maanantai 18. lokakuuta 2010

Räkättikäkätti

Meillä oli kaikkien aikojen bongausviikonloppu. Kaikki kaupungin tirpat taisivat olla liikkeellä ja kurkkivat vuorotellen ikkunoistamme. Cisu ja Toto meinasivat haljeta kiihkosta ja hakivat välillä ihmisiäkin katsomaan lintutelevisiota. Miten maailmassa onkin niin röyhkeitä peippoja, että ne kehtaavat istua MEIDÄN ikkunaristikoille ja vielä koputella ikkunaan? Käkäkäkä niille. Ja hännänheilutusta päälle.

Etenkin Toto jaksoi olla kyttäysasemissa. Eilen kului varmaan kaksi tuntia putkeen työhuoneen ikkunalla (ja kyllä, ikkuna on juuri niin likainen ja niin täynnä kissannenänjälkiä kuin näyttää).
Sillä välin Cisu oli mennyt jo päikkäreille, ja lopulta Toto meni mukaan. Cisun tassu jäi hassusti poikien päiden väliin. Tai ehkä se oli Cisulta koviksen merkki, hän ei ole ihan pikkuveljen sylissä.
Vähemmästäkin väsyy, kun viettää noin elämyksellisen viikonlopun. Viikonvaihteen kohokohta oli kyllä jo perjantaina, jolloin havaitsimme n. 70-jäsenisen rastasparven laskeutuneen pihallemme. Siellä ne räkättivät. Cisu ja Toto taas eivät pystyneet järkytykseltään edes käkättämään moisen näyn edessä.


Ja kun olen yrittänyt videoida kiihkeää käkätystä ja kiljumista, niin eiköhän juuri silloin iske ramppikuume päälle. Tässä Cisu nyt kuitenkin vähän piipittää ja kiemurtelee lintutelkkarin ääressä.
video

7 kommenttia:

  1. Eihän se kukkokaan käskien laula :) !

    VastaaPoista
  2. Luulen, että Cisu ymmärtää videoimisen, sillä se rauhoittuu melkein aina kun painan REC-nappulaa.Yrittää varjella imagoaan. :)

    VastaaPoista
  3. Kissoilta eivät jää tirpat huomaamatta - linnut ansaitsevat kunnon käkätykset ja hännän huiskutukset. Jännitystä ilmassa! :)

    Kolloa harmittaa lintu lyhtypylvään päällä - kissa suu väkättää aina silloin. :D

    VastaaPoista
  4. Sitä aina ihmettelen, kuinka linnuille käkätetään ja kiljutaan ulkonakin. Luulisi metelöinnin huonontavan huomattavasti saaliinsaantimahdollisuuksia!

    Totoa harmitti eilen kovasti, kun olin niin ajattelematon, että silitin häntä kesken tirppailun. Toto oikein pudisti käteni pois selästään ja keskittyi vaanimaan kymmenien metrien päässä metsässä pomppivaa harakkaa. Aika suuruudenhullua saalistusta. Vaikka olisi ollut hiljaa, siinäkään ei onnistumismahdollisuudet olleet ihan huipussaan.

    VastaaPoista
  5. Tuo käkättäminen on kyllä hassu ilmiö :) Meidän kisut ei sitä valitettavasti kovin tee, Aslan nyt joskus. Ihana päikkärikuva, melkein poski vasten poskea!

    VastaaPoista
  6. Nää kaverit on toooosi suloisia, mäkin tahdon kaveruskissat, jotka nukkuukin suloisesti yhdessä. Ah, kirjoitatkin todella kivasti kavereiden puuhista. Tykkään!

    VastaaPoista
  7. Meillä kyllä käkätetään ja vingutaan ja välillä huudetaan suoraa huutoa lintujen yms. saaliiden perään.

    Catti, kiitoksia! :) Uniset kaverikissat on maailman suloisin juttu.

    VastaaPoista