torstai 16. syyskuuta 2010

Sylikissa onnenkissa

Totolla oli eilen ihana ilta. Siskoni kävi kylässä ja Tottis pääsi syliin.

Pääsisihän hän toki muulloinkin, mutta Toto ei ole oikein sylikissa kotiväen kesken. Totoa saa kantaa ja nostella, mutta toisin kuin Cisu, hän parkkeeraa harvoin itsensä syliin ihan istumaan ja oleskelemaan. Oikeastaan sitä tapahtuu vain Cisun kanssa yhdessä, joskus syliin hyppää ensin Cisu ja sitten Toto. Toton varovaisuus johtunee siitä, että aluksi Cisu katseli hänen itsenäisiä sylittely-yrityksiään pahalla silmällä (kissaihmiset kyllä tietävät, miten paha se osaakin olla). 

Mutta siskoni kanssa kaikki on toisin. Toto on ensitapaamisista lähtien pyrkinyt aina siskon syliin ja hameen alle. Kun eilen avasin siskolle oven Toto kainalossa, Tottis kurotti heti uteliaasti kaulansa pitkälle kohti siskoa ja hyrähti kehräykseen, joka jatkuikin sitten koko visiitin ajan. Siirsin Toton siskon syliin ja siellä hän sitten viipyikin.


Sylissä! Sylissä! Katsokaa, mua ihan hymyilyttää.


Olo tulee niin raukeaksi, että meinaan nukahtaa...

Olen maailman pehmein ja rennoin ja pörisevin!

Pitkän hellän hetken jälkeen oli aika riehua. Ohjelmassa oli mm. jalkasaalistusta ja päälleloikkauksia. Tästä vieraasta on Toton mielestä otettava aina kaikki irti!

Cisukin ilahtui vaihtelusta, mutta pysytteli hieman kauempana ja katseli vain Toton ilonpitoa vakavana. Cisusta on kohtuullisempaa, jos ihmiset liehittelevät kissoja kuin että kissat menevät onnesta sekaisin ja tekevät itseään tykö vieraille. Aina pitää toki esiintyä ja keskustella, siis viedä kaikki ihmisten huomio, mutta pitää olla silti kissamaisen cool eikä tuollainen riemastunut sylivauva.

6 kommenttia:

  1. Ihana riemastunut sylivauva! Onhan se hyvä että velipojilla on omat tavat, ettei mene aivan kopioiluksi.
    Toto on noissa kuvissa (niinkuin kaikissa muissakin) niin SÖPÖ!!! <3

    VastaaPoista
  2. Toto onkin söpö, aina hyväntuulinen ja aurinkoinen pörriäinen. Ehkä maailman ystävällisin ja hassuin kissa. Cisu on paljon kiukuttelevampi luonne. ;)

    VastaaPoista
  3. Söpöjä on - molemmat Koratian prinssit :) Pikkuisella vaan on aina vähän etuoikeuksia, vaikkapa sitten pöristä mukavan vieraan sylissä. Vanhemman täytyy olla cool...?

    VastaaPoista
  4. Cisu on tosiaan coolimpi - ja sitten kuitenkin se, joka istuu illat sylissä ja nukkuu kainalossa. Ehkä päivisin on niin rankkaa olla talon johtajakissa ja Koratian kunkku. :)

    VastaaPoista
  5. Riemastunutta sylivauvaa on kyllä aina yhtä ihana tavata, kun vastaanotto on noin kovin ystävällinen

    VastaaPoista
  6. Toto on suopea ihailijoilleen. :)

    VastaaPoista