keskiviikko 2. helmikuuta 2011

3 x 7 tunnustusta


Kauniiden bloggareiden palkinto osui tähänkin blogiin, kiitoksia! Koska olen itse jo kerran tai parikin tunnustanut, sisällytän tämänkertaisiin vastauksiin myös Cisun ja Toton paljastukset.

Ensin kuitenkin minun:

1. Ihanat kissakiipelit ovat tehneet minusta ihan pehmon. En kestä surullisia eläin- enkä varsinkaan kissatarinoita ollenkaan. En myöskään liian onnellisia, esim. sellaisia, jossa vanha ja sairas eläin saa hyvän kodin. Liian liikuttavaa.

2. Ihanat kissakiipelit ovat myös tehneet minusta todellisen kotikissan. Kunnon maatiaisen tavoin en haluaisi poistua kotikonnuiltani ollenkaan, kun siellä on niin hyvää seuraa ja kaikkea mukavaa tekemistä.

3. Ihanat kissakiipelit ovat tuoneet minulle myös uusia ystäviä.

4. Pidän kissamaisista asioista: lämmöstä ja auringosta, joskaan en pidä ollenkaan auringonotosta enkä ole koskaan ollut varsinaisella aurinkolomalla.

5. Vielä yli kahden vuoden kissaelämän jälkeenkin hämmästelen päivittäin kissojen nerokkuutta – ja hassuutta. Kissat ovat paljon monipuolisempia kuin koskaan kuvittelin.

6. Olen varma, että meillä on maailman viisaimmat kissat. Cisu osaa puhuakin. Eilenkin kysyin aamulla töihin lähtiessä, pärjäisittekö te jo ilman päivävaloa kotoa (meillä on palanut pimeään aikaan yksi valo olkkarissa). Cisu kurtisti kulmiaan, pudisti päätään ja sanoi kosmopoliitin tavoin: "Ei, nou!" Tottelimme Cisua, tietenkin.

7. Kissahulluus on tarttunut lähipiiriini. Vanhempani ja siskoni muistavat mainita, jos ovat tavanneet kissoja, samoin ystäväni. Olen saanut tekstareita, joiden ainoa aihe on esim. "Näin neljä kissaa rivissä talon pihalla!" Se on kyllä uutisen arvoinen tieto minustakin.


Sitten niihin kauniimpiin bloggareihin. Ensin Cisu:

1. Olen mielestäni maailman viisain. Mutta sen ehkä tiesittekin?

2. Vaikka täytän kohta kolme, haluan, että mamma syöttää minulle märkäruokaa kädestä. Muuten en syö. Ja vain mamma saa syöttää.

3. Olen aika hemmoteltu, mutta mielestäni ansaitusti, koska olen niin hyvä tyyppi.

4. Inhoan kalaa.

5. Olen inhonnut myös kivennäisvettä siitä lähtien kun maistoin sitä ja jouduin sitten pitelemään kuonoani tovin. Kerrankin opin jotain kerrasta.

6. Välillä istun huokailemassa ja pyörittelen päätäni ja silmiäni. On rankkaa olla talon hallitsija ja älykkäin asukas.

7. Olen iloinen, että emäntäni on vihdoin päättänyt vähän jumpata. Kun hän tulee hikisenä kotiin, nuuhkin ja nuolen häntä ja pyrin mönkimään hänen jumppakamoihinsa.


Ja Toton vuoro:

1. Olen meidän perheen ystävällisin. Muut kiukuttelevat milloin mistäkin, mutta minä en suuttunut edes siitä, että jouduin vahingossa viettämään yön kylppärissä vähän aikaa sitten. Puskin ja pörisin vain tavallistakin intensiivisemmin, kun pääsin vihdoin pois.

2. Seuraavaksi menin syömään. Minulla oli vähän rauhallisempi kausi välissä, mutta nyt olen alkanut itkeä aamuin illoin ruoan perään ja välillä vapisen kiihtymyksestä, kun vihdoin saan märkäruokaa.

3. Olen silti yllättävän solakka. Kaikki luulivat, että minä pysyn pallona ja Cisu ruipelona, mutta minusta tulikin hoikka lihaskimppu ja Cisun vatsa taas välillä vähän pömpöttää. Luulemme, että se johtuu siitä, että minä syön enemmän proteiinia ja Cisu on hiilarimössön perään.

4. Koska olen hyvännäköinen ja -luonteinen, voisin menestyä näyttelyissä. En aio silti kokeilla, veisin mahdollisuudet kaikilta muilta korateilta.

5. Minä EN syö kädestä. En ikinä. Vaikka mamma yrittäisi, en edes haista ruokaa, ennen kuin se on laskettu kippooni.

6. En ole ollut turhan tarkka tyylistäni ja olen aina eiliseen asti paennut kissanharjaa. Eilen ymmärsin sen ihanuuden ja lysähdin hervottomaksi keskelle sohvapöytää ja osin läppärin päälle: Ihanan tuntuista, harjaa, harjaa! Minua saavat muuten harjata vain miehet.

7. Olen määrätietoinen luonne ja karkaan nykyisin melkein joka päivä lumeen, vaikka tärisen siellä kauhusta. Pelot on tehty voitettaviksi. Ihmisten mielestä talvipelkoa ei pitäisi voittaa.


Laitan haasteen kiertämään Tatsutaniaan, Karvakelmeille sekä Mindylle, joka on Peto sängyssä. Tietenkin tähän saavat osallistua kaikki muutkin, joilla on ilo tuntea maailman kaunein ja viisain kissa tai jopa useita sellaisia.

13 kommenttia:

  1. Hei Cisu, mä jumppaan meijän ihmisen kans! Aamulla varsinkin sitä pitää tukea paljon. Sekä henk. että nojaamalla :-))

    VastaaPoista
  2. Ai? Mutku meijän ihminen käy jossain kuntokeskuksessa. Pitäiskö mun alkaa luuhata mukana? Olisin aika hyvä spinningissä, kun aina kuovin ja sudin ja juoksen paikallani, jos on joku kiinnostava alusta. Se on vähän kuin spinniä. Ja sen oonkin jo kai kertonut, että venyttelyyn osallistun mielelläni: niskaseisoja saa mut kiskomaan hiuksiaan tuossa tuokiossa.

    VastaaPoista
  3. Meillä harrastetaan kissajoogaa.

    VastaaPoista
  4. "minä en suuttunut edes siitä, että jouduin vahingossa viettämään yön kylppärissä"

    Onko tästä tiedossa enembiä rabortteja? En muuten ole tuo kissajoogaavaa anonyymi, vaan se tämän blogin vakituinen kanta-anonyymi. :D

    VastaaPoista
  5. Hei Anonyymit! Meilläkin kissajoogattaisin mielellään - harrastuksen vähäisyys ei johdu ollenkaan kissoista vaan ihmisistä. Kissa-gymstick-jumppa on myös tosi kivaa, kannattaa kokeilla. Treeniin tuo kummasti lisätehoa kepin päässä roikkuva kissa.

    Kylppärivahingosta ei ole kauheasti kerrottavaa, mutta toki siitä vähän voisi raportoida. Pitikin, mutta juuri vahingon tapahduttua oli muutakin tekemistä, kuten urhean Toton hellimistä. Palaamme asiaan lähipäivinä. :)

    VastaaPoista
  6. Toton kohta 5 on ihan erilainen kun olisi minun nuorimmaisen Petrus-kissani. Nimittäin mä oon kai niin hullu kissaemäntä, että oon mennyt opettaan kissani sellaiseksi joka ei syö namipaloja mistään muualta kuin kädestä. Jos se tippuu Petruksen suusta maahan
    -> täytyy se minun noukkia ja tarjota kädestä uudelleen :D

    VastaaPoista
  7. Meillä Cisu oppi syömään kädestä, koska se oli aluksi niin nirso, että ihan tyrkytin ruokaa kaikin keinoin. Ei olisi kannattanut, sillä nyt Cisu on siis sitä mieltä, että kädestä on paras ruokailla. Ja jos ruoka tippuu, se nostetaan takaisin ja tarjotaan uudestaan kädestä! :D Ihan kätevää kyllä, että Toto on täysin vastakkaisella linjalla tässä asiassa. Ainoa kerta, jolloin muistan hänen syöneen kädestä, oli kun kurotin kylpyammeen alle sormen, jonka päässä oli hirvenpaistia. Ammeen alta alkoi välittömästi kuulua hurinaa ja piiloutunut ahmatti tuli ja söi melkein sormenikin. :)

    VastaaPoista
  8. Kiipelikissat ovat selvästi tehneet sinusta aiempaa täydellisemmän ihmisyksilön, onneksi olkoon!

    VastaaPoista
  9. Ihania paljastuksia! Taas sai suuri hymy huulilla lukea :D Ehkä Cisu antaa luvan sammuttaa päivävalon kun on siirrytty virallisestikin kesäaikaan? Selkeästi Koratian valtiailla on myös käsityksensä miesten ja naisten töistä :D Kiitos tästä Jenni!

    VastaaPoista
  10. Tuli sitten hommia :)
    Aina yhden kissan kanssa kerrallaan eläneenä on aina mielenkiintoista kuulla yhdessä asuvien kissojen eroista, varsinkin tuollaisista Persoonista kuin Toto ja Cisu.

    VastaaPoista
  11. Saila, mitäpä asiaa kissat eivät parantaisi?

    Naukulan Mamma, kiitos ihanasta kommentista! :) Kyllä koratialaiset ovat aika tarkkoja, mikä homma kenellekin kuuluu. Se, että harjaus on miesten puuhia, on tietysti looginen jatkumo siihen, että jo aiemmin kynsienleikkuu kuului vain miestenkeskisiin hetkiin. No, pääsen vähällä kun minua ainoa hommani on syöttää kädestä ja toimia öisin patjana.

    Mindy, hommia tuli, mutta pikaisestipa siellä ne hoidettiin! Minä olen elänyt suurimman osan elämääni ilman mitään kotieläintä, enkä osannut yhtään ajatella, millaista on elää yhden ja varsinkin kahden kissan kanssa - nuo samanlaiset erilaiset velipuolet ovat sellainen parivaljakko, ettei voi ajatella, etteikö heidän kuuluisi asua yhdessä. :)

    VastaaPoista
  12. Mulla on sama homma noiden surullisten ja liian onnellisten eläintarinoiden kanssa. :) Olen kieltänyt itseltäni kaikenmaailman Eläinsairaala-ohjelmat ja hätäännyn heti, jos jossain trillerissä tms. on eläin... Se yleensä tietää sitä, että reppanalle sattuu jotain.

    VastaaPoista
  13. Minulla pehmoilu alkoi juuri eräästä Eläinsairaala-ohjelmasta. En ole ollenkaan elokuvissa tai tv:ssä kyynelehtivää tyyppiä, mutta olin pakahtua liikutukseen kun näin jakson, jossa ensin ilmeni, että joku oli ollut niin kiltti, että antoi uuden kodin 13-vuotiaalle kissalle. Sitten se kissa jouduttiin lopettamaan 19 vuoden iässä - lisää kyyneliä.

    Unelmieni kirja olisi James Herriotin Elämäni kissat, josta olen kuullut, mutta jota en ole löytänyt edes antikvariateeista varta vasten kyselemällä. Ehkä se on hyvä, sitä kirjaa ei varmaan näkisi lukea kyyneliltä.

    VastaaPoista