Ikkunaprinssit

Kissa, seepra vai Marimekon raitapaidan uusin malli?

Matkimme Bellaa ja Luolaleijonan klaania ja varmaan kaikkia Suomen kissoja tänä viikonloppuna ja iloitsemme mekin nyt vain auringonpaisteesta. Cisu ja Toto ovat ehtineet puuhata viikonlopun mittaan monenlaista, mutta niistä myöhemmin viikon varrella. Nyt kuvia viikonlopun ihanimmasta asiasta eli kevätauringosta, joka on saanut pojat viettämään päivät sohvan päällä ikkunan edessä. Etenkin Toto on oikea aurinkoläikkähirmu. Missä läikkä, siellä Toto.




Voiko kissa (kukaan?) olla tämän onnellisempi, raukeampi ja rentoutuneempi?

Välillä sohvalla on leikitty. Tai oikeastaan taisteltu kukkotaistelumeiningillä eli yritetty tiputtaa veli sohvan ja seinän väliin.

Päikkärit sohvannurkassa. Kun minä erehdyin istumaan hetkeksi tähän, talon parhaimpaan läikkään, sain yleensä niin ystävälliseltä Totolta kovin tuiman katseen. Hus pois, läikät kuuluvat kissoille!

My precious, osat 2 ja 3

Joskus loppuvuodesta kerroin, että Totolla on maailman rakkain rotta. Koska Tottiksen tapa osoittaa välittämistä on kovin fyysinen, on rottaparka kaljuuntunut ja rähjääntynyt kuukausien kuluessa entisestäänkin. Se ei esimerkiksi enää osaa vinkua, koska vinkuosa irtosi. Olemmekin yrittäneet tarjota Totolle näin hienoa, kaunista ja kaikin puolin mallikelpoista lelua. Mutta ei. Rotta on ja pysyy Toton my precious -asiana. Totoa ei edes haittaa, ettei leluparalla ole enää häntää. Kohtalo puuttui blogittamiseen Cisun muodossa ja loikkasi kiskaisemaan rotalta hännän, kun sitä nostettiin blogia varten kuvauspaikalle. Häntä meni (Totolta salaa, tietenkin) roskiin, mutta leikit jatkuvat kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kun Cisu eräänä aamuna heitti rotan eteisen lattialle, Toto singahti makuuhuoneesta peiton alta kainalonukkumasta kuin salama. Mä kuulin ton kopsahduksen, mun rottaan ei kosketa!
Cisukin on löytänyt uusia presiöösejä asioita. Ensinnäkin tyhjä kissanruokalaatikko, sen paikka on tietenkin ruokakulhon vieressä (ei ole enää kauan, toim. huom.).

Parasta on kuitenkin uusi kenkä. Saapasjalkakissa hylkäsi minun kenkäni heti alkuviehätyksen haihduttua ja siirtyi astetta suurempaan ja maskuliinisempaan jalkineeseen. Vaikka mies laittaa kenkänsä yöksi kaappiin, aamulla yksi kenkä löytyy keittiöstä.

Kenkä onkin mitä parhain aarre. Sitä voi raahata ja pureskella nauhoista,
sen kanssa voi painia ja sitä voi impata
ja se tarjoaa mahdollisuuden nauhasommitteluun. Cisulla on tapana ottaa nauhanpäistä hampailla kiinni ja laittaa nauhat kengän sisälle. Sitten hän katselee asetelmaa hetken tyytyväisenä. Seuraavassa vaiheessa hän tunkee pään kengän sisälle ja noukkii nauhat pois kengästä. Ja sitten uudestaan.

Tervehenkisiä poikia. Aina ei tarvitse olla uusia ja hienoja leluja. Eikä aina tarvita leluja ollenkaan, kun mielikuvitusta ja älyä käyttämällä mistä tahansa tavarasta saa leikkikalun. Harmaaveljeksillä on arvot kohdillaan.

Toto ja naisten julmuus

Eli kastraattikoe, joka onnistui yli odotusten. Eli miten lempeästä lapsukaisesta tulee kiimainen kolli. Eli kangistavan kaipauksen kourissa.
Olin eilen hyvin varomaton. Edellisen postauksen kommenteista innostuneena päätin suorittaa pojille kastraattikokeen eli kuunteluttaa tietokoneelta kiimaisen tyttökissan huutoa. Seuraukset olivat arvaamattomat.

Kiimahuuto sai pojat juoksemaan heti alakerrasta yläkertaan tietokoneen luokse. Molemmat näyttivät tyrmistyneiltä ja Cisu tuijotti minua hetken epäuskoisena, mutta ymmärsi sitten (onneksi!), että en minä siellä karjunut ja muutenkin kyse oli jostain huijauksesta.

Toisin kävi Toto-raukalle. Hän meni aivan sekaisin! Säntäiltyään ensin vauhkona pitkin poikin yläkertaa Toto juoksi alakerran työhuoneeseen ja jäi sen ovelle kyttäämään. Tunniksi. Liikkumattomana. Aivan jäykkänä ja mihinkään reagoimattomana. Ainoa muutos oli se, että välillä häntä pullistui ja selkäkarvat nousivat pystyyn.

Tärisen kiihkosta, nenäni värisee. Jossain tuolla on TYTTÖ!

Mutta ei. Kutsuhuutoja esittänyttä tyttöystävää ei löytynyt. Toto meni eteiseen kyttäämään. Takana on Cisu, joka oli melkoisen hämmentynyt Toton reaktiosta hänkin: eikö toi aio koskaan lopettaa ja ymmärtää, että täällä EI ole hemaisevia mirrejä kylässä?
Toto ei luovuta.
Hyvin totiseksi kyllä veti, kun kyttäys ei tuottanut tulosta. Ensin eteisen penkin alle miettimään
...ja sitten taas työhuoneen ovelle vaanimaan.
Voi ei! Pahin vaihe kesti noin tunnin, mutta sen jälkeenkin Toto sai välillä jäykistymis- ja vaanimiskohtauksia. Lopulta mies onnistui houkuttelemaan Tottiksen leikkimään ja silloin Toto alkoi taas kehrätäkin ja pahin tuska ja kaipuu olivat ohi. Onneksi oli miehistä tukea tarjolla, ekat sydänsurut ovat kova paikka.

Tunsin oloni vielä aamulla kovin julmaksi, kun olin kiusannut Totoa noin. Kiusaava emäntä ja julma karjuva virtuaalityttöystävä, naiset ovat ilkeitä. Onneksi Toto oli yön aikana palautunut kiltiksi ja herttaiseksi lussukkasylikissaksi. Ehkä hän luottaa naisiin vielä tämän jälkeenkin.

Mutta kannattaa siis harkita vakavasti ennen kuin suorittaa kastraattikokeita! Olkoon tämä varoittava esimerkki. Emme ota vastuuta sekoavista eunukkiherroista.

Elävissä kuvissa

Mikä saa kissan tuijottamaan näin intensiivisesti? Tietenkin mielenkiintoinen MTV3:n luontodokumentti Mesimäyrän oppivuosi. Katsoin sen eilen yhdessä Cisun kanssa.

Ensin kyllä vain luulin, että Cisu torkkui sylissäni. Sitten huomasin sen sydämen hakkaavan kiivaasti ja hengityksen kiihtyvän. Pian Cisu hiipikin matalana sohvapöydän yli telkkarin eteen. Mikä huippuohjelma: juoksenteleva mesimäyrä, käärme, koira, vaikka mitä!

(Mukana katsomossa oli Cisun rakas fleece-maja, jota hän raahaa joka puolelle mukanaan.)

Peto katsoo petoa.
Pääsiskös tonne mukaan näin telkkarin päältä kurkottaen?
Onneksi luontoelämys muuttui oikeasti eläväksi: jossain telkkarin ja kauittimen välissä oli ötökkä, jonka Cisu kävi kesken tv-ohjelman saalistamassa ja syömässä.
Sitten hän palasi taas syliini, mutta ei malttanut istua siinä kauan, kun piti taas mennä ihan telkkarin eteen kyyläämään. Ensin tämä kaikki tuntui olevan Cisusta oikeasti hyvin jännittävää, mutta lopuksi vain hauskaa: jatkuvaa syliin tuloa ja sieltä telkkarin eteen vaanimaan lähtemistä säesti tyytyväinen kehräys. Koko dokumentti katsottiin, vaikka se kesti tunnin.

Toto katsoi joskus kanssani Eläinsairaalan kissanhoitojaksoa, ja Cisun tiedetään kerran istuneen yksin telkkarin edessä preeriakoirista kertovan dokumentin ajan. Joskus hän on yrittänyt pyydystää tassullaan uutisten uutisotsikkonauhaa, mutta muuten kissat eivät meillä juurikaan reagoi telkkariin. Tai sitten katsomme ensimmäkseen vain tyhmiä ohjelmia. Pitäisikö ostaa pojille omia luontodokumentti-dvd:itä?

Eskimokissat

Meillä tehtiin eilen hieman lumitöitä. Sekös ihmetytti harmaaveljeksiä: yleensä meidän katolta ei kuitenkaan kuulu kolinaa. Kun lapioin yläkerran ikkunoita esille lumen alta, huomasin, kuinka pieni tassu veti verhon syrjään ja sitten ikkunasta kurkkasi hämmästynyt kissannaama. Mitä kummaa sä oikein teet siellä katolla?

Vielä kummallisempaa on se, ettei kaikista alakerran ikkunoista näe enää ulos. Molemmat pojat tykkäävät istuskella työhuoneen pöydällä ja seurata pihapiirin tapahtumia - mutta mites seuraat, jos talo on lumen saartama, lähes igluksi muuttunut? Ikkunan eteen ilmestynyttä suurta valkoista vuorta on pitänyt ihmetellä yhdessä ja erikseen lukuisia kertoja viikonlopun aikana.

Hiljaiseksi vetää.

Cisu: Hei voisitko kertoa, mistä on kyse?

Vaikka on lumiviikonlopussa ollut hyvätkin puolensa. Ensinnäkin heti kun kattokolina loppui, koko sakki pääsi yhdessä päiväsaunaan. Se oli selvästi yllätys vailla vertaa - päästä nyt lämpöiseen saunaan kesken parhainta päikkäriaikaa, mahtavaa!

Ja sitten on vielä saatu nauttia kiinnostavista uusista aromeista. Ihmiset eivät ollenkaan osaa arvostaa lumesta ja hiestä märkiä työvaatteita, mutta onneksi kissat osaavat. He kiskoivat likaisen työtakin pois kylppäristä kuivumasta ja toivat sen eteisen lattialle mukavaksi tuoksuvaksi patjaksi. Kun yritin hätistää Cisua pois takin kimpusta, hän ryömi hihan sisälle ja alkoi kehrätä. Onpa hyvä, että jotkut asennoituvat näin positiivisesti jopa lumitöihin.

Mustankipeät mammanpojat

Olemme olleet tämän viikon Cisun ja Toton kanssa kolmin kotona, sillä mies on työmatkalla. Pojat ovat ottaneet ihmiskadon sikäli poikkeuksellisen iisisti, ettei tavanomaista huutoa, ravaamista ja yön yli jatkuvaa kadonneen etsintää ole tällä kertaa esiintynyt.

Ilmeisesti heillä on kuitenkin huoli sydämessään, sillä molemmat ovat kovasti minun perääni. Kun tulen kotiin, tunnen oloni todella kaivatuksi ja tervetulleeksi. Hurinalle, puskemiselle ja juttelulle ei meinaa tulla loppua, minua piiritetään ja huomiostani kilpaillaan.

Kuulostaa mukavalta, mutta tilanne ei ole helppo. Olen saanut huomata, että yksinhuoltajan kotiin saapuminen on taitolaji. Olen mokannut siinä tällä viikolla kaksi kertaa pahasti.

Ensimmäisellä kerralla olin yltä päältä lumessa enkä siis viitsinyt ottaa Cisua heti syliin, vaikka yleensä ensin Cisu ja sitten Toto pääsevät moikkaamishalaukseen heti eteisessä. Siinä oli vähän muutakin sähläystä, vanhempani tulivat käväisemään meillä samalla ovenavauksella.

Cisu painoi pimeään yläkertaan mököttämään, eikä suostunut tulemaan alas, ennen kuin olin ollut siellä tovin hänen kanssaan ja silittänyt ja sylittänyt ja selittänyt eli leperrellyt, toisin sanoen tervehtinyt kunnollisesti.

Toisella kerralla moikkaus meni ihan ok, mutta heti sen jälkeen Cisu halusi suorittaa haliradan. Olin jo edellisenä iltana huomannut, että Toto seurasi halirataa ja tekipä jopa koekiepsahduksia lattialla hänkin, kun Cisu kellistyi selälleen ja sai maharapsutusta.

Nyt kävi niin onnettomasti, että Cisu oli liian hidas ja Toto pääsi kiilaamaan radan toiseksi viimeisellä pysäkillä, hyppäsi Cisun paikalle rapsutuskerjäysasentoon. Ja minun ajattelematon käteni koski Totoa! Cisu reagoi juoksemalla keittiöön mököttämään. Kun menin sinne, Cisu huusi kimeällä ja tuohtuneella äänellä ääääää-äää-äh!! ja piiloutui minua kissanvessaan.

Noin viiden minuutin kuluttua hän oli valmis yrittämään uudelleen, mutta pahaksi onneksi Toto tuli taas katselemaan ja kärkkymään. Kun yritin houkutella Cisua tulemaan haliradan maaliin eli takanedukselle, joka on Cisun lempisilityspaikka, sinne tulikin Toto. Vaikka en edes tällä kertaa silittänyt Totoa, Cisu suivaantui taas ja meni sohvapöydän alle. Kun yritin silittää häntä, hän vetäytyi kauemmas. Minua ei kosketa tuolla kädellä!

Voi Cisu-kulta, kyllä sillä kädellä riittää hellyyttä teille molemmille. Ja kyllä kaikki ovat taas pian yhdessä kotona. Kauheaa, kun pitää olla niin huolestunut ja mustasukkainen ja laskea kaikki omat ja Toton saamat huomionosoitukset.

Lakanoiden lumoa

Eilen oli ihana ilta: ohjelmassa oli lakananvaihtoa! Valitettavasti itse vaihdosta ei ole kuvia, sillä en mitenkään keksinyt, miten voin kuvata samaan aikaan kun irrottelen kahden kissan hampaita täkinreunasta tai hätistelen kissoja pois patjan alta. Mutta kaikki, joilla on kissa, kyllä tietävät, miten riemukasta (kissan, ei ihmisten, mielestä) lakanoidenvaihto on kissaperheissä.

Cisu ja Toto olivat onnekkaita siinäkin, että asuvat kaltaiseni laiskimuksen kanssa. En viitsinyt viedä vanhoja lakanoita heti yläkerran pyykkikoriin, vaan jätin ne mytyksi portaiden juurelle ylös kiikuttamista odottamaan. Mytty ei ehtinyt olla lattialla kuin hetken, kun se oli siirretty soveliaaseen paikkaan ja otettun nautinnolliseen loikomakäyttöön.

Miksi sinulla on noin suuret korvat?

Totolla on maailman paras patja.
Lakanapedissä oli vain yksi vika. Sen ympärillä häiriköi koko ajan eräs tyhmä ihminen kameransa kanssa. Cisu hermostui ja nousi hetkeksi.
Ja näytti vähän aikaa perhoskoiralta.
Ja meni sitten taas nukkumaan.
Arvatkaa, raaskinko laittaa ihania likaisia lakanoita pyykkikoriin edes aamulla ennen töihinlähtöä? No en, pojathan voivat tarvita niitä päivällä. Illalla laitan. Ehkä.