Rauhallisesti

Tämä syksy ei ole suoraan sanottuna alkanut ihan täydellisesti: viikolla on kiire ja viikonloppuisin sairastetaan. Juuri kun luulin häätäneeni pari viikkoa sitten vaivanneen flunssan, se teki paluun ja tarttui mieheenkin. Koratian väki on pysytellyt tänä viikonloppuna neljän seinän sisällä ja makuuasennossa.

Tämä lojumisteema on enimmäkseen ollut kissoista mukava juttu, mutta pari kertaa on ollut havaittavissa hermostumista laiskoihin (ja mikä pahinta, aivasteleviin ja niistäviin) ihmisiin: Jos te kerran olette kotona, niin lähdetään ulos! Heti!

Ensimmäinen U-huuto saatiin eilen taltutettua kissanmintulla. Kumpikin kiipeli kieri hetken pöllyissään ja rauhoittui. 

Seuraava vaati jo kissakohtaista rauhoitusohjelmaa. Eilen illalla vimmainen Toto pääsi tutkimaan varastoa ja rauhoittui niin, että otti varastossa torkut. Toto on viime aikoina itse usein ehdottanut varastoa U-vaihtoehdoksi. Jos U:n ovi ei aukea kohtuullisella huudolla, hän siirtyy varaston ovelle ja kolistelee sitä. Varastoon pääsee siis ihan kotoa käsin, mutta siellä on remontti ja muutenkin vähän epämääräistä, niin ettei se kuulu kissojen tavanomaisiin oleskelupaikkoihin.

Cisustakin varasto on kiva, mutta ei yhtä kiva kuin Avara luonto. Sillä välin kun Toto tutki varastoa, Cisu katsoi Avaraa luontoa. Ihmisiltä menee puolet ohjelmasta ohi, kun tulee seurattua vain Cisua, joka näköttää telkkarin edessä silmät suurina ja tapahtumien mukaan päätään kallistaen, välillä hämmentyneenä kulmiaan kurtistellen. Ja kun telkkarissa oli vesiputous, Cisun piti hetkeksi väistää sitä ja ryömiä sivummalle. :)

Tämä viimeinen kuva ei millään muotoa liity viikonloppumme tapahtumiin, paitsi kenties Cisun ja Toton päiväunihaaveiden osalta. Olisipa lämmintä, pääsisipä ulkomaailmaan! Jos käyttää kameran poptaideasetuksia, ulkoilevista veljeksistä voi saada tällaisia otoksia.

Catwalkilla ja peuranpolulla

Ihanaa, kun sattui näin lämmin viikonloppu! Paria sadepäivää lukuun ottamatta Cisu ja Toto ovat kyllä ulkoilleet yhä päivittäin, mutta nyt viikonloppuna U:hun ollaan päästy parikin kertaa päivässä.

Nämä kuvat on otettu pari viikkoa sitten. Naapuritontilla on entisen kasvihuoneen kehikko, joka vetää Totoa kovasti puoleensa. Onhan paljon ylväämpää kulkea yläilmareittiä kuin kävellä muiden tavoin ruohikossa!

Ajoittain yläilmareitillä voi aistia viidakkotunnelmaa.

Kaikkein jännittävin tunnelma on kuitenkin metsässä. Teimme tänään yli tunnin mittaisen metsäreissun koko Koratian väen voimin. Kameraa ei uskallettu ottaa mukaan, sillä kallioilla kiipeily, puiden oksien alla kömpiminen ja peurojen reittejä ihmisten korkuisten saniaisten keskellä kulkeminen olivat varsin haasteellisia toimia ilman kameraakin.

Mutta kivaa oli. Vain muurahaiset ärsyttivät harmaita metsämiehiä, mutta muuten he olivat hyvin innokkaita. Metsässä kuljettiin valppaina ja hiljaisina, ja välillä pojat katsoivat alas kalliolta epäuskoisen näköisinä: tuostako me ollaan tultu?

En tiedä, olemmeko koskaan olleet noin kauan metsässä. Kun lähestyimme taas kotia, meidän lellipennut kirmasivat kilpaa kotipihalle - ja kukkapenkkiin, jossa kasvaa heitä varten kissanminttua. Paluu sivistyksen pariin.

Viehättävä löytö

AINA pitäisi olla kamera mukana, kun on kissojen kassa ulkona. Voi tapahtua mitä vain.

Eilen ei meinannut kyllä ensin tapahtua mitään. Ehdin jo ajatella, että meidän moukulat ovat varsin erilaisia kuin Myrsky, pyhimysmäinen oravanmetsästäjä. Cisu ja Toto eivät nimittäin suostuneet lähteneet kotiterassilta minnekään, koska tontin takametsästä monen, monen metrin päästä kuului arveluttava ääni. Se ääni oli oravan, mutta eivät kaikki kissat voi metsästää oravia. Osa pelkää niitä.

Sitten kuitenkin reipastuttiin ja lähdettiin ihan tiekävelylle.

Äkkiä Cisu teki hirmuisen loikan ja hyppäsi makaamaan kyljelleen heinikkoon. Hän ei suostunut siirtymään kuin nostettuna.

Cisu oli tehnyt arvokkaan löydön: kuollut päästäisvauva (jos se teeskenteli Myrskyn vainoaman oravan tavoin kuollutta, suoritus olisi filmiroolin arvoinen). Cisu nuuhki sitä pienen välimatkan päästä ja tassutti varovaisesti. Asiallista suhtautumista.

Mutta Toto.... Hänestä päästäislöytö oli ihana! Toto tietää - tai toivon hänen tietävän - etteivät kissat syö päästäisiä, mutta Toto olisi silti halunnut ottaa päästäisraukan kotiin. Hän veti ja ryömi, teki kaikkensa että pääsi katsomaan päästäistä aina uudelleen ja uudelleen. Toto ehti napata aarteensa pari kertaa suuhunkin ja lähti kiikuttamaan sitä kohti Koratiaa. Lopulta jouduin piilottamaan pienen vainajan ja kantamaan Toton kotiin, muuten hän olisi varmasti vieläkin aarteensa luona miettimässä, miten sen saisi salakuljetettua sisätiloihin. Kerrottakoon, ettei minua haitannut, ettei päästäisenkantaja-Toto pussaillut minua kotimatkalla.

Meidän kissat ovat aiemmin osanneet jättää päästäiset rauhaan, mutta ehkä he ovat viime aikoina eläneet liian suojattua elämää, kun nyt kävi näin. Ehkä hämähäkinmetsästys ei riitä pitämään vaistoja ihan täydessä terässä? Niin tai näin, Toto ei saa ikiomaa päästäislelua.

Lauhkeaa

Meillä on nyt kolme lauhkeaa asiaa.

Ensimmäinen on hämmästyttävä uutinen, että Toto on muuttunut lampaanlauhkeaksi ja pystyy elämään samassa talossa lampaantaljan kanssa. Hänellehän on aika ajoin tehty nk. lammastestejä, ja aina ennen testit ovat päättyneet huonosti. Toto on raadellut taljaa ja kulkenut sitten ympäriinsä vimmaiselta joulupukilta näyttäen, siis isoja lampaankarvatupsuja suustaan roikottaen ja ollut muutenkin kovin kiihtynyt. Talja on aina piilotettu nopeasti takaisin kaappiin.

Enää ei tarvitse. Nojatuolille asetettu lampaantalja on saanut ansaitsemansa kohtelun: se on nykyisin kissojen paras päiväunipaikka. Toto nuolee taljalla ollessaan vain Cisua, ei taljaa, saati että repisi sitä (tai Cisua).

Cisukin on ymmärtänyt, miten ihana alusta pehmeä lampaantalja on. Pienenä hän ei suostunut nukkumaan taljalla kuin silloin kuin oli ensin ollut siinä ihmisen sylissä: hän hyväksyi toisinaan siirron lampaan syliin eli sen, että ihminen poistui ja jätti hänet lämmitetylle taljalle, mutta Cisu ei mennyt koskaan itse taljan päälle. Nyt sekin on muuttunut.

Koratiassa on ollut tällä viikolla muutenkin lauhkea tunnelma. Olen sairaana, ja kissahoitajat ovat tapansa mukaisesti suhtautuneet asiaan hienosti ja tärkeän asemansa ymmärtäen. Eilen Toto kölli koko päivän jaloissani, mutta Cisulle sekään ei riittänyt. Hän halusi olla joko kainalossani tai päälläni, ja aina välillä Cisu nousi tarkistamaan, että voin hyvin. Hän istui rintakehälläni, kallisti päätään ja katsoi minua totisena silmiin. Cisu on ollut aina hyvin vastuuntuntoinen sairaanhoitaja.

Erittäin tyhmä lauhkeusuutinen on se, että Koratian nettiyhteys se vasta onkin ollut lauhkea viime viikkoina! Nettiin ei pääse läheskään joka yrittämällä ollenkaan, toisinaan taas yhden sivun avautuminen kestää yli kymmenen minuuttia, usein en saa ollenkaan auki blogien kommentointilaatikoita. Kun netti toimii, on pakko priorisoida työjuttuja ja vaikka laskunmaksua.... Niin että osasyy blogin hitaaseen päivittymistahtiin johtuu muuta kuin minusta. Toivomme, että netti saadaan taas ripeämmäksi tai ainakin luotettavammaksi ennen kuin saan hermoromahduksen. Tiedoksi kuitenkin, että Koratiassa on kaikki mallillaan - kröhöm, jopa paremmin kuin loma-aikaan, sillä Cisu ja Toto tuntuivat ilahtuvan ihmisten töihinpaluusta; tai ainakin he ovat olleet hyvin rauhallisia ja hyväntuulisia sen jälkeen - ja luen kyllä muiden blogeja, mutta kommentointi ei oikein onnistu. Olen siirtynyt em. ongelmista johtuen lukemaan blogeja lähinnä puhelimella, enkä voi kommentoida sillä. 

Maailman söpöin kiljukaula

Myönnettäköön, että nyt kun ilmat ovat olleet hyvin lämpimät ainakin Koratian suunnalla, Cisu on ollut välillä hyvin rasittavaa lomaseuraa. Toissa-aamuna hän aloitti Ulos! UUUU! -kampanjoinnin jo aamuneljältä ja tehosti sitä välillä leikkimällä kilisevällä kulkusella. 


Toisaalta joinakin aamuina, kuten tänään, hän nukkuu pitkään ja suo ihanan aamurauhan.


Ja joka tapauksessa: hyvä on huutaa ja kekkaloida, kun saa söpöydellään kaiken anteeksi. Eräänä päivänä U:sta kotiutunut kiljukaula meni päiväunille sohvan aurinkoläikkään, käpertyi pieneksi kuumakylkiseksi ketunpennuksi ja oli maailman suloisin.

Muista kissakodeista en tiedä, mutta ainakin meillä tulee usein huokaistua, että olisipa helppoa ja ihanaa olla kissa...

Kesätyöntekijät

Olen yrittänyt käyttää osan loma-ajasta järkeviin puuhiin, kuten keittiön laatikoiden siivoukseen. Enpä tiedä... Kumpi on pahempaa, pieni epäjärjestys vai se, että laatikot ovat täynnä kissankarvoja?


Innokkaat kesätyöntekijät osallistuvat joka askareeseen. Yksi edellä, toinen perässä, ja sitten kissanvaihto. Näyttänee tutulta kaikkien kissanomistajien mielestä!

Karkailua, karjumista, salarakkautta

Ehkä Toton ajoittainen yrmeys ulkoillessa 

johtuukin vain siitä, 

ettei hän saa olla VAPAA.

Pakko raportoida tännekin, vaikka ihan muuta olin suunnitellut bloggailevani seuraavaksi. Tänään piti meilata ystävälle näin: 

"Meillä olikin äsken aikaa jännää kissanmetsästystä. Ehdimme jo jutella, että nyt pojat ovat vihdoin rauhoittuneet päiväunille, kun huomasin, että rauha johtuikin siitä, ettei meillä ollut yhtään kissaa kotona. Keittiönovi oli auki, eikä poikia näkynyt missään. 

Aika pian löysin Cisun makaamasta sateessa märässä ruohikossa naapurin pihalla. Cisu pullisti häntäänsä ja näytti äkäiseltä, mutta salli noukkia itsensä kotiin. Tottis sen sijaan piiloutui niin hyvin, että välillä piti palauttaa Cisu kotiin ja miettiä, mistä ja miten Tottista voisi etsiä. Lopulta hänet havaittiin naapurin terassilla grillin takana. 

Toto ei vain todellakaan halunnut tulla kotiin! Seurasi ensin mun ja sitten myös miehen  ja Toton pikajuoksua pitkin ja poikin. Toto otti meidän autonaluksen asemapaikakseen ja teki sieltä singahduksia. Vanha keino, eli varaston oven avaaminen ja Toton sinne loukuttaminen, ei toiminut, koska Toto aavisti ansan. Lopulta sohimme häntä auton alta sauvakävelysauvalla, mistä Toto loukkaantui niin, että käveli lopulta itse kiukkupörröisenä pääovelle ja katsoi sieltä kuononvartta pitkin, että saisiko sitä palvelua, menisin nyt itse ja omasta tahdostani sisälle. Hui, mikä seikkailu. Onneksi pojat nukkuvat nyt yhdessä rauhallisessa sykkyrässä. Pari päivää sitten ne suuttuivat toisilleen ulkona niin kovasti, että kuulin sen sisälle asti ja luulin, että meidän pihalle on tullut vieras kissa. Ei, veljekset siellä vain karjuivat toisilleen..."

Eli vauhtia ja vaarallisia tilanteita piisaa. Kumpikaan ei ollutkaan aikoihin vilahtanut karkuun! Ei tietoa, miten pojat olivat aukaisseet oven, mutta nyt se on tiukasti lukossa... Ja tuo muutama päivä sitten tapahtunut tappelu, se oli aikamoista kuultavaa se. Onneksi rähinä oli aivan ainutkertainen ja sen jälkeen on oltu taas hyvin veljellisissä väleissä.

Ja salarakkausosasto... Luulen, ettei Toto aio edelleenkään puskea minua vähään aikaan. Hänhän, vaikka hänet tunnetaan oikein superpuskijana, lopetti puskemisen, kun hain hänet mökiltä. Eilen havahduin salapuskuun; sohvalla lojuessani tuli tunne, että ihan kuin joku hivelisi jalkojani. Tottis, hellä Tottis, joka pakeni heti kun huomasi tulleensa yllätetyksi. Epäilen, ettei sauvakävelysauvalla sohiminen edesauta hellien tunteiden palaamista.

Huomautettakoon, että sauvaa käytettiin vain kissan ohjaamiseen, eikä sauva koskenut kissaa. Tottis suivaantui silti. ;)