tiistai 14. joulukuuta 2010

Toton tyttöystävä

Olen pieni ja viaton, en myönnä mitään.
Olemme jo pitkään kiusoitelleet Totoa, että hänellä on salainen tyttöystävä. Aina silloin tällöin kotiin palatessamme huomaamme, että Toto tuoksuu kukkaisparfyymilta. Meillä on varsin vähäparfyminen koti, joten emme ole keksineet Toton tuoksuille muuta syytä kuin että hän käy päivisin treffeillä.

Talven tultua olemme alkaneet epäillä, ettei Toton ihastus edes ole kissa, vaan Totolla on oikea puputyttö. Muistattehan kesätyöntekijän? Vilkaisu keittiön ikkunasta osoittaa, että kesätyöntekijän lajitovereita käy kaivamassa kuoppia lumimarjapensaan alle, ihan talon viereen. Pari kertaa on töistä palatessa käynyt myös niin, että karvainen vieras on lähtenyt vauhdilla käpälämäkeen autokatoksestamme. Ja yhtenä päivänä lumessa näkyi jäniksenjäljet, jotka tulivat suoraan pääoveltamme! Harmi, että ehti sataa lunta ennen kuin todistusaineisto saatiin dokumentoitua.
Kerroin tästä kaikesta ystävälle, joka ei hämmästyksekseni hämmästynyt ollenkaan. Hän kysyi, olenko koskaan lukenut artikkelia tuoksukoirista. Jos koirien sanotaan oikeasti tuoksuvan kukkasilta, mikseivät kissatkin voisi? Minusta on kyllä hauskempi ajatella, että Toto on rakastunut. Toivottavasti hän esittelee sulotuoksunsa lähteen meille pian.

6 kommenttia:

  1. Voi Toto <3! Niin tai näin, ihana ajatus. Ja jos minä olisin kisu- tai puputyttö niin ottaisin Toton HETI kaveriksi. Tai miksei näin ihmistyttönäkin...

    VastaaPoista
  2. Harmi tuoksuu myskille. Meidän talossa kyllä asuu toisia kissoja, joten ehkä silläkin on toisinaan treffejä eikä haju johdukaan turkin koostumuksesta niin kuin olemme ajatelleet. :D

    VastaaPoista
  3. Saila, Totosta kyllä tulisi täydellinen kumppani. Vähän verkkainen kyllä, mutta toisaalta hyvin luotettava ja tasapainoinen. Ei koskaan kiukuttele turhista ja on tarpeen vaatiessa yllättävän nopea ja rohkea. <3

    Paavo ja Harmi, kyllä sielläkin on siis syytä epäillä salarakasta! Pistäkääpä Harmi tiukkaan seurantaan. :)

    VastaaPoista
  4. Ei kai siellä teidä ammeen alla ole saippuapala? :-D

    VastaaPoista
  5. Ei Zepa, ei voi olla! Kauhean epäromanttinen selitys. :D

    VastaaPoista
  6. Voi Totoa! Musta ainakin on paljon parempi selitys, että kissa on rakastunut ja siksi tuoksuu kukkasilta :-)

    VastaaPoista