torstai 19. joulukuuta 2013

Muikea Cisu


Matkapäiväkirjapostauksessa näytti kiinnittäneen huomiota, että siskoni oli luonnehtinut Cisua muikeaksi.  Tiedän tasan tarkkaan, millaista (itse)tyytyväisen myhäilevää ja vähän kujeilevaa tai jopa viekasta ilmettä hän tarkoittaa. Kun pikaskannasin blogin kuvat, en löytänyt yhtään varsinaista muikeuskuvaa, mutta aika monta muikeussävyistä kuvaa silti. 

Yläkuvan tapaaminen esiteltiin blogissa jokin aika sitten. Cisu oli ensin jännittynyt, kun häntä lähestyi pellolla vieras mies. Sitten hän tunnisti sen omaksi Koratian isännäkseen – sallittakoon näin korkea-arvoinen nimitys, vaikka Cisuhan se meidän isäntä ja etenkin kuningas on – nosti päänsä silitykseen ja sulki silmänsä onnesta.

Aika monessa kuvassa näkyi, että vaikka Cisun ilme on muikeutta astetta tavanomaisempi, hänellä on hyvin hyvä olo.



Yllättäen jopa autossa voi olla tyytyväinen, jos saa poikkeuksellisesti matkata iskän sylissä. (Miksi minun sylissäni käyttäydytään kuin riivattu, kysynpähän vain...)
 


Halailu on aina ihanaa ja etenkin muutaman päivän eron jälkeen. Erään kesäreissumme jälkeen kotona odotti tällainen venkula.
 


Pari vuotta sitten meillä oli viikon verran kylässä Kanadan-isäni, vaihto-oppilasaikainen isäni siis. Cisu parkkeerasi viikoksi hänen syliinsä ja molemmat hymistelivät tyytyväisyydestä.

 

Unimuikea.
 

Useissa kuvissa Cisun asento ja koko kuvan tilanne kieli siitä, että muikeus oli taas valloillaan, mutta kamera oli pilannut hetken, taas.
 




Tätä mökkikuvaa olen joskus käyttänyt havainnollistaakseni, että Cisu osaa hymyillä (ja näyttää presidentiltä).
 


Pahoittelen täysin kierrätyskuviin perustuvaa postausta. Minulla oli kuitenkin mukavaa, kun katselin vanhoja kissakuvia, joita olikin muuten paria päivää vajaan viiden vuoden bloggailun aikana kertynyt aika monta. Ensi kerralla lupaan kuitenkin bloggailla ennenjulkaisemattomien kuvien kera.

Muikeaa päivänjatkoa! ;)

14 kommenttia:

  1. Mukavia muikisteluja :) ja ainakin minulle uusia kuvia....mä nimittäin olen lukemisessa edelleen sillä samalla kirjanmerkillä johon joskus jäin, ei vaan ole aika riittänyt kaikkeen. Mutta ehdottomasti joskus luen, on kiva tutustua näihin venkuloihin kunnolla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, hih, ehkä voin tehdä kertauspostauksia enemmänkin, niin luku-urakkasi helpottuu.

      Koratian kissat ovat kyllä aikamoisia venkuloita (Lumia on heidän puolellaan ja korjaa venkulat näemmä henkilöiksi).

      Poista
  2. Hymyilyttää, kun katson kissakuviasi ;) Muikeaa menoa!

    Suosikkikuvani oli se, jossa kisu paljastaa masunsa silitettäväksi. Kissan ilmettä luonnehtisin autuaalliseksi, onnelliseksi ja sikkurasilmäiseksi, mutta miksei myös muikeaksi.

    "Presidenttikuvassa" on havaittavissa pingottunutta edustushymyä - vai sittenkin ylimielinen virnettä? Vai juonikasta? Mistäs sen tietää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, luulenpa että nuo kaikki käyttämäsi adjektiivit ovat oikeita kuvaamaan Cisun ilmettä ja olemusta. Kun selailin kuvia, huomasin, ettei kissoja todellakaan pitäisi luonnehtia yksi-ilmeisiksi, kuten usein tehdään.

      Presidentillinen ilme on kyllä sitten ihan omaa laatuaan. Hätkähdin ja melkein pelästyin tänään aamulla hampaita pestessäni, kun yhtäkkiä havahduin, että minua tuijottaa kylppärin kaapin päältä virnuileva presidenttikissa. ;)

      Poista
  3. Kierrätys on ihan suositeltavaa. Ja kissakuvia ei voi koskaan kierrättää liikaa! Tuo presidentti-ilme on kyllä melkoinen:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky ja Minna, hyvä, kierrätys olkoon siis sallittua! Onhan blogiin toisaalta kertynytkin noin 1400-1500 kuvaa, joten ehkä on hyvä, jos niitä vähän uusiokäytetään... Presidentti-ilme tekee aina vaikutuksen. Cisu on kyllä ruvennut säännöstelemään sitä vanhemmiten, meille tullessaan hän oli jatkuvasti suu virneessä. Mikä lie vakavoittanut Koratian hallitsijan, tottelemattomat alamaisetko?

      Poista
  4. No mut toihan on selvä. Cisu tykkää miehistä, ei siin muuta! Mä tykkään sekä meihistä että naisista jos ne tykkää musta, mut toiset on vaan valikoivampia. Oonko ihan hutzu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaa, Cisu tykkää myös sekä että, mutta kieltämättä, jos pitäisi valita, Cisu voisi olla vain miesten kanssa, sekä silitettävänä että miesten puuhiin osallistuvana.Toto tykkää tasapuolisesti kaikista, joilla on lämmin syli, rapsutuskykyinen käsi ja etenkin niistä, jotka osaavat avata keittiöstä sen laatikon, jossa on i-h-a-n-i-a ankanlihasuikaleita.

      Poista
  5. Muikea kissa on maailman ihanimpia asioita. Ihanat muikeuskuvat! Ja hyvää (=muikeaa) blogisynttäriä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, meinasin laittaa muikeusesimerkiksi Ransun kuvan! Huomasin, että sen vähän, mitä olen Ransua kuvaillut, hän on käyttänyt todellakin hyväkseen ollakseen oikein muikea ja kutsuva. Ransu on aikamoinen flirttailija!

      Kiitos toivotuksista. Miten aika voikin mennä niin nopsaan? Viisi vuotta sitten Cisu jo asui meillä ja viisi vuotta sitten vuodenvaihteessa aloitin blogin pitkälti vain siksi, että halusin kertoa Cisusta. <3

      Poista
  6. Muikeileva kissa todellakin on yksi maailman ihanimmista asioista, ehkäpä jopa liian ihana, ainakin toisinaan... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mirene, en voi muuta kuin olla ihan samaa mieltä. Loikoilen sängyllä ja päälläni makaa ainakin puolimuikea Cisu, unenlämmin vielä ja muutenkin, vetoava!

      Poista
  7. Muikea kuninkaallinen on palveluskunnalle suurin kiitos ♥

    VastaaPoista
  8. ♥ Muikeaa joulun jatkoa teille! Avautukoon ankkasuikalelaatikko useasti :)

    VastaaPoista