Kuka keksi koirat?

 

 

Näinä päivinä ei voi tietää, milloin on viimeinen hyvä ulkoilusää. Niinpä kannattaa ulkoilla aina kun voi! Tänään aamulla Koratian laitamailla näytti tällaiselta (sittemmin koko Koratian maa on kokenut suuren haravointioperaation, puuh!). Toto lähti ulos tuumimaan, minne menisi ja mitä tekisi.

 



 

 

Hän päätti viisaana kissana suunnata läheiselle pellolle, koska ainakaan sinne ei voi hieno silkkitassu mennä, kun mutasyksy oikein iskee päälle. Selkäkarvoja kyllä vähän pörhistytti jo nyt ajatus märistä heinistä mahaa hipomassa.

 

 

 

Lopulta pellolla häiritsi aivan muu asia kuin märkyys: jostain ihan läheltä kuului koiran haukkumista! Toto pysähtyi kuin seinään. Vain pää jatkoi liikkumista aktiivisesti. Onneksi koiruus ei tullut lähemmäksi, eikä sitä edes näkynyt, mutta se pilasi kuitenkin ulkoilun. Vähän aikaa päätään käänneltyään Toto päätti lähteä juoksujalkaa kotiin.

 



 

 

 Kuka tyhmä on keksinyt koirat?

 

Pari muuta kuvaa samalta ulkoilukeikalta. Syysasteri alkaa olla jo mennyttä, mutta kannattaa silti käydä tarkastamassa, josko siitä saisi vielä hieman kesän tuoksua nenäänsä.

 



 

 

 

Tässä ei ole kyse Cisun syysfilosofisesta hetkestä, vaikka siltä saattaa äkkivilkaisulla näyttääkin. Tarkempi vilkaus etenkin Cisun häntään osoittaa, että Cisu nauttii siitä, että ulkopissikausi jatkuu.

 



 

Vuorotellen

 

 

Taas yksi todiste siitä, että koratit ovat juuri niin älykkäitä kuin rotuluonnehdinnoissa usein sanotaaan (niissä kerrotaan myös yliaktiivisuudesta ja kovaäänisyydestä, muun muassa).

 

Muistatte varmaan huojuvien kissojen ongelman? Se on poistunut!

 

Tällä viikolla pojat ovat vuorotelleet ihmisten aamuvahtimisen kanssa. Yläkuvassa Toto näyttää, miten rentouttavaa on viettää aamu peiton alla sen sijaan, että tarkkailisi, osaavatko ihmiset peseytyä, pukeutua ja ennen kaikkea lähteä töihin. Cisu hoiti nuo hommat alkuviikosta, ja loppuviikosta työnjako on sitten ollut päinvastainen.

 

 

Mutta kuka huolehtisi, että Cisu pääsee Toton kanssa peittopesään? Cisu on nyykähtänyt kesken matkan. Tällainen oli näky tiistaiaamuna, kun lähdimme töihin. Onneksi olemme varmoja, että Cisu hetken levättyään jaksoi jatkaa matkaansa ja pääsi hänkin vällyjen väliin.

 

Cisu lukee

Sain viimeksi eilen kuulla eteisessämme piipahtaneelta ystävältä, että Cisu on aikamoisen kovaääninen. Hän ei todellakaan arkaile jutella vieraillekaan, eikä myöskään säännöstele äänenvoimakkuuttaan: Cisun jutut kyllä kuuluvat kaikille, tahtoipa häntä kuunnella tai ei.

Mutta sitten Cisussa on se hellä ja intiimi puolensa. Cisu haluaa viettää hiljaisia hetkiä, jolloin kukaan ei saa häiritä häntä.

Onnekseni yksi Cisun tärkeistä rauhoittumishetkistä on nykyisin joka ilta minun kainalossani. Cisu keksi jo joskus alkukesästä, ettei hän(kään) voi mennä nukkumaan ennen kuin on lukenut vähän kirjaa. Joten siinä vaiheessa, kun minä asetun sänkyyn kirjan kanssa, Cisukin tulee sinne. Hän haluaa aina olla kerällä oikeassa kainalossani, niin että Cisun pää ja etutassut ovat joko olallani tai rinnallani. Siitä on hyvä tassuttaa välillä minua, välillä kirjaa, ja kun uni tulee, kainalo on hyvä paikka kääriytyä pieneksi sieväksi rullaksi. Onneksi Toto ja mies eivät yleensä häiritse tätä hetkeä, vaan vetäytyvät yöpuulle myöhemmin. 

Cisu, ihana Cisu!



Lukeva Cisu ei tosin ole ollenkaan uusi ilmiö. Ja pari vuotta sitten blogissa oli kuva, jossa Cisu luki kanssani Mikko Rimmistä. Näin sivumennen sanoen, kumpikin meistä pitää enemmän Tikkasesta kuin Rimmisestä.

TGIF

Menkää jo, ihmiset, menkää!

Syksy ei saavu huomaamatta edes vilkkaille ja energisille koratialaisille. Nappasin eilen kännykkäkameralla kuvan kahdesta harmaasta möykystä, jotka olivat nukahtaa aamutuimaan istualleen.

Ennen niin hyväuniset Cisu ja Toto kehittivät kesällä jostain syystä harmillisen tavan herätä jo aamuyöstä. Aina viime viikkoon asti olemme kuulleet viimeistään neljän, viiden maissa, kuinka etenkin Cisu kulkee ympäriinsä ja mm. suorittaa aamuvoimistelun treenaamalla tolppakiipeilyä. Toto taas saattaa viettää huomattavia aikoja ympäri makuuhuonetta, sänkyä ja minua astellen samalla kovaan ääneen argumentoiden: "On aamu, on aamiaisen aika."

Tällä viikolla kaikki on ollut toisin. Pojat ovat kyllä vääntäytyneet ylös ihmistenkin herätessä ja suorittaneet normaalit aamutoimensa, kuten oman aamiaisensa syömisen sekä ihmisten aamutoimien tarkkailun. Varsinkin eteisessä suoritettavat tarkkailutoimenpiteet ovat tärkeitä: Muistavatko ihmiset pukea kengät ja päällysvaatteet, ottavatko ne laukkuja mukaan (eikö kissa saa lojua laukulla)?

Ja ennen kaikkea: milloin ne lähtevät töihin ja me kissat saamme mennä takaisin nukkumaan? Kuten kuvasta huomaatte, tuota hetkeä on tällä viikolla odotettu kirjaimellisesti viimeisin voimin. Luppasilmäiset, paikoillaan huojuvat kissat ovat varmasti rojahtaneet eteisen lattialle kuorsamaan heti kun ihmisväki on poistunut ja jättänyt heidät rauhaan.

Ymmärrän. Tuollainen olo voi vaivata ihmistäkin synkkänä syysaamuna. Huomenna saadaan onneksi nukkua! (kukaan meistä ei nuku aamulla pitkään, mutta saadaanpa ainakin olla aamulla rauhassa ja kiirettä)

Juhlien jälkeen

Glamouria lauantai-illan viimeisiltä tunneilta: kerrankin tyylikkäästi pukeutuneita ja loputtomasti silityksiä suovia ihmisiä Koratiassa.

Meillä oli eilen pienet perhepiirin juhlat. Cisu ja Toto kestivät ansiokkaasti paitsi yleisen metelin, myös mm. ikätoveri-ihmispojan suorittaman testin, pysyykö vieri vieressä istuvien kissojen kylkien välissä pallo. Pysyy se, hämmästyttävän kauan. Toto myös osoitti, että hän pystyy syömään, vaikka hänen päälleen asetetaan kulkunen. 

Näitä testejä lukuun ottamatta kissat saivat olla aivan rauhassa tai heitä leikitettiin ja huomioitiin ainakin aivan tavanomaisin keinoin. Silti taisi olla vähän rankkaa, etenkin kun kissat haluasivat tietenkin osallistua ihan kaikkeen. Olin ajatellut lähteä tänään upean syyspäivän kunniaksi poikien kanssa metsään, mutta jouduin menemään yksikseni. Pojat eivät kykene. He vain nukkuvat. Edustaminen on rankkaa, vaikka pääsisikin nauttimaan juhlasylistä.

Naukuva vääryys

Pikapäivitys Koratiasta:

Rauha on ilmeisesti palannut jäädäkseen, ja se on ihanaa ja helpottavaa.

Sotatilan päättyminen on tuonut mukanaan erittäin halitarpeisen Cisun. Hän oli jonkin aikaa niin kiukkuinen, että halauksia, silityksiä ja muita hellyyksiä jäi varastoon. Niitä on sitten purettu viimeisen parin päivän ajan puolin ja toisin. Miten mukavaa, että meillä on taas sosiaalinen hellä-Cisu.

Totolta jäi sodan aikana juttuja väliin, kun häntä aristutti jutella. Eilen aamulla Totolla oli hyvin paljon kerrottavaa meille. Tuntui, että hän vain puheli kuulumisistaan ilman sen kummempia taka-ajatuksia. Sittemmin hän on esittänyt vaatimuksia. Kun uskaltaa naukua, kannattaa naukua määrätietoisesti. Yöllä Koratiassa ilmeni naukuva vääryys siitä, että vain Cisu nukkui mamman kainalossa. Totonkin piti päästä viereen, mikä johti siihen, että Cisu siirtyi kaulalleni... Aamulla naukuvia vääryyksiä olivat mm. se, että ensin keittiön ikkuna ei auennut kiljukaulan argumenteista huolimatta ja sitten se, ettei ulko-ovikaan auennut.

Mutta viis siitä, että joutuu toimimaan kissan patjana ja kuulemaan vaatimuksia. Pääasia, että Koratian hallitsijat vetävät taas yhtä köyttä (mieluiten sitten mahdollisimman kulahtanutta kengännarua, huomauttaa Cisu köysiasiaan).

Sota ja (toivottavasti) rauha

Huolestunut ja pelokas Toto.

Juuri kun pääsin viime bloggauksessa kertomaan, miten mainiosti Koratian syksy on sujunut, tuli kaikkien aikojen takapakki. Cisu ja Toto riitautuivat viime sunnuntaina pahemmin kuin koskaan ennen.

En nähnyt riidan alkua, mutta miehen mukaan kaikki alkoi todennäköisesti väärinkäsityksestä, mitenkäs muutenkaan... Toto oli ollut ulkona kissanminttuaterialla, kun Cisu oli saapunut paikalle. Toto – ehkä minttupäissään? – ei ollut huomannut Cisun lähestymistä, vaan lopulta pelästynyt Cisua, hypännyt refkeksinomaisesti ja samalla ilmeisesti potkaissut Cisua.

Sitä Cisu ei voinut hyväksyä. Hän oli kehittänyt sellaisen raivon, että mies huusi minut apuun kissoja erottamaan! Hän lähti Cisun kanssa Koratian toiseen päähän ja minä vein Toton kauemmas kävelylle. 

Toto ei vain rauhoittunut. Häntä eivät kiinnostaneet linnut eivätkä metsän ihmeet, hän vain murisi ja oli aivan käyrä ja jäykkä. Kun otin Toton syliin, tuntui, että sylissäni oli valtavan kokoinen muriseva ja kivikova patsas. Toto pyrki takaisin omalle pihalle, vaikka oli aivan kauhuissaan. Joka talonkulmalla Toto tärisi pelosta, kurkisti sitten nurkan taakse, josko tie on selvä eli cisuton ja juoksi sitten matalana seuraavalle kulmalle. Näin saatiin kierrettyä koko talo, mutta siinä vaiheessa Cisu oli jo pyytänyt päästä sisälle.

Cisu oli muka jo rauhoittunutkin, mutta kun Totokin saapui kotiin, sota alkoi taas. Huomautettakoon, että meillä on kyllä totuttu hurjaankin menoon emmekä ole aiemmin erottaneet tappelupukareita toisistaan. Nyt näytti kuitenkin siltä, että jompikumpi tai molemmat taistelijat loukkaantuvat, ellemme puutu asiaan. Toto vietti lopulta huomattavia aikoja makuuhuoneen sängyn alla vavisten ja Cisu kyttäsi makuuhuoneen ovella. Jos mies meni Cisun lähelle, Cisu alkoi omahyväisesti keimailla hänelle: "Katsokaapa, tässä on hieno Koratian kunkku!" Ja jos Toto yritti tulla esiin, Cisu alkoi karjua selkä köyryllä.

Näin kului koko sunnuntai. Illalla löysin kylppäristä aivan uupuneen Toton, joka oli uskaltanut kuitenkin luikahtaa piilostaan ja kaivautua sitten pieneksi sykkyräksi pyykkien sekaan. 

Seuraava yö meni normaalisti, onneksi, mutta pari iltaa ja etenkin aamua taas muristen, hyökkäillen ja kyräillen. Vasta eilen illalla alkoi vaikuttaa, että pojat ovat aika normaaleissa väleissä, ja tänään aamulla kumpikin tuntui omalta itseltään kaikin puolin. Kukaan ei luimunnut kenellekään, pojat mahtuivat samaan huoneeseen, Toto uskalsi tulla normaalisti mukaan aamutoimiin jne.


Kyllä kissan sielunelämä on merkillisen monimutkainen. Ainoa selitys, jonka keksimme tälle välikohtaukselle, oli se, että se tosiaan alkoi väärinkäsityksestä, kun mitään ulkoista laukaisijaa kuten vierasta kissaa tms. ei ollut. Kenties riita pitkittyi siksi, että vaikka Toto pelkäsi Cisua, hän Cisun hyökätessä kuitenkin puolustautui eikä antautunut Cisulle kertaakaan. 


Huh. Toivokaamme, että tämä kolmipäiväinen sota oli ainutkertainen juttu niin kissoille kuin Koratian ihmisasukkaillekin.