lauantai 18. huhtikuuta 2009

Routa porsaan kotiin ajaa

Palasimme eilen illalla C:n kanssa kirjahyllytyömaaevakosta kotiin. Evakossa oli C:n mielestä oikein kivaa. Kun minä olin yöseurana, ei tarvinnut olla huolissaan, olenko taas yksin hoitopaikassa. Ja kun päiväseuraa oli tarjolla lähes koko ajan, C vietti todellisia kissanpäiviä. Hänet oli pakko tuoda kotiin, muuten hän olisi varmasti muuttunut aivan lellikissaksi. Nimittäin aktiiviharrastusten (lintujen ja oravien tarkkailu ikkunasta, naapurinlapsille esiintyminen, lankakerällä leikkiminen - mummolassa kun oltiin) lisäksi C oli keskittynyt mitä ilmeisemmin elämästä nautiskeluun sekä palvelushenkilökunnan täysmääräiseen työllistämiseen. Töistä palattuani sain kuulla tarinoita esim. siitä, kuinka pitkiä aikoja kissa voi olla sylissä tai peiton alla ja kuinka kovaäänisesti se voi kehrätä. Ja kun C ei oikein halunnut syödä eikä juodakaan (se taitaa olla hänen tapansa reagoida muutoksiin), hänelle oli tarjoiltu vettä Taika-mukista suoraan vuoteeseen. C oli armollisesti hyväksynyt juoman, ja siitä lähtien hän joikin evakossa vain ja ainoastaan tästä mukista. Arvonsa tunteva kissa ei juo tavallisista kipoista! Evakossa ei tullut oikein kuvattua eikä kirjoitettua, mutta pari kuvaa napattiin silti. Tässä yökyläilijä suorittaa iltapesujoogan ennen yöpuuhun vetäytymistä. (Taustalla näkyvät tärkeät asiat, Köni Koala ja nahkahärppä olivat tietenkin mukana myös evakossa.)
Ja miten niin porsas? C oli keksinyt evakossa uuden päiväunipaikan. Iltapäiväaurinko paistoi mukavasti ruokapöydän tuoleille. Siellä pöydän alla, tuolin päällä oli ihana kuorsata röhnöttää.


Olin muuten varma, että ensimmäinen postaus sitten kotiinpaluun olisi se, miten C kiipeilee uudella kirjahyllyllä. Maalinhaju taitaa kuitenkin kauhistuttaa häntä, C ei ole käynyt hyllyn lähelläkään. Hyvä niin, hyllylle. Kissalle varmaankaan ei, mutta ei hajua onneksi enää kovin paljon ole.

2 kommenttia:

  1. Vai vettä Taika-mukista... Taitaa olla varsin ihastuttava herrasmies tuo C, kun häntä noin hullaannutaan palvelemaan... :)

    VastaaPoista
  2. Juu, sellainen hän on. Hän voisi milloin tahansa ryhtyä konsultoimaan aiheesta "Näin saat ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa".

    VastaaPoista