maanantai 20. huhtikuuta 2009

Huippumallin ammattitaito haussa

Eilen kävimme tositarkoituksella pitkällä metsälenkillä. Olin luvannut lähettää valjaiden tekijälle kuvan valjastajasta, joten painotin C:lle, että nyt pitää sitten kävellä hienosti, että saadaan mallikelpoisia otoksia. 
No. Juuri kun pääsimme matkaan, naapuri käynnisti epähuomiossa kovaa meteliä pitävän vesiletkun pihallaan. Olimme parinsadan metrin päässä, mutta sieltäkin saattoi vaania vesiletkua karvat pörheänä. Kauan. Liikkumattomana. 

Seuraavaksi vastaan tuli puu, jota ei ilmeisesti voinut alittaa eikä ylittää.
Puun takana piti jumittaa tutkimaan kauriin (?) jätöksiä. C ei ole enää se hienosteleva arkajalka kuin ennen, vaan raavaana metsämiehenä hän olisi halunnut haukatakin pipanoita.

Välillä malli yritti piiloutua paparazzia koloon.
Sitten hän jumitti kuopassa. En liiku, en!
Lopuksi hän liikkui vähän liiankin vilkkaasti. 
Saatiin me pari ihan hyvää kuvaakin. Katsotaan, kelpaavatko valjaantekijälle ja pääsevätkö jopa hänen nettisivuilleen. Näissä kuvissa ei muuten saanut olla kaulapantaa, ettei se häiritse mahdollisia valjaidenostajia, mutta muuten C käyttää sitä aina, kuten edellisen postauksen kommenttiosion keskustelussa kävi ilmi.

4 kommenttia:

  1. Välillä kyllä toivoisi, että kissoissa olisi pause-toiminto kuvien ottamista varten. Eilenkin Kärppä koisasi sievästi isännän sylissä, ja juuri kun kamera käynnistyi, niin sitä ääntä piti säikähtää ja juosta häntä pörhöllä pakoon.

    VastaaPoista
  2. Myös volyyminappula ja kaukosäädin olisivat käteviä kissalisävarusteita. Veikkaan, että ainakin äänenvoimakkuudensäätimestä tulisi myyntimenestys. :)

    VastaaPoista
  3. Ainakin näiden kuvien perustella voi valjaista todeta, etteivät ne haittaa kissan liikkumista. :D

    VastaaPoista
  4. Eivät ne haittaa, enää. Valjaiden kanssa voi jopa juosta ja pomppia, ainakin jos flexi suo.
    Nykyisin valjaiden pukeminen aiheuttaa vain muodon vuoksi kiemurtelua, ja joskus sekin unohtuu. Kun valjaat on saatu päälle, kuuluu kissasta toiveikas hurahdus. HUR, ulkoilumoottori käynnistyy.

    VastaaPoista