perjantai 10. heinäkuuta 2009

Sirkuskeikka edessä

Sirkuskissat Elävä Patsas ja Notkea Nuorallakävelijä esittäytyvät!

Sain eilen vinkin, että muutoin karttamassani Facebookissa on Korat owners -ryhmä. Sinnehän piti heti liittyä, ja sieltä taas eksyin ranskalaisille koratsivuille. Opin sieltä mm. että korateilla on suuri sydän ja he kiintyvät vahvasti omistajiinsa, vaikkakin haluavat ja onnistuvat pitämään hauskaa kaikkien vieraiden kanssa. Ihan kuin emme olisi aiemmin tienneet. Sivuilla myös kerrottiin, että koratit ovat älykkäitä ja oppivaisia, minkä takia he ovat haluttuja sirkuskissoja!

Hulahulavanteen puutteessako Cisu hyppii milloin minkäkin lehtikopan läpi tai halkokorin kahvan alta? Siksikö poitsut esiintyvät kovasti? Aikamoinen show ja sirkus heillä tuntuu kyllä usein olevan päällä.

Vauhtiveljekset lähtevät tänään esiintymään kodin ulkopuolelle. Suuntaamme viikonlopuksi mökille. Itse mökkeily ei niinkään arveluta, kun viimeksi Cisu viihtyi loistavasti, mutta reilun kolmen tunnin automatkasta kiljuvan kissan kanssa ei jäänyt kovin rauhoittavia muistoja. Saa nähdä, miten sujuu kahden huutolaiskissan kanssa. Onneksi sirkuskissoja odottaa mökillä varmasti ihaileva yleisö, vaikka mökkeily menisi kuinka pelleilyksi.

Mökkeilyjuttua siis odotettavissa lähipäivinä. Hyvää viikonloppua!

3 kommenttia:

  1. No eihän teidän pojat näköjään mitään koulutusta tarvikaan kun osaavat jo itsenäisesti temppuilla ja järjestellä kirjahyllyäkin hienosti! :D

    Thai rodut ovat kyllä kaikkea tuota, joten nyt vaan se kotisirkus pystyyn a la atleettiset veljekset :)

    Oikein mukavaa mökkireissua koko poppoolle, odotamme innolla raporttia poikien mökkimetkuista ;)

    VastaaPoista
  2. Onneksi tuo kaide taitaa olla niin jyrkkä, ettei sitä pääse kiipeämään ylöspäin. Ei tarvitse pelätä huteria ohituksia. :D

    VastaaPoista
  3. Onneksi kukaan ei ole yrittänyt mennä kaidetta ylöspäin eikä mätkähtänyt portaisiin tai lattialle! Kerroin juuri mökkeilyraportissa, että Cisu putosi mökillä kaiteelta ja se oli aivan kamalaa, vaikka säikähdyksellä selvittiinkin.

    VastaaPoista