Tässä Toton jokapäiväinen ja varsinkin -iltainen asu: miehen entinen musta, nykyinen harmaakarvainen fleece. Sen päällä on ihana nukkua, etenkin jos se on sängyn päällä. Kun fleece oli eräänä aamuna tipahtanut lattialle, Toto katseli sitä pitkään, samanaikaisesti miettivänä ja lempeänä. Rakas nukkuma-alusta, yksin lattialla, voi kauheaa!
Cisu ei ole tapojensa orja. Kun siskoni kävi kylässä ja jätti ajattelemattomasti takkinsa eteisen penkille, Cisu hoksasi heti, että tuon vaatteen päällä en olekaan vielä nukkunut (olipa se musta fleece tai jokin muu vaate, mutta vaatteen päällä on aina hyvä nukkua, siitä on Cisukin yhtä mieltä).
Tähän voisi kyllä tehdä pesän...
Tai sitten Cisu vain yritti estää, ettei aina silittivä ja leikittävä vieras lähde ikinä pois.
Totoa ei todellakaan saisi vähätellä ja pitää hömppäpikkuveljenä: hän on hyväkuntoinen, komea, lihaksikas sekä hyväturkkinen ja -hampainen. Ja reipas ja sosiaalinen ja yhteistyökykyinen. Ja hieno.
Tämä ei ole omistajan lätinää vaan ihan lääkärin lausunto. Mies käytti Tottiksen eilen 1-vuotislääkärissä ja pollea Tottis palasi näin mairittelevien lausuntojen kera. Hän ei ollut edes saanut huomautusta painostaan, ja kyllähän me olemme viime aikoina huomanneetkin, että pullukka-ahmatti on muuttunut rotevaksi lihaskimpuksi. Jos sirpakkaa ultrajuoksijarakenteista Cisua ei olisi,Toto näyttäisi aivan tasapainoiselta eikä jättiläiseltä. Mutta sporttinen on siis hänkin, on vain kuulamörssäri.
Toto ei ollut ollenkaan vihoitellut toimenpiteitä, ei edes silmien tai korvien tutkimista tai rokotetta, aluksi oli vain hieman pörhentänyt vastaanoton tytölle. Rohkea Tottis, pelottavassa paikassa ja vielä ilman Cisua! Lääkäri olikin puhunut, että pentuajoilla on suuri merkitys ja sanonut, että Cisun ja Toton kissalasta tulee aina hienoja, sosiaalisia pentuja. Niin tulee, siitä mekin olemme varmoja - ja kovin iloisia ja kiitollisia!
Lääkärikeikassa oli mielenkiintoista sekin, että Cisun viimekesäistä 1-vuotislääkäriä lukuun ottamatta pojat eivät ole sitten Toton meille muuttamisen olleet koskaan erossa toisistaan edes tällaista vajaan tunnin aikaa.
Cisu tuntui ensin kovin järkyttyneeltä siitä, että Toto laitettiin koppaan ja vietiin pois; hän piiloutui minua pöydän alle eikä tullut sieltä ilman herkkuraksuja. Valjaat aiheuttivat himoulkoilijassa pakoreaktion: MUA ei ainakaan siepata! Hetken kuluttua Cisu kuitenkin otti valjaat ihan mieluusti niskaansa ja yhteisen miniulkoilun jälkeen hän olikin aivan tohkeissaan, että saimme olla kahden. Laatuaikaa - voi sitä kehräämisen ja puskemisen määrää! Vähän huolestunut Cisu kuitenkin taisi olla, sillä en voinut liikauttaa sormenpäätäkään ilman kissakaveria: Cisu ei selvästikään tahtonut olla sekuntiakaan yksin.
Toton paluu veti molemmat aivan hiljaiseksi ja vakavaksi. Nuuhkiminen kesti kovin kauan puolin ja toisin, mutta sitten kaikki palasi normaaliksi. Toto painui ruokakupille ja Cisu lähti leikkimään kengännauhalla.
Juuri viikonloppuna mietimme, milloin mahtaa olla niin kevät, että kissat ottavat keittiön pöydällä ikkunan ääressä olevan tekoturkispatjan päikkäripaikakseen. Nyt on! Patjalla nukuttiin koko viime kesä, mutta talvella ei kertaakaan... Nyt kesäpaikka taas kelpaa, mitä parhaiten.
Välillä yksi nukkuu ja toinen tähystää. Yllättäen päällekönyäjä on Toto.
Nyt on syytä käyttää Totosta Toton oikeaa nimeä Elliot. Ja - kuten siskoni minulle juuri kipakasti puhelimessa sanoi - lopettaa jutut "pienestä, kiltistä höppänästä". Kyllä Tottis... siis Elliot on ihan urhea ja reipas kissa hänkin, selvästi petojen sukua.
Terassikauden avaus teki Toto Elliotiin selvästi suuren vaikutuksen. Eilen vielä aika lievästi arvioin, että pikkumoukulaakin kiinnostaa näemmä ulkoilu nyt aiempaa enemmän... Mutta joo, se kiinnostaa todellakin: eilen Tottis sai jollain ilveellä terassin oven auki, ja hänet tavattiin yksin terassilta istumasta! Onneksi häntä kiinnosti vain maisemien ihailu eikä retkeily.
Tänään päästin jo retkeilynkin makuun. Olin kissojen kanssa ensin missäpä muuallakaan kuin terassilla, mutta kannoin heidät sitten tontin rajalla olevalle puusillalle lumen yli. Cisu oli ihan tyytyväinen siinäkin, mutta Toto-seikkailija yritti lähteä yksin läheiseen (jo lumettomaan)metsään kävelylle. Kauheaa kiskomista ja mahdollisimman kauas pyrkimistä, ja kotimatkalla (lue: parikymmentä metriä kissat sylissä lumessa kahlaamista) se olikin tällä kertaa pikkuveli, joka rimpuili kovasti ja päästi protestihuutoja.
Metsäkävelyn jälkeen Toto on vinkunut ovien ja ikkunoiden luona ja säntäillyt riehaantuneena ympäriinsä. Vaikuttaa kovasti siltä, että meillä onkin nyt kaksi ulkoilijakissaa. Eikä edes mitä tahansa kissoja, vaan yksi heistä on Metsän kuningas Cisu ja toinen Tutkimusmatkailija Elliot Totander.
Koska silloin, kun huomaa kissan karanneen kotoa tai pyrkivän karkaavan metsään, on aika paljon puuhaa, ei suuren tutkimusmatkailijamme edesottamuksista ole kuvia. Jos tahti jatkuu samana, eiköhän me pian saada kuvia Totosta puunlatvassa, katonharjalla tai jossain muussa jännittävässä paikassa, mikä nyt hänen seuraava tutkimuskohteensa onkaan.
Cisu ja Toto ovat syliulkoilleet jo aika kauan, ja pääsiäisen aikaan päästiin piipahtamaan vähän heinikossa hyppimässäkin. Varsinaista ulkoilua ei ole kuitenkaan saatu vielä aloitettua, koska on liian kylmää ja märkää, ja paras ulkoiluun totuttelupaikka terassi on ollut lumen valtaama.
Ei ole enää, kokonaan. Ja vaikka oiskin, ei haittaa. Eilen pojat huusivat terassiovella siihen malliin, että terassikausi päätettiin korkata.
Ensin työnjako oli selvä. Cisu tarkistaa terassin laidat ja Toto terassin vieressä olevan kivikkomaan.
Muurahaisia!
Yhtäkkiä Cisu päätti, että terassi on nyt nähty ja on aika siirtyä mahdollisimman lähelle Cisun lempiulkoilupaikkaa, ojanvartta ja sen takana olevaa metsää. Vain takajalat kävivät lumessa, kun Cisu ponnahti kivelle, joka on jo aivan lähellä näitä lempimestoja. Tällä kertaa ei mennyt siis tassu suuhun.
Toto hämmästyi: miten toi pääsi tonne lumen saartamalla kivelle? Minäkin yritän.
Oho, vähän liian syvää lunta.
Cisukin haettiin pois kivilinnastaan ja molemmat siirtyivät vielä hetkeksi puskien alle nuuhkuttamaan.
Vaikka Toto ei olekaan yhtä reipas ulkoilija kuin Cisu, hänkin on selvästi nyt innostumassa avarasta maailmasta. Totokin huutaa ikkunoita auki, karkailee ulko-ovesta ja jos ei onnistu, kiljuu oven edessä, että ULOS! ja heti. Cisulle on jo muistunut mieleen, mitä maailman paras sana "ulos" tarkoittaa. Sen sanan kuultuaan Cisu pomppii kuin pieni iloinen koira. Me ihmiset emme siis enää käytäkään ulos-sanaa, koska muuten Cisu saa hepulin. Meillä puhutaan taas "u:lla alkavasta paikasta". Tämäkin on selvä kevään merkki, u:lla alkava sana on taas merkityksellinen.
Cisu ja Toto olivat tänään illansuussa rauhallisesti pahvilaatikkounilla, kun ihmiset vähemmän rauhallisesti, hyvin kiihtyneinä, raastoivat heidät hereille. Tonttimme takametsikössä oli todisteita siitä, että kevät on nyt varmasti voittanut kovan talven: kallioilla kiipeili kolme valkohäntäkaurista.
Kissojen viisaudella harmaaveljekset ymmärsivät heti, että tämä ei todellakaan ollut turha herätys. Paisteja tähtäimessä, heti tuijotusasemiin!
Paistienvaaninnan aikana kamera vaani profiilitutkielmia. Cisu tarkkailee kokeneen kauriinmetsästäjän tavoin. Hän oli jokin aika sitten syliulkoilulla, kun saimme tämän kevään aivan ensimmäisen peurahavainnon. Se oli niin vaikuttava, että Cisu kurkki vuorokauden ajan tuon tuosta ikkunasta havainnon suuntaan.
Olen itse ollut tämän viikon lomalla, mutta sain töistä sähköpostia.... Eräällä työkaverillani on kova kissakuume, ja olen varmasti rasittavuuteen asti markkinoinut hänelle ihania, hauskoja, helppoja ja sopeutuvaisia korateja, kissoista parhaimpia.
No, toinen työkaveri, meillä usein vieraillut, meilasi ja kertoi, että hän oli vähän valistanut tätä kissakuumeista siitä, millaisia ne koratit oikeasti ovat: kuumeilijalle oli esitelty koratin ääninäyte. Viestissä kyllä vakuutettiin, että "mainostin heti perään myös kissojen sosiaalisuutta". Että on niillä kai sentään jotain hyviäkin puolia.
Hui. Uskallankohan enää suositella koratia kuin kuuroille? Ja epäilläänköhän minua nyt suuresta huijauksesta? Voi nimittäin hyvin olla, että olen vain kertonut, kuinka kilttejä ja reippaita ja sosiaalisia ja helppohoitoisia meidän moukulat ovat. Se karjumisominaisuus on saattanut jäädä vahingossa mainitsematta.
Ja tiedä nyt siitä kiltteydestäkään. Nyt kun on paljastettu, miten Cisu (ei Toto, tuurilla voi siis saada hiljaisenkin koratin) huutaa, niin myönnetään tämäkin: ne tappelevat usein. Ja kovasti ja rajusti ja vauhdikkaasti.
Usein taistossa on sellaista vimmaa, ettei köpö kamera ja vielä köpömpi kuvaaja pysy perässä. Tai ehkä hetken, mutta sitten ne karkaavat kuvasta
tai pupujalat potkivat niin nopsaan, ettei kamera saa siitä enää tolkkua,
kuten ei saa kurkkupurennastakaan.
Välillä pojat sentään harkitsevat seuraavaa siirtoa niin kauan, että siitä voi saada suhteellisen ymmärrettävän kuvan.
Mutta sitten taas mennään eikä meinata.
Eli tiedoksi: ne ovat ihania, hauskoja, helppoja ja sopeutuvaisia. Ne ovat myös kilttejä, reippaita, sosiaalisia ja helppohoitoisia. Mutta joo, koratpojat tuppaavat olemaan myös kovaäänisiä villiäisiä! (Toivottavasti meidän blogia ei nyt poisteta Suomen koratrenkaan linkkisivulta).
Ja niin, maanjäristyspaljastuksen jälkeen tämä oli kai aika turha kirjoitus. Mutta tapellessa tai maata järistellessä ei kuitenkaan yleensä huudeta!
Cisu ei ole tapojensa orja. Kun siskoni kävi kylässä ja jätti ajattelemattomasti takkinsa eteisen penkille, Cisu hoksasi heti, että tuon vaatteen päällä en olekaan vielä nukkunut (olipa se musta fleece tai jokin muu vaate, mutta vaatteen päällä on aina hyvä nukkua, siitä on Cisukin yhtä mieltä).
Tähän voisi kyllä tehdä pesän...
Tai sitten Cisu vain yritti estää, ettei aina silittivä ja leikittävä vieras lähde ikinä pois.
