Kissa vs. kissa: iltatoimia

Jatkamme vertailevaa juttusarjaamme. Tässä Toto ja Cisu kertovat versionsa erään lyhyen ulkoiluhetken tapahtumista.

Toton tarina

Olin jo päiväkausia istunut työhuoneen ikkunalla ja tarkkaillut valtakuntani jyrsijäpopulaatiota. Ulkona piipahtaessani olin varmistanut havaintoni: pihannurkkamme kiveys tarjoaa kodin hiirelle. Olin päättänyt murhata tuon hiiren, olenhan kuitenkin kissa.

Tilaisuuteni koitti eräänä iltana.

Tiesin, että syvimmissä vesissä liikkuvat nerokkaimmat kalat ja että nokkelimmat kissat teeskentelevät viatonta. Minulla on etunani suloiset nappisilmät, maailman pehmein turkki ja kaiken kaikkiaan nallekarhumaisen leppoisa olemus. Kukaan ei usko minusta mitään pahaa.

Ei uskonut hiiri, ei uskonut isäntäni, ei edes isovelikissani.

Kun menimme kolmin ulos eräänä iltana, veljeäni alkoi heti harmittaa pakkanen. Hän livahti hetkeksi nurkan taakse autokatokseen, siellä kun on hieman suojaisampaa kuin kuninkaanlinnamme pääoven edessä, johon me muut jäimme. Tuo ovi on vain noin metrin päässä hiirikartoituskohteestani.

En aikaillut. Parissa sekunnissa olin havainnut hiiren, tappanut sen ja tuonut sen ovelle. Oli kuin mitään ei olisi tapahtunut, paitsi että jaloissani oli jyrsijän ruumis. Kuulin isäntäni kertovan myöhemmin emännälleni, että hymyilin.

Tuon hymyni huomasi myös isoveljeni nurkan takaa palatessaan. Hän luulee olevansa valtakuntamme yksinvaltias, maailman edistyneinen, mahtavin, rohkein ja paras kissa sekä erityisesti se, joka tietää kaikesta kotimaassamme Koratiassa. Sanottakoon nyt kuitenkin, että hän ei ole ollenkaan niin hyvä saalistamaan kuin minä.

Ilmankos häntä tyrmistytti, tai sanotaan suoraan, ärsytti suunnattomasti, että heti kun hän kääntää selkänsä, minä saan hiiren, jonka toimia hänkin oli observoinut viime aikoina. Yleensä temperamenttinen veljeni suuttuu ja huutaa Kaa! ristiriitatilanteessa, mutta hiirihymyni oli hänelle liian kova paikka. Hän meni linnamme sivuovelle, raapi sitä päästäkseen sisälle ja lähti yksin kotiin mököttämään. Hän ei puhunut minulle vähään aikaan, kun saavuin myöhemmin isäntäni kanssa metsästysretkeltä.

Minua hymyilytti koko illan.

Cisun tarina

Olen kuullut kuninkaista, jotka ovat alati verenhimoisia, alvariinsa sotajalalla ja tekevät äkkivääriä päätöksiä vain valtaansa käyttääkseen ja näyttääkseen. Minä en ole sellainen. En tekisi pahaa kärpäsellekään (koska en saa niitä useinkaan kiinni) enkä etenkään hiirille (niitä on muuten vielä vaikeampi pyydystää).

Niinpä kun eräänä iltana huomasin, että nuori velikissani on tappanut hiiren, surin syvästi sekä veljeni ajattelemattomuutta että erityisesti hiirivainajan kohtaloa. En vain kestänyt kohdata moista julmuutta maillani, joten vetäydyin linnaani miettimään, miten voisin parantaa rauhankasvatuksen tasoa valtakunnassani.

Ei ole helppoa olla riiviön veli ja hallitsija. Minua ei hymyilytä.



Kaikesta huolimatta olemme edelleen läheisen veljellisissä väleissä. Pahoittelemme yhdessä tuumin julman ja verisen kertomuksemme lukijoissa mahdollisesti aiheuttamaa mielipahaa. Totokin pahoittelee, hän ei ole siis aivan toivoton.

Terveisin
Cisu ja Toto

Kissa vs. ihminen: aamutoimia

Jos ihminen, tässä tapauksessa minä, ja kissa, tässä tapauksessa Cisu, kertoisivat eräästä arkiaamusta tällä viikolla, kertomukset eroaisivat näin:

Ihmisen aamu

Heräsin jo varhain, koska poskeani kutitti viiksikarva ja kainaloani puski sen omistaja. Nostin peitonlievettä, että kissa pääsisi peiton alle, mutta se alkoikin hyppiä ja naukua. Ihminen on herätetty, aamutoimet alkavat!

Koko aamutoimieni ajan minua häirittiin. Kun pesin hampaitani, vikkelä tassu yritti varastaa hammasharjan ja kun sylkäisin hammastahnaa lavuaariin, sain itse olla vikkelä, että ehdin huuhdella lavuaarin ennen kuin tuo tassu täppäisi tahnaläikkää. Minulla oli seuraa ruokapöydässä, talossa kävellessäni – seura loikkasi syliini ja katseli valtakuntaansa sylistäni käsin tyytyväisesti huristen –, vaatteita valitessani – mikä onkaan kiinnostavampi paikka kuin vaatekaappi – sekä vielä ulkokenkiä pukiessani. Kun kumarruin solmimaan kengännauhoja, seura istui päälläni ja rummutti selkääni riemukkaasti etutassuillaan.

Työmatkalle suoriuduttuani huomasin, että olin unohtanut kaiken kohelluksen keskellä täyttää kissojen märkäruokakupit. Raksuja ja vettä onneksi oli tarjolla. (Ennen kuin kukaan huolestuu, hypättäköön ajassa eteenpäin ja kerrottakoon, ettei kumpikaan kissa ollut illalla nälkäisen oloinen, ja että tämä oli kaikkien kissavuosieni aikana vasta toinen tämänlaatuinen töppäys.)

Kissan aamu

Heräsin jo varhain. Oloni oli reipas, valpas ja hyväntuulinen.

Olen töissä ruokapalkalla ja pääasiallisesti työtehtäväni koostuvat ihmisten kaitsennasta, opettamisesta sekä viihdyttämisestä.

Huomasin heti, että taas on kaitsemisaamu. Pistin huolestuneena merkille, ettei emäntäni osoittanut heräämisen merkkejä, vaikka minä ja velikissani olimme jo hereillä. Möngin emännän päällä, kunnes hän ymmärsi, että on aamu.

En voi koskaan olla varma, että emäntä suoriutuu aamutoimistaan. Toisinaan jätän hänet, samoin kuin ihmisisäntäni, harjoittelemaan itsenäistä toimintaa, mutta tänä nimenomaisena aamuna havaitsin, että emäntäni tarvitsee apua kaikissa toimissaan, taas kerran. Hän vaikutti myös niin uupuneelta, että päätin ilahduttaa häntä antamalla hänelle lukuisia tilaisuuksia sylittää ja silittää minua. Läheisyys minun kanssani on hänelle tärkeää, kuinkas muutenkaan, mutta sillä on myös varjopuolensa. Aika usein saamme veljeni kanssa kuulla ihmisten valittavan, että he haluaisivat mieluummin jäädä leikkimään meidän kanssamme kuin mennä sinne jonnekin paikkaan, jonka nimi on Työpaikka. Veljeni muuten yritti salamatkustaa isännän työpaikalle laukkuun piiloutuneena, mutta hän jäi kiinni yrityksestään eteisessä.

Aamuni oli niin työteliäs, että olisin ansainnut mielestäni kaikkien aikojen aamupalan. Mutta mitä vielä: avuton emäntä unohti oleellisimman osan aamupalastani, eikä yhtä avuton isäntäkään huomannut asiaa. Kiittämättämyys on myös kissamaailman palkka. Olette varmaan kuulleet, että kissapiireissä on aiemminkin hämmästelty, miten tumpeloa henkilökuntaa niin monilla kissoilla on, ja peräänkuulutettu kissa-asiamiehen aktiivisuutta.

Ei ole näkynyt meillä kissa-asiamiehiä. Kaikki pitää hoitaa itse. Veljeni hoitikin eilen itselleen hiiripaistin, nälissään kun on – mutta se on toinen tarina se. Kerromme sen pian.





Kaikesta edellä mainitusta huolimatta olemme edelleen hyvissä väleissä sekä hyvin ravittuja.

Terveisin

Jenni & Cisu

Kukkuu!

Kukkuu, olemme täällä! Ja kaikki muut Koratian asukkaat paitsi itse bloggari ovat erinomaisessa kunnossa. Olen kipeytyneen käden takia vapaa-ajalla tietokonekiellossa enkä voi kovin hyvin kannatella kameraakaan... Mutta tänään uhmasin kohtaloa, otin kuvia ja käsittelin ne. Koska kättä ja koko yläkroppaa juilii, saatte nyt nähdä katselle kuvia ja (melkein) säästytte pidemmiltä löpinäiltä. 

Cisu ja Toto ovat saaneet ulkoilla pari kertaa vapaasti, koska lumi kaitsee heitä. Tänään he sanoivat kukkuu hiirelle, joka ei tosin suostunut tulemaan kolostaan tuijotuksesta ja kyttäyksestä huolimatta.

Jos et aio saalistaa, mene pois häiritsemästä.

Tänään aamulla yksikorvainen kissa katseli Koratian ikkunasta kaksijalkaista peuraa.

Hyvää vuoden alkua tai oikeastaan jo jatkoa kaikille! Palaamme taas mahdollisimman pian. :)

Hidasta ja nopeaa tonttuilua

Koratian ihmiset olivat joululomalla hieman hitaita. Jouluaattona kyläillessä vastaanotimme lahjoja myös Cisulle ja Totolle, mutta vasta eilen havahduin siihen, että ne voisi antaa oikeille lahjansaajille.

Kuinka ollakaan, kissatontut olivatkin jo itse antaneet itsellensä ihania karvapalloja sisältäneen lahjan. Jouluilo oli kaivettu esiin kynsin, hampain.

Mites se sanonta nopeista, hitaista ja syömisestä menikään?

Harmaata

Harmaata on ollut. En nyt puhu joulun säästä enkä onneksi fiiliksestäkään, vaan siitä, miten harmaaveljekset ovat viettäneet joulua sävyisissään oloissa. 

Heitä onnisti suuresti: mieheni sai lahjaksi pahvilaatikon, joka jo sinänsä olisi nostattanut juhlamieltä kissoista, ja sitten laatikosta vielä paljastui 100 % lampaanvillaa oleva koratinharmaa huopa. Se on ihanin huopa ikinä.

Yläkuvassa Cisu havainnollistaa laatikko-huopalekottelua. 

Aika pian huopa tehotassut kuitenkin siirsivät huovan eteisen lattialle, jossa lepohetkien mukavuutta lisää lattialämmitys.

Tämä huopa on kuin korateille tehty!

Tätä ei saa ikinä ottaa meiltä.

Eikä meitä saa häiritä.

Etenkään ei saa nauraa, vaikka huovan alta kurkkaisikin otsatukkakissa.

Toivomme, että muillakin on ollut lämmin ja pehmeä joulu ja että loppuvuotenne kuluu yhtä rennoissa merkeissä. 

Nyt menemme takaisin huopamajaamme. Aah!

Muikea Cisu

 

Matkapäiväkirjapostauksessa näytti kiinnittäneen huomiota, että siskoni oli luonnehtinut Cisua muikeaksi.  Tiedän tasan tarkkaan, millaista (itse)tyytyväisen myhäilevää ja vähän kujeilevaa tai jopa viekasta ilmettä hän tarkoittaa. Kun pikaskannasin blogin kuvat, en löytänyt yhtään varsinaista muikeuskuvaa, mutta aika monta muikeussävyistä kuvaa silti. 

Yläkuvan tapaaminen esiteltiin blogissa jokin aika sitten. Cisu oli ensin jännittynyt, kun häntä lähestyi pellolla vieras mies. Sitten hän tunnisti sen omaksi Koratian isännäkseen – sallittakoon näin korkea-arvoinen nimitys, vaikka Cisuhan se meidän isäntä ja etenkin kuningas on – nosti päänsä silitykseen ja sulki silmänsä onnesta.

Aika monessa kuvassa näkyi, että vaikka Cisun ilme on muikeutta astetta tavanomaisempi, hänellä on hyvin hyvä olo.

Yllättäen jopa autossa voi olla tyytyväinen, jos saa poikkeuksellisesti matkata iskän sylissä. (Miksi minun sylissäni käyttäydytään kuin riivattu, kysynpähän vain...)
 

Halailu on aina ihanaa ja etenkin muutaman päivän eron jälkeen. Erään kesäreissumme jälkeen kotona odotti tällainen venkula.
 

Pari vuotta sitten meillä oli viikon verran kylässä Kanadan-isäni, vaihto-oppilasaikainen isäni siis. Cisu parkkeerasi viikoksi hänen syliinsä ja molemmat hymistelivät tyytyväisyydestä.

 

Unimuikea.
 

Useissa kuvissa Cisun asento ja koko kuvan tilanne kieli siitä, että muikeus oli taas valloillaan, mutta kamera oli pilannut hetken, taas.
 

 

Tätä mökkikuvaa olen joskus käyttänyt havainnollistaakseni, että Cisu osaa hymyillä (ja näyttää presidentiltä).

 

Pahoittelen täysin kierrätyskuviin perustuvaa postausta. Minulla oli kuitenkin mukavaa, kun katselin vanhoja kissakuvia, joita olikin muuten paria päivää vajaan viiden vuoden bloggailun aikana kertynyt aika monta. Ensi kerralla lupaan kuitenkin bloggailla ennenjulkaisemattomien kuvien kera.

Muikeaa päivänjatkoa! ;)

Tyylikästä isännöintiä Colosseumilla sekä Koratiassa

Koratian ihmisväki oli loppuviikon muissa maisemissa, aina Roomassa asti. Iloksemme ja hämmästykseksemme emme olleet sielläkään kissatta. Heti ensimmäisessä tutustumiskohteessa, Colousseumilla, meidät otti vastaan yläkuvan suuri musta isäntä. Hän vaikutti kovin kiireiseltä, mutta ymmärtäähän tuon. Jättikokoinen koti ja kauheasti valvontaa kaipaavia vierailijoita.

Hotellimme lähistöllä vanhoilla raunioilla oli kodittomien kissojen keskus! Voitte vain arvata, pitikö sen lukuisia kissoja tarkkailla aika ohikulkiessa. Piti, ja kuvata, ja niistä piti puhuakin koko ajan, ainakin minun. Kissat vaikuttivat kodittomuudestaan huolimatta olevan hämmästyttävän hyvävointisia ja ihmisystävällisiä. Yksi oli jalkapuoli ja toinen töpöhäntä; töpöhäntä oli noussut raunioista kadulle eikä töpöisyys estänyt häntä lainkaan nauttimasta silityksistä ja ihailuista. 

Voih. En tuonut tuliaisiksi yhtään rauniokissaa, vaikka arvatenkin mieli teki.

Kotona Koratiassa Cisu ja Toto nauttivat isännän roolistaan. Vanhempani olivat kissanvahteina, ja mummin pitämä hoitopäiväkirja oli hyvin sympaattista ja mukavaa luettavaa. Eilen harmaapojat tuntuivat kyllä ilahtuvan kovasti, että kotiväki ilmestyi taas Koratiaan, mutta mitään merkkiä stressistä tai hylätyksi tulemisen tunteista ei ollut. En muista, milloin Cisu ja Toto olisivat ollet näin tasapainoisia, hyväntuulisia ja hyväkäytöksisiä. Toivokaamme, että tämä onnen ja harmonian tila jatkuu.

 

Nyt siirrymme vieraskynäosioon – tässä mummin kirjoittama hoitopäiväkirja:

"Torstai

Saavuimme illansuussa. Vastaanotto oli todella lämmin ja huriseva. Toivottavasti kissat eivät ota kaikkia talonvaltaajia yhtä sydämellisesti vastaan. Sain Cisulta jopa käsisuudelman.

Kissat seurasivat sivusta puuhiamme, mutta iltauutisten katselu toi molemmat heti syliin. Siinä olisi pitänyt kököttää varmaan puoli yötä.

Iltayön kulkusrallin jälkeen kissat parkkeerasivat kylkeeni. Lämpimiä petikavereita.

Yöllä puhkesi talvimyrsky, joka kilisi ja kolisi nurkissa. Kissat taisivat olla hieman huolestuneita metelistä – uni loppui siihen.

Perjantai

Aamurutiinimme lienevät hieman erilaiset kuin kotiväen: kissat vaikuttavat hämmästyneiltä. Hirveästi ei olla ruoan perään, ulkoilu kiinnostaisi enemmän.

Toton ulkoilu kesti ehkä 20 sekuntia. Muutama askel kuistilla ja salamana takaisin ovelle. Cisu oli pitkäjännitteisempi. He kiersivät vaarin kanssa puoli taloa = 3–4 minuuttia.

Palasimme talolle ennen pimeää. Kissat eivät tienneet, miten olisivat kiehnänneet. Cisu toi harjan ja molemmat rojauttivat itsensä lattialle kylki kyljessä. Harjauksen lopuksi Cisu katsoi selvästi koratpalloa odottaen!

Tämän illan ulkoilu oli jo varsin mittava. Totokin kiersi puoli taloa, Cisu viipyi ulkona varmasti viisi minuuttia. Leppoisa ilta – aina syliin, kun jonnekin asettui istumaan.

Lauantai

Kaunis, kirkas pakkasaamu. Yöllä oli kissojen kanssa eri käsitys nukkumapaikoista. Cisun mielestä hänen paikkansa oli minun päälläni, Toto häipyköön. Minun mielestäni yksikin kissa oli melko raskas ja vangitseva.

Jostain syystä tänä aamuna ruokahalu oli hyvä. Molemmat söivät märkäruokaa heti.

Illalla saunoimme. A ja M (siskoni miehineen) liittyivät seuraan ja varsinkin Toto otti koko ilon irti lämmöstä. Välillä huolestutti se rentous, olivatko hengissäkään. Kyllä olivat.

(Toim. huom.: Saunovalta siskolta tuli illalla Roomaan tekstiviestejä, joissa kehuttiin saunatonttujen saunomishalua ja sitä, että Cisu oli ensin pessyt siskoni tukan saunassa ja sitten vetäytynyt saunan jälkeen siskonmiehen, hyvän ystävänsä ja ihailun kohteensa, syliin lukemaan Kjell Westön uutuutta ja olemaan kuulemma hyvin muikean näköinen.)

Sunnuntai

Yöllä oli satanut lunta. Petikavereita piisasi tungokseen asti. Tänä aamuna ruoka ei kiinnosta. Uloskaan ei pyydetä, lumiko pelottaa? (myöhemmin lisätty hoitopäiväkirjan marginaaliin tieto: Miesväki ulkoili joitakin minuutteja.)

Tällä kertaa olemme tunteneet itsemme hyväksytyiksi alusta lähtien. Harmaaherrat ovat olleet hyvin sydämellisiä!"

 

Kiitämme seikkaperäisestä hoitopäiväkirjasta sekä etenkin hoitopalveluista. HURmaavaa kissanhoitoa!