tiistai 8. kesäkuuta 2010

Elämää kissaperheessä

Cisu: Älkää sit uskoko mitään, mitä tässä kirjoituksessa lukee. Kaikkea toi meidän sihteeri märehtiikin. Mä märehdin vaan ruohoa enkä mitään turhanpäiväsiä.

Vaikka Cisu ja Toto ovat mitä ihastuttavimpia otuksia ja on suuri kunnia asua heidän kanssaan – heidän luonaan, korjaan – niin aina joskus tulee ajateltua, että asiat voisivat sujua nopeammin, jos he eivät olisi niin aktiivisia ja koheltavaisia. Ei paremmin eikä mukavammin, vaan nopeammin.


Eilen esimerkiksi meillä kävi keittiösuunnittelija tekemässä tarkistusmittauksia uutta keittiötä varten. Sen sijaan, että olisi vain mittaillut, hän sai tuon tuosta varistaa kissan irti rakennusmitan päästä tai irrottaa kissantassun kynänsä ympäriltä. Kun hän kumartui tutkimaan allaskaappia, Cisu kiipesi hänen selkäänsä. Eellisellä kerralla vastaavassa tilanteessa Cisu loikkasi työtasolle ja yritti nuolla suunnittelijan hiuksia. Se on hänen spesiaalihuomiokeinonsa kivoille vieraille.


Kun vedimme uunin irti kolostaan, kaksi kissaa vilahti arvatenkin sinne koloon. Ja sieltä eteenpäin. En tiennyt, että meillä on kissanmentävä pujahduspaikka keittiökaappien takana, mutta nyt tiedän. Kun uuni työnnettiin takaisin koloonsa, kaksi kissakiipeliä istui liesitasolla innostuneena: Tää liikkuu! Jos meillä on siis kissantassun verran heittävä virhemittaus jokaisessa uuden keittiön kohdassa, se johtuu koratialaisista keittiösuunnittelijoista. Tietenkin kissat olisi voinut myös sulkea pois, mutta oikean suunnittelijan mielestä se olisi ollut turhaa, kun ne ovat niin hassuja, ihan kuin pieniä villejä lapsia. Niin ovat.


Tänään aamulla taas, kesken aamutoimien, Cisu ja Toto hyörivät jaloissani ja olivat nyreissään, kun en ehtinyt koko ajan silittää ja rapsuttaa ja leikittää heitä. Kostoksi he päättivät mennä kolistelemaan työhuoneeseen. Kauhea pamaus kuului, mutta en koskaan saanut selville, mikä se oli. Ehken halua tietääkään. Siinä kului kuitenkin muutama kriittinen aamuminuutti.


Seuraava viivästys oli toivoakseni vahinko. Kun olin jo kengät jalassa, havaitsin, että eteisen lattialle oli ilmestynyt kakkapökäle. Kummallakaan harmaaherralla ei ole tapana onneksi kakkia minne sattuu, mutta jostain se yllätyspökäle oli ilmaantunut ja vielä makuuhuoneen oven eteen. Mies nukkui siellä vielä, joten en voinut teeskennellä, etten huomannut mitään. Olisi vaatinut liikaa näyttelijäntaitoja sitten myöhemmin hämmästellä: "Ai, aloitit aamun astumalla kissankakkaan? Mitä kummaa, en mä vaan mitään huomannut!"


Lopulta pääsin lähtemään. Olin menossa uimaan. Kiitos karvaisten personal trainereiden sain vielä treenata hieman juoksuakin ehtiäkseni bussiin. Kyllä harmaapojat huolehtivat kaikesta.



8 kommenttia:

  1. Voi kun henkilökunta ei selvästikään teilläkään aina osaa arvostaa kaikkea sitä huomiota, mitä kissat järjestävät asuinkavereilleen.. Olisiko se ollut haiseva vastalause ;) Totta puhuen, myös meillä tarttuu karvoihin joskus tuollaisia pötkylöitä - yäh.. ja niitä löytyy sitten sieltä ja täältä. Onneksi harvoin ;(

    VastaaPoista
  2. Tästä on tullut ihan vertaistukiblogi! Kuulostaa niin tutulta, paitsi että meillä suosiolla blokataan kissat makuuhuoneeseen, jos jotain tavallisuudesta poikkeavaa täytyy tehdä. Meillä eivät katit myöskään pääse työhuoneeseen, mistä onkin aina silloin tällöin huomautuksena oven toisella puolella löyhkäävä kakkapökäle. Mies oli alunperin sitä mieltä, että pojat vain peittelevät turhan raivokkaasti, mutta tuli toisiin aatoksiin, kun pökäle löytyi olohuoneen matolta. Meillä tuo pökälöinti on selkeää protestointia.

    VastaaPoista
  3. Huh, meillä ei onneksi protestipökälöidä, tai sitten ihmiset eivät ole ymmärtäneet vihjeitä. Yleensä vahinkoja löytyy vain läheltä kissojenvessoja, onneksi ei usein sieltäkään. Joskus sitten käy kuten Elisa kuvaili, karvojen mukana kulkeutuu...

    Hyvä että meidän villiviikareista on vertaistukea! Meistä kotiväestä ja onneksi yleensä kaikista meillä käyvistäkin on hauskaa,kun C ja T ovat niin eläväisiä, mutta kyllä taas eilen sanoin suunnittelijan visiitin jälkeen, että kauhea jos meille tulisi kylään joku joka ei yhtään ymmärrä villikissoja.

    VastaaPoista
  4. Mun täytyy tunnustaa, että joskus aamuisin huomaan keittiöön mennessäni jossain sivussa vesivaahto-oksennuksen (kuuluu sairauden kuvaan) ja kävelen suveneeristi ohi ja toivon että mies huomaa sen ja korjaa pois.
    Töistä tullessani tiedän kuitenkin, että siellä se odottaa minua :/

    VastaaPoista
  5. Kissaystävälliselle keittiösuunnittelijalle on aina kysyntää. Hyvä tyyppi, jos kerran nuolutkin kestää. Mistähän mahtoi löytyä?

    VastaaPoista
  6. Vesivaahto-oksennus onkin vähän siistimpi juttu kuin haiseva vastalause... Meillä mies muuten sanoi, ettei "kakkahämäys" olisi mennyt ikinä läpi, sillä hän kuuli unensa läpi, kuinka sadattelin, että mulla on kiire ja KUKA on kakannut lattialle. ;)

    Keittiösuunnittelijan henkilöllisyyttä en viitsi paljastaa blogissa, mutta eiköhän tuonne kotiblogin puolella tule - toivottavasti - lähiaikoina juttua uudesta keittiöstä ja siinä varmaan keittiöfirmakin ilmenee...

    VastaaPoista
  7. Meidänkin kissamuorilla on pökäleet täysin selkeätä protestointia. Suljettu ovihan on aivan törkeä loukkaus!

    Protestointia esiintyy myös silloin, kun joku henkilökunnasta on kehdannut lähteä reissuun - pökäle löytyy yleensä siitä kohtaa, missä matkalaukku on pakattu...

    VastaaPoista
  8. Anonyymi, voi miten fiksu kissamuori! Aika selkeä viesti jättää protestipökäle matkalaukun kohdalle. :D

    VastaaPoista