Purku-urakoitsija työssään

Cisu ei ehtinyt viikonloppuna juuri keskittyä auringonottoon, koska hänen piti ahkeroida talonsa kimpussa. On kumma, että pahvitalo on kuukaudesta toiseen pystyssä (paitsi maanjäristyksen aikaan), vaikka Cisu tekee kaikkensa tuhotakseen sen. Seuraava video on melkoisen varjoinen ja kamerakin keikahtaa lopussa, mutta kellekään ei jää varmasti epäselväksi, millä intensiteetillä katonharjaloikoilija katonharjaansa järsii. Pitäisiköhän joskus maistaa pahvia? Kissoista päätellen se on todella hyvää.

Tasainen rusketus

Mikä ihana aamuyllätys, talo täynnä aurinkoläikkiä! Cisu ja Toto viettivät ensin yhdessä aikaa eteisessä lempparipaikassaan. Portaiden juurella on lattialämmityksen kuumin kohta, pojat ovat siirtäneet sen päälle vanhan lakanan pehmusteeksi ja kaiken lisäksi aamun ensimmäinen läikkä löytyy aina sieltä.

Hetken päästä todellinen aurinkokylpyjen asiantuntija Toto siirtyi kuitenkin ruokapöydän alle. Siellä oli isompi ja parempi läikkä. Ensin valmistautumista valokylpyyn...

ja sitten aurinkoa myös selkäpuolelle. Muutenhan voisi tulla rusketusraitoja!

Pojat ovat muuten alkaneet viihtyä pöydän alla myös iltamyöhäisellä. He istuvat marsuasennossa nenät vastakkain ja katselevat toisiaan. Niin rauhallisina ja harmonisessa sommitelmassa ollessaan he näyttävät hyvin viisailta, jopa filosofisilta. Vaikka kyllähän riehakkaillakin kissoilla selvästi on sellaista viisautta, joista meillä ihmisillä ei ole aavistustakaan.

Talouspaperirullan korvike

Veljekset Potkija ja Hinkkaaja esittävät...

Meillä ei tarvitse enää raadella talouspaperia. Pojat saivat pari iltaa sitten uuden lelun, oikean kissakodin klassikon. Ostin itselleni hyvää omaatuntoa, kun tuntui, että Cisu ja Toto olivat viettäneet ankeita aikoja, kun mies oli matkalla ja minäkin päivät töissä ja illat passiivinen, olen ollut flunssassa.

No, enää ei ole ankeaa: katsokaa, millä vimmalla Cisun pupujalat kurittavat lelua! Lelun ainoa huono puoli on se, että se on liian ihana. Sen kanssa ei koskaan saa painia rauhassa, vaan välillä pitää pysähtyä tarkkailemaan, ettei veli ole aikeissa ryöstää lelua – ja kyllä se veli ennemmin tai myöhemmin tulee sen ryöstämään.

Toton lähestymistapa on verkkaisempi ja muutenkin erilainen: hän yrittää hinkata itseään lelua vasten, siinä on nimittäin huumetta eli kissanminttua.

Miten olemme tulleet toimeen ilman huumepötkylää?

Kissat juhlivat öisin

Eilen oli juhlan paikka: mies saapui kotiin oltuaan poikkeuksellisesti viikonlopun ylikin eli lähes pari viikkoa putkeen työmatkalla. Tämä erikoistilanne ei tietenkään jäänyt Cisulta ja Totolta huomaamatta, etenkään Cisulta.

Kysyin jo alkuillasta karvapojilta, onko kiva, kun X tulee taas kotiin. Cisu katsoi minua silmiin ja vastasi: "On, ooon!" (Kyllä ne ovat suomalaisia, puhuvatkin suomea.)

Ja kyllä se olikin kivaa. Kun h-hetki vihdoin keskiyöllä koitti, Cisu oli hurisevana ovella vastassa. Miestä moikattuaan hän haki kalleimman aarteensa eli kulkusen ja heitteli sitä sitten onnesta huristen ja ilosta kieppuen läpi yön. Se tuli sittenkin vielä kotiin!

Toton vastaanotto ei ollut yhtä sydämellinen. Hän meni eteiseen, tuijotti miestä hetken ja hiipi arkaillen pois. Toto on jo pari kertaa käyttäytynyt näin. Häntä ilmeisesti alkaa jännittää tai jopa epäilyttää jälleennäkemisen hetkellä: tuleeko toi tosiaan vielä kotiin? Onneksi ujostelu menee pian ohi, ja kaikenlaisilla pojilla on koko viikonloppu aikaa leikkiä keskenään.

Suomi-poika

Vähän aikaa sitten oli puhetta siitä, että eksoottiset koratialaiset ovat nykyisin tavoiltaan kovin suomalaisia: tykkäävät saunoa ja mökkeillä.

Uusin esimerkki kotimaistumisesta saatiin tällä viikolla. Kävin vanhemmillani ja sain mukaani annoksen poronkäristystä. Meillä kissat eivät (onneksi) varasta ruokaa lautaselta, mutta Toto yritti kyllä päästä poron kimppuun. Annoin hänelle pienen hitusen käristystä ja se katosi salamavauhtia. Kun nautin oman annokseni, Toto istui ruokapöydällä ja tuijotti ruokaani intensiivisesti, lipoi välillä huuliaan ja värisytti nenäänsä. Aika suomettunut.

Suurpeto raatelee

Aamulla keittiössä odotti vauhdikas Cisu.

Veli tahtoi saada osansa hauskuudesta hänkin.

Suurpeto ajoi kuitenkin Toton pois ja jatkoi silppurointia. Tämä kuva on huonolaatuinen, mutta kyllä siitä voi juuri ja juuri nähdä, että peto jähmettyi hetkeksi, kun huomasi jääneensä kiinni. Kun kissasta on kyse, jähmettyminen johtui kyllä todennnäköisimmin harmista, että nyt tämä leikki loppuu, eikä järkytyksestä, että ihminen näki minun tekevän tuhmuuksia.

Epäonnistunut eläinviikonloppu

Olen puhissut viime viikot, että on se ihme, ettei marketeista eikä rautakaupoista eikä mistään löydy lintujen talipalloautomaattia. Kunnes eilen tärppäsi - pää-Stockmannin eläintarvikeosastolla! Melko urbaani ostospaikka, mutta pääasia, että löytyi.

Ajattelin, että ostoksesta olisi iloa paitsi linnuille myös karvaisille lintubongareille ja ihmisille. Mutta mitä vielä. Vaikka olemme tarkkailleet ikkunasta silmä kovana, en ainakaan minä ole onnistunut havaitsemaan koko viikonloppuna kuin yhden tirpan, eikä se taas havainnut ruokinta-automaattia. Koska käkätystä ei ole kuulunut, eivät Cisu ja Toto ole kaiketi onnistuneet sen paremmin tähystyksissään.

Lintujen sijasta havaitsimme aamulla jotain kauheaa. Ihan kuin palokärki olisi hakannut talonlipan lautoja. Paitsi ettei lintua näkynyt ja ääni kuului lipan sisältä, jostain välikatolta, eivätkä isot linnut pääse sinne. Mikä peikko siellä olikin, se kopisteli kauan ja juoksi lipan alla ees takaisin, kierteli taloa. Sekä minulta että karvatarkkailijoilta meni aivan pasmat sekaisin. Mutta sama tulos kuin lintujen kanssa: kovasta tiirailusta huolimatta mitään ei näkynyt. En halua miettiä, oliko se orava, rotta vai mikä, toivottavasti ääntä ei enää kuulu.

Eikä täällä ihan epäonnista ole ollut. Pojat saivat päiväuni-iglun. Heitin sänkyä pedatessani peitteet makkarin lattialla olleen (kylmän) lisälämmittimen päälle. Siinä samassa peitteiden sekaan singahti kaksi unista koratialaista, eivätkä he poistuneet majasta muutamaan tuntiin.

Lähikuva pöpperöisestä eskimo-Totosta.