keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Millaista on olla isoveli?

Voi, isoveljenä olo on paljon monipuolisempi tehtävä kuin pikkuveljenä olo. Siinä missä pikkuveli vain syö, nukkuu, leikkii ja painii, isoveljen tehtäväkenttä on laaja ja haastava. Se sisältää opettamista, kurittamista, hoitamista ja ties mitä vastuullista ja monimutkaista.

On kyllä hienoa, että talossa on lajitoveri: ainakin yksi kämppis on tosi hyvännäköinen ja aika hauska muutenkin. Se jakaa myös pitkälti saman arvomaailman. Esimerkiksi sisustaminen on kivaa myös pikkuveljestä, ja se tulee mielellään mukaan tutkimaan esimerkiksi kodintekstiilejä. 

Isoveljenä olon hyviin puoliin kuuluu myös se, että vihdoinkin on joku, joka mahtuu piiloutumaan mukaan hauskoihin paikkoihin, vaikkapa tuon kodintekstiiliarkun taakse.
Cisu: Pysy paikoilllasi, niin kukaan ei koskaan löydä meitä!

Mutta se kasvatustyö! On kova homma opettaa leikkimistä sellaiselle, joka vain sählää ja säntäilee ja pyrkii varastamaan kaikki lelut. Ensin alkuun vaikutti jopa siltä, ettei ihanalla limahöyhenellä voida enää leikkiä, kun pikkuveli haluaa vain syödä sitä. Onneksi isoveli on taitava kouluttamaan, ja saa pienen oppimaan suorastaan esimerkillisesti.
Cisu: Älä nyt ala taas hyöriä kuin hyrrä! Höyhentä tuijotetaan intensiivisesti, sitten rypistetään otsaa ja tuhahdetaan ja lopuksi loikataan! Mutta minä saan sitten loikata ensin, muista se.

Hyvistä neuvoista huolimatta pikkuveli ei aina kuuntele isoveljeä. Isoveljen kasvatusmetodit ovat fyysiset: jos et tottele, niin turpiin tulee. 

Tämä kaikki on kivaa mutta samalla rasittavaa. Isoveljenä olo onkin myös sitä, että piiloutuu jonnekin ja yrittää olla rauhassa pikkuveljeltä. Ja koko maailmalta.
Tuolla se veli metelöi... Meneeköhän se koskaan nukkumaan?

Menee se, ja usein isovelikin heltyy siinä vaiheessa ja tulee mukaan. Tässä perheen miehet loikoilevat yhdessä. Perheen naiselle on jäänyt toistaiseksi lähinnä valokuvaajan ja sihteerin osa, sillä isoveljenä olo on myös sitä, että ei oikein enää viihdy naisten sylissä. Isot pojat eivät ole mitään mammanpoikia. Ainakaan tällä hetkellä.

3 kommenttia:

  1. Voi miten hellyttävä yöllinen lähestymisyritys :)
    Kyllä se pienikin vielä keksii, miten saa ujutettua itsensä parhaille paikoille ilman satikutia ;)

    Ihania kuvia! On veljekset kuin ilvekset :)
    Cisu näyttää opettavan hienosti pienemmälleen talon tapoja - toinen on niin tomerana isonveikan perässä hih :)

    Älä huoli, kyllä se kovempikin jätkä jossakin vaiheessa taipuu. Kisukin vältteli mammaa alkuun, meni jopa toiseen huoneeseen yksin nukkumaan (josta joskus raahasin väkisin viereen ;) - mutta nyt jo tulee ihan itse syliinkin taas :D

    VastaaPoista
  2. Kyllä pieni keksii sen ihan varmasti. Toto on meillä tällä hetkellä se, joka kiehnää jaloissa ja kulkee ympäriinsä ja hurisee ihan muuten vaan. Reipas ja ilmeisen tyytyväinen tapaus, ihanaa. Ja matkii Cisua minkä ehtii, se ihan naurattaa. Cisulla on siis ajoittaisesta vaisuudesta huolimatta näemmä selvästi johtajan ja esikuvan asema Toton mielessä.

    Ja kyllä, kova jätkä taipuu varmasti. Tänäänkin se erehtyi kehräämään kunnolla, kun tulin töistä ja pikakehräyksiä eli vahinkohurahduksia kuuluu tuon tuosta. Olen ollut tunnin verran kotona enkä ole todistanut vielä yhtään veljesriitaa, onhan sekin jotain. ;)

    VastaaPoista
  3. Hih, todellakin matkii - majakka ja perävaunu ;)
    Kyllä niitä rähinöitäkin varmasti tulee, pitäähän sitä pienen testata rajojaan :)

    Oikein hyvää Juhannusta teille ja pojille!

    VastaaPoista