tiistai 15. syyskuuta 2009

Osavuosikatsaus

Tästä se alkoi kesäkuussa. Viikonloppuna tuli kolme kuukautta siitä, kun Toto muutti meille ja Cisu sai kopion kintereilleen.

Ensimmäinen kvartaali kaksoiskissain maaassa on ollut todellinen menestystarina. Emme voisi olla tyytyväisempiä! Vieläkin hämmästyttää, kuinka nopeasti poitsut ystävystyivät ja miten hyvin ja helposti kaikki on mennyt. Tuntuu hullulta ajatella, että vuosi sitten meillä ei ollut yhtään kissaa ja vielä alkukesästä oli vain yksi. Samaa ovat ihmetelleet muutkin: Cisu ja Totohan kuuluvat meille!

Itse harmaaveljekset eivät paljon pohdiskele. He jatkavat huolettomina päivästä toiseen symbioottista yhteiseloaan. Kissit ovat aina yhdessä. Nykyisin pojat eivät voi käydä yksinään edes vessassa: kun yksi on asioilla, istuu toinen vieressä katsomassa. Ja sitten taas mennään ja riehutaan!


Ja välillä ollaan maailman söpöimpiä.

Toto on parantanut Cisun elämänlaatua ainakin 150 %. Ja kyllähän hän on meidät ihmisetkin pienen, pehmeän tassunsa ympärille kietonut, aivan yhtä paljon kuin isoveljensäkin.

4 kommenttia:

  1. Todella omituista, että Toton saapumisesta on niin vähän aikaa. On vaikea kuvitella Cisua ilman Totoa. Varsinkin, kunnäkee noin söpöjä kuvia pojista! :)

    VastaaPoista
  2. Vaikka isoveli ensin olikin välillä sitä mieltä, että MITÄ te ootte tänne tuoneet ja jääkö TOI meille, ei hän varmaan enää edes muista,ettei koko ajan ole ollut toista harmaata mukana könyämässä. Ja Totohan ei voi olla viittä minuuttia kauempaa kotona ilman Cisua, itku ja piipitys ja ulinahan siitä vain tulee... Niin että hänelle Cisun seura on suorastaan välttämättömyys.
    Kyllä on tullut kesän mittaan kehuttua monelle kissojen synenergiaa: yksittäin ne ovat ihania, mutta yhdessä ihan uskomattoman ihania! :)

    VastaaPoista
  3. Meillä on nähty myös yhteispissaus, yhdessä vierekkäin laatikossa lorottamassa. Pöhlöt. Rakkaat pöhlöt. Ei sitä tosiaan voi enää ymmärtää mitä elämä oli ilman tuota ensimmäistä ja sitten toista.

    VastaaPoista
  4. Kyllä ois elämä tylsää ilman hassuja pöhlöpoikia ja niiden yhteispissauksia (meillä ei tosin yhteisasioida, toinen vain on aina tukijoukkona vessan vieressä). Harmaat - ja mustat - tyypit voivat tuoda paljon väriä elämään! :)

    VastaaPoista