sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Vavahduttava vieras



Koratiassa kävi hyvin jännittävä vieras: uusin siskonpoika, ikä rapiat viisi viikkoa. Hän ei jäänyt huomaamatta Cisulta ja Totolta. Alkupaniikista päädyttiin kuitenkin suureen ihastukseen - jos ei vauvaa, niin ainakin hänen varusteitaan kohtaan.


Ensin Cisu ja Toto tutustuivat vauvan ääneen. Vauva nukkui kopassa pihapöydällämme ja kissat valjastelivat pihalla. Välillä kuului outoa huutoa, sellaista, joka ihan jäykisti kissukat - vain korvat liikkuivat kiivaasti. Mikä ääni tuo on, mistä se tulee? Äänen lähde jäi kuitenkin selvittämättä. (Sivuhuomautus: koratin rääkyminen on sen verran erikoista, että kun kuulen vauvan itkevän vaikka bussissa, ajattelen aina ensin automaattisesti kissaa! Vielä koskaan en ole kuitenkaan tavannut parkuvaa koratialaista bussissa.)


Välillä Cisu ja Toto menivät sisälle, mutta ihmiset jatkoivat ulkoilua. Sitten Cisu alkoi huutaa, että hän tahtoo takaisin pihalle. Kaappasin Cisun syliin ja näytin, mikä siellä pöydällä nukkuu.


Kopassa vällyjen välissä näkyi vain pikkuisen pulleaa söpöä vauvanposkea, mutta jo tämä oli omiaan kummastuttamaan Cisua suuresti. Ja sitten se vauva mutristi suutaan, apua! Ei uskoisi, että kissa, joka jahtaa peuroja ja kettuja, pelkää vauvan suuta. Niin vain kuitenkin kävi, että Cisu pullistui mahtavaksi, mutta oli muuten kaikkea muuta kuin mahtava. Yhtäkkiä sylissäni oli järkytyksestä vavahteleva, pois pyrkivä pelkuri.


Cisu kävi ulkona katsomassa omituista mutristelijaa vielä toistamiseen, eikä häntä silloin enää pelottanut kauheasti, nuuhkitutti vain kovasti. Totokin tutustui uuteen ystävään ensin pihalla. Hän ei meinannut ensin edes huomata, että kopassa on jotain ja sitten vain tuijotti vauvaa nenää ja viiksiä heiluttaen. Toto on aina niin rohkea, ei edes nukkuva vauva pelota. ;)


Tämä ulkotutustuminen ei ollut mitenkään suunniteltu juttu, mutta se edesauttoi sopeutumista hyvin. Kun vauva tuli sisälle, hän ei enää kiinnostanut erityisemmin kumpaakaan moukulaa. Sen sijaan huomattiin, että vauvoissa on ainakin jotain hyvin mukavaa ja kiinnostavaa: sinne koppaan voi mennä myös kissa!


Ensin eteisen hämärästä löytyi Cisu.




Varsinaiseksi koppafaniksi paljastui kuitenkin Toto, jonka muistettiin lainanneen usein vauvan isoveljen rattaitakin.




Mä oon Koratian vauva ja saan olla täällä!
Loppu hyvin kaikki hyvin siis. Kummallinen suunmutristaja saa tulla meille toistekin. Mainittakoon vielä, että hän käyttäytyi vauvaksi hyvin kissaystävällisesti: ei huutanut sisätiloissa kertaakaan.


Yksi aika järkyttävä juttu kyllä tapahtui. Jossain vaiheessa minulla oli kunnia viettää kahden laatuaikaa vauvelin kanssa ja kutittelin häntä ja höpöttelin varmasti kuin kissanpennulle (lue: tai aikuiselle lellivauvakissalle) ikään. Yhtäkkiä minulle tuli tunne, että joku tuijottaa. Kun käännyin katsomaan, kohtasin Cisun huolestuneen ja varsinkin erittäin tuikean katseen. Noin ei puhuta tollasille oudoille olioille, noin puhutaan vaan mulle ja Totolle! Tai vaan mulle! 


Vauvan isoveli 3 ja puoli vuotta on muuttunut Cisusta selvästi jo kummallisesta oliosta leikkikaveriksi. Pojat, siis ihmispoika ja kissapoika, leikkivät keskenään mm. kulkusella. Cisu alkoi kyllä kesken leikin itkeä kovasti. Menin katsomaan, mistä parku johtuu, ja selvisi, että Cisu ulisi poterolla. Hän oli paljastanut luottamuksen osoituksena mahansa, mutta leikkikaveri ei tiennyt, että ketarat ojossa betonilautasella ulvova kissa on tietenkin myöntänyt kaverilleen suuren kunnian ja kutsuu häntä rapsuttamaan mahaansa. 

7 kommenttia:

  1. Ihmisen pentuja siis? Sangen erikoista. Ei olla koskaan nähty! Tai kävi täällä kerran yks pätkä, mutta se oli jo ainaki kymmenen vuotta eikä mikään pentu siis.

    Kumastuttava mutta hieno tarina!

    VastaaPoista
  2. Siellä on ollut jännää! Voi vain mielessänsä kuvitella poikien ilmeet pikku vieraitten kyläilyn aikana. Täällä on kerran käynyt pieni ihminen kantokopassa ja en ehkä koskaan ole nähnyt Wilmalla yhtä pyöreitä silmiä!

    VastaaPoista
  3. Oho. Siellä on vietetty jänniä hetkiä. Jotain uutta ja ihmeellistä on koettu. Pienet ihmiset saattavat kyllä aiheuttaa mustasukkaisuutta kissoissa, jos ne vievät liikaa huomiota. Hmm. Kiva on että vauva ja isoveli voivat tulla vierailulle uudemmankin kerran. Ei ollut siis ollenkaan huono vierailu.

    VastaaPoista
  4. Ilmeisesti vauva on niin outo ilmestys, etteivät kissat oikein tiedä, mikä se on. Ei auta kuin pyöristää silmänsä hämmästyksestä, kissat jos ketkä sen osaavat. :D

    Toto ei ollut koskaan tavannut sylivauvaa eikä Cisukaan noin pientä. Kun hän tapasi ekaa kertaa reilu puolivuotiaan, oli hän itse samanikäinen. Molempia pikkuisia kauhistutti suuresti, mutta Cisu rauhoittui, kun otin vauvan syliin ja paijasin sitä kuin kissaa. Ilmeisesti se outo pieni maidonhajuinen kaljupää ei ole vaarallinen, kun sitä kohdellaan samoin kuin kissakansaa. ;)

    VastaaPoista
  5. Ihmisen pennut on ihan kamalia! Tätilässä kävi niitä ja tädit tietty heti valtas puut ja piilot, joten jäin sit lattialle niitten kanssa. Ihan rauhassa oisin halunnu kahtoo mitä ne puuhas, mutta ei tullu mitään ku ne lopetti sen ja rupes seuraamaan mua! Ootte ollu kyllä tosi rohkeita poikii, kun tuutte sellasten kanssa toimeen.

    Terkuin Unna Tuutikki

    VastaaPoista
  6. Unna, huh mitä koettelemuksiakin! Totollakin on kokemusta siitä, että hänen pehmoisuutensa ja hurisevuutensa voi olla myös riesa: jossain vaiheessa hänen pieni ystävänsä seurasi häntä koko ajan sanoen "sili sili huri huri" eli "mä silitän sua, hurise sä mulle". :D Onneksi Toto antaakin kiltisti silitttää ja usein hurisee pienillekin. Nyt tuo pieni on isompi ja osaa ulkoiluttaakin Totoa, ja mikä parasta, ei seuraa koko ajan hurinaehdotuksia tehden. :)

    Toivottavasti pääsit jonnekin karkuun fanejasi! Nettifanit on jotenkin helpompia kuin livenä olevat lapsifanit, veikkaisin.

    VastaaPoista