Raivokas littana

"Littana", totesi siskonpoika eilen, kun näki Cisun saalistuspuuhissa. Silloin väijyttiin sisätiloissa ja oltiin huiskan jäljillä, mutta kyllä erilaista littanointia tapahtuu ulkonakin. Siellä Cisulla ja Totolla on selkeä toimintapa: pitää vaania kaikkea mikä liikkuu.

Joskus liikkuva voi olla perhonen tai tuulessa lentävä lehti, mutta toisinaan päästään isommankin saaliin äärelle. Cisu näyttää. 

Kas, loikkivia peurapaisteja! Jos perässä tuleva laahustaja ei olisi niin epäloikkivainen, Cisu olisi taas tuonut ruoan pöytään. Joskus tekisi mieli päästää Cisu vapaaksi ja katsoa, juoksisiko se tosiaan peurojen luokse ja mitä sitten tapahtuisi. Emme päästä.

Neuvottelu... Tai oikeastaan sen ihmettely, että Cisulla on suussaan pieni linnunsulka, vaikkei se oikein kuvassa erotukaan.

Se, ettei suussa ole koskaan oikeaa kokonaista lintua, herättää molemmissa moukuloissa suunnatonta raivoa. Joskus Cisu ja Toto huutavat suoraa raivohuutoa jo ulos mennessään, vaikkei yhtään lintua ole vielä edes havaittu.

Nyttemmin on huomattu, että linnut kurkistelevat naurettavia naru kaulassa kulkevia kissukkapoloja usein katolta, kuten tässäkin epäselvässä kuvassa. Se vasta kissan luonnolle käykin.

Pojat katsovat usein ihan eri suuntaan, mutta tieto härnäävän linnun läsnäolosta saa heidät silti huutamaan kiukusta. En kyllä oikein ymmärrä sitä huutoa: vaikka kissat olisivat vapaina ja aivan superlitteinä, tuo kiljuminen varmaan varoittaisi kaikkia kulmakunnan lintuja, että täällä ne raivopäät taas ovat.

Yritin kuvata vihaista lituskaa, mutta eipä se silloin tietenkään niin huudellut, eikä ollut kovin matalanakaan. Tässä kuitenkin pari Cisun vihaista naukausta sekä kiivasta askellusta pitkin pihaa.

Pikselikaupalla iloa ja ikävää

Kuten edellisessä kirjoituksessa kävi ilmi, Naukulan Mamman valtiovierailu oli suuri menestys. Mamman kameraan ihastuttiin melkein yhtä paljon kuin häneen itseensä.

Ensin kameran huomasi Toto.

Toto ei olisi Toto, jos hän ei puskisi asiaa, josta hän pitää tai jonka hän haluaa omakseen. Kameraan oli pian hinkattu tuoksuterveiset Naukulan likoille.

Cisulla oli hieman läheisempi suhde kameran kanssa.

Myönnettäköön, että kameran lähistöllä viuhuvalla huiskalla saattoi olla osuutta asiaan.

Mutta oli itse valokuvauslaitteessakin jotain taikaa. Koratian kotikameraa ei koskaan yritetä purra, sen päällä ei kieriskellä, eikä siihen muutenkaan kiinnitetä mitään huomiota.

Koratian kunkkua on usein kehuttu älykkääksi kissaksi, mutta tiedä häntä...

Voi ei! Mistä me saataisiin noin ihana kamera? Minä saisin parempia kuvia ja pojat suurta iloa ja nautintoa. Naukulan Mamma kyllä ovelasti ehdotti, että jos ostamme hänelle upouuden laitteen, saamme pitää tuon taikakameran. Mietimme vielä hieman asiaa.

Eilen pohdin myös, mistä meille saataisiin joku pysyvä mamma tai muu Cisulle lohtua ja lämpöä jatkuvasti tarjoava hahmo. Cisu on ollut sitten Naukulan diplomaatin poistumisen ihan mahdoton! Vieraan ja hänen kameransa lisäksi se johtuu varmaan siitä, että Koratian ihmisisäntä on lomamatkalla ja minä taas päivät töissä, – joka tapauksessa Cisulla on suurensuuri hellyysvaje. Ihan kivaa, että kissa haluaa koko ajan sylissä ja rötköttää poikittain päälläsi, mutta eilen tuntui jo pari kertaa siltä, että vähempikin riittäisi. Cisu on sille päälle sattuessaan oikea sylikissojen maailmanmestari.

No, eiköhän me pian taas totuta tavanomaiseen arkeen. Ainakin Cisu ja Toto jaksoivat tänään aamulla herätä aikaisin ja huolehtia, että pääsen töihin. Eilen herätyskellon ääni aiheutti vain rasittunutta ininää ja yhä syvemmäs peittojen alle kaivautuvia unikissoja.

Onnistunut valtiovierailu

Totolla ja etenkin Koratian kuningas Cisulla oli tänään paras iltapäivä pitkään aikaan, tai ehkä ikinä. Naapurikissavaltiosta Naukulasta saapui valtiovierailulle itse Naukulan Mamma. Voin kertoa, että Naukula ja Koratia ovat nyt luoneet hyvin läheiset ja toimivat diplomaattiset suhteet.


Naukulan Mamma oli huomaavainen ja toi hienoja tuliaisia, esimerkiksi Cisulle kulkusen - ja niitähän Cisu arvostaa yli kaiken.


Cisu arvosti myös sitä, että Naukulan Mamma jaksoi heiluttaa härppää aivan väsymättömästi ja Helmin ja Wilman hyvin kouluttamana tekikin sen oikein taidokkaasti ja kissanmielisesti. Tässä Koratian kunkku taktikoi  hyökkäyksiä lelujen kimppuun.

Myös Toto oli ilahtunut vieraasta ja hurisi usein ja paljon, kuten hänellä on tapana. Toto ei kuitenkaan intoutunut ihan cisumaiseen riemuun asti, sillä hän katsoi parhaaksi priorisoida päiväunia edustustehtävien sijaan. Ei haitannut, Cisu oli vain sitäkin tyytyväisempi, että hän sai omia naapurimaan vierailijan itselleen. Kyllä hän omikin: kävi sylissä, tuli paikalle Naukulan Mamman käskystä ja komenteli tätä leikkimäänkin. (Koska Naukulan Mammakin on vain ihminen, hän teki sen alkeellisen mokan, että yritti välillä jutella kanssani ja juoda kahvia, vaikka vaihtoehtona olisi ollut Cisun kanssa seurustelu. Miten typerää.)

Ihan parasta oli se, että kunnon paparazzin tavoin vierailija toi mukanaan kunnon kameran. Saamme ehkä lukea lähiaikoina Naukulan blogista, vieläkö kissankarvoilla ja -kuolalla päällystetty kamera toimi kotimaan kamarallakin. Toivottavasti - matkavakuutus ei ehkä korvaa Koratian-matkalla tapahtuneita tuhoja.

Lötköpötköt

On ilmoja pidellyt. Ei kuulu kuumutta kummempaa. Koratian kissavaltiosta ei ole kerrassaan mitään raportoitavaa, koska herra harmaaturkit ovat aivan löylyn eiku helteen lyömiä.


On jo opittu: jos sohvapöydän alle sammunutta Totoa yrittää siirtää, hän äkämystyy ja siirtyy vielä kuumempaan paikkaan. Ei siis häiritä hänen kuninkaallista hellepötkyläkorkeuttaan. (Välillä on pakko laskea käsi kyljelle ja kokeilla, hengittääkö se vielä.)

Cisukin on sitä mieltä, ettei kuumalla jaksa kuin nukkua. Saunamainen lämpötila on varmistettu loikomalla villahuovan keskellä aurinkoläikässä. Olo taitaa olla kuin Thaimaassa ikään.

Ja sitten aurinko meni pilven taa ja alkoi sataa. Ja sateellahan eivät kummituseläimet kissat voi tehdä muuta kuin nukkua.

Tänään pojat jatkoivat yöuniaan aina iltaseiskaan asti! Sitten käytiin ulkona ja raivottiin västäräkeille niin että voimat menivät. Nyt ollaan taas nukkumassa.


Ja sitten jotkut pitävät kissoja arvaamattomina petoina...

Tajuttoman lämmin jälleennäkeminen

Kun Koratian ihmisväki on poissa, kissat ja sukulaiset hyppivät pöydillä. Kävimme miehen kanssa Tukholman-risteilyllä ja sillä välin Cisua ja Totoa olivat viihdyttäneet hoitajiksi pestattujen siskon ja siskonmiehen lisäksi yllättäen myös toinen siskoni lapsineen.


Hyvin oli mennyt: pojat olivat olleet lempeitä ja hyväntuulisia, joskin aluksi etsineet omia ihmisiä vähän levottomina. Toto oli viettänyt eilen niin paljon aikaa hoitotädin sylissä, että Cisu oli lopulta ajanut hänet pois ja parkkeerannut itse samaan syliin kokonaiseksi illaksi. 


Cisu oli myös katsellut lumoutuneena mutta ensin hieman arastellen hoitosetää, joka on hänen idolinsa. Lopulta hän oli ymmärtänyt ottaa tilanteesta vaarin ja nukkunut idolin jaloissa ensimmäisen hoitoyön. Toisena yönä kissat eivät kuulemma nukkuneetkaan ennen aamuviittä, koska lojutun hellepäivän jälkeen piti ravata ja riekkua yö...


Kun tulimme tänään kotiin, vastassa oli taas hellelojujia, hyvin kuumakylkisiä ja puolitajuttomilta vaikuttavia. Ensin meillekarkureille hieman mökötettiin, mutta ulkoilukeikka palautti kaiken normaaliksi - paitsi että Cisu on ollut superhellyydenkipeä. Hän on lojunut sohvan aurinkoläikässä ja nauttinut viihdytyspalveluista.

Kahden päivän rapsutukset jäivät väliin, rapsuta äkkiä mua lisää!

Mä odotin teitä niin piiiitkään,

ja näin paljon!

Odottava(n) kissa(n aika) on tosi tosi pitkä!


Vaikka oli ihmisten aika pitkä ilman kissakavereita. Laivalla näkyi aika paljon koiria, ja mietin, olisiko pitänyt kysyä, jos jonkun niistä olisi saanut yöksi karvaisen kainalokaverin korvikkeeksi. Mutta ei karkeakarvainen koira olisi kuitenkaan ollut sama kuin silkkinen kissanpitkula.


Onneksi laivalla sentään ymmärrettiin, miten ihmisten eroahditusta voi lievittää. Panimme ilolla merkille, että laivassa lauloi Toto. Jotain se lauleli ainakin Africasta, mutta onneksi emme joutuneet matkaamaan sinne asti ilman oikeaa Toto Tottiaista.

Souda, souda sinikissa

Vaikka jos jotain on tämän loman aikana opittu, niin se on se, etteivät meidän siniturkit souda kuin pakon edessä. Paitani meni Cisun sätkytyksestä suikaleiksi ja koko merenlahti kaikui pörröisen Toton karjumisesta, kun toteutimme pitkäaikaisen suunnitelman mökillä: puimme kissoille pelastusliivit, kaappasimme oranssit merimakkarat syliin ja soudimme vanhempieni mökiltä parinsadan metrin matkan suvun vanhalle kesähuvilalle saareen. Cisu ja Toto rimpuilivat rannassa niin paljon, etteivät pelastusliivit pysyneet yllä, joten he saivat paluumatkalla erivapauden olla liiveittä. Silti oli ihan kauheaa. Kuka hullu on keksinyt soutuveneen?


Sen sijaan se, joka on keksinyt vanhan sokkeloisen puutalon, saa pojilta paljon pisteitä. Cisu ja Toto olivat aivan intona päästessään tutkimaan lähes satavuotiaan talon salaisuuksia. Pienen lisämausteen seikkailuun toi se, että tässä talossa ei ole kuuna päivänä käynyt yhtään kissaa, mutta sen sijaan useita koiria. Koirien oma huone taisi tuoksahtaa edelleenkin koiruuksilta, niin paljon sitä nuuhkittiin.


Tässä pojat tutkivat yhdessä tuumin talon keittiötä.

Etenkin Toto oli aivan lumoutunut uudesta paikasta. Vaikka Cisu ja Toto ovat maailman läheisimpiä ystäviä, vieraassa ympäristössä huomattiin heti, että pieni söpö pikkuveli Toto on täynnä vallanhalua. Hän tarkisti huvilan nopeasti, havaitsi sen erinomaiseksi ja ryhtyi haastamaan Cisun kanssa riitaa. 

Toto: Mä tykkään tässä paikasta! Mä otan tän MUN omaksi. Nyt mäkin oon saanut oman kuninkaanlinnan!

Pienen alkukärhämöinnin jälkeen tilanne rauhoittui ja Cisu ehti jopa leikkiä kylpytakin hihnalla.


Ja ehdittiin me uloskin. Vaikka olimme saaressa, pojat pidettiin fleksissä. 

Skandinaavinen punamulta ja thaimaalainen sinihopea sointuvat hyvin yhteen.

Saaren kuningas Toto julistaa: Minä palaan vielä tänne!


Vaan nytpä ovat kaikki koratialaiskuninkaat palanneet suureksi harmikseen jo koti-Koratiaan. Edessä on pari jännittävää päivää: kotiväki on lähdössä matkalle ja Cisu ja Toto saavat seurakseen hoitotädin, ehkä hoitosedänkin. Olemme luottavaisia, että kaikki sujuu hyvin, kun pojat saavat kuitenkin olla kotonaan ja tuttujen hoitajien kanssa. Silti vähän jännittää, koska meidän lellipojat eivät ole olleet ilman meitä molempia koti-ihmisiä yhtään yötä kahteen vuoteen.

Kuka voisi kellot seisauttaa?

No ei ainakaan Toto, mutta yritys on kova. Se, joka keksi sekuntiviisarin, ei ajatellut kissojen mielenrauhaa ollenkaan.

Ei epäilystäkään, että tämä juttu tagitetaan kategoriaan hassut tavat.

Merikarhu ja metsämies

Mökillä siis ollaan. Eilen illalla satoi, mutta kun sade hälveni, ei puolitorkuksissa olevan Cisun korvaan tarvinnut kuin kerran kuiskata vaivihkaa "ulos", niin Cisu oli suunnilleen jo itse vetämässä valjaita niskaansa.


Matka kulki suoraan kohti rantaa, onhan se Cisun lempipaikka mökillä. Viime kerrasta oli kuitenkin sen verran aikaa, että varmuuden vuoksi piti ensin kurkata merta parin rantakiven takaa.

Äh, mitä sitä arkailemaan. Koratian kunkku astelee suoraan saaristossa sijaitsevan Koratian siirtomaan laiturille.

Ensiulkoilulla ei ehditty katsella maisemia kovin kauan, sillä Cisulla oli kiire tarkistaa koko siirtomaa.


Yhtäkkiä löytyi soutuvene.

Mutta hetkinen, missäs Toto on?

Totokin oli vääntäytynyt jossain vaiheessa ulos, mutta hän lähestyi rantaa lähinnä ärtyneenä ja epäluuloisena, ei ollenkaan samalla mielellä kuin merimiesveljensä.

Ei, Toto on enemmän metsä- kuin merikissoja. Hän pääsi elementtiinsä vasta sisämaassa.

Pääasia, että mökillä jokaiselle on jotakin. Pojat pääsivät yhdessä mustikkaankin. (Se oli heistä kauheaa, varvuissa oli jotain, joka pisti pomppimaan kuin kenguru ja säntäilemään päämäärättömästi.)

Tänään on taas satanut, joten pojat eivät ole toistaiseksi viitsineet vääntäytyä vällyistä. He antavat ihmisille oppia aiheesta, mitä kissanpäivillä tarkoitetaan.

Matkailevat marsut

Aamulla hypättiin autoon ja huristeltiin mökille. Ihme ja kumma, matka meni taas lähes huudotta, jo toista kertaa Cisun ja Toton autoiluhistorian aikana! Cisu istui koko matkan sylissäni, Toto pötkötti vieressä. Kumpikaan ei selvästikään nauttinut matkanteosta, mutta kesti kolmituntisen pakkosylityksen ja -kökötyksen silti.


Toton elekieli kertoo, että hän toivoisi olevansa jossain kaukana... Välillä kyllästynyt marsu-Toto käänsi selkänsä koko muulle matkaporukalle ja riiputti päätään ja huokailu surullisena. Mihin mä taas olen joutunut...

 Maukumisnäytteitä.

Perillä keksittiin heti ihan uusi temppu: ikkunan päälle voi kiivetä!

Ja sieltä pääsee kaapin päälle. Jihuu, sinne kaapille on yritetty joka kerta mökillä ollessa, mutta nyt vasta keksittiin, miten paikka on valloitettavissa.

Tästä on hyvä aloittaa viikonloppu...

Sadepäivä

Cisu nauttii sängyllä,

Toto sohvalla.

Ei yhtään ulkoiluvaatimusta, ei yhtään kekkalointia. Ihana rauha.