maanantai 7. toukokuuta 2012

Kissa on terve kun se leikkii



Siitäkin huolimatta, että eräs manuli voi syyttää minua plagioinnista, pidätän itselläni oikeuden olla muuttamatta postauksen otsikkoa. Tallensin nämä kuvat ja tuon otsikon Bloggeriin jo eilen, ennen kuin tiesin, että myös manulit ovat terveitä leikkiessään.


Manulikertomuksen tavoin tässäkin jutussa puhutaan paitsi leikkimisestä myös leikkikaluista. Manuli ei ilmeisesti tarvitse Saaripalstalla elellessään kuin yhden lelun, ja samanlainen päätelmä tehtiin koratialaisten osalta, kun viimeksi lähdimme mökille. Yleensä meidän hemmotelluille kissakakaroille pakataan leluja mukaan, mutta nyt ajateltiin, että kyllä mökillä on muutakin tekemistä kuin leikkiä teollisesti valmistetuilla kissanleluilla.


Ja kas, siellä huomattiin, että luonnonhärppä eli kuiva kaislanvarsi on varsin oiva lelu sekin. Yläkuvassa Cisu kyttää, josko kaisla tulisi täppäilyetäisyydelle, ja tässä ollaankin tosi toimissa. Maailman nopeimmat tassut työssä.




Rrrrrrousk, olen suuri saalistaja, julma peto ja hurja hammastaja!




Kunnes äkkiä...


Kääk, apua ja pyhä jysäys! Ja mitä näitä nyt oli. Ääk kuitenkin - Toto!


Leikki kuin leikki, "pieni" Toto käyttää pikkuveljen oikeutta rynnistää paikalle kuin sotanorsu. Hän onnistuu aina pilaamaan Cisun systeemit. Rynnistys-Toto on siis tuo harmaa haituva tuossa kuvan alareunassa.






Voidaan me leikkii yhdessäkin. Oho, härppä putosi Cisun suusta!



Lisää huvitusta, kiitos!


Cisu: No kutita mua äkkiä sillä kaislalla! Olen valmiudessa! Hur miten hauskaa!




Toto: Huh, tää kaislaleikki muutti mut pieneksi jännittyneeksi pennuksi!

11 kommenttia:

  1. Hahhah, toi "pyhä jysäys"-kuva on mahtavin :D

    Meilläkin nuorempi (Stella) käyttää sotanorsutaktiikkaa ja siinä kyllä jää pienempi (=vanhempi) jalkoihin. Yhteiset leluleikit ei meillä onnistu ollenkaan ja vanhempana (mutta ei kyllä yleensä ollenkaan viisaampana) Ylppö siirtyy sivummalle katselemaan kun lapsi leikkii ;)

    Uusi kamerasi vaikuttaa muuten tosi hyvältä, olet saanut loistavia tilannekuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, joo, pyhä jysäys -kuva alkaa aina naurattaa! Cisu-parka, pyhä sotunorsu aina häiriköimässä. Sotanorsuilu taitaa olla kaikkien pikkukissojen harrastus ja etuoikeus. :D

      Kiitos, kamera tosiaan vaikuttaa vanhaa vekotinta paremmalta taltioimaan tilanteita. Sen verran se on kuitenkin isompi ja monimutkaisempi, että yksin kissojen kanssa ulkoillessa niiden kuvaaminen ei käy ihan yhtä hyvin kuin ennen, mutta ehkä kehityn kesän mittaan.

      Poista
  2. Sotanorsu ja verokissa! Mihinkä sitä vielä oikein päästääkään kun viikko on ohi :DD Aivan loistava tarina, upeine kuvineen. Kiitos Jenni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naukulan Mamma, olen vissiin kyllästynyt tavanomaisiin eläimiin. Katsotaan, tuleeko vielä jotain muuta eksoottista tällä viikolla vastaan! :D

      Poista
  3. Hurja hammastaja on mainio, ja onhan kaikissa muissakin kuvissa sitä eloa eli leikkiä mukana. Meillä lempparilelu viimeviikkoina on koivun risu, joita Nipsu kantaa ulkoa sisälle kaikille leikkiin. Pienestä ne ilot joskus löytyy. Ja meillä muuten on paljon käytetty tuo lause "kissa on terve kun se leikkii", oikeastaan aina kun isot iltaravit alkaa, me se toteamalla lohduttaudutaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, ai jaa, teilläkin on siis keppiä raahava kissakoira! :D Meillä pojat juoksevat joskus metsässä kepin perässä tai raahaavat keppejä (oksia) mukanaan kuin koirat. Pienestä ne ilot tosiaan löytyy - mutta paljon on iloa noista pienistä jutuista, ihmisillekin. <3

      Meillä ei ole säännöllisiä iltaraveja, C ja T taitavat olla tässä suhteessa poikkeuksellisia! Viime viikolla he kokeilivat kyllä yöravaamista parinakin yönä ja pitkästä aikaa niin, että tuli porttikielto makkariin. Sitten olikin rauhallista nukkua, kun oven takana huudettiin, hypittiin ja raavittiin...

      Poista
    2. Meidän Nipsu on noutaja-kissa, tuo myös leluja luokse. Iltaraveja meillä on onneksi melko harvoin, mutta viimeinen pari viikkoa on ollut tosi rauhatonta tai siis aktiivista raviaikaa. Taitaa olla kevättä rinnassa.
      Oli pakko tulla katsomaan kuvia vielä uudestaan, on nuo niin erikoisia pallosilmiä. Hauskat kuvat.

      Poista
  4. Luonnonmukaiset lelut ovat parhaita. Erityisesti semmoiset mitkä voi leikin lopuksi syödä suihinsa(!)
    Kyllä on upeat tilannekuvat. Meikäläisen kameralla tuommoisten taltionti on sula mahdottomuus. Kyllä teit hyvän valinnan kameran suhteen. Ja mitä kaikkea sillä saakaan tallennettua, sen avulla jopa löytää uusia eläinlajejakin:D

    VastaaPoista
  5. Voi ei noita teidän poikia :-D ja siinä missä otsikkokin on universaali totuus, on myös se seikka, että pikkuveljet lajiin ja ikään katsomatta tulevat aina pilaamaan isoveljien hienot, vaivalla rakennellut leikit. Juuri kun isoveljen vaaniminen alkaa olla täydellistä, tilanne vaivalla kyhätty kokoon, asettauduttu valmiuteen ja kohta koittaa hyökkäämisen hetki, rynnistää pikkuveli keskelle leikkiä.
    Huokaus, sanoo Musti. Mä niin ymmärrän sua Cisu!

    VastaaPoista
  6. Mahtava postaus! Meil on vähän sama kässäri: mulla on maailman nopeimmat tassut, mutta Harmaa tulee aina pilaa kaikki, koska sen täytyy olla keskipiste! En siis kärsi yksin, kiitti tiedosta!

    VastaaPoista
  7. Joo.. taas ollaan samiksia. Maailman nopeimmat (tappaja)tassut = Säde, ilonpilaaja, joka tulee sotkemaan mun leikit = Säde... Jähmettyminen oudosta äänestä = Säde. Jne. Mutta vitsit, kun oli kiva postaus, oikein saattoi eläytyä mukaan!

    VastaaPoista