Yö oli hellä

Jos olisin päivittänyt blogia pari päivää sitten, otsikko olisi kuulunut "yö on hellä". Ehdin viikon ajan ihmetellä monille, miten rauhallisia, ystävällisiä, lempeitä ja rakastavaisia kissoista tuli hammashoidon myötä. Ei rettelöintiä päivisin, eikä öisin muuta herättelyä kuin kainaloon painautuminen, toisinaan jopa kaulalleni kietoutuminen ja hurina. Merkillistä. Eläinlääkäriasemalla kyllä sanottiin, että hampaanpoisto voi tehdä lemmikistä aivan uudenlaisen. Oletimme kuitenkin, että jos Toto muuttuu, niin vilkkaampaan suuntaan, kun mahdolliset hammaskivut poistuvat. Mutta ei, rakkautta vain tuli lisää.

Kunnes eräänä yönä heräsin siihen, että päälläni kieri painiva sykkyrä. Siitä kuului kovaäänistä huutoa, ja se singahti kovaa mekkalaa pitäen makuuhuoneesta, kun äsähdin sille, että se olisi hiljaa. 

Nukahdin – ja heräsin molskina. Ja nukahdin – ja heräsin molskina. Hei hei ihmeellinen rauha, tervetuloa normaali elämä. Onneksi Cisu ja Toto nukkuvat kuitenkin käsittääkseni keskimääräistä kissaa rauhallisemmin yöt, niin ettei oikeastaan pitäisi valittaa satunnaisista kekkaloinneista. Mutta silti, hellät yöt olivat ihania. 

Myös hellät aamut olivat ihania. Hammashoito sai Toton palaamaan hetkeksi vanhaan tapaansa aloittaa aamut sylissä istumisella. Tässä välissä Toto oli muutaman kuukauden ajan sitä mieltä, että paras tapa aloittaa aamu on kiljua makuuhuoneen ikkunalla, kunnes se avataan ja  hän saa nuuhkia aamu-uutiset suojaverkon läpi... Minusta halailu oli paljon parempi vaihtoehto. Kuitenkin kylmällä talvi-ilmalla tuulettaminenkin on ihanaa verrattuna siihen, miten Toto herätti minut eilen: hyppäämällä päälleni ja puremalla reippaasti pohkeesta! Ihan pelästyin. Teroitettuaan hampaansa minuun hammaspotilas juoksi keittiöön huutamaan raksuja. 

Onneksi jo muutaman päivän päästä Toto saa purra muutakin kuin minua.