perjantai 14. lokakuuta 2011

Ei saa edes rauhassa nukkua!

Cisu ja Toto:  


"Me päätettiin kirjoittaa tällä kertaa ihan ite, koska meillä on paljon asiaa. Mm. se, että meidän emäntä eli ihmismamma on ihan tyhmä. Se sotkee meidän kaikki rutiinit ja nukkumisjärjestelyt eikä muutenkaan kuuntele meitä yhtään. Tänään on ollut ihan kamala päivä.


Emäntä olisi halunnut tänään vain näyttää kauniita kuvia, kuinka liikuttavaa sen mielestä on, että me ollaan siirrytty nukkumaan päiväunet Naukulasta saatuun vintagepesään. Cisukin, vaikkei se tykkää pesistä.


Mutta ei siellä pesässä voi nukkua, kun toi eräs on aina kameransa kanssa paikalla ja kyselee, miten tollasessa asennossa voi olla. Jos Toto haluaa pitää niskaansa solmussa, se saa pitää!




Toinen meitä häiritsevä asia on se, että emäntä siirtää meidän aamu- ja iltaunipaikan eli laatikon aina paikoilleen ovensuuhun, vaikka me halutaan kuljettaa sitä boksia ympäri taloa. Laatikon päällä on tyynyliina, jossa lukee, että Presidential Suite - Please Do Not Disturb ja lisäksi me ollaan omin pikku hampain merkattu laatikko meidän omaksi, mutta silti toi typerys koskee siihen alinomaa. Hermot menee.


Niinpä me joudutaan usein nukkumaan vaan lattialla lähellä meidän sviittiä. Tyhmät ihmiset on laittaneet siihen tyynyjä, mutta me preferoidaan lattialämmitystä.


No on niissä tyynyissä se hyvä puoli, että yhden tyynyn sisälle pääsee nukkumaan. Me jouduttiin ottamaan se tyyny korvikkeeksi, kun meidän emäntä otti itselleen kassin, jonka Naukulan Mamma oli jättänyt just tohon tyynyn kohdalla lattialle, kun se viimeksi kävi täällä. Lisää typeryydenosoituksia.



Tänään me ei voida edes nukkua, kun meitä suututtaa niin paljon toi mamma. Kuulisitte, miten me sille huudetaan! Me ollaan ihan väsyneitä, niin että ihan horjutaan, mutta me ei suostuta menemään nukkumaan ennen kuin me päästään kunnolla ulos


Mutta me ei päästä. Aina kun mamma avaa ikkunan, se avaa sen niin huonosti, että sieltä tulee kauhean kylmää ilmaa. Ei me voida olla sellaisessa viimassa! Sitten me mennään vihaisena huutamaan ulko-ovelle, että pääsiskö sitten oikeesti ulos, kun ei noi ikkunahommat näytä tänään sujuvan. No ei pääse. Tai Cisu pääsi hetkeksi, mutta tuli vain entistä vihaisemmaksi, kun siellä ulkona oli niin kylmä. Ja sit toi idiootti vaan selitti, että nyt on joku syksy ja sun on nyt paras vaan keksiä tekemistä sisällä. Naurettavaa. Ainoa tekeminen, jota täällä voi harrastaa, on tapella Toton kanssa ja karjua emännälle. Vaikkei se mitään kuuntele, on vaan koneen ääressä ja välillä sekin puhuu aika kiukkuisesti meille. Äsken me kuultiin, että se soitti meidän isännälle ja kysyi, voisiko se ottaa Cisun ensi viikolla töihin mukaan, kun Cisu on niin kauhea huutaja ja riekkuja!


Itepä se on valinnut, että on nyt kotona meidän kanssa. Luulis sen kuulleen, että kotiäitejä voi ahistaa. Vaikkei me tajuta, kuinka jotain voi ahistaa olla presidenttitason karjujien seurassa. Kuten sanottu, meidän mamma on ihan tyhmä."



Jenni:
Toivotamme muihin kissaperheisiin hiljaisempaa ja rauhallisempaa viikonloppua! Toivon mukaan Koratiankin meno pian rauhoittuu ja jatkuva seinillä hyppiminen ja ulina loppuu. Ei se ole ainakaan nukkumapaikoista kiinni.

10 kommenttia:

  1. Voi pojat! Ihanaa, että vintagekoppa kelpaa! Ehkä voisit harkita lämpöpatteria ulos? Et lämmittäisi harakoille vaan kissoille!

    VastaaPoista
  2. Lämmitetty terassi plus terassilamput!

    Mutta kyllä mä olen sitä mieltä, että Cisu tarvitsee sen oman radio-ohjelman. Sen nimi voisi olla Kissapresidentin kootut (mielipiteet).
    Olisi kaikkien valtakunnan kissojen lempiohjelma, ne vain nyökyttelisivät päitään että noin meilläkin, tämä on asiaa!

    VastaaPoista
  3. Hei YLLÄRI, ai ihmisetkö vähän tyhmii?! Pääsikö unohtumaan välillä?

    VastaaPoista
  4. Voi tyhmyyksien tyhmyys ja idioottimaisuus:D
    Tämä oli kyllä melkoisen hauska juttu. Ja ilmeisesti varsin tosi!

    Yrittäkäähän kestää ja ymmärtää toisianne. Viikonloppuja sinnekin!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommenteista ja ymmärryksestä!

    Naukulan Mamma, hyvä idea. Koko meidän pihan vois lämmittää. Eikä haittaa, että harakatkin tulis lämmittelemään. Tänään pihalla oli meidän kanssa (niin, me siis VIHDOIN päästiin ulos, tosin ei se meitä rauhoittanut) varpunen ja me huudettiin sille kuorossa. Sitä ei pelottanut karjuva koratialaislauma, tosi outoa.

    Saila, kiitos. Nyt meistä on jo vähän nauhoitettukin presidenttiohjelmaa. Toivottavasti Cisun ohjelman eka lähetys on jo viikonloppuna. Ajateltiin laittaa se radio pystyyn tänne blogiin, nettiradiothan on käteviä.

    Musta ja Harmaa, no ei pääse unohtumaan ainakaan tän päivän jälkeen! Siis onhan toi mamma tsempannut viime aikoina: jäi kotiin meidän kanssa ja vielä viime viikolla se vietti tosi paljon aikaa meidän kanssa ulkona. Mutta nyt on muka kylmä ja mikä naurettavinta, sen pitää opiskella. Opiskelisi olemalla meidän kanssa! Siitä vasta oppisi. Kuten kaikki tietävät, kissat tietävät kaiken kaikesta oleellisesta.

    Myrsky, tyhmyys ja idioottimaisuus tosiaan. Ja ikävä kyllä totta. Toivottavasti sun kotiväki on vähän viisampi.

    t. CISU JA TOTO

    VastaaPoista
  6. Mukavaa ja toivottavasti lämmintä viikonloppua sinne teille meiltä!

    VastaaPoista
  7. Minä olen kanssa miettinyt, miten kissat suostuvat elämään meidän ihmisten kanssa, kun me olemme niin tyhmiä. Ehkä Cisulla ja Totolla on jooku vastaus tähän?

    VastaaPoista
  8. Meillä ois teille yks juttu täällä... :) -> http://karvahelvetti.blogspot.com/2011/10/kahdeksan-satunnaista-asiaa.html

    VastaaPoista
  9. Voi teitä parkoja! Ette saa rauhassa nukkua, ettekä rauhassa riekkua. Kaikki kiva on kielletty! Elämä on joskus niin kovin epäreilua, toivottelen teille mukavampaa ensi viikkoa :)

    VastaaPoista
  10. Katjusha, kiitoksia! Ainakin kissat ovat saaneet nauttia ihan miestenkeskisestä ajasta, kun olin käytännöllisesti katsoen koko viikonlopun opiskelemassa. Kuulemma oli ollut rauhallista, ei mitään huutoa ja kekkalointia kuten minun kanssani. Hmph.

    Bemary, kiitos kiitos! Meillä on haasteita rästissä, teemme tunnustuksia ensi viikolla.

    Elämäni kissat, sitä samaa minäkin toivottelen, sekä itselleni että kissoille. :) Nyt oli siis kuitenkin kuulemma ollut rauhallinen viikonloppu. Ehkä Cisu on yhtäkkiä hiljentynyt ja viisastunut? ;)

    VastaaPoista