keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Oma lahja mansikka

...muiden lahja mustikka. Sitä mieltä ovat Cisu ja Toto kissojen ja ihmisten joululahjoista.

Kiltteinä kissaherroina he saivat tietysti monia lahjoja. Etenkin Cisun suuri suosikki on kissanminttuinen suuri kalanvonkale. Sen kanssa kelpaa painia.


Myös äitini kissoille vanhasta nukentakista ompelemat "tassut" osoittautuivat oikein hyväksi lahjaksi, sillä jouluna huomasimme poikien pitävän tassuja nukkuessaan aina lähistöllä. Ja vaikka kuinka joulustressi vaivasi, niin tassulla silittäminen aiheutti aina hurinaa. Näissä on siis ilmeisesti jokin turvaa tuova ominaisuus, vaikkakin lahjan tekijä oli varmaan kuvitellut valmistavansa riehumiseen sopivia saaliita eikä silittäviä taikatassuja.

Aivan ihastuttava uutuus on pieni, kaunis kettutyyny, joka pääsi heti suosikkilaatikkoon (koskakohan siitä kissanpesälaatikostakin saataisiin pieni ja kaunis versio?). Hohtavaa vaaleaa turkoosia oleva tyyny on suoraan Vanhan perinteisistä joulumyyjäisistä - Cisu ja Toto arvostavat kovasti kotimaista käsityöosaamista.


Mutta se mustikkaosasto!
Ensinnäkin kotiin on saapunut aivan liian iso ja muutenkin todella epäilyttävä pallo. Kissaa suurempi pallo, mitä sellaisella tekee? Sitä voi vain tuijottaa ynseästi ja vähän epäluuloisesti. Järkevä kissa ei mene tämän lähemmäs jättipalloa, ja silloinkin hän tarkkailee alati lähintä pakoreittiä. (Eri asia on, jos ihminen pingertää pallon päällä. Silloin voi tulla ihan viereen, sanoa kur, pur ja hur ja kuulostaa siltä, että nyt naurattaa ja kovasti, pallo istuu pallon päällä. Mutta ei puhuta siitä sen enempää.)

Sitten joulun erikoisin inhokki: hienot huopatossut. Ne jalassa kävellen ei tarvitse pelätä kompastuvansa kissoihin, he kun pysyttelevät kaukana. Ja kun tossut ovat lattialla, käy Cisu aina välillä lyömässä niitä. Mitä ihmettä? Onneksi nämä ovat kuitenkin minun eikä kissojen tossut, ja minä kyllä tykkään niistä kovasti.

17 kommenttia:

  1. Meillä jumppapallo koki julman kuoleman kissalauman toimesta. Eräänä päivänä töistä tullessa kotoota löytyi kokoon lusahtanut pallo. Ilmeisesti se oli liian...keltainen?

    VastaaPoista
  2. Kälyn jumppapallolle kävi myös huonosti ála kissaneiti..
    Mutta hieno tyyny veljeksillä on ja ihanat 'tassut'. Ei voi ihminen tietää mikä on kissalle parhaista parhainta?!

    VastaaPoista
  3. Hmmm. Ehkä on siis vain hyvä, että pallo on kategorioitu kauheaksi?

    Ihminen ei tosiaan voi tietää. Kissoille on vielä paljon vaikeampi ostaa lahjoja kuin nirsoimmallekin ihmiselle! Ja sitten - ei kannattaisikaan ostaa, kun kotitekoinen tassu on parasta, mitä kissa voi toivoa. :)

    VastaaPoista
  4. Tutkimattomat ovat kissan tiet...Onko vinkkejä mitä kivaa pientä kannattaisi kissalle raahata ikeasta synttärilahjaksi?

    VastaaPoista
  5. Ikeassa on ainakin pieniä pehmoleluja, joista kuulin erään koiran pitäneen... Ja sitten siellä on nykyisin ihan eläintuotteiden osastokin. Vissiin ruokakippoja ja kissan- ja koiranpetejä, en ole kauhean perehtynyt.

    Mutta jos kissa saisi valita, niin se luultavasti valitsisi jotain mitä ihminen ei voisi kuvitellakaan. ;)

    VastaaPoista
  6. Hmm, hoidossa kissat jopa leikkivät jumppapallolla? Tosin meidän versio onkin turvallisen harmaa, joten voisiko kyse olla väristä? Jos vihreä ärsyttää heitä jotenkin? Tossutkin ovat vihreät.

    VastaaPoista
  7. Voi hyvin olla, että värillä on väriä. Meidän itserakkaat harmaaherrat kun tunnetusti aina pitävät kaikesta harmaasta. :)

    VastaaPoista
  8. Olipas taas niin hauska kirjoitus, päivän piristys. :)

    Ihania kissojen leluja. Voi kun meilläkin leikkisivät tuommoisilla, mutta ei. Olisi niin hauska tehdä kaikkea kivaa kissoille, mutta kun ei kelpaa niin ei kelpaa.

    Suloisesti veljekset nukkuvat niin lähekkäin! *pusi pusi* kummallekkin.

    Ei sitä tosiaan voi ikinä tietää mistä kissa tykkää. Jospa se on tosiaan tuo väri mikä niin pelottaa. Pitäisiköhän olla sellaiset hienostuneet harmaat tossut, niin eivät kävisi niin pahasti herran silmiin. ;)

    VastaaPoista
  9. Villikissa, kiitos. :) Pitävätkö teidän kissat kissanmintusta, voisiko sillä aktivoida leikkimään leluilla? Meillä suosikkeja ovat valmisleluista härpät (siis kepilliset lelut) ja hiiret/rotat, mutta muista sitten huovutetut villapallot, nuo taikatassut sekä usein ihan vain paperitollot.

    Itse en ole niinkään suunnitellut lelujen tekemistä, mutta erilaista kissanpesää ym. rakennelmaa tulee aina välillä kaavailtua. Sitten oman laiskuuden lisäksi suunnitelmasta saa aina luopumaan se riski, että koskaan ei voi tietää, mikä arvon herroille kelpaa ja mikä ei. Ehkei ainakaan kannata tarjota mitään vihreää, se ei heistä selvästikään sovi tyylikkään koratinharmaan seuraksi!

    VastaaPoista
  10. Olen tehnyt muutaman hiiren jossa on kissanmintturouhetta sisällä, mutta ne, kuten kissanminttusuihkeella kostutetut lelutkin, korkeintaan pusketuttavat jonkin aikaa, mutta leikkimään ei aleta. Varmaan johtuu osittain iästäkin. Ovathan nuo jo 14 ja 15 vuotiaita. Petteri täyttää kohta jo 16 vuotta!

    VastaaPoista
  11. Voi olla, että Cisu ja Totokin ovat rauhoittuneet 15 vuoden kuluttua. Ehkä.

    Teillä ei sitten auta tarjota kuin aitoja hiiriä leluhiirten sijaan. Ne varmaan kiihdyttäisivät vanhaa ja arvokastakin kissaa, veikkaisin!

    VastaaPoista
  12. Ihanat tossut! Luulisi kissakin nimenomaan rakastuvan noihin ;) Meidän laiskan emännän (harmaa) jumppapallo on ollut nyt kuukausia kaapissa, mutta sitä ennen se oli vain hyvä vaanimissuoja.

    VastaaPoista
  13. Voisi luulla, että pehmeä huopa on kissankin makuun, mutta ei. Äsken juuri heitin tossut jalasta ja vähän jumppapalloilin. Kissat kiersivät tossut kaukaa ja tulivat sitten pallon viereen istuvat. Kumpikin katseli hämmästyneenä vähän siihen malliin, että ootko sä ihan hullu. Ehkä olenkin, mutta jotkut jumppaliikkeet sentään olivat jo niin hullun näköisiä, että niitä katsellessa piti oikein kehrätä. Taitaa meillä kissatkin olla vähän hulluja.

    VastaaPoista
  14. Meillä kahden koratveljeksen taloudessa aivan päinvastoin! Huovasta tehdyt tossut ovat niin suuri hitti, että kateista löytyy kuvia, joissa he roikkuvat ihmisten jaloissa kiinni. Parempaa kuin kissanminttu! Loistava blogi muuten, tulee seurattua tätä. Kiva löytää kohtalontovereita koratinomistajista ;)

    VastaaPoista
  15. Leena, kiva kuulla, että koratihminen lukee blogia! (Pari muutakin koratinomistajaa on joskus kommentoinut.) Teilläkään ei sitten varmaan useinkaan ole kotona ihan hipihiljaista, yleensä kun nuo harmaaturkit ovat aika toimeliaalla tuulella. ;)

    Meilläkin on suuri hitti ja sanoisinko intohimo roikkua mieheni jalasta villasukkaan takertuneena! Se on sellainen miesten oma juttu, poikamaista painia... Asian tärkeys ilmeni viimeistään syksyllä, kun mies oli viikon työmatkalla - loppuviikosta minä huomasin, että kas, minun jaloissani roikkuu kissoja tuon tuosta. Joutuivat ottamaan minun jalkani ja sukkani korvikkeiksi, kun eivät kestäneet montaa päivää ilman sukkatemppua.

    Ja mitä huopa-asioihin tulee, niin viime yönä toinen tossu oli kuljetettu metrien päähän sieltä, minne sen illalla jätin. Että ehkä odotuksenmukainen huovanhimo alkaa herätä.Cisu oli myös näemmä hieman perannut joululahjakalaa ja ratkonut hampaillaan sen saumaan reiän...

    VastaaPoista
  16. Ei tosiaan ole yleensä ihan hiljaista näiden harmaakavereiden kanssa! Meidän kohta kaksivuotiaat veljekset ovat kovia painimaan.

    Meillä katit tosiaan tykkäävät roikkua jaloissa, oli niissä tossuja tai sukkia tai ei. Ikävä puoli tässä on se, että vieraiden jalat eivät myöskään jää rauhaan. On siinä aika monta tyrmistynyttä ilmettä nähty, kun vieras huomaa kissan roikkuvan jalassaan ja yrittävän tappaa sitä! ;)

    VastaaPoista
  17. Leena, voin kuvitella paremmin kuin hyvin! Meillä ei onneksi hyökitä usein vieraiden jalkoihin, mutta Toto saattaa haukkaista vierasta sormesta ihan vain suosionosoituksena ja molemmat pojat sukeltavat aina heti hameen alle, jos meille tulee hametta pitävä (= todella ihana) vieras. Painimatseja järjestetään usein ihan näytösluonteisestikin, että näin hyvin me osataan riehua...


    Totolle on myös kehittymässä yhä enenevässä määrin hänen poikien äidin suvussa kulkeva tapa: kun ottaa Toton syliin, hän kiipeää niskan päälle/selkään seisomaan ja hurisee siellä eikä millään suostu hyppäämään alas. Voin vain kuvitella, millaista kaaosta tämä piirre aiheuttaa, mikäli se laajenee koskemaan muutakin kuin kotiväkeä. :) Ainakin Toton äiti ja sisko ovat vieneet niskatempun kuulemma niin pitkälle, että hyppäävät suoraan vieraiden olkapäälle, ei mitään ennakkovaroituksia.

    Jos haluat elämään vipinää, harkitse paria koratkissaa...

    VastaaPoista