Kissa lampaiden vaatteissa

Meillä asuu nyt tyytyväistäkin tyytyväisempi Toto Tottiainen alias Hurja Lammaspaimen.

Annoimme koeluenteisesti Toton käyttöön yhden lampaantaljan. Aiemminhan meillä oli esillä peräti kaksi taljaa, mutta Toto-pentu pakotti piilottamaan ne. Ensin hän puri aikuisen nyrkin mentävän reiän toiseen taljaan ja sitten koristeli oliivipuun taimen oksat (joista hän oli aiemmin poistanut lehdet) lampaankarvalla. Päätimme, etteivät taljat (eivätkä oliivipuut) ja Toto sovi saman katon alle. Sittemmin hän on saanut testitaljan pari kertaa, mutta suhtautunut siihen aina niin vimmaisesti, että testeri on häipynyt pikavauhtia.

Nyt kun edellisestä testistä on jo hieman aikaa, vaikuttaa siltä, että Toto on kasvanut suurin piirtein taljaluottamuksen arvoiseksi. Hän on kiskonut taljasta irti pari karvatuppoa, mutta enimmäkseen hän vain nauttii pehmeästä aarteestaan.

Jos olen oikein pitkä ja leveä, saan nauttia taljasta mahdollisimman paljon eikä kukaan muu pääse tänne...

Vähän kyllä toivoisin, että Cisu yrittäisi ryöstää taljan minulta, niin päästäisiin painimaan.

Cisu ei piittaa taljasta. Ei se mitään, sillä taljankin kanssa voi painia!

Monenlaisia tuoksuterveisiä

Meillä on takana vieraiden eläinten viikonloppu. 

Perjantai-iltana ihmiset hakivat vähän pollenhajua raviradalta. K niin kuin koni ei ole päässyt vielä kisailun makuun, mutta kävimme katsomassa kisaopettelua ja lähiviikkoina päästään varmaan käymään taas tallillakin.

Täytyy sanoa, ettei hevos- eikä etenkään ravitietämykseni ole kasvanut juurikaan, vaikka mies onkin omistanut noin kaviollisen verran heppaa jo muutaman kuukauden ajan. Ravitouhu vaikuttaa kyllä ihan kiinnostavalta, ja kunhan heppa pääsee tosissaan kisaamaan, käymme varmasti seuraamassa raveja jonkin verran. Nyt tiedän hepasta lähinnä sen, että se on kasvanut ja kehittynyt hyvin, vaikuttaa lupaavalta ravurilta ja tykkää erityisesti ponitytöistä.

Melkein yhtä pihalla olin Surokin kissanäyttelyssä Espoon Barona-areenalla, vaikka kävin paikan päällä lopulta jopa kaksi kertaa, sekä lauantaina että sunnuntaina. Myönnettäköön, etten ole kovin paljon yrittänytkään ymmärtää tuomaroinnin saloja tai näyttelytouhua, vaan keskityn satunnaisesti kissanäyttelyissä käydessäni vain ihastelemaan kissoja. Harmitti, ettei joka häkissä lukenut, minkä rotuinen moukula siellä majailee, sillä minä en ainakaan tunnista kaikkia kissarotuja varmasti. 

Sen verran tunnistan, että tiedän, mistä roduista alkaisin haeskella Koratian seuraavaa kissa-asukasta, jos haeskelemaan alettaisiin. Ei me kuitenkaan taideta alkaa ainakaan heti. Cisu ja Toto eivät olleet kummankaan päivän hajuterveisistä ollenkaan innostuneita ja kun kysyin Cisulta, haluaisiko hän pikkusiskon, Cisu huusi NOU (no, kerran kun kysyin, voisiko eräs koditon poikakissa muuttaa meille, Cisu irvisti ja puri minua käteen, aika suopeaa tämä pikkusiskosuhtautuminen siis). Ja kun kysyin mieheltä, jolla oli juuri synttärit, millaisen kissan hän haluaisi lahjaksi, ei hänkään suostunut vastaamaan. Siskonpoika kolme vee sentään kertoi, että jos hän ottaisi kissan, se olisi valkoinen ja lyhytkarvainen ja senkin nimeksi tulisi Toto.

Raivokas littana

"Littana", totesi siskonpoika eilen, kun näki Cisun saalistuspuuhissa. Silloin väijyttiin sisätiloissa ja oltiin huiskan jäljillä, mutta kyllä erilaista littanointia tapahtuu ulkonakin. Siellä Cisulla ja Totolla on selkeä toimintapa: pitää vaania kaikkea mikä liikkuu.

Joskus liikkuva voi olla perhonen tai tuulessa lentävä lehti, mutta toisinaan päästään isommankin saaliin äärelle. Cisu näyttää. 

Kas, loikkivia peurapaisteja! Jos perässä tuleva laahustaja ei olisi niin epäloikkivainen, Cisu olisi taas tuonut ruoan pöytään. Joskus tekisi mieli päästää Cisu vapaaksi ja katsoa, juoksisiko se tosiaan peurojen luokse ja mitä sitten tapahtuisi. Emme päästä.

Neuvottelu... Tai oikeastaan sen ihmettely, että Cisulla on suussaan pieni linnunsulka, vaikkei se oikein kuvassa erotukaan.

Se, ettei suussa ole koskaan oikeaa kokonaista lintua, herättää molemmissa moukuloissa suunnatonta raivoa. Joskus Cisu ja Toto huutavat suoraa raivohuutoa jo ulos mennessään, vaikkei yhtään lintua ole vielä edes havaittu.

Nyttemmin on huomattu, että linnut kurkistelevat naurettavia naru kaulassa kulkevia kissukkapoloja usein katolta, kuten tässäkin epäselvässä kuvassa. Se vasta kissan luonnolle käykin.

Pojat katsovat usein ihan eri suuntaan, mutta tieto härnäävän linnun läsnäolosta saa heidät silti huutamaan kiukusta. En kyllä oikein ymmärrä sitä huutoa: vaikka kissat olisivat vapaina ja aivan superlitteinä, tuo kiljuminen varmaan varoittaisi kaikkia kulmakunnan lintuja, että täällä ne raivopäät taas ovat.

Yritin kuvata vihaista lituskaa, mutta eipä se silloin tietenkään niin huudellut, eikä ollut kovin matalanakaan. Tässä kuitenkin pari Cisun vihaista naukausta sekä kiivasta askellusta pitkin pihaa.

Pikselikaupalla iloa ja ikävää

Kuten edellisessä kirjoituksessa kävi ilmi, Naukulan Mamman valtiovierailu oli suuri menestys. Mamman kameraan ihastuttiin melkein yhtä paljon kuin häneen itseensä.

Ensin kameran huomasi Toto.

Toto ei olisi Toto, jos hän ei puskisi asiaa, josta hän pitää tai jonka hän haluaa omakseen. Kameraan oli pian hinkattu tuoksuterveiset Naukulan likoille.

Cisulla oli hieman läheisempi suhde kameran kanssa.

Myönnettäköön, että kameran lähistöllä viuhuvalla huiskalla saattoi olla osuutta asiaan.

Mutta oli itse valokuvauslaitteessakin jotain taikaa. Koratian kotikameraa ei koskaan yritetä purra, sen päällä ei kieriskellä, eikä siihen muutenkaan kiinnitetä mitään huomiota.

Koratian kunkkua on usein kehuttu älykkääksi kissaksi, mutta tiedä häntä...

Voi ei! Mistä me saataisiin noin ihana kamera? Minä saisin parempia kuvia ja pojat suurta iloa ja nautintoa. Naukulan Mamma kyllä ovelasti ehdotti, että jos ostamme hänelle upouuden laitteen, saamme pitää tuon taikakameran. Mietimme vielä hieman asiaa.

Eilen pohdin myös, mistä meille saataisiin joku pysyvä mamma tai muu Cisulle lohtua ja lämpöä jatkuvasti tarjoava hahmo. Cisu on ollut sitten Naukulan diplomaatin poistumisen ihan mahdoton! Vieraan ja hänen kameransa lisäksi se johtuu varmaan siitä, että Koratian ihmisisäntä on lomamatkalla ja minä taas päivät töissä, – joka tapauksessa Cisulla on suurensuuri hellyysvaje. Ihan kivaa, että kissa haluaa koko ajan sylissä ja rötköttää poikittain päälläsi, mutta eilen tuntui jo pari kertaa siltä, että vähempikin riittäisi. Cisu on sille päälle sattuessaan oikea sylikissojen maailmanmestari.

No, eiköhän me pian taas totuta tavanomaiseen arkeen. Ainakin Cisu ja Toto jaksoivat tänään aamulla herätä aikaisin ja huolehtia, että pääsen töihin. Eilen herätyskellon ääni aiheutti vain rasittunutta ininää ja yhä syvemmäs peittojen alle kaivautuvia unikissoja.

Onnistunut valtiovierailu

Totolla ja etenkin Koratian kuningas Cisulla oli tänään paras iltapäivä pitkään aikaan, tai ehkä ikinä. Naapurikissavaltiosta Naukulasta saapui valtiovierailulle itse Naukulan Mamma. Voin kertoa, että Naukula ja Koratia ovat nyt luoneet hyvin läheiset ja toimivat diplomaattiset suhteet.


Naukulan Mamma oli huomaavainen ja toi hienoja tuliaisia, esimerkiksi Cisulle kulkusen - ja niitähän Cisu arvostaa yli kaiken.


Cisu arvosti myös sitä, että Naukulan Mamma jaksoi heiluttaa härppää aivan väsymättömästi ja Helmin ja Wilman hyvin kouluttamana tekikin sen oikein taidokkaasti ja kissanmielisesti. Tässä Koratian kunkku taktikoi  hyökkäyksiä lelujen kimppuun.

Myös Toto oli ilahtunut vieraasta ja hurisi usein ja paljon, kuten hänellä on tapana. Toto ei kuitenkaan intoutunut ihan cisumaiseen riemuun asti, sillä hän katsoi parhaaksi priorisoida päiväunia edustustehtävien sijaan. Ei haitannut, Cisu oli vain sitäkin tyytyväisempi, että hän sai omia naapurimaan vierailijan itselleen. Kyllä hän omikin: kävi sylissä, tuli paikalle Naukulan Mamman käskystä ja komenteli tätä leikkimäänkin. (Koska Naukulan Mammakin on vain ihminen, hän teki sen alkeellisen mokan, että yritti välillä jutella kanssani ja juoda kahvia, vaikka vaihtoehtona olisi ollut Cisun kanssa seurustelu. Miten typerää.)

Ihan parasta oli se, että kunnon paparazzin tavoin vierailija toi mukanaan kunnon kameran. Saamme ehkä lukea lähiaikoina Naukulan blogista, vieläkö kissankarvoilla ja -kuolalla päällystetty kamera toimi kotimaan kamarallakin. Toivottavasti - matkavakuutus ei ehkä korvaa Koratian-matkalla tapahtuneita tuhoja.

Lötköpötköt

On ilmoja pidellyt. Ei kuulu kuumutta kummempaa. Koratian kissavaltiosta ei ole kerrassaan mitään raportoitavaa, koska herra harmaaturkit ovat aivan löylyn eiku helteen lyömiä.


On jo opittu: jos sohvapöydän alle sammunutta Totoa yrittää siirtää, hän äkämystyy ja siirtyy vielä kuumempaan paikkaan. Ei siis häiritä hänen kuninkaallista hellepötkyläkorkeuttaan. (Välillä on pakko laskea käsi kyljelle ja kokeilla, hengittääkö se vielä.)

Cisukin on sitä mieltä, ettei kuumalla jaksa kuin nukkua. Saunamainen lämpötila on varmistettu loikomalla villahuovan keskellä aurinkoläikässä. Olo taitaa olla kuin Thaimaassa ikään.

Ja sitten aurinko meni pilven taa ja alkoi sataa. Ja sateellahan eivät kummituseläimet kissat voi tehdä muuta kuin nukkua.

Tänään pojat jatkoivat yöuniaan aina iltaseiskaan asti! Sitten käytiin ulkona ja raivottiin västäräkeille niin että voimat menivät. Nyt ollaan taas nukkumassa.


Ja sitten jotkut pitävät kissoja arvaamattomina petoina...

Tajuttoman lämmin jälleennäkeminen

Kun Koratian ihmisväki on poissa, kissat ja sukulaiset hyppivät pöydillä. Kävimme miehen kanssa Tukholman-risteilyllä ja sillä välin Cisua ja Totoa olivat viihdyttäneet hoitajiksi pestattujen siskon ja siskonmiehen lisäksi yllättäen myös toinen siskoni lapsineen.


Hyvin oli mennyt: pojat olivat olleet lempeitä ja hyväntuulisia, joskin aluksi etsineet omia ihmisiä vähän levottomina. Toto oli viettänyt eilen niin paljon aikaa hoitotädin sylissä, että Cisu oli lopulta ajanut hänet pois ja parkkeerannut itse samaan syliin kokonaiseksi illaksi. 


Cisu oli myös katsellut lumoutuneena mutta ensin hieman arastellen hoitosetää, joka on hänen idolinsa. Lopulta hän oli ymmärtänyt ottaa tilanteesta vaarin ja nukkunut idolin jaloissa ensimmäisen hoitoyön. Toisena yönä kissat eivät kuulemma nukkuneetkaan ennen aamuviittä, koska lojutun hellepäivän jälkeen piti ravata ja riekkua yö...


Kun tulimme tänään kotiin, vastassa oli taas hellelojujia, hyvin kuumakylkisiä ja puolitajuttomilta vaikuttavia. Ensin meillekarkureille hieman mökötettiin, mutta ulkoilukeikka palautti kaiken normaaliksi - paitsi että Cisu on ollut superhellyydenkipeä. Hän on lojunut sohvan aurinkoläikässä ja nauttinut viihdytyspalveluista.

Kahden päivän rapsutukset jäivät väliin, rapsuta äkkiä mua lisää!

Mä odotin teitä niin piiiitkään,

ja näin paljon!

Odottava(n) kissa(n aika) on tosi tosi pitkä!


Vaikka oli ihmisten aika pitkä ilman kissakavereita. Laivalla näkyi aika paljon koiria, ja mietin, olisiko pitänyt kysyä, jos jonkun niistä olisi saanut yöksi karvaisen kainalokaverin korvikkeeksi. Mutta ei karkeakarvainen koira olisi kuitenkaan ollut sama kuin silkkinen kissanpitkula.


Onneksi laivalla sentään ymmärrettiin, miten ihmisten eroahditusta voi lievittää. Panimme ilolla merkille, että laivassa lauloi Toto. Jotain se lauleli ainakin Africasta, mutta onneksi emme joutuneet matkaamaan sinne asti ilman oikeaa Toto Tottiaista.