lauantai 30. toukokuuta 2009

Salaluukku!

Tein eilen sen klassisen mutta naurettavan virheen, että luulin olevan kissaa ovelampi.

C oli koko päivän kiihtynyt. Hän seurasi minua kuin koira, kuono kiinni pohkeessani, ja huusi huutamistaan. Vaikka kuinka rapsutin ja sylitin, leikin ja vein ulos, huuto jatkoi heti kun yritin sekunninkin ajan tehdä jotain muuta kuin huomata Hänet. Välillä vaatimusten tehostamiseksi tehtiin kiellettyjä asioita. Tässä C on tunkenut päänsä avotakan suojana (edelleen, argh...) olevan uuninpellin sisään. Jos et huomaa, ryömin pidemmälle ja jään vatsastani kiinni! (Onneksi niin ei ole tapahtunut, ja yleensä tuossa on vielä toinenkin pelti kissaesteenä.)

Oveluuksissani päätin yllättää C:n tiedolla, että talossamme on paikka, josta kunnianarvoisella Jokapaikan Höhlällä ei ole aavistustakaan. Samaisen keittiön takan alaosassa on nimittäin leivinuunimainen luukku, joka vie ihan oikeaan - tai ainakin lähes oikeaan - luolaan.

Luukun avautuminen teki odotetun vaikutuksen. Äkkiä eteen avautunutta tilaa piti ensin tuijottaa mietteliäästi, sitten tutkia luukku ja sen ympäristö kauttaaltaan. Nuuskis nuuskis, ja vissiin piti vähän nuolaistakin välillä.
Hyväksi havaittu kissapedon luola! Tämänhän voisi ottaa ihan omakseen. Tää on nyt mun paikka, älä tuu tänne!

Tietenkin typerää ihmistä alkoi jossain vaiheessa mietityttää, että mitä jos se luukku meneenkin kiinni ja C jää vangiksi. Ei tässä viitsisi tuon takia koko päivää keittiössäkään olla. Kissa siis kainaloon ja luukku kiinni.

Olipa järkevää. Sen jälkeen C:llä oli vielä yksi uusi huudon aihe: ovi auki ja äkkiä!!!
Summa summarum: älä koskaan yritä olla kissaa ovelampi. Jos kissasi rauhoittuu luolissa, suosittelemme rauhoittamistarkoitukseen helppoja, turvallisia laatikoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti