perjantai 26. helmikuuta 2010

Mustankipeät mammanpojat

Olemme olleet tämän viikon Cisun ja Toton kanssa kolmin kotona, sillä mies on työmatkalla. Pojat ovat ottaneet ihmiskadon sikäli poikkeuksellisen iisisti, ettei tavanomaista huutoa, ravaamista ja yön yli jatkuvaa kadonneen etsintää ole tällä kertaa esiintynyt.


Ilmeisesti heillä on kuitenkin huoli sydämessään, sillä molemmat ovat kovasti minun perääni. Kun tulen kotiin, tunnen oloni todella kaivatuksi ja tervetulleeksi. Hurinalle, puskemiselle ja juttelulle ei meinaa tulla loppua, minua piiritetään ja huomiostani kilpaillaan.


Kuulostaa mukavalta, mutta tilanne ei ole helppo. Olen saanut huomata, että yksinhuoltajan kotiin saapuminen on taitolaji. Olen mokannut siinä tällä viikolla kaksi kertaa pahasti.


Ensimmäisellä kerralla olin yltä päältä lumessa enkä siis viitsinyt ottaa Cisua heti syliin, vaikka yleensä ensin Cisu ja sitten Toto pääsevät moikkaamishalaukseen heti eteisessä. Siinä oli vähän muutakin sähläystä, vanhempani tulivat käväisemään meillä samalla ovenavauksella.


Cisu painoi pimeään yläkertaan mököttämään, eikä suostunut tulemaan alas, ennen kuin olin ollut siellä tovin hänen kanssaan ja silittänyt ja sylittänyt ja selittänyt eli leperrellyt, toisin sanoen tervehtinyt kunnollisesti.


Toisella kerralla moikkaus meni ihan ok, mutta heti sen jälkeen Cisu halusi suorittaa haliradan. Olin jo edellisenä iltana huomannut, että Toto seurasi halirataa ja tekipä jopa koekiepsahduksia lattialla hänkin, kun Cisu kellistyi selälleen ja sai maharapsutusta.


Nyt kävi niin onnettomasti, että Cisu oli liian hidas ja Toto pääsi kiilaamaan radan toiseksi viimeisellä pysäkillä, hyppäsi Cisun paikalle rapsutuskerjäysasentoon. Ja minun ajattelematon käteni koski Totoa! Cisu reagoi juoksemalla keittiöön mököttämään. Kun menin sinne, Cisu huusi kimeällä ja tuohtuneella äänellä ääääää-äää-äh!! ja piiloutui minua kissanvessaan.


Noin viiden minuutin kuluttua hän oli valmis yrittämään uudelleen, mutta pahaksi onneksi Toto tuli taas katselemaan ja kärkkymään. Kun yritin houkutella Cisua tulemaan haliradan maaliin eli takanedukselle, joka on Cisun lempisilityspaikka, sinne tulikin Toto. Vaikka en edes tällä kertaa silittänyt Totoa, Cisu suivaantui taas ja meni sohvapöydän alle. Kun yritin silittää häntä, hän vetäytyi kauemmas. Minua ei kosketa tuolla kädellä!


Voi Cisu-kulta, kyllä sillä kädellä riittää hellyyttä teille molemmille. Ja kyllä kaikki ovat taas pian yhdessä kotona. Kauheaa, kun pitää olla niin huolestunut ja mustasukkainen ja laskea kaikki omat ja Toton saamat huomionosoitukset.


6 kommenttia:

  1. Voi sentään Cisua! Tiedän ihan tarkkaan miten loukkantuneesti voidaankin ihmisorjaa mulkoilla pöydältä/pöydän alta, jos huomiota ei tule oikeassa järjestyksessä!

    Meilläkin tullaan ovelle vastaan, toinen nakottaa kenkätelineen päällä ja toinen sen juurella, eli oven raosta kurkkaa päällekäin kaksi päätä. Ja sitten siirrytään tervehtimisrituaalien kautta äkkiä keittiöön kohti ruokintapistettä...

    VastaaPoista
  2. Hih, voin kuvitella kaksi päällekkäistä uteliasta kissanpäätä ovella vastassa!

    Rituaalit ovat kyllä todella tärkeitä kissoille ja ilmeisesti näin poikkeustilanteessa (yksi perheenjäsen kadonnut) vielä tärkeämpiä. Yritämme kyllä noudattaa tiettyjä tapoja, kuten tervehtimisjärjestystä, ja ilmeisesti on syytäkin. Vaikka C ja T ovat parhaita kavereita, on C myös herkkä tarkkailija, joka muistaa aina, että HÄN tuli meille ENSIN. Kuinkahan monta kertaa olen todennut, että kissat ovat liikuttavia ja hassuja?

    VastaaPoista
  3. Halirata ;) Nytpäs tiedän virallisen nimen tällekin.. Joskus vähän vaarallista kun harmaa kissa pimeässä yöllä heittaytyy eteesi.. Jokunen lisäkäsi olisi kyllä sinulla ollut nyt hyvä olla apunasi!

    VastaaPoista
  4. Elisa, hyvin virallinen termi se onkin. :) Ja halihalu kyllä aiheuttaa useinkin vaaratilanteita, kun aina kissaa ei tosiaan näe tai ei vain osaa varautua siihen, että yhtäkkiä edessä onkin silitystä odottava köllähtäjä. Totolla sentään köllähdys on melkein aina samassa paikassa (yläkerrassa on taikamatto joka aina kellistää Toton hellyydenkipeästi), mutta tulee siihenkin silti kompuroitua, Cisusta puhumattakaan.

    Onneksi lisäkädet palaavat kotiin ensi yön aikana. Saa nähdä, millaisen vastaanoton ne saavat. Yleensä kissat ilahtuvat sydänjuuriaan myöten matkalaisen saapumisesta, mutta välillä ovat myös kiukkuisesti pörhistelleet. Heitä ei saisi ikinä hylätä!

    VastaaPoista
  5. Kissat määrää. Kuka ei sitä tajuu, ei ole kissan arvoinen.
    terkuin Ransu ja Musti

    VastaaPoista
  6. Hei Ransu ja Musti,
    kyllä me ollaan määrättykin tänä viikonloppuna! Ollaan kyllä muistutettu erästä, että se oli pois kotoa ja KAUHEASTI silityksiä jäi rästiin. Ja kun ei olla hakemassa niitä rästirapsuja, näytetään sille karkulaiselle, että NÄIN me ollaan oltu ton toisen sylissä ja kintereillä koko viikko ja NÄIN me taisteltiin sen huomiosta. Jostain syystä ihmiset on käyttäneet sellaisia sanoja kuin "sisarkateus" ja "läheisriippuvaisuus" vaikka me vaan ollaan ystävällisiä ja halutaan kilvan tarjota ihmisille tilaisuuksia pitää meitä sylissä.

    t. Cisu ja Toto, kissojen määräysvallan puolesta!

    VastaaPoista