perjantai 10. huhtikuuta 2009

Kotona!


Terveisiä matkalta ja hyvää pääsiäistä!

Eilen illalla haimme hoitopaikasta hyvin hiljaisen ja hieman hämmentyneen, ihmeellisen rauhallisen kissan. Ilta sujui kotona hiippaillen ja varovaisesti kämppisten kanssa leikkien. Silittää sai, mutta syli ei oikein kelvannut. Välillä C vetäytyi tuijottamaan meitä mietteliäänä ja vakavana: te veitte mut hoitoon, miksi? Voinko luottaa teihin? Ruoka ja juoma kelpasivat onneksi heti kotioloissa, joten täysin pois tolaltaan kissis ei ollut.

Hoitopaikassa ei kyllä ollut mitään vikaa, päinvastoin. C palasi kotiin kehujen kera ja sai peräänsä kaipaavia tekstiviestejä vielä yömyöhälläkin (nii-in, elämä ilman koratia on tylsää ja yksinäistä!). Pitkän kainaloyön nukuttuaan hän vaikuttaa nyt aamulla olevan muutenkin enemmän oma itsensä, kumman rauhallinen tosin yhä. Yleensä C on pelkkää hurinaa kotona, mutta eilen hän ei kehrännyt ollenkaan - yöllä heräsin siihen, että kainalokissa hurahti pari kertaa kuin kokeeksi, ja aamulla hän kehräsi jo pelkästään siitä havainnosta, että miehen jalka tuli kauhean hauskasti esiin peiton alta ja kutsui nuuskimaan itseään. Eli tavallinen, joka asiasta ilahtuva puuhapetekissa on elpymässä.

Kunnon virtuaalikissana C toi mukanaan myös muistitikullisen kuvia, lisäksi hoitopaikasta tuli vielä taustoittava sähköpostiviestikin. Ryhdyn purkamaan niitä blogiin, saapa nähdä, kuinka moniosainen matkakertomus siitä syntyy!

2 kommenttia:

  1. Ihan selvästi on loukkaantunut kissa.Pitäähän sitä vähän mököttää kun on kehdattu viedä hoitoon.Vaikka hoitopaikka olisi kuinka kiva, pitää kuitenkin osoittaa mieltä ainakin pari päivää, että henkilökunta tietää tehneensä väärin.Mutta onneksi kissat kuitenkin toipuvat nopeasti tuosta ja ovat pian entisellään.Aivan kuten Sonjankin tapauksessa=D

    VastaaPoista
  2. En tiedä, onko loukkaantunut vai mitä, väsynyt ainakin. Välillä kohelletaan jo kuin entiseen malliin, mutta sitten taas vetäydytään huilaamaan. Syli ei kelpaa vieläkään kovin hyvin, eikä oikein juttu luista, kehräystä kokeillaan aina välillä. Voi parkaa.

    Jotain kehittymistä on selvästi tapahtunut loman aikana: kun mies laittoi C:lle valjaat, se käveli reippaasti ulos ja kiersi koko talon - noin sata kertaa pidempi lenkki kuin koskaan ennen. Äsken C leikki oikeaoppisesti raksupallolla; tätä ennen se on kierretty kaukaa, kun se on niin tyhmä. Hassu otus!

    VastaaPoista