perjantai 9. lokakuuta 2009

Törkeän pelottava vessa

Vaikka viikonloppu on alkamassa, meillä on tänään vain arkisia vessajuttuja.

Jokin aika sitten blogikissapiireissä kohistiin Maunon ja Epun törkeän hienosta vessasta. High tech -kaappivessa teki suuren vaikutuksen myös meidän kissojen insinöörikämppikseen, ja hän ryhtyikin heti puuhaamaan edistyksellistä vessaa myös Cisulle ja Totolle.

Heidän varsinainen vessalootansa sijaitsee apukeittiön tason alla keittiöjakkaralle tarkoitetussa kolossa. Insinööri visioi, kuinka tuo koppi valaistaan - kyllä, Maunoa ja Eppua matkien - liiketunnistimella olevalla ledvalolla ja kun kissat ovat tottuneet siihen, koppiin tulee kissaluukullinen ovi.

Vaan ei. Kaikki tyssäsi lediin. Cisu ei voinut ollenkaan sietää sitä. Kun hänen nähtiin samana iltana ensin kolme kertaa lähestyvän vessaa ja valon syttyessä vetäytyvän pois ja neljännellä kerralla huutavan kiukkuisena valolle, törkeän pelottavasta valosta luovuttiin. Eikä sitten olla suunniteltu niitä oviakaan, kuka nyt pimeässä vessassa kävisi.

Sen sijaan poikien toinen vessaloota sentään siirrettiin ajelehtimasta apukeittiön ovensuusta. Se sai paikan kiipeilyseinän läheisyydestä. Esteettisistä ja hiekanlevityksellisistä syistä loota laitettiin pahvilaatikkoon, joka taas peitettiin piknikpöytäliinalla. Somistettu piknikvessa pääsi heti suosioon, se on nyt ensisijainen kissatoiletti.


Onpas edistyksellinen. Ja hyvin high tech.

Mutta kyllä me vielä jotain siistimpää ja vähemmän pelottavampaa keksitään. Joskus. Toivottavasti.

8 kommenttia:

  1. Hihhihhii! Kylläpäs nyt Cisua nolottaa, kun vessajuttuja täällä levitellään.

    En voi olla nauramatta teidän miehiselle insinööritaidon mestarinäytevessallenne. :D

    VastaaPoista
  2. Varsinaisestihan se ei ollut vessajuttu vaan LED-juttu. Cisu ei yhtään tykkää, että hehkulamput vaihtuvat ledeihin. :)

    Insinöörimäisen upea ja erityisesti kesäisen söpö vessa on kyllä todella hieno meidänkin mielestä. Unohdin mainita, että hyvin teknisenä uudistuksena varsinaisen vessalootan läheisyyten on hankittu rikkalapio. Onhan sekin sentään jotain, vaikka muilla kissoilla onkin rikkaimurit vessavarusteina.

    Ei-pelottavia ledejä, vessaboksi-innovaatiota ja Dysonia odotellessa...

    VastaaPoista
  3. Niin kissamaista :)

    Kaikki ei aina käy suunnitellusti!

    VastaaPoista
  4. Kaikki ei tosiaan käy aina suunnitellusti noiden moukuloiden kanssa. Se on myös hyvä alibi, kun ei saa hankittua kaikkia kissatuotteita. Voi aina ajatella, että vanha pahvilaatikko onkin hyvä ja turvallinen vaihtoehto, kun ei ne siitä hienosta uudesta puisesta kauniista, jo ajat sitten suunnitellusta mutta toteuttamatta jääneestä kissanpesästä kuitenkaan tykkäisikään...

    VastaaPoista
  5. Teillä ei tykätty ledistä ja mun Kollo-kissa fanittaa lediä, kun ledin kajo on rauhoittanut kissaa kovasti öisin. :) Kissojen mieltymyksiä ei voi aina ennalta arvata.

    VastaaPoista
  6. Oi voi, ei sitä voi tietää mikä milloinkin on ihanaa ja mikä pelottavaa. Meillä ei ledit ole häirinneet toimituksia ollenkaan, eikä pimeä kaappikaan. Tosin mikä nyt kissalle pimeä onkaan... onhan niiden hämäränäkö kuitenkin omaa luokkaansa. Täällä kaupungissa kun on aina sen verran taustavaloa, että pussipimeää ei tule koskaan.

    VastaaPoista
  7. Hei Jenni. Olen lukenut blogiasi jo jonkin aikaa, ja nyt vasta kommentoin. Tykkään kissoista, itsellänikin on yksi. Ennen kaikkea tykkään kovasti tyylistä, millä kirjoitat kissoistasi. Näitä on ilo lukea, aina tulee hyvälle tuulelle kun lukee teidän touhuiluista. Kiitos Sinulle ja kisuillesi!
    Kirjauduin myös lukijaksi, eihän haittaa?

    VastaaPoista
  8. Sirpa, Kollo, Sitruuna: täytyy kertoa Cisulle, että kaikki muut kissat tykkäävät ledeistä, ehkä hän ei sitten enää kehtaa vastustaaa ledejä... Kyllä kissa varmaan tosiaan pärjäisi pimeässäkin, mutta kun itse on pimeässä ihan sokea, ei osaa ajatella, että kissoille se pimeys ei ole yhtä hankala juttu. Nyt kun on pimeät aamut, niin aina säälittää jättää poitsuja pimeään kotiin, vaikka ne varmaan viis veisaavat siitä.

    Elisa, kiitos kivoista sanoista ja tervetuloa lukijaksi! Tietenkin saa rekisteröityä lukijaksi, se ilahduttaa aina. Erityisesti ilahduin blogikommentistasi, hauska saada palautetta. :) Pitääpä tutustua myös sinun blogiisi!

    VastaaPoista