lauantai 25. kesäkuuta 2011

Prätkähiirestä nuohoojaksi

Hyvää juhannuksen jatkoa kaikille! Koratia ei päivittänyt blogiinsa varsinaista juhannustoivotusta, koska ajattelimme, että Cisu ja Toto touhuavat kuitenkin niin paljon pitkän viikonlopun mittaan, että blogiin saadaan juhannuskuulumisaineistoa tuon tuosta.


Eipä saatu. Eilen koratialaiset juhannusjuhlijat eivät tehneet mitään muuta kuin nukkuivat. Bloggaa siitä nyt sitten. Nukkumispaikka oli sentään persoonallinen: moottoripyöräilyhousut.


Ensin sängylle unohtuneiden housujen sisälle meni Toto.




Mutta arvatenkin hetken päästä näky oli tällainen: Toto nukkuu housujen edessä, sisällä housuissa saattaa juuri ja juuri erottaa niin ikään nukkuvan Cisun.




Tänään on ollut sateista, eivätkä pojat ole vaatimuksistaan huolimatta päässeet ulos. Jotta heillä ei olisi aivan tylsää, heidät nostettiin äsken yhteen uuteen suosikkipaikkaan, takan päälle.


Siellä on tosi hauskaa ylipäätään, mutta erityisen kiinnostavaa on tutkia vipua, josta takkapeltiä säädetään. Asianmukaiseen takanpeltitarkastukseen kuuluu, että nuuhkija nuuhkii nenä vinkuen ja avustaja kehrää kovaäänisesti. Cisu tarkastaa ja Toto pörisee.










Toto edustaa.

Cisu näyttää, että hänellä on niin pitkä häntä, ettei se edes mahdu kokonaan kuvaan.

Kuvat ovat poikien jatkuvan liikehtimisen (ja kuvaajan tumpeloinnin) takia hieman suttuisia, mutta tunnelma välittynee. Takan päällä ei oikeastaan ole mitään, mutta silti siellä on kaikki. Hur!

6 kommenttia:

  1. Hyvää juhannuspäivää Koratiaan! Moottoripyörähousuissa oli varmasti hyvä nukkua? Tuolla takan päällä on selkeästi jännittävää :D Vaikkei paljoa tapahtunut, niin hauskat kuvat olet silti saanut aikaiseksi!

    VastaaPoista
  2. HUR! Ei mekään mitään tehä, paitsi aina mennään keittiöön ku ihminen liikahtaa. VOI olla että saatais jotain namia? Toivo elää!

    Muuten on kiva vaan nukkua kun on niin hiljaista ja harmaata.

    VastaaPoista
  3. Alkoi kiinnostaa, mitä tuosta aukosta näkyy. :D Muutenkaan ei voi olla katsomatta, kun huomaa kissojen tarkkailevan jotain. Eräänä yönä viime viikolla valppaat katseet suuntautuivat taas jonnekin. Hetkisen päästä maisemaan ilmestyikin puuhkahäntäinen kettu repolainen. Moni otus olisi jäänyt havainnoimatta ilman kissoja. :D

    Tässä vielä linkki kuvineen ihmeteltäväksenne: http://www.dailymail.co.uk/news/article-2007649/Moggy-paddle-Feline-left-paralysed-car-crash-learns-walk-taking-swimming-lessons.html

    VastaaPoista
  4. Mukavaa juhannuspäivää! :) Vauhdikas kuvasarja - mitähän aukossa näkyi. :)

    VastaaPoista
  5. Toto edustaa todella hienosti ♡
    Selvästi mieleinen paikka, tuo takanpäällys (ja housut myös!)
    Hyvää juhannuksen jatkoa koko poppoolle!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommenteista! Epäilen, ettei seinästä olevasta luukusta näy mitään edes kissojen silmin, mutta mitä ilmeisemmin sinne on hauska tuijottaa ja vielä kiinnostavampi sitä on nuuhkia. Ehkä hormin tuoksu on kissojen salainen suosikkituoksu?

    Kiitos juhannustoivotuksista, toivottavasti kaikilla oli kiva juhannus. Kanata-anonyymille kiitos mielenkiintoisesta linkistä, katsoimme ja ihmettelimme. Uiva kissa ei näyttänyt eikä ilmeisesti myöskään kuulostanut kovin onnelliselta. :D

    VastaaPoista