sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Kissa kateissa

Tapahtui tänä aamuna: Kesken aamiaisen havahduimme, että tavanomainen Aouuuuu...mou...mouuuuu! -ääni oli vaiennut (C:n ääni on kauniisti sanottuna persoonallinen, ei kaunis eikä varsinkaan hiljainen; hänellä on myös aina paljon asiaa). Vastoin odotuksia mistään nurkasta ei löytynyt nukkuvaa kissakerää, ja ehdin jo olla hetken ihmeissäni, kunnes havaitsin turbokokoista marsua muistuttavan möykyn olohuoneen sohvan suojakankaan alla. Kankaan alta löytyi litteä, inisevä kissa, joka ilmeisesti kuvitteli, että paikoilleen jähmettymällä voi tekeytyä näkymättömäksi.

Tähän mennessä tapahtunutta: Sohvia on raavittu. Sohvat on peitetty vanhoilla peitoilla, lakanoilla ja pöytäliinoilla. Sohvat on käsitelty kissakarkotteella, joka karkotti myös kissan mielenrauhan ja ruokahalun. Karkotteesta luovuttiin. Nyt sohvat ovat epämääräisiä tekstiilikekoja, joille C ei saa mennä (kissa + sisustaminen = katastrofi). Hän on ymmärtänyt säännön, eikä menekään usein ihmisten nähden. Muuten hän ei sääntöä kunnioita, vaan todistusaineistoa sohvan päällä ja etenkin suojakankaiden välissä peuhaamisesta löytyy usein. Pattitilanne ottelussa komentelevat ihmiset vs. omapäinen kissa.



Älä tuijota mua! En ole sohvalla, olen sohvien välissä nurkassa (mutta en suinkaan häpeämässä).


Eikä sekään ole sohvalla hyppimistä, jos tunkee itsensä kapeaan rakoon sohvan taakse. Mun kävelyreitti vain kulkee täältä, valitan.

P.S. C näki tänään ikkunasta ketun, mutta ei ollut moksiskaan. Hänen villieläinvaistonsa eivät ole aivan kunnossa, sillä taannoin hän ei havainnut aivan ikkunan takana olevaa ja häntä tuijottavaa talitinttiäkään, ei ennen kuin tintti koputti ikkunaan ja hyppi kuin härnätäkseen. Tai sitten tämä jähmeys johtuu vain siitä, että Thaimaassa saaliit ja viholliset ovat kovin erilaisia. C on thaimaalaista rotua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti