keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Raksun arvoinen aarre

Vähään aikaan ei olekaan ollut puhetta Cisun hassuimmasta tavasta eli tarpeesta säilyttää kulkusta raksukipossa (siellä se kuvassakin lymyää, uskokaa pois).  Tapahan on ollut Cisulla ilmeisesti siitä lähtien, kun hän ylipäätään sai oman kulkusen, jo ennen meille muuttamista. Toisinaan, aina ihmiskorvia hivelevästi öisin, Cisu hakee kulkusen ruokakiposta ja leikkii sillä, mutta leikin loputtua se päätyy aina kippoon. Kun olimme kesällä mökillä ilman kulkusta, sitä tuurasi hiuslenkku.

Nyt kulkunen on saanut seuraa harjasta. Ostimme pojille joululahjaksi kuvassa näkyvän kumisen nystyräharjan, ja varsinkin Cisu rrrrakastaa harjaa hurjasti. Jo ensiharjauksella Cisu heittäytyi selälleen ja ojensi jalkansa mahdollisimman haralleen: vatsakin on harjattava, kiitos! Myös häntä käsiteltiin, ja ylipäätään koko onnesta kiemurteleva ja huriseva kissa. Totokin tykkää nystyräkäsittelystä, mutta ei ole sentään Cisun tavoin addiktoitunut. Cisulla on tapana saapua harja suussa miehen luokse ja katsoa vastaanpanemattomasti: nyt mä haluan hoitoa!

Kun harja ei ole suorittamassa hoitotoimenpiteitä, se lepää raksukupissa. Se ei ole siis aivan kulkusen veroinen juttu, mutta kova haastaja silti. Yritän saada joskus kuvia myös siitä, kuinka Cisu nautiskelee harjauspalvelusta.

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa jotenkin niin liikkikseltä, että toinen rakastaa kulkusta niin valtavasti! Ja nyt sitten vielä harjaakin. <3

    VastaaPoista
  2. Cisu on niin suurisydäminen ja suunnitelmallinen kaiken villiytensä ja vouhottavuutensa takana. Huolehtii tärkeistä asioista. <3

    VastaaPoista
  3. Videokin kelpaa, jos ette saa kuvia räpsittyä. :D

    VastaaPoista
  4. Mietin juuri samaa kuin äskeinen kommentoija, että video onnesta kiemurtelevasta Cisusta olisi kans ihan kiva ylläri :-)
    Cisu, sä oot hassu! Ja söpö! Raps raps!

    VastaaPoista
  5. Hehehehe! Paras juttu tänään! Mä vaan piilotaan joskus ruokaa telttaan tai tyynyn alle, mutta en niinku noin päin. Hassua! Pitäiskö kokeilla haudata pallo ruokalautaselle? Paitsi ettei se onnistu, kun mutsi syöttää meitä käsin. Raksuja syön lautaselta, mutta niitä on aina siinä säälittävän vähän...blääh. Cisu, pidä toi, oot huipputyyppi!

    VastaaPoista
  6. Cisu on kissanero :D Siinä tuo taipumus on kyllä jalostunut huippuunsa, meillä löytää vain silloin tällöin lempilelu kupista.

    Videota vain, mekin halutaan nähdä!

    VastaaPoista
  7. Hmmmm. Vähän aikaa sitten tässä blogissa ihmeteltiin kun Cisu oli huolissaan työmatkailevasta miehestä. Tämän jutun jälkeen sitä ei kyllä enää yhtään tarvitse ihmetellä. Koratian Kuningashan on antanut miehelle erityistehtävän ja oli huolissaan tehtävän suorittamisesta kun mies työmatkaili....Selvä peli. Asia ratkennut. Ihana Cisu <3!

    VastaaPoista
  8. Ooh miten ihailevia, mutta toki ansaittuja, kommentteja Cisulle satelee! Odottakaapa seuraavaa postausta, olemme juuri laatimassa Raksurakas osa 2 -julkaisua, sillä tänään Cisu vasta neroutensa ilmaisikin. ;)

    VastaaPoista
  9. Voi Cisu, sää oot niin fiksu! Ihan sydämestä ottaa :-))

    Tuosta Ikea-hiirestä mun kissat lähetti sulle terveisii, että "Häh??!" Heistä vastaava hiiri on ihan näkymätön ja yäks. Ei käy tasan.

    VastaaPoista
  10. Ikea valmistaakin niitä hiiriä vain Cisua varten, siltä varalta että hiiri katoasi tai halkeisi raksujen ahmimiseen. Totostakin hiiri on ihan mitätön, mutta Cisusta huippu. Se on juuri se hiiri, jota asetellaan nukkuvien ihmisten päällekin. :)

    VastaaPoista