Kaikenlaisia kissa-asioita

...ei niinkään Cisusta ja Totosta, vaan enemmänkin yleisiä.

Kävin tänään elämäni ensimmäistä kertaa kissanäyttelyssä, nimittäin Surokin näyttelyssä Wanhassa satamassa. Myönnän olleeni etukäteen epäluuloinen: ajatus kissoista häkeissä ei ole ollut kovin kiva. Näyttelyssä oli kuitenkin todella hauskaa ja kiinnostavaa, eikä kissoilla tuntunut olevan hätäpäivää, päinvastoin. Oli hyvin mielenkiintoista nähdä eri rotuja luonnossa, koska en ole tavannut oikeastaan kuin muutaman koratin ja maatiaisia. Mm. norjalaisten metsäkissojen ja siperiankissojen jälkeen alkoi tuntua, että meillä asuu kotona puolikaljuja pikkuisia hippiäisiä... Koratejakin nähtiin muutama, mutta kaikki koratialaiset olivat tyynesti rullalla nukkumassa juuri silloin kuin osuimme paikalle, eikä koratihmisiäkään näkynyt. Vieressä olisi ollut egyptin mau -osasto, mutta siellä ei ikävä kyllä ollut yhtään kissaakaan paikalla. Yhden tuomaroinnista palaavan maun saatoin nähdä kauempaa.

Näyttelyssä, ja samoin viimeviikkoisella visiitillä erään maatiaiskissan kotona, havaitsin ilahduttavan asian: minulle ei tule enää kissoista allergiaa! Tästä allergia-asiasta voisin kirjoitella vaikka kuinka, mutta totean lyhyesti, että olen sairastunut aikuisiällä moniin ruoka-aine- ja siitepölyallergioihin, enkä olisi koskaan kuvitellutkaan eläväni ainakaan kissojen kanssa. En olisi elänytkään, ellei Cisu olisi etsinyt kiireisesti uutta kotia sukulaisen vielä pahemman allergian takia. Koska tämä tapahtui marraskuussa eli ei siitepölyaikaan, uskalsimme ottaa Cisun yökylään... No, kaikki tietävät, miten siinä sitten kävi. :) Tuolloin juttelin muutaman allergisen ja jopa astmaattisen tutun kanssa, joilla tiesin kuitenkin olevan kissoja. Moni sanoi,että oireet voivat pahentua, mutta vain kuukaudeksi - niin kävi minullekin Cisun kanssa; Toton tulosta en huomannut saavani yhtään uusia oireita. Nykyisin joudun ottamaan "apteekin allergialääkkeitä" ehkä hieman useammin kuin muuten ottaisin talvisaikaan. Homeopaattisia allergialääkkeitä käytän päivittäin, mutta niin käytin jo ennen kissojakin. Aika ajoin tukkoinen olo ja vähän suurempi määrä lääkkeitä on kuitenkin pieni kiusa siihen nähden, kuinka paljon iloa noista ihanista harmaaveljeksistä meille on! Ja näemmä he ovat siedättäneet minua niin, etten saa enää automaattisesti oireita kissoista. En voi sanoa, että kaikki allergiset voivat varmasti elää kotieläimen kanssa, mutta jotkut meistä voivat, siitä olen varma. Ehkä palaan tähän allergia-asiaan vielä joskus, tämä löpinä riittäköön aiheesta tällä kertaa.

Näyttelyssä ja muutenkin tällä viikolla on saatu nauttia myös siitä, miten iloisiksi lapset tulevat eläimistä. Melkein kaksivuotias, vilkas kummipoika meni tänään ensin aivan mykäksi, kun näki kerralla niin monta kissaa. Hetken pohdittuaan hän esitti arvion, että täällä on "mil kii" eli miljoona kissaa ja oli sitten tietenkin hyvin innoissaan. Vaikka joillakin kissoilla oli kyllä asiat huonosti: jostain syystä kaikki täysvalkoiset kissat näyttivät pojasta nälkäisiltä ja niille olisi pitänyt antaa puuroa ja viinirypäleitä, eli suuria herkkuja. Yksi kissa ymmärsi sentään laittaan "pään tyynyyn", mutta ei ottanut peittoa päälle, vaikka sillä sellainen häkissään olikin. Merkillistä... Cisu ja Toto taas saivat loppiaisveraiksi kaksi leikki-ikäistä tyttöä, ja sen parempaa leikitystä ja passausta heillä on tuskin koskaan ollut. Me aikuiset emme tarjoile kissoille ruokaa heidän majaansa emmekä myöskään laula heille lauluja - pojilla oli oikein superiltapäivä superhoitajien seurassa. On hauskaa, että kissat ilahduttavat pieniä vieraita niin paljon, ja kissatkin tuntuvat aina vähintäänkin ottavan aivan tyynesti kaiken ihailun, välillä jopa oikein innostuvan siitä. Kun fanitytöt poistuivat, Toto oli tosin niin väsynyt, että kirjaimellisesti sammui keskelle eteisen lattiaa. Kävimme vähän ravistelemassa ja nostelemassa Totoa, mutta sitten ilmeni, että hän on aivan kunnossa, mutta vain todella, todella väsynyt.

Niin ovat kai näyttelykissatkin, kun kotiin pääsevät. On rankkaa olla niin hieno, että kaikki ihailevat. Mutta onneksi noita hienoja piisaa, kaikenlaisia!

t. nimim. Melkein tekisi mieli mennä huomennakin ihmettelemään erilaisia kissoja

Uusi vuosi, uudet kolot

Eilen oli onnenpäivä. Lukuisien onnittelujen ja muun huomion lisäksi Toto sai synttärilahjaksi myös uuden jääpakastinkaapin. Se oli ihmeellisen kiehtovaa.

Sattui nimittäin niin onnekkaasti, että hävitimme vanhan jääkaapin vierestä korkean kaappipakastimen, eli uuden jääkaapin viereen jäi kolo. Meistä ihmisisistä maalaamaton, lattialistaton kolo ei ole mikään ilo silmälle, mutta kissalle se on ilonaihe - jos ei nyt silmälle, niin ainakin nenälle ja selälle. Lattialistatonta kohtaa piti nuuskia kirjaimellisesti nenä vinkuen, ja siitä, kumpi saisi kieriskellä pakastimen alta paljastuneilla lattialaatoilla, tuli välillä ihan riitaa.

Mikä parasta, keittiön ulko-oven edessä on myös nk. tuplakynnysmatto, ihan kuin piilokissoja varten suunniteltu.


Toisaalta kyseinen keittiönnurkka muuttui nyt jo kyllä liiankin ihanaksi. Mitä tekisit, jos sinulla olisi kaksi mahtavaa vaihtoehtoa: pyydystää veljeä tai nuuhkia uutta koloa? Niin, valinta on vaikea, ainakin Totolle.




Cisulla ei ollut sen helpompaa. Mahdotonta, jos veli ei yhtään suostu painimaan, vaikka toinen on kolossa heiluttamassa pyllyä. Mattokaan ei toiminut normaalisti!



Me koloja ymmärtämättömät ja lattialistattomuutta aliarvostavat ihmiset toivomme, että uuden vuoden kolo ei ole ikuinen. Jotenkin meistä on kuitenkin alkanut tuntua, että jos joskus saamme uuden keittiön, niin aina niin innokkaat ja tomerat karva-apulaiset eivät voi asua remontin aikana kotona. Kaikesta ihanuudesta huolimatta heissä on havaittavissa myös tietynlaista yliaktiivisuutta ja suorastaan kiusankappalemaisuutta, joka ilmenee erityisesti kodin askareiden ja muutosten yhteydessä. Mitenköhän tuon kaiken energian ja uutteruuden voisi valjastaa hyötytarkoituksiin?

Onnea 1-vuotiaalle!

Meidän oma pörröturkki, kilteistä kiltein ja ystävällisistä ystävällisin kissa, maailman paras kissapikkuveli Toto täyttää tänään yhden vuoden. Iso poika!

Lomanlopetussunnuntai tuntui paremmalta bileajankohdalta kuin töihinpaluumaanantai, joten Toto otti varaslähdön ja juhli jo eilen.

Aamu alkoi kananmakuisella herkkutikulla. Toto kantoi aarteen eteisen peilin eteen ja vetäisi sen napaansa alta aikayksikön.

Totolla oli juhlissa vain yksi vieras: isoveli Cisu, joka myös sai herkkutikun. Hän piilotti tikkunsa maton alle, ja sieltä se joutui ihmisten käsiin ja kokonaan piiloon. Toton ei haluttu syövän kerralla kahta tikkua, vaikka hän kovasti Cisun tikun perään katselikin. Eikö nyt edes synttärinä saisi ahmia miten haluaa?

Seuraavaksi kissojen oma pieni mattokin piilotettiin. Omituinen syntymäpäivä!

Pian kuitenkin selvisi, että matosta oli tehty tyynynpäällinen. Ja eteiseen kissojen suosikkipaikalle tuli monta, monta tyynyä. Kyllä kelpaa ottaa onnittelijoita vastaan, jos saa synttärilahjaksi ihan ikioman kissaloungen.

Sankari havaitsi heti, että ompelijalle oli tullut suunnitteluvirhe ja uusi tyyny repsotti auki (se aiotaan sulkea, ompelijan huomautus). Mikäs sen hauskempaa kuin tyynymaja!

Varastosta löytyi vielä lisää pieniä mustavalkoisia mattoja. Nekin tuotiin loungeen. Voi olla, että nekin muuttuvat tyynyiksi, mutta toistaiseksi saavat olla tyynyjen alla. Täytyyhän pojilla olla mattoja, joita raahata ympäriinsä ja joiden alle piiloutua nukkumaan tai veljeä salaperäisesti väijymään.

Toton piti saada vielä vähän kissanminttuakin lahjaksi, mutta ei saanut, kun hän ensin hurjasti villahiiren kanssa riehuttuaan väsähti ja meni loppupäiväksi laatikkomajaan nukkumaan. Ehkä jatkamme juhlia viimeistään ensi viikonloppuna.

Toto Elliotin ja hänen söpöjen sisarustensa vauvakuvat ovat täällä.

Nyt on k-y-l-m-ä!

Jos viimeaikaiset paukkupakkaset eivät ole olleet oikein suomalaisten ihmisten makuun, niin voi vain kuvitella, miten ikäviä ne thaimaalaisille kissoille ovat olleet.

Meillä havahduttiin pari päivää sitten, että Cisu ja Toto viettävät aikaa omassa pahvilaatikossaan ja aivan kuin kylki kyljessä värjötellen. Laatikon päälle heitettiin villahuopa, jotta se yhdessä lattialämmityksen kanssa tarjoaisi kissoille edes yhden lämpimän paikan talossa.

Näin kävi. Sen jälkeen kissoja ei ole juuri näkynyt. Syömässä ja vessassa voi käydä, ehkä vähän leikkiä, mutta sitten pitää mennä takaisin lämpömajaan. Tassu tai hännänpää saattaa paljastaa, että huopamajassa ollaan kotona.
Loikoiluasennot ovat mahdollisimman leveitä ja raukeita, välillä todella outojakin. Mutta heti kun laittaa käden lattialle, ymmärtää yskän: tässä vain otetaan kaikki hyöty irti lattialämmityksestä.

Cisu kokeilee, josko "ulkona" jo tarkenisi.

Ei tarkene! Ihan vakavaksi vetää - eikö tätä taloa todella saada lämpimämmäksi?

Äkkiä takaisin omaan igluun.

Oma pesä oman veljen kanssa on maailman paras paikka, ainakin Suomen talvessa. Veikkaan, ettei koratialaisveljeksillä olisi mitään Thaimaan-matkaa vastaan!

Aktiivista uutta vuotta!

Tänään illalla kuoharipullot sanovat poks poks, mutta monien mielestä kiinnostavampi ääni on naks naks.

Cisu ja Toto saivat jouluksi toivelahjan: Elina Väyrysen Kissan aktivointi -kirjan sekä naksuttimen. Kirja on nyt luettu ja naksutinkoulutus aloitettu. Ensimmäisen oppitunnin aiheena oli tutustua naksuttimeen ja saada siitä hyviä mielleyhtymiä, eli saada naksusta palkinnoksi raksu. Cisu osoittautui varsin kelvolliseksi ja innostuneeksi oppilaaksi, Toto taas on selvästi, niin kuin iän puolesta pitäisikin, astetta alemmalla naksutusluokalla. Mutta kyllä se tästä, kunhan vain ihmisetkin jaksavat olla aktiivisia. Jo ennen "virallisia ohjeita" olemme viime aikoina harjoitelleet esim. herkkujen ja lelujen etsimistä kätköistä, ja kyllä ihan oikean tehtävän ratkaiseminen on (useimmiten) jopa villiviikariveljeksistäkin hauskempaa kuin pelkkä riehuminen.

Toivotamme kissoille ja kissaihmisille puuhakasta ja mielenkiintoista uutta vuotta!

Oma lahja mansikka

...muiden lahja mustikka. Sitä mieltä ovat Cisu ja Toto kissojen ja ihmisten joululahjoista.

Kiltteinä kissaherroina he saivat tietysti monia lahjoja. Etenkin Cisun suuri suosikki on kissanminttuinen suuri kalanvonkale. Sen kanssa kelpaa painia.


Myös äitini kissoille vanhasta nukentakista ompelemat "tassut" osoittautuivat oikein hyväksi lahjaksi, sillä jouluna huomasimme poikien pitävän tassuja nukkuessaan aina lähistöllä. Ja vaikka kuinka joulustressi vaivasi, niin tassulla silittäminen aiheutti aina hurinaa. Näissä on siis ilmeisesti jokin turvaa tuova ominaisuus, vaikkakin lahjan tekijä oli varmaan kuvitellut valmistavansa riehumiseen sopivia saaliita eikä silittäviä taikatassuja.

Aivan ihastuttava uutuus on pieni, kaunis kettutyyny, joka pääsi heti suosikkilaatikkoon (koskakohan siitä kissanpesälaatikostakin saataisiin pieni ja kaunis versio?). Hohtavaa vaaleaa turkoosia oleva tyyny on suoraan Vanhan perinteisistä joulumyyjäisistä - Cisu ja Toto arvostavat kovasti kotimaista käsityöosaamista.

Mutta se mustikkaosasto!

Ensinnäkin kotiin on saapunut aivan liian iso ja muutenkin todella epäilyttävä pallo. Kissaa suurempi pallo, mitä sellaisella tekee? Sitä voi vain tuijottaa ynseästi ja vähän epäluuloisesti. Järkevä kissa ei mene tämän lähemmäs jättipalloa, ja silloinkin hän tarkkailee alati lähintä pakoreittiä. (Eri asia on, jos ihminen pingertää pallon päällä. Silloin voi tulla ihan viereen, sanoa kur, pur ja hur ja kuulostaa siltä, että nyt naurattaa ja kovasti, pallo istuu pallon päällä. Mutta ei puhuta siitä sen enempää.)

Sitten joulun erikoisin inhokki: hienot huopatossut. Ne jalassa kävellen ei tarvitse pelätä kompastuvansa kissoihin, he kun pysyttelevät kaukana. Ja kun tossut ovat lattialla, käy Cisu aina välillä lyömässä niitä. Mitä ihmettä? Onneksi nämä ovat kuitenkin minun eikä kissojen tossut, ja minä kyllä tykkään niistä kovasti.

Eläinten joulu

Cisun ja Toton suuri jouluseikkailu on nyt onnellisesti ohi, ja olemme ehtineet jo huilata pari päivää kotonakin.

Matkustimme siis junalla aina Ouluun asti. Tässä tunnelmia lähtöasemalta, Helsingin Pasilasta. Pojat olivat hyvin hiljaisia ja hämmästyneitä jouduttuaan koppaan ja sitten vielä jonnekin aivan outoon paikkaan.

Menomatkalla junassa oli rauhallinen meininki, vaikka lemmikkieläinvaunu olikin aika täynnä ja siellä oli enimmäkseen koiria, vain pari kissaa. Cisua ei kiinnostanut juurikaan kurkkia kopastaan, mutta Toto katseli aina välillä lähellä olevaa tanskandogin pentua kiinnostuneena. Tässä hän kurkottaa päätään kiinnostavan rapinan ja hajun perään: joku ihminen rapisteli eväsleivän käärettä.

Cisu katselee.

Ja piiloutuu. Cisusta oli selvästi parasta vain lojua junassa, mieluiten kopan suojassa ja mahdollisimman piilossa.

Välillä veljekset vaihtoivat koppia, ja loppumatkasta Toto halusi olla samassa kopassa Cisun kanssa. Ensin luulimme, että se johtui vain veljenkaipuusta ja Cisun tuomasta turvasta, mutta perillä huomasimme, että Toto olikin jossain välissä pissannut omaan koppaansa. Voi toista. Toto vaikutti menomatkalla hyvin reippaalta - reippaammalta kuin Cisu - mutta junailu taisikin olla aika jännittävää.
Se oli kuitenkin pientä perillä odottavaan jännitykseen. Viime vuonna Cisu nukkui sikeästi junasta tultuaan ja oli sitten oma iloinen itsensä. Nyt majapaikkatalon toisessa asunnossa olikin koira joulunvietossa. Eläimet eivät kohdanneet kuin vahingossa hetken ajan aluksi, mutta se riitti järkyttämään Cisun mielenrauhaa kovasti. Ajatuksena oli, että koiraan voi tutustua, jos on itse siihen valmis, mutta Cisu ei vain ollut. Vaikka koirasta ei ollut ihmisten mielestä mitään havaintoa, Cisu sai välillä sätkyjä ja juoksi pörrössä, korvat luimussa talon viimeiseen nurkkaan piiloon. Näin tapahtui jopa kesken leikkimisen, joten ilmeisesti Cisulla oli taka-alalla koko ajan ajatus siitä, että koira saattaa tulla taas esille...

Toton mielestä se oli saanut tullakin. Toto kävi usein katsomassa ikkunasta, näkyisikö koiraa; pari kertaa koira näkyikin tämän ikkunan kautta ja se oli äärimmäisen kiinnostavaa.

Cisua ei kiinnostanut kuin oman makuuhuoneen ikkuna. Se olikin erinomainen, sillä se tarjosi luksusta, jota ei kotona ole: lämpöpatteri ja vielä kapea ikkunalauta sen päällä. Ja ulkona lintuja, jee!

Koska etenkin Cisu tuntui niin hermostuneelta ja alkuun jopa vihaiselta, niin toimme kissojen ruoat ja vessankin omaan makuuhuoneeseemme. Näin kissojen ei halutessaan tarvinnut poistua ollenkaan "omalta alueelta". Se osoittautui hyväksi ratkaisuksi: makuuhuoneen ovi kiinni oli turvallista nukkua niin kissojen kesken kuin meidän ihmistenkin kanssa. (Ja mikäs ihmisille hauskempaa kuin nukkua märkäruoan ja kissanhiekan hajussa. :))

Olimme varmoja, että pojat kuukahtavat heti perille päästyään, mutta ei. Kumpikaan ei voinut nukkua, vaikka unen tuloa odoteltiin sängyllä kauan.

Kun uni tuli, se oli sikeää. Peitoksi oli näemmä kelvannut mm. minun yöpaitanani.

Uni paras lääke on - alkoi se joulunviettokin sitten sujua, ja jopa hyvin arvattavaan malliin. Kissat eivät kai olisi kissoja lainkaan, jos he eivät olisi melkein kaataneet joulukuusta - mutta vain kerran. Joulukoristeetkin olivat aika hauskoja, niitä piti tietenkin sekä tassuttaa että maistella. Erityisesti kuitenkin kiinnosti nuuskia joulutalon joka nurkka ja kiivetä kaikkialle, minne vain pääsi. Vaikka Cisua vaivasi koirastressi, niin pojat olivat silti hyvin kiinnostuneita ja innostuneita vaihtelusta; yleensähän he pitävät kaikenlaisesta kyläilystä kovasti. Ja jos kylässä saisi aina joulukinkkua, se olisi erinomaista!
Paluumatkalla veljespolot joutuivat suoriutumaan sekä junarikosta että noin kymmenestä murisevasta ja haukkuvasta koirasta. Aika pitkä päivä siis oli, niin kissoille kuin ihmisille. Onneksi Cisu ja Toto ottivat ihan tyynesti, kököttivät yhdessä kopassa ja selvästi tykkäsivät, että minun takkini oli kopan suojana. Viereen tullut kanin koppa oli selvästi hyvin kiinnostava juttu: mikä ihmeellinen haju!

Kotona molemmilla oli kiire ruokakupille. Joulun aikaan tapahtui sekin ihme, että Toto menetti pariksi päiväksi ruokahalunsa eikä halunnut oikein juodakaan. Onneksi kotona alkoi heti ruoka maittaa ja tuttu hurinakin kuulua, joten kissit eivät tuntuneet lopulta kuitenkaan olevan kovin järkyttyneitä joulumatkasta.

Heti kotiinpalaamisruokailun jälkeen Cisu otti uuden kalalelun ja meni maton alle.

Toto tietenkin perään.

Loppu hyvin, kaikki hyvin - joulutontut ovat taas kotona ja nukkuvat rauhassa. Etsi kuvasta kaksi kissanhäntää!