keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Kotitöitä

Koratiassa on tehty viime aikoina kovasti kotitöitä ja tarjottu samalla hämmästelemisen aihetta Cisulle ja Totolle.

Ensin pestiin ikkunat heidän avustuksellaan. Kumma kyllä kumpikaan ei karannut ikkunasta, vaikka kuikuilivat avonaisten ikkunoiden lähellä ja näyttivät hyvin kiinnostuneilta: Tuosta kun loikkaisi, pääsisi vapauteen! Luulen, että suurin syy karkaamattomuuteen ei ollut ihmisten auktoriteetti vaan se, että siivouksen kohteena olevan ikkunan lähellä oli aina myös imuri, sen yli ei uskalla rohkeinkaan kissa (aina) hypätä.

Toton riemuksi ikkunanpesuoperaatio vaati sohvien siirtämistä ja siinä samassa olkkarin mattokin meni myttyyn. Toto otti mattomytyn heti omakseen, vaikka hänen varsinainen lempimattonsa onkin yhä yläkerran taikamatto.



Meillä justeraataan hieman kalusteiden järjestystä, koska meillä on juhlat loppuviikosta. Matto on jäänyt muutostöissä rullalle ja käärön sisältä kuuluu usein raapimista ja takajalkatömpsytyksen ääniä: Totolla on suuri ja hyvin mukava lelu.

Cisu on keskittynyt riehumisen sijasta itsekeskeisiin taide-elämyksiin. Teetin ottamastani poikien tassukuvasta jokin aika sitten taulun, ja nyt se saatiin yläkerran seinälle. Cisu päivystää usein porraskaiteella taulua katselemassa, vaikka tässä kuvassa katsookin muualle.


Cisu: Noin isot ja hyvinmuodostuneet tassut. Noiden tassujien omistajien on pakko olla tosi komeita tyyppejä!

Vaikka on ihan jännää, että matot rullautuvat, ikkunat ovat auki ja vielä seinillekin tulee uusia asioita, Cisun ja Toton kotitöiden TOP 3 on: 1) Lakanoidenvaihto (tätä ei tarvitse selittää kissaihmisille...), 2) Lattianpesu (lotinaa, pyydystettävä Sinipiika/rätti), 3) Kukkien kastelu (kiinnostavaa lorinaa!).

Lisäksi Totoa kiinnostaa ruoanlaitto, etenkin jos ruokana on rapuja tai lihaa. Juhannuksena kuulin, kun mies keskusteli Toton kanssa tiukkaan sävyyn siitä, että hän yrittää nyt ihan yksin maustaa hirvipaistin, mene edes hetkeksi kauemmas. Ei se mennyt.

10 kommenttia:

  1. Mikä ihme siinä on, että kun levittää puhtaan lakanan sängylle niin siinä jo joku kieriskelee keskellä maailman onnellisempana? :D

    VastaaPoista
  2. Toto on Hirvipaistin Ylimaustaja!
    Voi että Cisu on komea tuossa ihanan taulun edessä, ja taitaa tietää sen itsekin. Ihanaa hekilökuntaa olette kun osaatte järjestää kaikenlaista ohjelmaa ja aktiviteettia, kiinnostavia uusia paikkoja ja jopa taide-elämyksiä pojille! Tää olisi varmaan jonkun diplomin paikka.

    VastaaPoista
  3. Marianne, siinä on varmaan jotain samaa ihmettä kuin siinä, että ihminen heilauttaa ihanasti uuden pöytäliinan paikoilleen. Liehuvien kankaiden alle pitää aina yrittää sukeltaa ja puhtaillla kankailla pyöriä. Kissojen laki.

    Saila, aijaa, diplomi??? Ihmisille, jotka eivät koko ajan halua rämpiä metsässä/muutenkaan ulkoilla, eivät jatkuvasti heiluta härppää tai heitä hiirilelua, ovat kieltäneet iltasyönnin, käyvät töissä eivätkä palvo ja palvele kissojaan 24/7? Kiitos vaan, mutta luulen, että tuo oli nyt alkeellisen ihmisen toiveajattelua, ei muuta. Jos kissoilta kysyttäisiin, niin oltaisiin korkeintaan kunniamainonnan arvoisia.

    VastaaPoista
  4. Hmm ai teist lattianpesu on jännää? Meist se muistuttaa liikaa imurointia, EI TOD TYKÄTÄ. Vaikkei siinä oo sitä kamalaa ääntä, siinä on moppi - kuin imurinvarsi...

    VastaaPoista
  5. On kyllä mainio tuo taulu! Kunhan täällä on otettu joku mainio kuva, niin joudun kopioimaan idean! Siis omista kuvista on kyllä tauluja, mutta ei omista kissoista. Totolla ja Helmillä on yhteistä mattorakkaus(kin). Helmille tosin kelpaavat parhaiten talveksi laitettavat punaiset matot :)

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa hyvin samanlaiselta. Yksi ihanin ulkotyö on näin kesällä kukkapenkin kitkeminen, voi sitä onnea ;)

    VastaaPoista
  7. Voi jestas miten upea taulu! Kelpais varmaan tännekin... :)

    VastaaPoista
  8. Musta ja Harmaa, erikoista! Cisusta ja Totosta kaikki liikkuva (imuria lukuun ottamatta) on kiinnostavaa. Päivittäisiin huippuhetkiin kuuluu pyydystää suihkun jälkeen kylppärin lattialla houkuttelevasti liikkuvaa lattialastaa ja tänään aamulla, kun pyyhin pölyjä pöydältä, se oli aivan kauhean virkistävä aamuyllätys.

    Naukulan Mamma, siitä vaan kopioimaan. Odotamme innolla, millainen Naukulan kissataulusta tulee!

    Elisa, erikoista tuokin! Tai en tiedä. Cisua ja Totoa kitkeminen ei kiinnosta, mutta naapurin entinen kissa auttoi kovasti puutarhatöissä myös meitä. Istutuspuuhat olivat vähän vaikeita, kun kissa oli koko ajan sukeltamassa istutuskuoppaan. :) Kerran myös huitaisin poloista haravalla, kun se yhtäkkiä loikkasi haravan kimppuun.

    Ella, kiitoksia! Unnahan on tavallaan tämän taulun inspiraatio ja muusa, sillä taulu on tehty blogissa aiemmin esitellystä tassulikuvasta, joka esiteltiin siksi, että Unna oli juuri esitellyt tassulintaitojaan (postaus Tassulit kaivautuvat). Unnalla pitäisi ehkä olla sama taulu seinällään tai ainakin oma tassulitaulu? :D

    VastaaPoista
  9. Upea taulu kerta kaikkiaan! Top3 lista saa täältä kannatusta!

    VastaaPoista
  10. Tulkaa meillekin pesemään ikkunat. :D Meillä tehdään enimmäkseen ulkotöitä ja lannoitetaan peltoja sekä havainnoidaan villieläimiä. Kukkapenkkejäkin toki kuopsutetaan. Sisätiloissa seurataan hartaudella ja mahdollisimman läheltä, kuinka ateriat valmistuvat. Lisäksi raksukupin tyhjyyttä kommentoidaan herkästi. Noin muuten ollaan lähinnä viihdytysjoukoissa. :D

    VastaaPoista