tiistai 28. syyskuuta 2010

Salaperäiset metsästäjät

Onneksi ulkoilusäät jatkuvat ja pihalla riittää vaanittavaa – ainakin ärsyttäviä, härnääviä västäräkkejä, tirpoista rasittavimpia! Cisu ohjeistaa, miten todellinen metsästäjä väijyy niitä hyvin huomaamattomana, mutta tietenkin hyvin hurjana ja pelottavana, pusikon suojissa.

Katso ensi oikeaan, 


sitten vasempaan.

Kyykisty sitten marsuksi ja jähmety paikoillesi.


Jos mikään ei auta, eikä paisti lennä suuhusi, kutsu apujoukot paikalle.
Vaikka ei niistä apujoukoistakaan kauheasti hyötyä ole. Vielä pitää vähän hioa linnustajan taitoja.

Ja hämähäkistäjän taitoja: Viikonloppuna näin, kuinka pojat pyydystivät hämähäkkiä yksissä tuumin. Kumpikin kehräsi, välillä täppäsi saalista hellästi ja jatkoi sen perässä kulkemista huuliaan lipoen, kuitenkin elävää ruokaa saamatta. Ei kovin tehokkaan oloista. Siskoni tosin huomautti, että se kaikki oli varmasti vain suurta oveluutta - kun ensin hämää vastustajaa, ei se lopulta edes yritä karkuun, sitten kun sen haluaa oikeasti syödä.

2 kommenttia:

  1. Ihanat hassut kissulit! Oli kunnia tavata heidät jälleen (ja tarjota Cisulle hameessaseikkailuja).

    VastaaPoista
  2. Kissulitkin olivat iloisia, kiitos käynnistä! Hameseikkailija oli niin uupunut kaikesta kokemastaan että meni heti nukkumaan. Tai sitten se oli mökötystä: jos en saa olla kenenkään hameen alla, mä en ala mitään.

    VastaaPoista