perjantai 11. maaliskuuta 2011

Iltaruuhka

Eräänä iltana jokin aika sitten Toto katosi. Etsimme häntä kaikkialta muualta paitsi keskellä lattiaa olleesta kissanmajasta, koska kenenkään kissan ei ole koskaan nähty nukkuneen siellä. Toto paljastui vasta, kun hänen uninen päänsä rötkähti lattialle. 

Sittemmin majasta on tullut suosittu iltatorkkupaikka. Sen saumat ovat ratkeamaisillaan ja seinät pullistelevat, kun kaksi aikuista kissaherraa tunkee sinne, mutta kyllä sinne juuri ja juuri mahtuu.
Korateilla on kyllä vähän liian isot korvat tähän majaan. On myös vaara, ettei herätessä tiedä, mikä tassu kuuluu itselle. Ihmisen on ainakin vaikea saada tolkkua sikinsokin nukkujista.

15 kommenttia:

  1. Ihana, kun viihtyvät noin hyvin yhdessä. Mahtava tuo toinen kuva ylhäältä, jossa herrat näyttävät vähän ärtyneiltä kuvaajan häiritessä unia. :D

    VastaaPoista
  2. Hih, herrojen kuviin voisi usein piirtää pään päälle sadattelevan puhekuplan, että taas toi tossa kuvaa. Ja milloin ei kuvaa, niin lääppii ja lässyttää. :D

    Cisu ja Toto ovat olleet bestiksiä ensi hetkestä lähtien, joten vieläkin tulee aika usein puhuttua, että hyvä, että Toto tuli meille!

    VastaaPoista
  3. Ihanat kissaveljekset! <3 Siinä on korvia, tassuja, ei-niinkään-pulleita massuja ja söpöjä nassuja. Voi kunpa voisi muuntautua miniksi ja mennä tuonne johonkin kainaloon!

    VastaaPoista
  4. Ihana harmaa, silkkinen pörrökasa <3

    VastaaPoista
  5. Oi mikä ihana maja, tuolla on varmaan lämmin nukkua kylkimyyryä ;)

    VastaaPoista
  6. Toto oli kyllä Cisun lottovoitto! Ehkä jopa koko perheen :)

    VastaaPoista
  7. Kyllä tuonne harmauden sekaan tosiaan hyvin mielellään menisi mukaan kylkimyyryämään (ihana sana!)! Onneksi voi sentään tunkea käden myyryilijöiden sekaan ja nauttia heidän lämmöstään ja pehmeydestään.

    Toto on tosiaan ollut lottovoitto koko perheelle. Ensin tuntui, että toinen kissa pitää hankkia ensi sijassa Cisun takia, ihmisillä kun oli jo kuitenkin Cisu ja sydän täynnä Cisua. Mutta kummasti meidän kaikkien sydämestä löytyi heti Toton kokoinen kolo, ihan kauhistuttavaa ajatellakin, jos se kolo olisi jäänyt täyttämättä!

    VastaaPoista
  8. Niin! Olisitte poteneet Toto-vajausta edes sitä tajuamatta!
    Voi Toto, salainen poikaystäväni ;-)

    VastaaPoista
  9. Jaha, annoitte sitte periksi ja menitte kissoille tarkoitettuun majaan. Mihin tää maailma on menossa? Huoh.

    VastaaPoista
  10. Saila, niin ja ajattele mihin totottomuus olisi johtanut, sullakaan ei olisi Totoa salaisena poikaystävänä. Onneksi meillä kaikilla on Tottis Tottendahl! :)

    Musta ja Harmaa, Cisu ja Toto eivät ole kovin hyviä näissä jutuissa. Taannoin ostettuun kissankoppaankin menivät heti ekana iltana, ja kesällä ei mennyt kuin pari päivää, niin Maukulasta tilattu kissanpesä kelpasi. Ja Koratian linna eli pahvitalo kelpasi sekin heti. Näitä luetellessa alkaa muuten tuntua, että eräillä on aika monta pesää ja majaa.... Mutta tuo iltatorkkumaja oli sentään tullut meille samaa matkaa Cisun kanssa ja nyt vasta se kelpaa nukkumiseen. Melkein 2,5 vuotta taistelua ennen antautumista!

    VastaaPoista
  11. Onneksi pojat ovat sen verran samannäköiset, ettei niin haittaa, vaikka tassut tai hännät tuossa karvamytyssä vähän vaihtuisivatkin. :D

    VastaaPoista
  12. Mitähän ihmeen muoti-ilmiöitä kissoilla on, kun ensin ei kiinnosta aikoihin ja sitten yhtäkkiä koko konkkaronkalla on hinku samaan paikkaan?

    VastaaPoista
  13. Anonyymi, tosiaan, pojat eivät aina näytä oikein itsekään tietävän, kumpi on kumpi, mutta onkos sen niin väliksikään? Kun sekoittaa itsensä veljeen, voi esim. kehrätä vain siksi, että veljeä silitetään. Cisu ja Toto ovat hyviä eläytymään toistensa tunteisiin.

    Mindy, teoriani on, että kissat ovat olevinaan kovin itseriittoisia ja vapaita, mutta ovat silti itse luomiensa tapojen orjia. Ihmistä ei voi totella, mutta jos itse keksii jonkin jutun, kuten uuden paikan, niin sitten pitää olla siellä ihan koko ajan, aivan kuin se olisi joku sääntö. Ja Cisulla ja Totolla on vielä sekin sääntö, että jos yksi menee jonnekin, toisen on päästävä perässä, vaikka paikka olisi liian ahdas molemmille!

    VastaaPoista
  14. Miten voikin olla noin elegantin ja söpön näköisiä otuksia samanaikaisesti?!

    VastaaPoista
  15. Ava, kiitos kommentista. :) Ehkä se johtuu siitä, että kyse on kissoista. Kissoilla on taipumus olla kaikin puolin täydellisiä. <3

    VastaaPoista