaamaan keskelle näppistä. Näin!

Loppukatsaus.

Cisu: No niin, kannattiko valittaa ja siirrellä mua? Mehän onnistuttiin kuitenkin saamaan se päivitys julkaistuksi. Mutta mitä ihmettä, miksi sä et kertonut mitään musta?

Jos blogi päivittyy lähipäivinä, niin silloin blogikissa on sitten ihan itsenäisesti liikkellä. Lähden loppuviikoksi netittömään paikkaan ja jätän perheen miehet huolehtimaan Koratiasta aivan keskenään.

Hyvää viikonloppua!

Ihmisiltä pääsy kielletty

Mee pois!

Mitenköhän minusta äsken tuntui, etteivät Cisu ja Toto varsinaisesti ilahtuneet, kun yllätin heidät nukkumasta pyykkikopasta?

Kissan ikävä ihmisen luo

Joskus eläimet osaavat olla niin liikuttavia. Cisu on ollut viime aikoina hyvin koskettava ja suloinen.

Rauhallisemman kevään jälkeen mies on ollut taas jonkun verran reissussa, ja Cisulla on ollut häntä kova ikävä. Onneksi Cisu ei ole nyt syksystä poiketen alkanut pissailla miehen sänkyyn ja on muutenkin ollyt hyvävointinen ja hyväntuulinen, mutta illat ovat rankkoja. Cisu nukkuu (kuten kuvassa) miehen villatakin päällä ja huokailee välillä, nuuhkii villatakkia. Öisin hän on hyvin hellä minua kohtaan: puskee, pörisee ja juttelee, haluaa tulla kainaloon. Viime yönä heräsin muutaman kerran, että Cisu oli käpertynyt rullaksi olkapäälleni ja kietonut etutassunsa kaulani ympärille. Hän painoi päänsä leukani alle ja kehräsi hyvin kovaäänisesti. Onneksi sentään minä en matkusta (paitsi matkustanpas loppuviikosta, mutta mies on silloin kotona).

Hurisevan kaulailijan kanssa on aika hankala nukkua, mutta muuten olen tietysti todella otettu, että Cisu niin tykkää minusta ja osoittaakin sen. Tosin sitten kun mies tulee taas kotiin, ei kumpikaan kissa huomaa minua vähään aikaan ollenkaan, olen liian tavallinen.

Ihan keskenämme täällä ei ole nyhjötetty, vaan meillä on käynyt nyt kahtena peräkkäisenä päivänä vieraita - ja vielä kissaihmisiä! Pojat menevät aina ihan hiljaisiksi vieraan kissan hajusta, mutta leikkimistä se ei toki estä. Cisu toi tänään vanhan kengännauhan ruokapöytäänkin, kun hänestä oli niin kivaa, että oli hyvä kissanleikittäjä kylässä. Sille piti ihan esitellä kaikki hyvät lelut; Cisu erkani ihmisten seurasta vain lyhyiksi hetkiksi ja ilmestyi sitten paikalle milloin minkäkin nauhan tai lelun kanssa. Kyllä kissa huomaa, milloin hänestä ollaan kiinnostuneita - ja käyttää tilaisuuden varmasti hyväksi!

Erätaitoja opettelemassa

Cisu ja Toto tahtovat huomauttaa, että edellisestä postauksesta huolimatta he eivät ole mitään poikia, vaan oikeita erämiehiä.

He pääsivät eilen poikkeuksellisesti ulos vielä iltahämärän aikaan. Vielä poikkeuksellisempaa oli se, että ihmiserämies intoutui lämpimästä kesäyöstä niin että päätti ex tempore nukkua teltassa pihalla.

Aluksi sekä Cisua että etenkin Totoa arvelutti ja vähän pelottikin, kun piha oli äkkiä täynnä outoja kankaita ja keppejä.

Teltta on pystyssä. Toto miettii, josko sitä voisi lähestyä.

Arvatenkin telttaan meni kuitenkin ensimmäisenä Cisu.

Toto katsoi parhaaksi pysytellä ulkona teltan helmalla.

Telttaa ei oltu käytetty noin 20 vuoteen, joten nuuhkimista riitti.

Eikä aikaakaan, kun uteliaisuus voitti Tottiksellakin.

Kaikkein hauskinta oli se, että erikoisen kangastalon katosta huomattiin roikkuvan nauhoja. Tassut vain viuhuivat ja teltta heilui, kun nauhaekspertti Cisu yritti pyydystää nauhoja.

Cisu tuntui muutenkin viihtyvän teltassa niin hyvin, että mies jo aprikoi, jäisikö Cisu sinne koko yöksi hänen seurakseen. Tämä idea kuitenkin torpedoitiin: Cisulla olisi pitänyt olla kauheasti varusteita vessasta vesikuppiin, lisäksi hän olisi saattanut kärsiä sekä liian kylmästä että kuumasta, ja mikä pahinta, hän olisi myös voinut äkkiä kynsiä tien ulos teltasta.

Partiokissat tulivat siis yöksi sisälle minun kanssani. Heti aamulla lähdettiin kuitenkin taas telttailemaan. Kumpikin köllähti teltassa kyljelleen, venytteli makeasti ja näytti tyytyväiseltä. Tämä se on oikeaa elämää!