Diagnoosi: poika

Tiedättehän, että parin kolmen vuoden iässä monelle ihmispojalle syntyy suuri, usein intohimoinen ja joskus jopa hieman pakkomielteinen, kiinnostus erilaisia motorisoituja menopelejä kohtaan? Joillain aikuisilla miehilläkin on moottorihimo.

Minä olen ollut tietoinen, että meillä asuu yksi aikuinen mies, joka on kärsinyt pahasta moottoripyöränkaipuusta. Nyt tuohon kaipuuseen on vihdoin saatu lääkettä - mutta katsokaa, ketkä sillä prätkällä huristavat ilta-auringossa! Jos kuulette kovaa pörinää ja havaitsette harmaan humahduksen, siinä kiitävät Cisu ja Toto kohti seikkailuja.

Sen vielä ymmärrän, että kissat loikkivat nyttemmin auton lisäksi myös moottoripyörän päälle, mutta eräs ilmiö on hämmästyttänyt viime aikoina: jos Cisu ja Toto ovat sisällä ja ulkoa kuuluu jylinää, he juoksevat ikkunaan ja kurottelevat taivaalle. Poikien on nähty jopa vetävän verhon sivuun, jotta näkisi katsella paremmin lentokoneita.

Niin, poikien. Ei ole epäilystäkään, etteivätkö Cisu ja Totokin edustaisi pienille pojille ominaista menopeli-intoa. Toivottavasti he eivät osta omia moottoripyöriä.

Kuuma!

Päivisin on niin kuuma, että helteen sulattama Toto ei meinaa pysyä pesässään eikä edes sohvalla. Huh.

Mutta koska Toto päätti jo viime kesänä, että pesä on hänen ja hän nukkuu siinä aina päikkärit aurinkoisina päivinä, periksi ei anneta.

Cisu ei ole pitkään aikaan yrittänyt kokeilla pesää eikä edes nukkua Toton vieressä sohvalla. Hän on myllännyt sohvannurkkaan oman päiväunipaikan.

Kun ihminen käväisee kesken pihahommien sisällä, tulee vastustamaton halu etsiytyä itsekin sohvan rauhaan ja vain katsella nukkuvia, kerrankin rauhallisia, harmaakeriä.

Vallanvaihto

Koratiassa tapahtuu nyt aivan kummia. Jo parina, kolmena päivänä on ulkoillessa käynyt näin:

Toto: Cisu, saanko mä?

Cisu: Sä saat.

Ja niin on valta vaihtunut ulkopoterolla: se on nyt Toton! Hänen nähtiin pälyilevän poteroa parin päivän ajan kiinnostuneena ja kun Cisulla ei ollut mitään sitä vastaan, hän on nyt valloittanut Cisun vanhan lempi-istuimen. Toto ei vielä istu aivan majesteetillisen varmasti kunniapaikallaan, mutta kyllä hän varmasti kasvaa kesän mittaan tehtäviensä tasalle. Olisikin ollut hullua, jos hyvä potero olisi jäänyt tänä kesänä käyttämättä!

 

Koratian kunkulle vanha on valtaistuin on päivä päivältä yhä enemmän EVVK-osastoa. Mitä enemmän ihmiset raatavat pihamaalla, sen tyytyväisempi kunkku on pihan uuteen ilmeeseen. Hän on ilmiselvästi sitä mieltä, että ensin tuli vuolukiviä sinne sun tänne ihan vain häntä varten. Ja nyt - jotain vielä parempaa!

Aina ulos tullessaan Cisu astelee määrätietoisesti kohti uutta (keskeneräistä) kivipatiota. Liuskekiviä! Isompia kuin vuolukivet, parempia kaikkiin mahdollisiin kivenkäyttötarkoituksiin!

Tarkoituksia ovat esim. kivilinnakkeen turvin vaaniminen

sekä haltioitunut kivikieriskely. Oi että, nyt on millä kytätä, vaania ja kieriä!

Totosta ihmisten kesäprojekti ei ole yksiselitteisen hyvä juttu, vaikka hän onkin sen ansiosta saanut yllättäen itselleen ulkopoteron. Toto käy joka ulkoilulla tarkastamassa, onko se ihana multakeko vielä tallella. Ei se ole, vaan se hupenee asteittain ihmisten raataessa. Huolestuttavaa. Eikä Toto tykkää lapioistakaan. Niitä pitää aina lähestyä ensin varovaisesti väijyen ja sitten tympeästi mulkoillen.

Ilmahyökkäys

Koratiaan ei saavuta kunkkujen huomaamatta. Kunkulla ja varakunkulla on tarkka työnjako: tsekkaa sä tuo suunta, mä katselen tänne, niin varmasti huomataan kaikki tapahtumat.

Varakunkku Tottiainen lintsaa ja katselee väärään suuntaan.

Kuningas Cisun katse on sen sijaan tuima ja herpaantumaton.

No niin. Ensimmäinen vihollinen havaittu. Karvainen toukka meidän asfaltilla!

Tänä kesänä meillä ei ole ollut viimevuotisen vertaista pupu- ja peuraryntäystä, joten jotain hyötyä alati kyttäävistä kunkuista taitaa olla. Yhtä asiaa he eivät vain ole ottaneet huomioon: vihollinen voi tulla myös ilman kautta lentää liihottaen.

Meillä ei ole ollut koskaan niin paljon pikkulintuja kuin tänä vuonna. Koratian ihmiset eivät ole varsinaisia bongareita, mutta tänä kesänä lintuja on niin paljon, että hekin ovat havahtuneet tarkkailemaan lintuja ja keskustelemaan niistä. Olemme saaneet jopa koivunrunkoa ahkerasti ylöspäin kiipivän tikan iloksemme!

Vähemmän iloinen juttu oli se, kun pihalle laskeutui samanaikaisesti kolme isoa lokkia. Koratian hallitsijat olivat pahaksi onnekseen juuri sisätiloissa, eivätkä päässeet karkottamaan vihollisia. He kyllä tekivät kaikkensa ikkunan läpi. Jos katse voisi tappaa, se olisi ollut niiden lokkien viimeinen Koratian-matka.

Lokeista ei saatu kuvaa, mutta tästä kiljukaulasta on saatu. Päiviemme, iltojemme ja etenkin aamuöidemme ratoksi seuduille on parin vuoden poissaolon jälkeen saapunut herra fasaani. Kyllä kuullaan, kun hän tulee pihamaalle, jo aivan fasaaninlaulun aikaan! Toistaiseksi tämä yksilö on sentään pysynyt lähes järjissään, toisin kuin taannoin Koratian maita kierrellyt riidanhaluinen fasaaniyksilö, joka nokki kymmeniä kertoja päivässä kovaa metakkaa pitäen naapurin autoa. Sieltä mustan auton kyljestä kun kurkkasi aina kauhea kilpakosija, turpiin sille! (Siitä on tainnut olla blogissa ennenkin juttua.)

Cisu ja Toto eivät ole vielä tavanneet fasaania, emmekä tiedä, miten he siihen reagoisivat. Menneiltä vuosilta on kauhea muisto, kun sekä minä että naapurin entinen kissa luulimme, että keskelle meidän pihaa on kuollut fasaani. Huusimme ja pompimme yhdessä, mutta fasaani vain köllötti liikkumattomana. Kun menin kauhistustuneena hakemaan apua mieheltä, fasaani arvatenkin heräsi ja kiiruhti pois. Kunkkua tarvittiin siis siihenkin - tosin siitä kunkusta on toki nyttemmin tullut vain alamainen, onhan meillä nyt harmaahallitsijat jöötä pitämässä.

Betoni on out

Kuulkaa, ulkobetonipotero on so last season! Kuka istuisi enää sadevesikourussa? Aikaansa seuraava kissaherra toteuttaa tänä vuonna itseään aidon kotimaisen vuolukiven avulla. 

Tai Cisu nyt ainakin. Hän on vallan ihastunut siihen, että terassilla on muuriprojektista ylijääneitä vuolukiviä. Luulisi, että niillä on aika hankala ja epämiellyttävä piehtaroida, mutta ei, Cisusta se on vastustamattoman ihanaa. Pahoittelen, että hän näyttää kuvissa lähinnä karhulta, mutta vimmattua mönkimistä on vaikea kuvata.

Auringon lämmittämää kiveä, mmmm....

Kun pahin kiemurteluhimo on tyydytetty, voi kivillä istua kuin poterolla ikään ja valvoa valtakunnan tapahtumia.

Mutta betonisesta sisäpoterosta en luovu, vaikka ulkopotskin hylkäsinkin!

Valvonta- ja kiemurteluhommien lisäksi Cisu on aktivoitunut maankaivuussa. Uusi multakeko vetää kissoja kummasti puoleensa. Cisu ei ole yrittänyt kiivetä sen huipulle, mutta käy mielellään kuopimassa keon alaosaa.

Toto taas taitaa muistaa, että multahommista tuli viimeksi sanomista, ja hiippailee keon luona vain vaivihkaa. Tässä pieni viaton kukkaispoika iltahämärissä lähestymissä kohdettaan. Huomaisikohan kukaan, jos vähän kiipeisin...

Maalaisidylli

Eilen illalla olin innostunut: aurinko paistoi ja heinikossa hiipivät hopeaturkit olivat kauniita katsella. Ajattelin, että saan kivoja kuvia Cisusta, joka suuntasi heinikkoon tutkimaan siellä olevaa liuskekivilavaa.  Kehuin Cisua oikeaksi maalaiskissaksi, kun hän poseerasi voikukkien seassa.

Cisu mittaili lavaa lupaavasti katsellaan ja ajattelin, että pian saadaan kiipeilykuva.

Niin saatiinkin, mutta aivan erilainen. Toto oli huomannut, että pihalle oli saapunut eilen jättimäinen keko vastalannoitettua ja sen mukaisesti tuoksahtavaa multaa. Ehdin havaita, että Toto kuopii multaa...

ja siinä samassa hän oli multakeon päällä! Spontaani reaktioni oli huudahtaa: "Senkin kakanhajuinen maalaiskatti!" Onneksi meillä ei ole juurikaan naapureita eikä se usein kaivattu kissa-asiamieskään ollut lähistöllä.

Joko Tottis piti hevostallin hajusta tai sitten häntä kauhistutti liikkua upottavalla alustalla. Niin tai näin, hän istui keon huipulle ja päätti, ettei tule sieltä hyvällä eikä pahalla. Ei auttanut muuta kuin kömpiä hajukekoon itsekin ja noukkia Toto syliin.

Multakeikan jälkeen yritin kävelyttää Totoa heinikossa ja nurmikolla, jotta mullanrippeet tippuisivat pois tassuista ja turkkikin tuoksuisi lannan sijasta ruoholta. Vaan eipä Toto tietenkään suostunut. Hän tepasteli uudelle muurille ja jäi siihen mököttämään. Mä en haise! (Eikä se onneksi haissutkaan.)

Varsinainen maalaisidylli. Ja kattia kanssa.

Lintujen ystävä ja vihollinen

Toto Tottiainen kyttäysasemissa keskellä pihaa olevalla kivellä. Patsaslintu on Toton ystävä: sen taakse kun menee, kukaan ei huomaa, että täällä väijyy suuri saalistaja. (Ensin suuri saalistaja käkätti pari kertaa patsaallekin ja väijyi sitä, mutta se oli niin noloa, ettei Toto halua siitä mainittavan.)

Tuijotus tuottaa tulosta. Tähtäimessä on oikea västäräkki. Kaikkien Tirppojen Hurja Vihollinen (K.T.H.V.) lähtee liikkeelle.

Äh. Taas pääsi lentopaisti karkuun. K.T.H.V. on niin kiukkuinen, ettei häntä haittaa edes möykkyinen ja litimärkä nurmikko.

Täällä mä oon! Tulkaa jos uskallatte, senkin visertelijät. Vaikka ette varmasti uskalla.