keskiviikko 3. elokuuta 2011

Syli(kin)kissoja

Jee! Saimme Naukulan Mammalta luvan julkaista hänen taannoisella valtiovierailullaan Cisusta ja Totosta ottamiaan kuvia. Ella ehdotti, että Naukulan Mamman voisi palkata Koratiaan Cisun seuralaiseksi, koska Cisu kiintyi tähän niin kovin. Ainakin voisimme palkata Mamman Koratian kissavaltion viralliseksi hovikuvaajaksi, sillä tällaista kuvamateriaalia meillä ei ole eikä tule omasta takaa. Koratian miesihminen ei juuri ota kuvia enkä saa itse kuvattua itseäni esimerkiksi syli täynnä kissoja.

Sillä syli täynnä kissoja minä usein ulkoilen. Cisu ja Toto eivät tulisi koskaan (tai ehkä noin kerran kymmenestä ulkoilukerrasta) vapaaehtoisesti ulkoa sisälle, joten heidät on parasta kaapata kainaloon, kun on kotiinmenon aika. Aluksi raahasimme sätkyttäviä kissukoita kainalossa, mutta nyttemmin on huomattu, että kissat on parasta latoa sylissä pinoon. Ensin otetaan yksi kissa normaaliin sylissäpitoasentoon ja sitten asetellaan kopiokissa siihen päälle. Tässä asennossa ei huudeta ja rimpuilla juurikaan. Ainoa haitta on se, että kymmenisen kiloa koratpinoa on lopulta aika paljon, eikä poikia viitsi kuljettaa kovin pitkiä matkoja tuolla tavalla, tuossa kun ihminen ei voi juuri vaihdella yläkroppansa asentoa.


Tässäpä sitten havainnekuva siitä, miten Tottis viihtyy sylissä. Milloin mitenkin päin, mutta pääasia on olla mahdollisimman pitkä, ojennuksessa aina varpaita myöten. Ennen Toto ojentui superpitkäksi aina pitkästä aikaa (lue: esim. työpäivän jälkeen) tavatessa, mutta sittemmin hän on alkanut suosia eron jälkeistä leuan alle käpertymistä, hurinan säestykellä toki, ja muuten sylissä sitten oikaistaan, jos nyt on ylipäätään syliolo.


Toto ei nimittäin oikaise läheskään aina, sillä yksi hänen vakiotapojaan on kiivetä syliinottajan niskaan. Vaikka ainakin kotiväki osaa varautua siihen, Toto pääsee silti usein tavoitteeseensa. En tiedä, mitä mieltä tuttavani ovat, mutta itse en enää edes huomaa satunnaisia naarmuja kaulalla tai kynnenpistoja vaatteissa. Toto Tottiainen se siinä on vain kiipinyt. Cisun erikoisuus on kiivetä tai loikata vieraiden päälle, omia ihmisiä hän ei hyödynnä useinkaan kiipeilytolppina.


Lopuksi vielä Naukulan Mamman ikuistama kuva Koratian kunkusta tositoimissa eli haitulahärppää metsästämässä.


Kyllä meillä on nyt paljon ja hyviä kuvia. Suurkiitokset! Voi olla, että hovikuvaajan kuvia julkaistaan täällä vielä joskus jatkossakin. Mustalla ja Harmaallakin on havaintojemme mukaan sama hovikuvaaja!

11 kommenttia:

  1. Kauniin värisiä katteja, ovatko rotukissoja? : ) Tulee mieleen venäjänsininen. En ole mikään kissatuntija vaikka pari kattia omistan.

    VastaaPoista
  2. Hei Maija! Ovat korateja (http://www.korat.fi/), mutta rotu on kyllä niin samannäköinen venäjänsinisten kanssa, että minunkin on vaikea erottaa ne toisistaan. Koratit ovat supersydämellisiä ja superaktiivisia, hieman rasittavia touhukkuudessan mutta toisaalta juuri siksi niin ihania, kaikessa täysillä mukana. Minusta meidän puuhapojat ovat ihan normaaleja kissoja, kun en ole muunlaisia omistanut, mutta välillä joku saattaa esim. kysyä, onko niillä joku hätä, kun eivät ole tottuneet, että kissat osallistuvat aktiivisesti kaikkiin keskusteluihinkin. :)

    VastaaPoista
  3. Hupsu syli-Toto :D. Kissojen yksin kuvaaminen on kyllä ihan toivotonta. Tarvitaan riittävä määrä avustajia, mielenkiintoista rekvisiittaa ja nopean notkea kuvaaja...

    VastaaPoista
  4. Meei, joitan tilanteita ei voi kuvata kuin avustajan kanssa ja ihan suunnittelemalla, ja sellaiset jäävät sitten aina kuvaamatta. Etenkin syli- ja niska-Toto on pitänyt kuvata vaikka kuinka kauan, mutta tarvittiin Naukulan Mamma, ennen kuin se toteutui. Toinen ikuinen kuvausidea on se, että C ja T osallistuvat aina suihkussa käymiseen, mutta se jää aina kuvaamatta, kun suihkuun mennessään ei muista kameraa.

    VastaaPoista
  5. Erittäin hyvä hovikuvaaja on meillä! Naukulan Mammamlle 3x eläköön :-)

    Koratit on niin ihania. Pentuna tykkäsin pörröisemmistä roduista, sitten tykkäsin venäjänsinisestä, ja myöhemmin sydän suli koratien ja bengalien edessä. Ja nyt sitten kun tunnen myös maun, täytyy sanoa että syötävä kissa on sekin!

    VastaaPoista
  6. Zepa, olet enemmän kuin oikeassa sekä Naukulan Mamman kuvaustaitojen että koratien ihanuuden suhteen! Ja on ne muutkin kissat tietenkin ihania, ihan kaikki. Mullakin on muutama suosikkirotu, mutta mieluusti ottaisin myös klassisen maatiaisen joskus. Jos nyt ottaisi lisää kissoja, pitäsi tietty miettiä Cisun ja Toton kokoon ja luonteeseen (ja ulkonäköön, heh) sopiva tyyppi.

    VastaaPoista
  7. Jenni ja Zepa: Kiitos kovasti kauniista sanoistanne! Ehkä kuitenkin kannattaisi hieraista silmiään ja/tai pestä silmälasit, sillä ei näitä kaikkia nyt niin onnistuneiksi otoksiksi voi sanoa. Väittäisin, että Toto olkapäällä on aika tuhru! Toisaalta ymmärrän kyllä, että Jennin olisi tuo kuva ollut hieman vaikea itse ottaa :D

    VastaaPoista
  8. Voi ei tuota Tottiksen asentoa!! :D

    VastaaPoista
  9. Naukulan Mamma, kuten todettu, KUKAAN ei voi saada noista höyrypäistä vain teräviä kuvia. Eikä kukaan alle 3-kätinen voi kuvata tuollaisia kuvia itse. :)

    Heidi, niinpä. Toto ei ole samanlainen pelleilijä kuin Cisu, mutta onnistuu olevan melkoinen hassutassu ihan omana itsenään. Työpäivän jälkeisiin tapaamistraditioihin kuuluu se, että kovaäänisesti pörisevä Toto puskee jalkaa päästäkseen syliin ja käpertyy sitten sylissä ihmisen leuan alle. Tämä toistuu päivästä riippuen 10-15 kertaa, aina siihen asti, kunnes Toton mielestä on tervehditty tarpeeksi. Kun aletaan olla moikkauksien loppusuoralla, leukakippura-asento muuttuu pitkäksi puikula-asennoksi. <3

    VastaaPoista
  10. Kylläpä onkin kivoja kuvia! Meillä toimii V:lle myös kotiinkanto sylissä, muuten sitä ei sisälle saa.. Säde sen sijaan yleensä kyllästyy ulkonaoloon ja sitten mennään vauhdilla sisälle, hyvä, kun perässä pysyy.

    Mahtaa vieraat säikähdellä, kun katti niskaan hyppää? Toikin on jännä, V tykkää olla niskassa + sylissä, mutta S ei ollenkaan!

    Haituluhärppä olikin meille uusi termi!

    VastaaPoista
  11. Viivi, meillä kissojen tuntemiin sanoihin kuuluu aina yhtä innostavan ulos-sanan lisäksi myös kotiin-sana. Sitä on toteltu ehkä kaksi kertaa, mutta kyllä se tunnetaan, silä usein se aiheuttaa ärtynyttä mulkoilua. Yleensä joudutaan kantamishommiin - pikavauhtia Säteen tavoin suostumaan menemään kotiin vain silloin, kun ulkona on ollut jotain pelottavaa tai epämieluista.

    Onneksi kukaan ei ole säikähtänyt Cisun loikkaa pahasti, mutta on se vähän hämmästyttänyt. Viimeksi kävi niin, että ihminen joka ei ollut meillä koskaan ennen käynytkään, kumartui eteisessä ottamaan kenkää jalasta ja sai heti Cisun selkäänsä. Ei ole kovin ujo eikä kohtelias tuo meidän Cisu.

    Meillä on haitulahärpän lisäksi myös upouusi nahkahärppä, kun edellinen meni rikki. Limahöyhenhärppää sen sijaan ei taida enää olla, tai se ei ainakaan ole ollut käytössä hetkeen. :)

    VastaaPoista