maanantai 2. toukokuuta 2011

Saariston lapset

Cisu ja auringonlasku.

Jos kissat osaisivat puhua, Cisu ja Toto olisivat sanoneet eilen mökiltä lähtiessä samoin kuin siskonpoika meillä jokin aika sitten kyläillessään: "Muutetaan tänne päin." Harmaaveljekset olisivat aivan valmiita muuttamaan lähemmäs mökkiä tai mieluummin ihan mökille asti. Mökillä on aina kovasti puuhaa ja ylipäätään hyvin mukavaa.

Vaikka mökillä on käyty jo useita kertoja, sieltä saattaa aina löytää jotain uutta. Esimerkiksi huvimajan, siinä kukaan kissa ei ollut vielä käynytkään. Cisu kävi heti huvittelemassa, kun huvimajaa siivottiin kesäkuntoon ja sen ovi aukesi kutsuvasti.



Toisella ulkoreissulla Cisu huomasi, että talossa on toinenkin ulko-ovi ja sen takaa kuului kummaa lotinaa. Siellä siivottiin juuri saunaa! Miksei kukaan ollut kertonut, että mökilläkin on sauna?


Tämä sauna on erilainen kuin meillä kotona, täällä on puita ja varsin luonnonläheinen tuoksu.


Koska pojilla on telepaattinen yhteys, Toto oli havahtunut Cisun saunakeikan aikana ja vaatinut päästä ulos. Pian hänkin oli tutustumassa saunaan. Siellä oli mukavat kosteat jälkilöylyt ja siivouksen takia mielenkiintoisesti tavaroita pitkin lauteita.


Cisu, salaperäinen saunakissa, lauteiden alla hämärässä.


 Ja Toto, hänen mustavalkoinen pehmeä ystävänsä.


Parasta oli kuitenkin taas ulkoilu! Cisun olisi pitänyt syntyä laivakissaksi, niin paljon meri vetää häntä puoleensa. 


 Myös laiturinalus  houkutteli.


Totosta ei tullut nyt ulkoilukuvia, sillä hän oli tällä kertaa sitä mieltä, että jos ihmisillä on kerran kädet, niillä voi tehdä jotain hyödyllistä eli kantaa Totoa, ettei hän joudu sotkemaan kallisarvoisia tassujaan kaislikossa. Oli siellä ulkona muuten ihan kivaa, mutta se meri oli aika arveluttava ja sitten vielä korppi lensi taivaalla. Parempi siis pysytellä vaan sylissä.

Cisukin pysytteli, mutta vain sisällä. Hän oli hyvin hyvällä ja hellällä tuulella koko mökkeilyn ajan ja mm. päätti, että ihmiset nauttivat vappuaaton ilta-aterian niin, että vuoroin kukin saa pitää Cisua sylissä. Tässä tyytyväiset vaari ja Cisu nauttivat iltaläikästä.



Jos ei oltu sylissä tai nukkumassa, kytättiin tuuttuun tapaan parvenkaiteella.

Kiitos, kivaa oli. Me tullaan taas!

9 kommenttia:

  1. Ihanaa, onnellisia saaristokisuja! Cisun väri onkin kuin tehty rantakallioita varten. Täydellinen suojaväri!
    Ihania kiinnostuneita nuuskimiskuvia ja harmaita saunatonttuja, ihana postaus!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihana postaus! Ja mitä kuvia! Kiitos taas :D

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia! Kyllä nämä siniveriset ovat selvästi elementissään seikkailemassa, valloittamassa Koratialle uusia maita :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista! Eilen illalla ja vielä tänään aamullakin siniveriset olivat hyvin rauhallisia, muitta nyt tänään illalla aika kiukkuisia ja turhautuneen oloisia. Kuka haluaisi olla kotona, kun on mökki? Tutkia kotiojaa, kun muualla on meri? Katsoa västäräkkiä, kun toisaalla on joutsen? Koratia on ihan tyhmä paikka.

    VastaaPoista
  5. Minusta on ihanaa että kisutkin pääsee joskus reissaamaan ja näkemään uusia paikkoja. Kotikin tuntuu sitten taas mukavalta kun sinne palataan, ihan kuin ihmiselläkin...

    VastaaPoista
  6. Onpa upea paikka ja tutkittavaa vaikka millä mitalla! Cisu ja auringonlasku oikein vaatii päästä ensi vuoden kalenteriin kuvaksi, niin hieno se on.

    VastaaPoista
  7. Katjusha, ihan totta! Cisu ja Toto ainakin tuntuvat ilahtuvan vaihtelusta. Tuntuisi tylsältä (mahdottomalta) jättää ne kotiin, kun niin tykkäävät olla mökillä ja yleensäkin kaikessa toiminnassa mukana, ja toisaalta eivät tykkää olla yksinään kotona. Mökki onkin suursuosiossa, kun siellä on paljon tekemistä ja seuraa.

    Mindy, kiitos! Voi hyvinkin olla, että Cisu ja auringonlasku pääsevät kalenteriin, ajattelin samaa itsekin. ;)

    VastaaPoista