keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Paukapää

Onko kellään kokemuksia kissojen näppylöistä tai paiseista?

Huomasin eilen, että Cisulla on oikean silmän päällä harvakarvaisessa kohdassa punainen paise. Kuvassa sitä ei juuri näy (kuvan isommaksi klikkaamalla saattaa ehkä vähän näkyä), koska en saanut Cisua asettumaan kunnolla kuvaan, eikä siitä olisi pimeän takia muutenkaan mitään tullut, kuvausapulainenkaan ei ollut kotona. Paise oli kuitenkin selvästi punoittava ja turvonnut, halkaisijaltaan ehkä vajaan sentin. Kokeillessa se tuntui pehmeältä möykyltä, mutta ei ilmeisesti ollut kipeä, kun Cisu ei kaihtanut paiseen koskettelua sen enempää kun muutenkaan silmänseutunsa koskettelua. En huomannut Cisun muutenkaan raapivan tms. paisekohtaa. En osaa sanoa, kuumottiko paise.

Jo illan aikana paise tuntui vähän pienentyneen ja aamulla se oli punainen pilkku, jonka sisällä tuntui nuppineulanpään kokoinen kovahko möykky. Edelleenkään Cisu ei aristellut patin koskettamista eikä se tuntunut häntä muutenkaan haittaavan.

Mistä mahtaa olla kyse? Luin eilen sekä homeopaattista että tavallista kissanhoitokirjaa, ja niiden mukaan kyseessä on todennäköisesti joko ihopaise, eli tulehtunut mutta todennäköisesti itsekseen paraneva näppylä, tai sitten esim. Toton kanssa painiessa tullut kuhmu tai nirhama. Se voisi olla myös allergiaa, ihottumaa tai jotain pahempaakin, mutta tuskin. Jos minulle tulisi tuollainen talvella, pitäisin sitä finninä. Jos se tulisi kesällä ja kutittaisi, sanoisin, että hyttysenpistos.

Tulehduskohtaa voisi desinfioida suolavedellä, mutta toistaiseksi sille ei ole tehty mitään. Pitää seurata tilannetta. Muuten Cisu ei vaikuta ollenkaan huonovointiselta. Päinvastoin, jos tuota paukamaa ei olisi tullut, olisin tänään kirjoittanut siitä, miten Cisu on ollut pari viikkoa sitten tehdyn mökkireissun jälkeen huomattavan hyvällä tuulella. En tiedä, voiko reissulla olla yhä osuutta asiaan, mutta Cisu on sekä todella hellä että aktiivinen. On pyytämässä ja härnäämässä leikkimään milloin Totoa, milloin ihmisiä. Vaikka Toton tulon aiheuttama kehräyskato on ollut koko ajan vähenemään päin, niin nyt vasta Cisu on kehrännyt samaan malliin kuin ennen, samaan mallin kuin Toto, eli koko ajan. Häntä ei enää myöskään ollenkaan nolota kellahtaa Toton nähden lattialle rapsutuksia odottamaan, ja iltaisin Cisua ei saa sylistä pois ollenkaan. Eli jos paukamaa ei olisi, ajattelisin, että Cisu on elämänsä kunnossa sekä henkisesti että fyysisesti.

4 kommenttia:

  1. Wallulla on ollut vähän samantyylisiä paiseita ulkokissa-aikoinaan, mutta ne johtuivat vieraan kissan puremasta kun oli nuorempana kova poika tappelemaan ja puolustamaan reviiriään.
    Joskus sillä oli myöskin pään alueella iso paise joka oli täynnä mätää ja eläinlääkäri ne sitten puristi pihalle (vähän vahingossa tosin, ei tarvinnut kuin hiukan koskea siihen ja mätä lensi kaaressa, hyh).

    En kyllä osaa sanoa onko Cisun paise tullut vaikka Toton puraisusta, meillä ei kyllä ole ikinä kaverukset toisiaan niin purrut että mitään paisetta olisi tullut, siihen vaaditaan kyllä kokemani mukaan kunnon tappelua ja totiset otteet, joten epäilisin että on jotain iho-oiretta vaan.

    VastaaPoista
  2. Vulpes, suurkiitokset kommentista! Mätäpaise päässä ei kuulosta kivalta, mutta ei myöskään onneksi vaaralliselta, jos tulehdus ei pääse leviämään.

    Minäkään en oikein usko, että Toto olisi syypää Cisun kuhmuun. Kissat kyllä purevat toisiaan mutta eivät tosissaan. Lisäksi luulisi, että Cisussa olisi myös jonkinlainen reikä, jos Toton hammas olisi käynyt hänen otsassaan. Nyt ei ole mitään reikää, rupea, naarmua tms. Ehkä Cisulle on tullut suurfinni otsaan?

    VastaaPoista
  3. hei Jenni,
    omalla kissallani oli vastaava, mutta se levisi paljon ja kutitti paljon. Se oli todennäköisesti allergiaa. Siitä kehkeytyi tosi äkäinen tulehdus, mikä parannettiin antibiootti+kortisoniyhdistelmällä. Kissa oli koko ajan erittäin virkeä ja toimelias. Ei ne kyllä vähästä hätkähdä :) Ei varmaan hätää jos paukama ei rupea leviämään eikä häiritse kissaa...

    terv. Pia

    VastaaPoista
  4. Pia, kiitos kommentista sinullekin! Paukamasta on vain ihan pieni patti + rohtuneen näköinen punainen alue jäljellä, niin että eiköhän se ollut joku ohimenevä ihohäiriö. Allergiaa olen miettinyt, mutta ainakaan meillä ei ole nyt kokeillut mitään uusia ruokia/kemikaaleja tms., joka olisi voinut sen laukaista (vaikka voihan se muutenkin puhjeta). Cisu on edelleen pattitarkkailussa, mutta luultavasti ja toivottavasti pääsee pian pois tarkkailusta. Eilen alkoi kehrätä, kun pattia tutkittiin ja kopeloitiin, joten patti ei ole ainakaan kipeä.

    VastaaPoista