keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Hienostunut gourmet-kissa?

Naapurustossamme asuu norjalainen metsäkissa, joka näyttää metsässä viipottaessaan tarmokkaalta supikoiralta. Kissan on kuulemma nähty jahtaavan mäyrääkin, joten se ei kaihda suurempaakaan saalista.

Meidän pikkuinen silkkiturkkikorat on toista maata. Kun kerroimme C:n saapumisesta naapureille, he sanoivat huomanneensa kyllä siron ja veistosmaisen kissan keittiön ikkunalla, mutta luulivat sitä patsaaksi. Kun toin C:lle kaikkien aikojen hienoimman raksupallon, sellaisen jossa on ihan oikea hiiren ääni, hän pelkäsi palloa. Kaikesta vauhdikkuudestaan huolimatta C ei siis ole kovinkaan hurja.

Eilen hän osoitti taas suurta hienostuneisuutta ja sivistyneisyyttä (tai uusavutonta luonnosta vieraantumista). Olin kaapimassa hylättyä märkäruokaa C:n ruokakupista lusikalla roskiin, kun Herra Gourmet saapui paikalle ja alkoi syödä ruokaa lusikasta. Yleensä hän vain nuolee märkäruoan kastikkeen, mutta lusikalla syötettynä ruokaa voi näköjään ihan pureskellakin. Pari lusikallista meni noin vain. Ehkä alamme tästä lähin kattaa C:lle omat astiat ruokapöytään ja syötämme häntä kuin pientä lasta - niin kauan kunnes hän oppii itse syömään lusikalla tai peräti veitsellä ja haarukalla.

Ei hän oikeasti ole noin hieno ruokatavoiltaan. Viime viikolla ruokalistalla oli nimittäin elävää ruokaa. Luulin tarjoavani kissalle paljonkin jännitystä, kun näytin hänelle sohvalla (juu, C on voittanut taistelun ja saa nykyään tulla sohvalle...) kömpivän hämähäkin. C töpötti hämistä  pari kertaa tassullaan, täp täp, ja nuolaisi sitten hämähäkin suuhunsa ja nielaisi yhtenä suupalana. Kaikkea tätä säesti lempeä kehräys, eli ilmeisesti kyseessä ei C:n mielestä ollut edes saalistus vaan hauska, liikkuva makupala. 

2 kommenttia:

  1. Kärpän saalistama kärpänen jäi kyllä syömättä. Molemmat sitä vähän maisteli, mutta ilmeisesti oli pahaa kun ei mahaan asti päätynyt. Enempää elävää ravintoa ei ole vielä toistaiseksi löytynyt. Ehkä sitten seuraavalla mökkireissulla...

    VastaaPoista
  2. Meillä on ollut kaksi kertaa raatokärpänen sisällä talven mittaan. Ekalla kerralla se aiheutti suurta kiihtymystä ja sitä piti tuijottaa tuntitolkulla epätoivoisesti (viisas kärpänen pysytteli katossa, niin ettei sitä voinut saalistaa). Toisella kerralla C päästi kärpäsen havaittuaan todella narisevan ja valittavan äänen tyyliin "mä en jaksa" ja katsoi minua anovasti, tee jotain tolle härnäävälle kärpäselle. Eräänä päivänä pieni yöperhonen tms. sai kissan yrittämään ikkunaa pitkin kipuamista, mutta muita ötökkäkokemuksia meillä ei vielä ole. Kyllä kevät tekee maailmasta varmasti paljon mielenkiintoisemman paikan!

    VastaaPoista